Tämäkin vielä pitää jaksaa...
Arvatkaas mitä? Nyt mulla on keuhkokuume. Pari päivää olen maannut sägyn pohjalla. Tänään ei enään kuumetta ja tuli tunne, että on pakko tulla kurkkaa mitä teille kuuluu.
Mä luulin, että vauvan menetys olisi ollut tarpeeksi suuri koettelemus, ja olisin edes saanut olla fyysisesti terveenä. Mutta ei. Ehkä tämä kaikki on kuitenkin seurausta keskenmenosta. Olin pienessä flunssassa, mutta koko ajan olen tehnyt kaikkea, mm. hakannut niitä halkoja. Kun vaan tuntui, että on pakko tehdä jotain, etten jämähdä paikoilleni ja masennu. Olen kävellyt ja siivonnut, touhunnut vaan kaikkea, enkä kuunnellut kroppaani.
No nyt on pakko levätä. Ja sehän on helppoa kun on hoitovapaalla, eli lapsilla ei hoitopaikkaa... No, mummu on ollut pienimmän hoitajana, ja isommat osaavat iltapäivisin touhuta itsekseen.
Nyt taas makaamaan. Mieskin on tarttunut imurinletkuun ihan ilman pyytämistä. Että sillä tavalla ainakin saan levättyä.
Kommentit (5)
Voimia teille kaikille! Toivottavasti pian alkaa jo terveys voittaa vm69, lapaliina ja mittumaari. Hannele-81:lle jaksamista muuten risovassa tilanteessa.
Se on kyllä kumma, kun koettelemukset tuntuvat aina kasaantuvan. Meillä ei toistaiseksi mitään sen suurempaa, kuin että mun oma terveys on vähän niin ja näin. Monta päivää särkenyt päätä ja kaikki jäseniä sormiin ja varpaisiin asti. Kuin lyijyä olisin. Mikään särkylääke ei auta. Olo on varsin inhottava. Luulin jo hetken, että fyysinen kunto olis palautunut, mutta ei. Vai onko se sitten niin kuin joku teistä sanoi, että jotta psyyke ei pettäis, pettää fysiikka. Siltä tämä tuntuu ainakin, en pysty enää itkemään, vaikka suren koko ajan. Nyt vaan sitten taas särkee joka paikkaa. Esikoisella on myös jotain, on rauhaton ja kärttyinen, tuleeko hampaita vai vaistoaako äidistä taas jotain... Siksi en ole vielä päässyt nukkumaan, kun vasta poika hiljeni taas uudelleen nukkumaan.
Ehkä sun on nyt vaan tarkotus levätä...Tosin kokemuksesta tiedän, että kotiäidillä se on helpommin sanottu kuin tehty tuo lepääminen. Mutta miksi ihmeessä kaikki tuntuu kerääntyvän tähän samaan, olen myös itse paljon tätä pohtinut. Yleensä melkoisen terveet poikani, 6 v ja 3 v, ovat nyt molemmat olleet elämänsä ensimmäisessä korvatulehduksessa, vanhempi syönyt jo neljä kuuria, vatsatautia meillä on ollut koko (!) huhtikuun, alkoi maaliskuun lopulla. Semmosta on vaan kuulemma liikkeellä, kaikenlaisia superpöpöjä. Mutta kyllä tossa noita kalpeita ressuja katsoessaan ja ties kuinka monetta kymmenettä (sadatta...) yrkkä-ämpäriä pestessään miettii, että mistä meitä rangaistaan...Ja kun tässä on ollut niin paljon kaikkea muutakin. Nyt olen kai sitten saamassa masennusdiagnoosia, tosin en tiedä mitä hyötyä siitä on, saattaisi olla hyvä päästä johonkin terapiaan tms., mutta lääkkeitä kai nykyään ensisijaisesti tarjotaan, ja niitä en kyllä helpolla ota. Tuntuu että olen vuorenrinteellä, suunta pitää valita joko alas tai sitten se rankka tie ylös, omin voimin tuntuu välillä mahdottomalta. Ja kun viittasit tuolla toisessa ketjussa ihmisten odotuksiin lapsen sukupuolesta, täällä samaa. Tästä kolmannesta, enkelipojasta, moni tuntui meidän puolestamme odottavan tyttöä, mistä välillä loukkaannuin. Ihan kuin lapset olisivat jotain tilaustavaraa. Lahjoja ovat. Ja minulla on nyt väsähtäneenä niin huono omatunto siitä miten lahjojani vaalin, tuntuu että huonosti vaan... Anteeksi, ei ole kovin piristävä viesti, mutta toivon sulle pikaista voimistumista ja paranemista!
