Miksi joidenkin ihmisten reaktio KAIKKEEN on nauru?

Vierailija kirjoitti:

Mun työkaveri on just tollanen! Todella ärsyttävää! Ihan mistä tahansa puhummekaan, keskustelu päättyy hänen naurahdukseensa. Tekis joskus mieli kysyä että mitä hassua?

Toisten omista valinnoista johtuva kärsimys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun työkaveri nauraa aina niin ihmeellisissä tilanteissa että jään monttu auki välillä ihan tuijottamaan. Mietin kiivaasti että mikä oli hulvattoman hauskaa. En ole ainut joka on tämän huomannut.

Monesti tällainen on hermostunutta käytöstä ja puolustusmekanismi. Reagoidaan nauramalla, kun ei oikein muuten tiedä miten tulisi reagoida. Ehkä ajattelee, että se nauru pehmentää tunnelmaa ja aina hymyilemällä/naurahtelemalla sinut nähdään hyvässä valossa. Jos taas vakavasti teet tai sanot jotain, niin sinut saatetaan tuomita. Ehkä on joutunut tällaisiin tilanteisiin, että kun sanoo mielipiteensä tai on vakavana, niin siitä on huomautettu negatiivisesti.

Olet melko varmasti asian ytimessä.

Sellainen Arja Koriseva / Aira Samulin-tyyppinen nauru on vittumaisen kuuloinen.

Vierailija kirjoitti:

Mun työkaveri on just tollanen! Todella ärsyttävää! Ihan mistä tahansa puhummekaan, keskustelu päättyy hänen naurahdukseensa. Tekis joskus mieli kysyä että mitä hassua?

Älä kysy, koska se saattaa saada hänen todella vaivaantuneeksi. Onko hän muuten ujo/arka, hermostunut, ylikiltti?

Naurun analyysiä kirjoitti:

Hehehe kirjoitti:

Hehehe

Eli tuo olin minä. Mutta vakavasti, mä nauran aika paljon. Siihen on kaksi syytä. Olen olevinaan tosi huumorintajuinen ja näen sellaisissa asioissa hauskaa missä muut ei sitä näe. Vaikka että kävelee kadulla niin odotan että on tulossa joku hassu kommellus tms. juttu. Saatan myös silloin nähdä itseni kävelemässä ja miettimässä elämän hauskuutta tai muistan miten liukastuin kadulla kävellessäni, kauppakassien lentäessä voltilla hornaan, kirosin kuin piru ja just tuli joku vastaan kun täytyisi käyttäytyä kauniisti ja hillitysti.

Toinen syy on että joskus mulla on vaikeus ottaa vastaan vakavia asioita. En halua väkeksyä niitä mutta haluan yrittää nostaa synkkää tunnelmaa. Usein myös mua kohtaan hyökätään lyön asian leikiksi, noin pintapuolisesti, pääsen silloin pakoon tilannetta, vaikkakin tiedostan asian oikean tolan. Naureskelu on siis suojamuuri mulle myös. Usein omissa vakavissakin tapahtumissani käytän paljon mustaa huumoria. Haluan myös suojella toista osapuolta, kun naureskelen, samalla kerron että ei muhun satu! Anna tulla vaan.

No tuo auttaa sinua, mutta ei sitä toista, joka haluaisi jostain syystä kertoa sinulle jotain itselle tärkeää tai ikävää.

Minulla on läheinen sukulainen, jolle en kerro koskaan mitään itselleni tärkeää tai vaikeaa,

koska hänen reaktionsa on juuri nauru. Hän ilmeisesti ärsyyntyy toisten kokemista vaikeista asioista ja nauraa, koska ei pysty muuta tekemään. Pari kertaa alkuaikoina olen erehtynyt kertomaan jostain vakavasta, mutta en enää puhu kuin esim. säästä ja harmittomista telkkariohjelmista. Sukulaisuussuhteen vuoksi tapaamme usein.

