Lue keskustelun säännöt.
Jäädyn hankalissa sosiaalissa tilanteissa. Auttakaa!
Taas ihan jumissa
18.03.2018 |
Välillä törmää sellaisiin ihmisiin, jotka käyttäytyvät eri tavoin rajattomasti, jollain tavoin sopimattomasti. Kyselevät esimerkiksi asioita jotka eivät heille kuulu, avautuvat oudoista jutuista tai jotain muuta vastaavaa.
Menen yleensä ihan jumiin tällaisissa tilanteissa. Jotenkin jäädyn seurassa ihan täysin sen sijaan, että osaisin reippaasti pitää puoleni (taistella) tai ottaa seuraan etäisyyttä tai lähteä pois (paeta). Mumisen ehkä jotain epämääräistä ja toivon epämukavan tilanteen vain päättyvän toisen huomatessa kiusaantuneen olemukseni.
Näin ei kuitenkaan yleensä käy, koska kaikki eivät ole kovin hyviä lukemaan sanatonta viestintää. Jollain tavalla rajattoman ihmisen seurassa tällaiset tilanteet toistuvat sitten helposti kerta toisensa jälkeen, ellet ole heti alussa osannut reippaasti pitää puoliasi.
Toki siis epämukavan olon kasvaessa riittävän suureksi tätä seuraa alkaa joko vältellä tai sitten saadessaan tarpeeksi vihdoin saa sanottua, ettei tällaista vuorovaikutusta toisen kanssa halua. Ei kuitenkaan ole kummankaan näkökulmasta hyvä juttu, että tällöin kurjalta tuntuva käytös on usein ehtinyt jo jatkua pitkään.
Kysymykseni on siis tämä: miten oikein oppisin toimimaan jämäkämmin ihmissuhteissa ja pitämään paremmin puoleni hämmentyneestä olosta huolimatta?
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Sun tarvitsisi jotenkin kehittää sanavalmiuttasi. En tiedä miten, kun meillä koko suku on niin sanavalmista väkeä, ettei kukaan jää ikinä hämmentyneenä sanattomaksi. Eli minulle tuo on tullut jo äidinmaidossa.
Toinen puoli on se, että asioita ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Eli ihminen, joka on hyvin tarkka yksityisyydestään, joutuu hämmennyksestä sanattomaksi jo siitä, kun kysytään lempiruokaa. Onko senkin oltava niin valtavan suuri salaisuus!
Meillä kotona huudettiin lapsuudessani todella paljon. Huuto jatkui vanhempien taholta, yritti käyttäytyä miten vain. Yleensä sitten toivoin vain huudon menevän nopeasti ohi, kun mitenkään tilanteeseen ei tuntunut pystyvän vaikuttamaan.
Hankalissa tilanteissa jotenkin palaan aina helposti takaisin tähän lapsen rooliin. Pelkään jotenkin mielessä sitä, että tilanne pahenisi jos sanon jotain "väärin". Siksi en oikein uskalla reagoida aikuisenakaan reippaasti vaikka tilanne ei enää olekaan sama. Epämukava olo on kuitenkin tuntuu yhä samalta kuin lapsenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanavalmis minäkin olen yleensä, mutta jos ruvetaan utelemaan henkilökohtaisia asioita, saatan jäätyä siihen paikkaan. En esimerkiksi halua puolitutuille selvittää ventovieraiden kuullen terveyteen, parisuhteeseen, perheeseen tai työoloihin liittyviä asioita. Ne nyt eivät vaan kuulu muille kuin minulle ja läheisimmille ihmisilleni.
Toisinaan hoksaan vaihtaa aihetta ja onnittelen sitten itseäni ainakin pari päivää nokkelasta keksinnöstäni. Pitäisi olla aina takataskussa muutama repäisevä jutunaihe, jonka voisi sinkauttaa sotkemaan näiden utelijoiden pasmat.
Kun olisikin vain lempiruokaan liittyviä asioita, mutta kun ventovieraat ihmiset utelevat, missä olen töissä (ei, en ole töissä vaan sairaslomalla masennuksen vuoksi) tai perhetilanteestani (joo, huonoa kuuluu, lapsella on krooninen sairaus uusinut enkä millään jaksa, eksän kanssa tapellaan omaisuuden jaosta vaikka avioerosta on jo muutama vuosi). Joo, en tosiaankaan haluaisi avautua näistä asioista ventovieraille. Yritän epätoivoisesti vaihtaa aihetta, mutta sitkeimmät eivät luovuta vaan jankuttavat kysymystään niin useasti, että on pakko reagoida jotenkin. Plääh. Jälleen yksi syy vältellä ihmisiä, vaikka masentuneena minun pitäisi pyrkiä olemaan myös ihmisten parissa.
