Pohdin hyvän miehen jättämistä toisen takia

Lapsia? Jos on, älä nyt missään nimessä lähde. Annan ajan kulua. Kuten surussakin, myös rakkaudessa, aika parantaa haavat.

Älä tee sitä. Uusi mies tuskin pystyy tarjoamaan sinulle välttämättä sitäkään mitä sinulla nyt on. Päästä irti ihastuksestasi. Vaikeaa on, tiedän, mutta onnistuu kyllä. Intohimo haihtuu yllättävän nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Lapsia? Jos on, älä nyt missään nimessä lähde. Annan ajan kulua. Kuten surussakin, myös rakkaudessa, aika parantaa haavat.

On. Jos lapsia ei olisi, niin olisin jo lähtenyt. Lasten takia yritänkin jatkaa vanhassa suhteessa. Mutta olen nykyään miehelleni äreä, vaikka en haluisikaan olla.

Tätä on jatkunut kohta vuoden ja olen yrittänyt kaikilla mahdollisilla keinoilla tunteeni kuolemaan tätä toista miestä kohtaan.

Ap

Tiedän tunteen ja takana jo neljä vuotta. 

Ei se taida helpottaakaan.. Tietysti tilannetta ei helpota, että olen tämän toisen miehen kanssa tekemisissä, vaikkakin hyvin harvoin. Kaksi kertaa nähnyt viimeisen vuoden aikana, mutta ihan lovena olen aina kun nähdään. 

Älä ota eroa. Ruoho näyttää vihreämmältä aidan takana, mutta ei se ole.

Noh. Kuinka paljon olet valmis tuhoamaan oman onnesi vuoksi? Lasten perusturvallisuuden tunteen? Miwhen luottamuksen elämäön? Perheesi ja kaiken mitä olette rakentaneet? Hyvin moni ihastuu ja rakastuu ollessaan suhteessa, se miten toimit on oleellista. Arki tulee siinä toisessakin suhteessa. En arvosta hirveön korkealle sitä toista miestä, jos on valmis rikkomaan perheen. Kertoo aika paljon luonteesta ja arvoista, valitettavasti.

Täällä toinen saman asian vuoksi kipuileva. En ole tuntenut tätä uutta miestä kauan ja emme ole edes mitään tehneet, mutta päässä velloo täydellinen ajatusmyrsky hänen takiaan.

En osaa auttaa itseäni, mutta sinulle sanoisin, että sinulla on vain yksi elämä. Käytä se niin, että olet onnellinen. Miehesi elämän onnellisuudesta et ole vastuussa. Voi olla, että uusi mies ei anna sinulle onnea koko loppuelämäksi, mutta antaako nykyinenkään mies? Voitko olla hänen vierellään tasapainoisena ja tyytyväisenä vaikka viiden vuoden päästä? Tai kymmenen vuoden päästä? Jokainen on oman onnensa seppä.

Koskaan ei voi tietää etukäteen miten käy valitsisitpa kumman miehen tahansa. Molemmat voi jättää sinutkin tulevaisuudessa ja jäät tyhjän päälle miettimään,että kannatiko. Molemmat ratkaisut voi teoreettisesti tuoda onneakin tulevaisuudessa. Joko mietit onneksin jäin tai onneksi lähdin

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen saman asian vuoksi kipuileva. En ole tuntenut tätä uutta miestä kauan ja emme ole edes mitään tehneet, mutta päässä velloo täydellinen ajatusmyrsky hänen takiaan.

En osaa auttaa itseäni, mutta sinulle sanoisin, että sinulla on vain yksi elämä. Käytä se niin, että olet onnellinen. Miehesi elämän onnellisuudesta et ole vastuussa. Voi olla, että uusi mies ei anna sinulle onnea koko loppuelämäksi, mutta antaako nykyinenkään mies? Voitko olla hänen vierellään tasapainoisena ja tyytyväisenä vaikka viiden vuoden päästä? Tai kymmenen vuoden päästä? Jokainen on oman onnensa seppä.

Minäminäminä. Lasten onni?