Tunnista aloittajan ihmistyypin, kyseessä on mies henkilö, yleensä sellainen hieman pyöreähkö ja jollain alimman esimiestason hommassa työskentelevä, joka peittelee aina tietämättömyyttään hörähdyksellä ja yrittää pelata lisää aikaa "mitähän ihmettä tähän vastaisi" ja on luonteeltaan sellainen, että ei oikein osaa käsitellä tunne asioita.

Jostain syystä nämä tapaukset ovat aina noin 28-35v, että tässä on joku jännä juttu taustalla??

Tutustuin ihmiseen joka ensin vaikutti siltä että tullaan toimeen ja on mukavaa. Olen siis nainen ja hän myös ja ihan kaveripohjalta. 

Mutta nyt kun aikaa on mennyt ja ollaan nähty eri tilanteissa, minua on alkanut ärsyttää vähän. Olen yrittänyt miettiä itseäni ja sitä, että otanko jotkut asiat liian vakavasti ja että voisinko vain relata ja antaa toisen naurahdella. Minä ainakin kiusaannun, kun toinen kulkee kotonani ja naurahtelee ja kauhistelee sitä sun tätä: messinkisen hanan patinaa, keskeneräisyyttä, mattoja... Joo siis aivan tyhmää näistä kiusaantua. Mutta kun mennään vaikka parisuhteeseen ja hän kysyy omastani ja minä vastaan, ja reaktio on kauhistus-naurahdus, niin alkaa tulla olo että olen jotenkin outo ja naurettava. 

Joka asialle ja tilanteelle nauraminen on monesti jonkinlaista sijaisreagointia. Ei tiedä, miten kuuluisi suhtautua, joten vain nauraa. Moni kuvittelee pehmittävänsä tilanteita jatkuvalla nauramisella, vaikka oikeasti iso osa ihmisistä ärsyyntyy siitä. Varsinkin silloin, jos kyseessä on jokin oikeasti vakava asia, esimerkiksi konfliktitilanne työpaikalla.

Osalla sitten on vain niin huono tilannetaju ja erikoinen käsitys huumorista, että siksi nauraa höröttävät kaikelle ja kaikille. Yleensä he ovat jossain määrin jälkeenjääneitä ikäisekseen eikä heidän sosiaalisten tilanteiden ymmärryksensä ole kovin hyvä. Tyypillisiä lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia -tapauksia.

Meillä esimies on hehhheh esimies. Hän on sekä yksinkertainen, että väheksyvä. Hän nauraa ivatakseen, hän nauraa, kun ei ymmärrä asiaa, hän nauraa, kun haluaa vältellä kysymystä. Tosi rasittava.

Esim. Arja korisevan nauru on ärsyttävää. Tulee ajatus, että onko hän vähän tyhmä.

Osaamattomat tekevät näin. Vähän jälkeen jääneet. 

Hyvä aloitus. Antaa ihmisestä ihan höynän kuvan. Välttelisin.

Aira samulinin naurusta tulee mieleen noita-akka.

Tohtori, minusta tuntuu ettei kukaan ota minua vakavasti.

Tohtori: älkää hupsiko!

No mikä muka on ärsyttävämpi ääni kuin naisen nauru?

Minusta Arja Koriseva oli ihan paras juontaja Speden Speleissä, nauratti siinä mukana sitä katsoessa :D

Usein ihmisillä on niin tyhmät jutut, ettei voi kuin nauraa tai itkeä.

Vierailija kirjoitti:

No mikä muka on ärsyttävämpi ääni kuin naisen nauru?

Jotkut tykkäävät kovastikin naisten naurattamisesta.

Joskus nolottaa jos alkaa huvittaa jonkun toisen nauru sopimattomassa tilanteessa, esim. trukkikoulutuksessa katsottiin videoita trukkionnettomuuksista ja joku alkoi tirskua niille trukilla törttöilyvideoille ja se sitten levisi muihinkin vaikka niissä ei kyllä tosiasiassa ole mitään naurun aihetta.

Tai sitten he tajuavat vain olennaisen; elämä on naurettavaa! Ne omat isot surut ja vaivatkin ovat kärpäsen pieru kaikkeudessa. Ehkä ihmiset ottavat itsensä niin tosissaan. Onhan tämä elo kuin komediasarja välillä.