Vierailija kirjoitti:
Sanavalmis minäkin olen yleensä, mutta jos ruvetaan utelemaan henkilökohtaisia asioita, saatan jäätyä siihen paikkaan. En esimerkiksi halua puolitutuille selvittää ventovieraiden kuullen terveyteen, parisuhteeseen, perheeseen tai työoloihin liittyviä asioita. Ne nyt eivät vaan kuulu muille kuin minulle ja läheisimmille ihmisilleni.
Toisinaan hoksaan vaihtaa aihetta ja onnittelen sitten itseäni ainakin pari päivää nokkelasta keksinnöstäni. Pitäisi olla aina takataskussa muutama repäisevä jutunaihe, jonka voisi sinkauttaa sotkemaan näiden utelijoiden pasmat.
Tuo jutunaiheiden miettiminen valmiiksi on loistava idea! Eihän niiden aiheiden tarvitse edes olla niin hyviä. Saahan siinä hetken aikaa miettiä, että mitä tekee seuraavaksi, jos vaikka aina tiukassa paikassa heittää toiselle, että mitähän se Nykäsen Matti nyt taas on keksinyt? Toinen hämmentyy äkillistä keskustelun aiheen vaihtoa ja alkaa pohtia asiaa. Sinä aikana voikin sitten keksiä vaikka jonkun syyn poistua paikalta ellei enää aiempaan aiheeseen halua palata. 😆
Mitä sulta sitten oikein kysellään, kun ne kysymykset saavat sinut noin vihaiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin ärsyttää, kun samat tutut ja sukulaiset joka tapaamisella kyselee exästä ne samat yksityiskohatiset kysymykset, vaikka erosin jo kohta 10 vuotta sitten. Mistäs minä jostain 10 vuoden takaisen exän elämästä tiedän? Sitten aletaan lapsen kautta udella exästä, se on minusta jo erittäin haljua. Samat ihmiset saisivat todennäköisesti raivarin, jos utelisin heidän lapsiensa kautta heidän exiensä nykyelämästä. Minusta olisi tosin erittäin omituista udella heidän existään eikä kiinnosta heidän exiensä elämä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sulta sitten oikein kysellään, kun ne kysymykset saavat sinut noin vihaiseksi?
Tässä ei ollut ongelmana pelkästään henkilökohtaisista asioista kyseleminen. Enemmän ongelma on siinä, että miten pystyisin paremmin pitämään kiinni omista rajoistani. Nyt kun en sitä kovin hyvin osaa, niin muun muassa vedän puoleeni sellaisia ihmisiä, joilla on valtava tarve uskoutua minulle vaikeista asioista yms. Siis ihan riippumatta siitä, onko ihminen läheinen ystävä vai hyvänpäiväntuttu. Tällaiseen ei aina oikein olisi voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää, kun samat tutut ja sukulaiset joka tapaamisella kyselee exästä ne samat yksityiskohatiset kysymykset, vaikka erosin jo kohta 10 vuotta sitten. Mistäs minä jostain 10 vuoden takaisen exän elämästä tiedän? Sitten aletaan lapsen kautta udella exästä, se on minusta jo erittäin haljua. Samat ihmiset saisivat todennäköisesti raivarin, jos utelisin heidän lapsiensa kautta heidän exiensä nykyelämästä. Minusta olisi tosin erittäin omituista udella heidän existään eikä kiinnosta heidän exiensä elämä yhtään.
Kieltämättä hyvin outoa. Vaikea ymmärtää mistä syystä sukulaisesi tuolla tavoin käyttäytyvät. Eivät millään keksi uusia jutunaiheita?
Vierailija kirjoitti:
Kun olisikin vain lempiruokaan liittyviä asioita, mutta kun ventovieraat ihmiset utelevat, missä olen töissä (ei, en ole töissä vaan sairaslomalla masennuksen vuoksi) tai perhetilanteestani (joo, huonoa kuuluu, lapsella on krooninen sairaus uusinut enkä millään jaksa, eksän kanssa tapellaan omaisuuden jaosta vaikka avioerosta on jo muutama vuosi). Joo, en tosiaankaan haluaisi avautua näistä asioista ventovieraille.p;
Missä olet töissä - ihan normaali kysymys, josta ei tarvitse ärsyyntyä. Kerrot vain, että et ole juuri nyt töissä, kotona vain. Ei sinun tarvitse raportoida masennuksestasi eikä sairaslomastasi. Moni ihminen on kotona erilaisista syistä.