Vierailija kirjoitti:

Älä ota eroa. Ruoho näyttää vihreämmältä aidan takana, mutta ei se ole.

Mistä tiedät? Onko ap:n ja tämän miehen elämä oikeasti niin ainutlaatuista, että ap:n pitäisi uhrata siinä itsensä? Onko äreä äiti lapsille hyvä ja miehelle mukava?

Olen miettinyt, että voisinko luoda lapsille toisiaan rakastavien aikuisten mallin tämän uuden miehen kanssa. Toki ensihuuma varmasti haihtuisi, mutta nykyinen mieheni ei ole mitään halailevaa tai pussailevaa sorttia. Tiedän kuitenkin järjellä, että en vaihtaisi kokonaisuutena parempaan mieheen. Toinen mies on komea ja lihaksikas, mutta muuten oma mieheni on tuttu ja turvallinen vaihtoehto.

Mutta miten sitten päästä näistä tunteista eroon? Olen yrittänyt kaikkeni..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen saman asian vuoksi kipuileva. En ole tuntenut tätä uutta miestä kauan ja emme ole edes mitään tehneet, mutta päässä velloo täydellinen ajatusmyrsky hänen takiaan.

En osaa auttaa itseäni, mutta sinulle sanoisin, että sinulla on vain yksi elämä. Käytä se niin, että olet onnellinen. Miehesi elämän onnellisuudesta et ole vastuussa. Voi olla, että uusi mies ei anna sinulle onnea koko loppuelämäksi, mutta antaako nykyinenkään mies? Voitko olla hänen vierellään tasapainoisena ja tyytyväisenä vaikka viiden vuoden päästä? Tai kymmenen vuoden päästä? Jokainen on oman onnensa seppä.

Minäminäminä. Lasten onni?

No niinpä, eli minäminäminä. Minä ja oma elämä on se elämä, jota eletään. Lapset eivät ole ennenkään menneet rikki siitä, että äidistä tulee onnellinen ja mitä luultavimmin jossakin vaiheessa myös isä löytää viereensä ihanan rakastavan naisen. Sitä vastoin lapset menevät rikki jos joutuvat päivästä toiseen katsomaan äidin ja isän riitoja. He joutuvat väkisilläkin siihen mukaan ja elävät epäsovun keskellä.

Minä

Minä

minä

minun onni

minun oikeus

Minä minä minä eikä kukaan muu.

Vierailija kirjoitti:

Noh. Kuinka paljon olet valmis tuhoamaan oman onnesi vuoksi? Lasten perusturvallisuuden tunteen? Miwhen luottamuksen elämäön? Perheesi ja kaiken mitä olette rakentaneet? Hyvin moni ihastuu ja rakastuu ollessaan suhteessa, se miten toimit on oleellista. Arki tulee siinä toisessakin suhteessa. En arvosta hirveön korkealle sitä toista miestä, jos on valmis rikkomaan perheen. Kertoo aika paljon luonteesta ja arvoista, valitettavasti.

Et arvosta siis rakkautta, vaan arvostat pysyvyyttä ja kiikunkaakunarkea? Eikö ap ansaitse onnea?

Käänny nykyisen suhteesi puoleen ja mieti mikä siinä on saanut sinut sallimaan itsellesi nuo tunteet ja tilanteet. Koska ihan jokainenhan me tavataan ihmisiä, joihin voisi olla mahdollisuus tutustua ja ihastua ja vaikka rakastua. Parisuhde on myös ihan vain päätös.

Miksi etsit jännitystä, miksi höpiset hölmöjä ja oikeutat "sielunkumppanuudella", mikä sinulla on hätänä?

Korjaa ensin nykyinen suhde tai yritä edes. Jos se ei onnistu, lähde. Mutta tee asia kerrallaan äläkä poimi rusinoita pullasta. Kyllähän kaikki sitä tekisi jos se olisi oikein. Mutta se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Minä

Minä

minä

minun onni

minun oikeus

Minä minä minä eikä kukaan muu.