t. Lapaniina
Tämän otsikon alle tekee mieli itsekin kirjottaa. Tuntuu tosiaan että eikö se riitä että sai keskenmenon vaan sitten vielä kiusataan muutenkin.
Minun asiani ovat toki pieniä, en ole ollut mahataudissa tai mitään sellasta kun teillä. Silti harmittaa ja masentaa se, että joku ylempi taho on nyt päättänyt että täällä ei elämästä nautita. Ihan mukavasti meni jo, enkä enää surrut km:a juuri ollenkaan, sitten ensimmäisessä jälkitarkastuksessa testi olikin positiivinen. Toiveet heräsivät. Tänään kotitesti näytti negaa. Kummallista oli että en ollu pettynyt, eikä tullut paha mieli, tiesinhän sitä oottaa. Mutta tympäsee kun ne menkat ei voi sitten alkaa että pääsis jatkamaan sitä yritystä.
Olisin halunnut pian jatkaa yritystä, mutta ei, nyt jo kp 38. Okei, tiedän että ei ole paljon niille jotka tämän vaiheen ovat jo ylittäneet. Mutta itseä kyllä tällä hetkellä ahistaa se kun ne ei voi alkaa, tuntuu että joka päivä kun menkat ei ala, niin vauvahaave ja tuleva ovis jne. siirtyy päivällä eteenpäin. Sitten vielä kun menin tästä harmituksesta miehelle kertomaan niin se raivostui että ei halua heti aamusta tuommosia asioita jappasta. Ja sillon kyllä meni mieli matalaksi vaikka se ei testituloksen nähtyä sitä ollut.
Tsemppiä teille VM69 ja LAPALIINA! Toivottavasti paranette/perheenne paranee pian ja voi jatkaa normaalia elämää. Niin kun tässä ei olis jo tarpeeksi kärsitty! Toivottavasti VM69 saa levättyä ja LAPALIINAN mieli paranee tai saat apua masennukseen!
Voimia teille ja kevään auringon paistetta
toivottaa HANNELE kp 38 *odottaa kaavinnan jälkeen 1. kuukautisia mieli matalana*
ollut myös tosi kipeänä. Mutta joku viisas on sanonut, että fysiikka pettää, ettei psyyke pettäisi ja näin se varmasti on. Sinunkin kroppasi halusi viestittää, että nyt on pakko levätä, että jaksaa jälleen eteenpäin. Paranemisia!
Olo onkin jo parempi, heikko, mutta paljon parempi kuin alkuviikosta. Jaksan jo liikkua. Tosin kävelen kuin 90-vuotias vanhus, hitaasti ja lyhyin askelin, mutta kyllä tämä tästä. Henkinen puoli tuntuu paljon vahvemmalta kuin vaikkapa viikko sitten. Olen niin keskittynyt fyysiseen vointiini, että psyyke on varmaankin toipunut itsekseen. Tai sitten vaan tuntuu hetken tältä... No, nyt kuitenkin tuntuu ihan hyvältä. Aurinkokin paistaa ja sairasteluni aikana on kaikki lumet pihalta sulaneet.
Puolentoista viikon kuluttua pääsen siihen verikokeeseen ja kun tulokset tulevat -toivokaa, että kaikki ok- uskalletaan aloittaa yritys. Jospa meille vielä se vauva suotaisiin. Eiköhän tässä olisi välillä jo iloistenkin asioiden vuoro.
Aurinkoisia päiviä ja hyvää mieltä teille kaikille!!