Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En täysin ymmärrä, että miksi olen yksinäinen. Olen ehkä outo? Mutta minulla on sydän.
22.03.2018 |
Pitkä teksti mutta olisin todella mielissäni jos viisaammat elämää kokeneet osaisi kertoa näkemyksenä.
Lapsena minun oli helppo saada ystäviä vaikka olin todella eläväinen, räikeä ja ylipainoinen, omanlaisensa persoona. Myöhemmin tietysti kuvaan astui todella vääristynyt minä-kuva, huono itsetunto (alkoholisti ja epävakaan perheen lapsi) ja sitten suuret ongelmat.
Varastelu kaupoista, syömishäiriö, masennus ja omaan kuoreen vaipuminen.
Ujous ja kommunikaatio ongelmat.
Sitten alkoholi ja tämän jälkeen huono seura astui kuvaan, eli alkoholia runsaasti käyttävät ystävät jne.
Loppuen lopuksi liikuin huumeporukaassa (itse en käyttänyt), voin todella huonosti ja minulla oli vanhempi mies joka käytti minua pari vuotta hyväksi, alisti, petti, oli väkivaltainen ja loppuen lopuksi menetin luottotiedot, luottamuksen miehiin ja elämänhalun.
Alkoholin kulutus oli todella runsasta, minulla oli mennä opiskelupaikka enkä enää halunnut jaksaa elämää.
Vanhempani olivat silloin voimattomia eivätkä voineet auttaa.
Äitikin oli yhdessä epävakaan, alkoholisti miehen kanssa joka teki kamalia asioita ja he yhdessä kaltoinkohtelivat, joten olin melko yksin.
Muutama ystävä kuitenkin oli jolle puhuin vaikka häpesin tilannetta, minusta oltiin huolissaan mutta osasin näyttää pärjääväni kuitenkin enkä halunnut olla taakaksi.
Kuitenkin ihme tapahtui ja muutin pois kokonaan toiseen kaupunkiin.
Minä olen käsitellyt paljon asioita, olen vakaa.
Minulla on työ joka pelasti elämäni, minulla on intohimoa, minä olen kiitollinen ja rakastan elämääni.
Liikun, syön oikein, menen unelmiani kohti.
Olen hoitanut talouden kuntoon, en käytä päihteitä ja pyrin olemaan parempi.
Haluan auttaa muita, olen ystävällinen, en ole taakka ja olen vahva. Haluan vain hyvää ja tahdon että ihmiset tuntevat niin minut tavatessaan.
Kuitenkin pelkään, että minusta voi vaistota luottamuksen puutteen toisia kohtaan. Olenko jopa liian itsenäinen ja tiedostamatta ja toisaalta tiedostaen työnnän ihmisiä pois tai en päästä tietyn rajan jälkeen lähemmäksi.
Pinnalliset suhteet ei kiinnosta. Parisuhteisiin en taida pystyä, olen kyllä yrittänyt.
Ystäviä en ole saanut vaikkakin ihmiset minusta pitävät.
Ura on minulle myös tosi tärkeä ja elämäni pyörii siinä, siksi en välttämättä pystyisi edes syvällisempään tutustumiseen.
Ehkä en ole valmis...
Aika on väärä.
Parin vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja hienoja asioita. Olen päässyt vasta jaloilleni oikeastaan, olen hyvin varuillani ja vaativampi itseäni ja muita kohtaan.
Olen todella nöyrä ja onnellinen mutta yksinäisyys ja pelko siitä kuka on edes oikea ystävä häiritsee ja mietin, onko minussa jotain sellaista mitä minun tulisi työstää, jotta ihmiset haluaisi olla elämässäni lähemmin.
Olen tavannut hienoja ihmisiä sekä työssä että työn ulkopuolella mutta mikään ei oikein etene varsinkaan naispuolisia ystäviä on hankala saada. Miehet ovat avoimempia mutta pelkään heidän loppupeleissä haluavan vain pintaa vaikka ovatkin oikeasti auttaneet ja olleet ainutlaatuisia kohtaamisia.
Olen vielä todella nuori enkä elä niin kuin normaalit parikymppiset, ihmiset eivät jotenkin usko minuun ja minusta saattaa saada hölmön kuvan.
Olen välillä sosiaalisesti kömpelö.
Luultavasti kuitenkin minun täytyy odottaa, vastahan elämäni on alkanut kääntymään sellaiseksi mitä oikeasti olen.
Välillä vain mietin mikä on se, että minä en päästä lähelle vaikka haluaisin.
Kommentit (24)
Mutta vaikuttaa siltä, että oot saanut asiat aika hyvin kondikseen. Että eiköhän kaikki järjesty. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sua. Anna itsellesi anteeksi kaikki mennyt. Rakasta itseäsi, niin muutkin voivat rakastaa sinua. Tsemppiä.
