Koetko kotikunnaksesi sen, jossa kasvoit ja kävit koulut, vai nykyisen kotikuntasi?

Mun appiukko sanoo olevansa edelleen viipurilainen vaikka muutti pois 5-vuotiaana.

Kävin muualla asumassa, mutta kotia ei löytynyt. Koti on täällä, missä on juuret.

Molemmat.

Olen asunut tällä nykyisellä paikkakunnalla vasta vuoden, mutta tunnen tämän kotikunnakseni. Tosin ehdin asua naapurikaupungissa lähes kymmenen vuotta, eli seutu on tietysti tuttu. Alkuperäinen kotipaikkakunta tai lapsuudenkoti ei tunnu enää kodilta. Kotini on täällä oman perheen luona, omassa talossa, omalla paikkakunnalla.

Ne ovat yksi ja sama.

Tällä hetkellä en oikeastaan mitään. Ennen pidin opiskelupaikkakuntaani oikeana kotikuntanani, mutta nykyisin en oikein osaa sanoa. Tuntuu kun olisin katkaissut juuret valmistautuakseni lentämään pois.

Kyllä minä olen turkulainen ja tunnen itseni turkulaiseksi vaikk olen asuntu jo 20 vuotta yli 200 kilometrin päässä sieltä. Ehkä palaan sinne kun lapset ovat lähteneet omilleen.

En voi vastata, kun en koe mitään paikkakuntaa kodikseni. Syntymäkunnassa asuin 6-vuotiaaksi, seuraavassa asuin peruskoulun ja lukion ajan ja 20-vuotiaasta olen asunut nykyisellä paikkakunnalla, siis yli 30 vuotta, mutta se ei edelleenkään tunnu kotipaikkakunnalta.

Kohta 20 vuotta asunut Espoossa, silti miellän itseni stadilaiseksi edelleen.

Muutin syntymäpaikkakunnaltani 36 vuotta sitten, joten vaikea olisi tuntea sitä enää kotikunnaksi.

Nykyinen kaupunki, jossa asun, on kotipaikkani. Täällä on perheeni, työni, harrastukseni eli koko elämäni. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin pienellä paikkakunnalla, jota en ole tuntenut kodikseni enää vuosikausiin. Siellä koti missä perhe.