Perhetilanteesta kysyminen / mitä kuuluu - ihan normaali kysymys jälleen, ei tarvetta ärsyyntyä. Vastaat ympäripyöreästi, että sitä perhehässäkkäähän tämä elämä on. Miksi kuvittelet, että mitä kuuluu -kysymys velvoittaisi sinua raportoimaan kipeimmät asiasi kymmenen vuoden aikajänteeltä. Opettele suhtautumaan näihin kysymyksiin pinnallisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ehkä pikemminkin sanavalmis, ainakin toisinaan. Aloin myös pelkäämään, että kyselenkö ihmisiltä epämiellyttäviä kysymyksiä? Itse luulen juttelevani ihan normaalisti ja jokainen kertoo sen mitä haluaa vastaukseksi. Saatan hyvinkin kysyä kavereilta tai puolitutuilta esim, että ootko muuten töissä tai opiskeletko jotain? Tykkäätkö säkin käydä aamuisin lasten kanssa kävelyllä? Onko sulla lemmikkiä? Ootko allerginen jollekin? Ajattelitko ostaa jotain hulluilta päiviltä?
En tosiaan tarkoita pahaa, ja yleisesti ottaen en odotakaan vastaukseksi mitään syväanalyysiä, vaan pikemminkin "yritän aloittaa hedelmällistä ja mukavaa keskustelua".
Jos itseltäni joku kysyy jotain, minkä koen rajattomaksi tai en halua vastata, vastaan vaan "ihan ok" tyyppisesti. Jos vaikka sukulaistäti kysyisi, mitä ongelmia mieheni ja minun parisuhteessa on, vastaisin vaan että "ei kai mitään kummempaa, ihan ok". En ajattelisi, että täti uteli liikaa, hänelle tuosta puhuminen voisi olla ihan perus puheenaihe, mutta minulle ei olisi (niinkuin jollekin vaikka yllämainitsemani "onko sulla allergioita" voisi esim olla jonkun mielestä tungetteleva kysymys). Sitten vaan jatkaisin keskustelua puhumalla edellisestä aiheesta, säästä, tarjoiluista, jostain hauskasta sattumuksesta tms tms.
Ei ole niin vakavaa on minunkin "neuvoni" tai näkemykseni.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää, kun samat tutut ja sukulaiset joka tapaamisella kyselee exästä ne samat yksityiskohatiset kysymykset, vaikka erosin jo kohta 10 vuotta sitten. Mistäs minä jostain 10 vuoden takaisen exän elämästä tiedän? Sitten aletaan lapsen kautta udella exästä, se on minusta jo erittäin haljua. Samat ihmiset saisivat todennäköisesti raivarin, jos utelisin heidän lapsiensa kautta heidän exiensä nykyelämästä. Minusta olisi tosin erittäin omituista udella heidän existään eikä kiinnosta heidän exiensä elämä yhtään.
Anteeksi nyt vaan, mutta ihan kaikki ei pyöri pelkästään sinun ympärilläsi. Vaikka sinua ei kiinnosta muut ihmiset, niin jotain muuta voi kiinnostaa.
Mulla on lähisuvussa erottu esimerkiksi 20 vuoden avioliiton jälkeen. Erottu yhtäkkiä, ennalta varoittamatta. Yhtäkkiä tätä 20 vuotta suvussa ollutta ihmistä ei näe ollenkaan, hänestä ei saa puhua, hänen kuulumisiaan ei tietenkään tiedä. On ihan kohtuutonta vaatia, että kun yksi haluaa erota, niin kukaan muukaan ei enää saa olla kiinnostunut tuon ihmisen kuulumisista. Lapsilta ei mukamas saa kysyä,että missä he asuvat äitiviikolla. Et kai ole tosissasi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas ihan jumissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää, kun samat tutut ja sukulaiset joka tapaamisella kyselee exästä ne samat yksityiskohatiset kysymykset, vaikka erosin jo kohta 10 vuotta sitten. Mistäs minä jostain 10 vuoden takaisen exän elämästä tiedän? Sitten aletaan lapsen kautta udella exästä, se on minusta jo erittäin haljua. Samat ihmiset saisivat todennäköisesti raivarin, jos utelisin heidän lapsiensa kautta heidän exiensä nykyelämästä. Minusta olisi tosin erittäin omituista udella heidän existään eikä kiinnosta heidän exiensä elämä yhtään.