Sama juttu, ei tosin noin räikeää menneisyyttä oman perheeni puolelta. Alistaja, hyväksikäyttäjä-ex kylläkin. Ja säännöllisen epäsäännöllistä huumetaustaa muutamalta vuodelta, piristepuolelta. Väittäisin, ettei minusta tunnistaisi sellaista menneisyyttä. Eli asiat ovat paremmin kuin koskaan tällä hetkellä.
Luulen, että meillä voisi klikata. Ajattelen itsestäni hyvin pitkälti samanlailla kuin sinä. Olen myös pohtinut, että vaikka haluaisinkin ystäviä, saatan todella itse pitää heidät kaukana - ikäänkuin tiedostamattomana puolustusmekanismina.
N24
Vierailija kirjoitti:
Vähän sekava aloitus. En nyt osaa mtn sanoa. Aika syvissä vesissä oot ollut, varmaan aiheuttaa luottamuspulaa yms. negatiivisia tunteita muissa, en tiiä, en haluis tommosta ihmistä mun lähelle. Ehkä jollain tapaa tulee fiilikset vaan, että hmm outoa.
Kuulostaa haastavalta, tota, en tiiä, mitä sanoa.
No onneksi yksinkertaisten ihmisten seuraan ei tarvitse väkisin liittyä. Enkä edes tarkoittanut tällä aloittajaa.
No mä en ole ikinä käyttänyt mitään ehkä olenkin sitten liian tylsä mutta outo ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä tosiaan olen ollut aina sydämellinen ihminen mutta voinut huonosti, tietysti lapsuus oli mitä oli. Olen antanut sen anteeksi vaikkakin välillä ihmettelen omien vanhempien päätöksiä mutta heillä oli varmasti vaikeaa.
Olen myös antanut itselleni anteeksi.
Välillä tietysti ihmettelen miten ihmeessä ajauduinkin niin syvälle mutta olen onnellinen, että nousin ja loppuen lopuksi olen vahvempi kuin olen koskaan voinut kuvitellakaan.
Pidän kokemuksiani rikkautena.
Ymmärrän toisia ihmisiä ja toivoisin toistenkin löytävän voiman itsestään kun näen alkoholisteja yms.
Rakastan kyllä itseäni hiljalleen ja olen ylpeä mutta en niin, että pitäisin itseäni toisia parempana.
Uskomattomana pidän tätä kaikkea ja ihmettelen välillä miksi juuri minä olin se joka sai uuden mahdollisuuden vaikka olen tehnyt virheitä ja asioita jotka ovat vastoin ajatusmaailmaani. Mutta olin sillon eri ihminen.
En tiedä välillä ketä kiittäisin.
Mutta tässä oli se synkkä puoli. Olen oikeasti iloinen ja pirtsakka yleensä.
Minulla on myös omat vahvat mielipiteeni asioista ja yritän olla innostumatta liikaa.
Huomioin muita mutta välillä kyllä käperryn kuoreeni ihan tahallani kun en jaksa ja minusta voi saada tylyn kuvan.
Ap
Otan kiinni tuohon ystävien sukupuoleen. Omalla kohdalla on käynyt niin, etten miehenä ole löytänyt/saanut miespuolisia kavereita vaan vuosien yksinäisyyden jälkeen kun olen vihdoin onnistunut solmimaan ystäväsuhteita ovat he kaikki naisia.
Yksinäisyys on kyllä perseestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, ei tosin noin räikeää menneisyyttä oman perheeni puolelta. Alistaja, hyväksikäyttäjä-ex kylläkin. Ja säännöllisen epäsäännöllistä huumetaustaa muutamalta vuodelta, piristepuolelta. Väittäisin, ettei minusta tunnistaisi sellaista menneisyyttä. Eli asiat ovat paremmin kuin koskaan tällä hetkellä.
Luulen, että meillä voisi klikata. Ajattelen itsestäni hyvin pitkälti samanlailla kuin sinä. Olen myös pohtinut, että vaikka haluaisinkin ystäviä, saatan todella itse pitää heidät kaukana - ikäänkuin tiedostamattomana puolustusmekanismina.
N24
Kiitos vastauksesta.
Se on aina lämmittävää kuulla kun ihmiset ymmärtää.
Vaikeita kokemuksia mutta niistä on päästävä aina eteenpäin :)
Minä en halua että menneisyys määrittelee minua vaikka se on joka päivä läsnä.
Mutta minulla on halu muutokseen myös joka päivä, irrottaudun koko ajan lisää vanhoista käytösmalleista ja tavoista jotka eivät ole hyväksi.
Yritän luoda vakaan pohjan elämälle ja varautua tulevaisuuden haasteisiin.
Haluan nähdä, kokea ja oppia. Haluan myös matkustella ja nauttia elämästä.
Sivistyä kaikinpuolin myös.
Se vähän jäi puutteelliseksi nuorena ja saatan vaikuttaa jopa tyhmältä perus sivistykseltä joissain asioissa.
Mutta koska tiedän omat heikkouteni niin jonkinlainen vaativuus on suotavaa ja täytyy pitää pää kylmänä eikä unohtaa päämääriä.
Siksi olen varmaan varuillani ihmisten kanssa, varsinkin jos tykkäävät bilettää jne, etten joudu väärille teille.