Ketä muuta pitää ajatella? En ymmärrä näitä ihmisiä, jotka jäävät ihan ok kotiin, ihan ok työpaikkaan, ihan ok parisuhteeseen vain sen vuoksi, että eivät uskalla muutakaan. Kuka heidät siitä tylsyydestä repii pois, jos he eivät itse? Itse tavoittelen onnea ja iloa aina niin työelämässä kuin muutenkin. Olen tehnyt juuri niitä asioita joista itse nautin ja joista saan iloa. Minä olen minä. Minä olen itselleni tärkeä.

Vaihtamalla paranee. Kaikkien elämä. Niin se vain on. T. Onnellinen

Vierailija kirjoitti:

Puhukaa minulle järkeä. Olen rakastunut toiseen mieheen ja hän minuun. Olen yrittänyt taistella tunteita vastaan, vältellyt, katkaissut yhteydenpidon välillä yms. Mutta mikään ei tunnu auttavan. Tämä toinen mies haluaisi muuttaa kanssani yhteen ja mennä tulevaisuudessa naimisiin.

Järkeni sanoo, että en voi jättää hyvää miestä oman intohimoni ja rakastumisen takia. Omassa miehessäni ei siis ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta tämä toinen mies tuntuu sielunkumppaniltani.

Onko joku muu ollut vastaavassa tilanteessa ja miten se ratkesi? En olisi ikinä ajatellut eroavani miehestäni, murtanut pohdin vakavissani poistuvani tutusta ja turvallisesta elämästäni, vaikka järjellä ymmärrän, että se ei kannata.

Minulla oli mies, joka ei haukkunut eikä arvostellut. Oli aina tukena ja kuunteli. Hänelle pystyin puhumaan mistä vaan ja aina jäi hyvä mieli keskusteluista. Vaihtoi renkaat autoon kesällä ja talvella. Hyvässä työssä erittäin hyvällä palkalla. Silti hän ei riittänyt minulle jotenkin. Menin ihastumaan aluksi ja sitten menin liian pitkälle toisen miehen kanssa.

Kerroin rehellisesti miehelleni, että olen mokannut suhteemme. Erottiin. Muutin tämän uuden miehen luokse. Olin ollut noin vuoden tämän uuden miehen kanssa, kun minulle tuli totaalinen romahdus. Aloin hysteerisenä itkemään ja se kaikki paha tuli samaan aikaan päälleni. Kun aloin miettimään, niin tämä uusi mies ei ollut lähellekkään sitä mitä exäni oli. Uusi juo joka vkloppu eikä tee mitään muuta kun vannoo tyhjiä lupauksia. Haukkuu humalassa ja ajelee minun autostani bensat tyhjäksi eikä edes tankkaa.

Nyt aion erota tästä nykyisestä miehestä, koska en kestä enää tätä paskaa. Ajattelen exääni päivittäin ja olen instassa stalkkaillu hänen tekemisiään. Se, että näkee joka kuvassa kuinka iloinen hän on saa minut itkemään, koska minä haluaisin olla niissä kuvissa mukana ja jakaa sitä iloa. Minua raastaa ja itkettää kun ajattelen exääni, että miksi piti hyvä mies mokata.

Mieti monta kertaa ennen kuin otat sen askeleen ja lähdet hyvän miehen kainalosta pois. Minä en toivu ja kaipaan häntä edelleen.

Laita hyvä mies kiertoon, äläkä panttaa itselläsi. Sinä et häntä kuitenkaan ansaitse. Anna jonkun toisen, joka arvostaa, pitää hyvänä.

Mietis, että nykyisen miehen kanssa tutustuit, seurustelit varmasti pitkänkin ajan ennen kuin päätitte perustaa perheen. Tiesit ja tunsit miehesi varmasti aika hyvin. Nyt olet valmis rikkomaan lastesi perheen miehen takia, jonka kanssa et ole voinut elää ns. normaalia arkea ennen kuin perustatte uusioperheen. Onko se sun mielestä järkevää? Onko se lastesi kannalta oikein?

Juttelin juuri tänään erään naisen kanssa, joka katuu eroaan lasten erittäin voimakkaan ahdistuksen vuoksi. Ei kuulemma oma onni ollutkaan sen arvoista.