Kieltämättä hyvin outoa. Vaikea ymmärtää mistä syystä sukulaisesi tuolla tavoin käyttäytyvät. Eivät millään keksi uusia jutunaiheita?
Taitavat olla vain erittäin uteliaita ja juorunnälkäisiä. Hakevat jotain, mistä voisi juoruilla.
31 jatkaa, toisaalta, jos hämmennyn kysymyksestä, vastaan yleensä tuomalla hämmennyksen esiin ja kysymällä "mitä tarkoitat?"
Vaikka tuossa täti esimerkissä, kysyisin luultavasti tädiltä, "mitä tarkoitat onko meillä ollut ongelmia". Täti vastaisi varmasti jotain, mikä selventäisi kysymystä ja sitten olisi helpompi vastata. Esim jos täti olisi luullut että meillä on riitaa, koska mies ei tullut viime sukukokoukseen. Niin voisin sitten sanoa joko rehellisesti tai epärehellisesti että "ai joo, ei kun hän oli vaan väsynyt työmatkan jälkeen". Vaikka olisikin ollut siis riitaa tai mies ei jaksaisi tulla utelevan tädin vuoksi tms, mitä en haluaisi kertoa tädille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitkä ovat turvallisia puheenaiheita? Sillä melkeinpä mistä tahansa voi joku ahdistua. Yleensä on tapana jostain kuitenkin jutella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää, kun samat tutut ja sukulaiset joka tapaamisella kyselee exästä ne samat yksityiskohatiset kysymykset, vaikka erosin jo kohta 10 vuotta sitten. Mistäs minä jostain 10 vuoden takaisen exän elämästä tiedän? Sitten aletaan lapsen kautta udella exästä, se on minusta jo erittäin haljua. Samat ihmiset saisivat todennäköisesti raivarin, jos utelisin heidän lapsiensa kautta heidän exiensä nykyelämästä. Minusta olisi tosin erittäin omituista udella heidän existään eikä kiinnosta heidän exiensä elämä yhtään.
Anteeksi nyt vaan, mutta ihan kaikki ei pyöri pelkästään sinun ympärilläsi. Vaikka sinua ei kiinnosta muut ihmiset, niin jotain muuta voi kiinnostaa.
Mulla on lähisuvussa erottu esimerkiksi 20 vuoden avioliiton jälkeen. Erottu yhtäkkiä, ennalta varoittamatta. Yhtäkkiä tätä 20 vuotta suvussa ollutta ihmistä ei näe ollenkaan, hänestä ei saa puhua, hänen kuulumisiaan ei tietenkään tiedä. On ihan kohtuutonta vaatia, että kun yksi haluaa erota, niin kukaan muukaan ei enää saa olla kiinnostunut tuon ihmisen kuulumisista. Lapsilta ei mukamas saa kysyä,että missä he asuvat äitiviikolla. Et kai ole tosissasi...
Jotain tilannetajua voisi sukulaisiltakin ajatella löytyvän. Ei ole ihan normaalia ajatella, että joku kauhean intensiivisesti stalkkaisi 10 vuoden takaista exäänsä ja henkilöstä kysyttäessä tämän kuulumisten kertominen sujuisi kuin vettä vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin ärsyttää, kun samat tutut ja sukulaiset joka tapaamisella kyselee exästä ne samat yksityiskohatiset kysymykset, vaikka erosin jo kohta 10 vuotta sitten. Mistäs minä jostain 10 vuoden takaisen exän elämästä tiedän? Sitten aletaan lapsen kautta udella exästä, se on minusta jo erittäin haljua. Samat ihmiset saisivat todennäköisesti raivarin, jos utelisin heidän lapsiensa kautta heidän exiensä nykyelämästä. Minusta olisi tosin erittäin omituista udella heidän existään eikä kiinnosta heidän exiensä elämä yhtään.
Anteeksi nyt vaan, mutta ihan kaikki ei pyöri pelkästään sinun ympärilläsi. Vaikka sinua ei kiinnosta muut ihmiset, niin jotain muuta voi kiinnostaa.