Mutta ihan oikeita ystäviä olisi ihana saada.
Joiden kanssa jakaa ajatuksia, suunnitella kaikenlaista tekemisen, ruuanlaittoa ja kahvittelua. Ravintolassa käymistä tms.
Sellaista mutkatonta ja pyyteetöntä. :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekstin perusteella olet ainakin vahva ja omaa elämää hallitseva. Anna itsellesi aikaa. Mielestäni on nimenomaan hyvä, että olet rauhassa itseisesti rakentanut sitä minäkuvaa ja omaa elämää. Jos olisit kyseisen prosessin vaiheilla tutustunut lähemmin ihmisiin niin luultavasti olisit vetänyt puoleesi näitä, jotka olisi läyttäneet sun haavoittuvaa asemaa hyväksesi.
Aivan varmasti tutustut ja saat uusia ystäviä, kunhan luotat ennen kaikkea itseesi, etkä mukaudu keidenkään muiden toiveisiin.
Sekä rakastuminen että ystävystyminen edellyttää riskin ottoa. Parhaimmassa tapauksessa syntyy koko elämän kestävä ihmissuhde. Voi kuitenkin käydä niin, että toinen osoittautuukin erilaiseksi kuin oli kuvitellut. Sulla on rankkoja kokemuksia takana ja myös epämiellyttäviä kokemuksia ihmissuhteissa. Homma ei kuitenkaan toimi, jos joko tietoisesti tai tiedostamattaan etsii toisesta vikoja tai varoitusmerkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sekä rakastuminen että ystävystyminen edellyttää riskin ottoa. Parhaimmassa tapauksessa syntyy koko elämän kestävä ihmissuhde. Voi kuitenkin käydä niin, että toinen osoittautuukin erilaiseksi kuin oli kuvitellut. Sulla on rankkoja kokemuksia takana ja myös epämiellyttäviä kokemuksia ihmissuhteissa. Homma ei kuitenkaan toimi, jos joko tietoisesti tai tiedostamattaan etsii toisesta vikoja tai varoitusmerkkejä.
Olet kyllä oikeassa.
Minulla on taipumus siihen, että varon liikaakin mutta kuuntelen vaistoni kyllä mielelläni. Olen huomannut niiden toimivan usein sekä hyvässä että pahassa.
Mutta totta, riskejäkin täytyy ottaa vaikka vähän jännittääkin välillä.
Olen yrittänyt muutaman kanssa luoda suhdetta ihan vakavamminkin mutta valitettavasti en pysty siihen.
Ahdistaa ja en luota mutta kuitenkin ovat pysyneet ystävinä ja olen onnellinen siitä. :)
Olen kyllä rohkeampi koko ajan monen asian suhteen, ehkä joskus rohkenen jopa vain luottamaan toiseen kun oikea ihminen tulee vastaan.
Kiitos vastauksesta, annoit ajateltavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tekstin perusteella olet ainakin vahva ja omaa elämää hallitseva. Anna itsellesi aikaa. Mielestäni on nimenomaan hyvä, että olet rauhassa itseisesti rakentanut sitä minäkuvaa ja omaa elämää. Jos olisit kyseisen prosessin vaiheilla tutustunut lähemmin ihmisiin niin luultavasti olisit vetänyt puoleesi näitä, jotka olisi läyttäneet sun haavoittuvaa asemaa hyväksesi.
Aivan varmasti tutustut ja saat uusia ystäviä, kunhan luotat ennen kaikkea itseesi, etkä mukaudu keidenkään muiden toiveisiin.
Näin se kyllä on.
On ollut hyvä että olen yksin saanut keskittyä prosessiini.
Muistan kun olin muuttamassa niin odotin juurikin yksin oloa, happea, rauhaa.
Ei ahdistusta ja häpeää enää kun kävelee kaduilla jossa minut tunnetaan ja jonne en kuulu.
Oli niin suuri helpotus päästä pois ja moni onnitteli rohkeudesta kun yksin lähden mutta minulle se oli päivänselvä asia mitä tehdä enkä jännittänyt, sillä vaihtoehdot oli tasan joko muuttua tai olla muuttumatta jolloin tuskin olisin edes hengissä enää tai en ainakaan jaloillani.
En voi kun olla kiitollinen ja itku meinaa tulla välillä kun miettii kuinka onnekas olenkaan.
Ap
Kuulostat sydämelliseltä. Hienoa, että olet saanut elämäsi kuntoon. Kokemuksesi on tuonut varmastikin empaattisuutta toisia kohtaan.
Alue: Aihe vapaa
Vähän sekava aloitus. En nyt osaa mtn sanoa. Aika syvissä vesissä oot ollut, varmaan aiheuttaa luottamuspulaa yms. negatiivisia tunteita muissa, en tiiä, en haluis tommosta ihmistä mun lähelle. Ehkä jollain tapaa tulee fiilikset vaan, että hmm outoa.
Kuulostaa haastavalta, tota, en tiiä, mitä sanoa.