En arvosta yhtään ihmisiä, jotka katsovat Temptation Islandia
Tuota ohjelmaa en hyväksy. Se on liian järkyttävää, niin roskaohjelma kuin vain voi olla. Ei mitään ideaa, pelkkää ryyppäämistä ja panemista. Ja sitten ihmiset, jotka katsovat tuota niin pitävät sitä ”hauskana”. En ymmärrä miten jotkut kehtaavat edes tuottaa tuollaista sontaa. Hävetkää te, ketkä katsotte tuota!
Kommentit (45)
Kun taas kerran huomasin, että TI tulee telkusta, niin hain ihan tarkoituksella googlettamalla keskustelupalstaa jossa siitä kirjoitetaan. Tästä siis löytyi. En ole koskaan katsonut yhtäkään jaksoa enkä katso. Mainokset olen nähnyt ja mitä jotkut ovat joskus kertoneet katsoneensa. Ihan vaan tulin sanomaan, että en tuomitse katsojia mutta ei sitä kannata tosissaan ottaa. Eiköhän nuo jaksot ole aika pitkälti käsikirjoitettuja ja osa taas hakee julkisuutta ajatelleen, että negatiivinenkin julkisuus olisi hyvästä. Ei ole.
Minua huolestuttaa se mihin maailma on menossa, kun ajattelee yleisemminkin tv-ohjelmien tarjontaa ja vaikkapa USA:n presidenttiä. Sitä tarjotaan, mitä ihmiset haluavat. En usko, että nostalgisoin oman nuoruuteni aikaa vaan asiat ovat oikeasti menossa päin v***ua. Surullista.
Toki maailmassa tapahtuu koko ajan paljon hyviäkin asioita ja edistystä mutta moraalisesti ollaan menossa rappiolle. Ei ihme, että parisuhteetkaan eivät enää kestä, kuten ennen.
En arvosta yhtään ihmisiä, jotka katsovat televisiota.
Vierailija kirjoitti:
Tuota ohjelmaa en hyväksy. Se on liian järkyttävää, niin roskaohjelma kuin vain voi olla. Ei mitään ideaa, pelkkää ryyppäämistä ja panemista. Ja sitten ihmiset, jotka katsovat tuota niin pitävät sitä ”hauskana”. En ymmärrä miten jotkut kehtaavat edes tuottaa tuollaista sontaa. Hävetkää te, ketkä katsotte tuota!
En tajua miten kukaan katsoo sitä shaibaa? Kanavasurffatessa olen nähnyt sitä vähän ja siinäkin oli liikaa.
Jos haluaa relata telkkaria katsomalla niin tuleehan sieltä south parkkia ja simpsoneita.
Vierailija kirjoitti:
Tuota ohjelmaa en hyväksy. Se on liian järkyttävää, niin roskaohjelma kuin vain voi olla. Ei mitään ideaa, pelkkää ryyppäämistä ja panemista. Ja sitten ihmiset, jotka katsovat tuota niin pitävät sitä ”hauskana”. En ymmärrä miten jotkut kehtaavat edes tuottaa tuollaista sontaa. Hävetkää te, ketkä katsotte tuota!
Samaa mieltä.
Minä rakastan Temppareita. Olen kyllä ihan sivistynyt ja täyspäinen ihminen. Hassua, että ohjelmaa arvostelevat ihmiset, jotka ilmeisesti sitä eivät katsele. Pienistä pätkistä tai ekasta jaksosta ei koko formaatin idea selviä.