Mulla on lähisuvussa erottu esimerkiksi 20 vuoden avioliiton jälkeen. Erottu yhtäkkiä, ennalta varoittamatta. Yhtäkkiä tätä 20 vuotta suvussa ollutta ihmistä ei näe ollenkaan, hänestä ei saa puhua, hänen kuulumisiaan ei tietenkään tiedä. On ihan kohtuutonta vaatia, että kun yksi haluaa erota, niin kukaan muukaan ei enää saa olla kiinnostunut tuon ihmisen kuulumisista. Lapsilta ei mukamas saa kysyä,että missä he asuvat äitiviikolla. Et kai ole tosissasi...
Anteeksi nyt vain itsellesi, mutta miksi ihmeessä haluat väkisin nähdä ihmistä, joka ei halua nähdä sinua? Miksi tungettelet tuohon malliin?
Samassa veneessä. Minulla on tuollainen rajaton työkaveri, joka on myös kova neuvomaan..tai oikeastaan hänen tyylinsä on käskevä. Ensin väsytetään kyselemällä ja jos jotakin saa irti niin alkaa "ratkomaan" asiaa. Mikäli hän kokee että tarvitsen apua tai neuvoja niin alkaa päättäväinen "miksi et tee niin? Mikset jo tee? Nyt teet sitä ja tätä niin näin noin päläpälä" ja jos tästä pääsee jotenkin kiemurtelemaan irti niin voin olla varma että lähipäivinä tulee suora kysymys "no joko teit niin? Miksi et?"
Sanomatta selvää että olen oppinut ympäripyöreyden mestariksi, mutta silti joskus hän onnistuu jotakin irrottamaan ja sen jälkeen olen taas todella stressaantunut tilanteen vuoksi ja hänen seurassaan.
Taas ihan jumissa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sulta sitten oikein kysellään, kun ne kysymykset saavat sinut noin vihaiseksi?
Tässä ei ollut ongelmana pelkästään henkilökohtaisista asioista kyseleminen. Enemmän ongelma on siinä, että miten pystyisin paremmin pitämään kiinni omista rajoistani. Nyt kun en sitä kovin hyvin osaa, niin muun muassa vedän puoleeni sellaisia ihmisiä, joilla on valtava tarve uskoutua minulle vaikeista asioista yms. Siis ihan riippumatta siitä, onko ihminen läheinen ystävä vai hyvänpäiväntuttu. Tällaiseen ei aina oikein olisi voimia.
Juuri sillä sanavalmiudella ne rajat vedetään. Eikä niitä mitenkään erityisesti edes vedetä. Vaan suhtaudutaan tilanteisiin renosti, pinnallisemmin, huumorilla. Harjoitus tekee mestarin. Eli lue paljon, tapaa ihmisiä, juttele, tutustu erilaisiin ihmisiin, jne.
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä. Minulla on tuollainen rajaton työkaveri, joka on myös kova neuvomaan..tai oikeastaan hänen tyylinsä on käskevä. Ensin väsytetään kyselemällä ja jos jotakin saa irti niin alkaa "ratkomaan" asiaa. Mikäli hän kokee että tarvitsen apua tai neuvoja niin alkaa päättäväinen "miksi et tee niin? Mikset jo tee? Nyt teet sitä ja tätä niin näin noin päläpälä" ja jos tästä pääsee jotenkin kiemurtelemaan irti niin voin olla varma että lähipäivinä tulee suora kysymys "no joko teit niin? Miksi et?"
Sanomatta selvää että olen oppinut ympäripyöreyden mestariksi, mutta silti joskus hän onnistuu jotakin irrottamaan ja sen jälkeen olen taas todella stressaantunut tilanteen vuoksi ja hänen seurassaan.
Tämä! Osa ihmisistä rupeaa neuvomaan asiassa kun asiassa vaikkei heiltä kukaan neuvoja olisikaan kysynyt. Ja kun sanot ettet tarvitse apua jossain asiassa, niin alkaa pulina tyyliin että miksi sitten sanoit hänelle että aiot ostaa uuden talvitakin elleivät hyvät neuvot kelpaa... Aivan suunnattoman raskasta! 😧
Sun tarvitsisi jotenkin kehittää sanavalmiuttasi. En tiedä miten, kun meillä koko suku on niin sanavalmista väkeä, ettei kukaan jää ikinä hämmentyneenä sanattomaksi. Eli minulle tuo on tullut jo äidinmaidossa.
Toinen puoli on se, että asioita ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Eli ihminen, joka on hyvin tarkka yksityisyydestään, joutuu hämmennyksestä sanattomaksi jo siitä, kun kysytään lempiruokaa. Onko senkin oltava niin valtavan suuri salaisuus!