Entä jos suomalaiset ovatkin onnellisia juuri valittamisen ansiosta, ei siitä huolimatta?

Tietysti sitten on niitä ihmisiä, jotka vain valittavat kaikesta, eivätkä tee asioille mitään. Mutta ehkä hekin saavat siitä itselleen jotain tyydytystä, vaikka ympäristöä ärsyttääkin.

Joo se tekee hyvää välillä vähän valittaa. Kuten että emmä tuota kyllä ala tekeen ihan perseest koko homma mut hetken päästä teen kuitenkin.

Hieno teoria, ap!

Mä vähän luulen, että osin se valittaminen on hoopoa suomalaista vaatimattomuutta. Että ei tässä nyt hyvin ole asiar, köyhiä ollaan ja raihnaisia. Se ei välttis tarkoita, että olisi elämäänsä tyytymätön, voi yhtä hyvin olla, että sellainen ihminen tyytyy vähään ja osaa hakea mielihyvää pienistä asioista, kun ei koko ajan tavoittele kuuta taivaalta.

Sitten se tietysti on onnellisuuden kannalta huono juttu, jos aina näkee lasinsa puolityhjänä, eikä osaa pysähtyä iloitsemaan mistään.

Onhan se valittaminen terapeuttista. Ei jää vellomaan murheisiin, kun jakaa niitä. Jos vaan LaMode antaa...

Vierailija kirjoitti:

Hieno teoria, ap!

Hmm. Ei näistä kenellekään totuutta voi olla, ihmiset kun aina toimii yksilöllisesti. Yhteiskuntatieteet on aina teorioita.

Vierailija kirjoitti:

Mä vähän luulen, että osin se valittaminen on hoopoa suomalaista vaatimattomuutta. Että ei tässä nyt hyvin ole asiar, köyhiä ollaan ja raihnaisia. Se ei välttis tarkoita, että olisi elämäänsä tyytymätön, voi yhtä hyvin olla, että sellainen ihminen tyytyy vähään ja osaa hakea mielihyvää pienistä asioista, kun ei koko ajan tavoittele kuuta taivaalta.

Sitten se tietysti on onnellisuuden kannalta huono juttu, jos aina näkee lasinsa puolityhjänä, eikä osaa pysähtyä iloitsemaan mistään.

Varmasti tuotakin.

Pessimisti ei paljon pety. Silloin ei oikeastaan voi tippua kauhean korkealta ja se onnellisuus löytyy siitä maantasolta.

Kuten näissä jutuissa aina korostetaan, suomalainen yhteiskunta on luottamusyhteiskunta. Ja niinhän se menee ihmissuhteissakin, että niille, joihin luotetaan, myös valitetaan eniten.

Aamen. Eniten mua ainakin vituttaa ja stressaa keinotekoinen onnellisuus, semmoinen konsulttipuhe, jossa mennään "ilon kautta" asioihin, tosiasiallisesti huononnuksiin. Se on koko ajan hemmetti lisääntynyt ainakin työpaikoilla.

Tulee koko ajan sellanen korventava tunne sisuskaluihin, että vi..u mitä pas.apuhetta, toi pitää meitä tyhminä ja kauheaa teeskentelyä! Paljon paremmin nielisin heikennykset ja kiristykset, jos sanotaan suoraan, että tämä on huono juttu, mutta pakko tehdä, koetetaan selvitä tästä parhaalla mahdollisella tavalla.

Toisin sanoen toivoisin rehellisyyttä, ja valittaminen on rehellistä. Keinotekoinen positiivisuus on pahinta, vaikka on nykyään niin muodissa.

Vierailija kirjoitti:

Aamen. Eniten mua ainakin vituttaa ja stressaa keinotekoinen onnellisuus, semmoinen konsulttipuhe, jossa mennään "ilon kautta" asioihin, tosiasiallisesti huononnuksiin. Se on koko ajan hemmetti lisääntynyt ainakin työpaikoilla.

Tulee koko ajan sellanen korventava tunne sisuskaluihin, että vi..u mitä pas.apuhetta, toi pitää meitä tyhminä ja kauheaa teeskentelyä! Paljon paremmin nielisin heikennykset ja kiristykset, jos sanotaan suoraan, että tämä on huono juttu, mutta pakko tehdä, koetetaan selvitä tästä parhaalla mahdollisella tavalla.

Toisin sanoen toivoisin rehellisyyttä, ja valittaminen on rehellistä. Keinotekoinen positiivisuus on pahinta, vaikka on nykyään niin muodissa.

Täyttä asiaa, oikein nauratti huomata tuo kammottava termi ilon kautta, entinen (onneksi) pomoni käytti tuota aina, kun naama hymyssä esitteli meille taaa uusia säästöjä. Argh.

Vierailija kirjoitti:

Pessimisti ei paljon pety. Silloin ei oikeastaan voi tippua kauhean korkealta ja se onnellisuus löytyy siitä maantasolta.

Totta. Toisaalta tuossa voi tuhlata myös ihan valtavasti energiaa pelkäämällä ja varautumalla kaikkeen turhaan. Eikä uskalla yrittää mitään. Eli pessimismikin voi tukahduttaa.

Mielenkiintoinen ajatus, ap. Jäin miettimään tuota ja voi se olla tottakin. Valittamisessakin pitäisi olla kumminkin rajansa ja se pitäisi olla rakentavaa, ratkaisuhakuista, että se toimisi ongelman poistamisessa. Muuten se vain kylvää tyytymättömyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoinen ajatus, ap. Jäin miettimään tuota ja voi se olla tottakin. Valittamisessakin pitäisi olla kumminkin rajansa ja se pitäisi olla rakentavaa, ratkaisuhakuista, että se toimisi ongelman poistamisessa. Muuten se vain kylvää tyytymättömyyttä.

Osin varmaan noin, mutta minun kokemukseni mukaan valittamisen sallivassa ilmapiirissä myös käy niin, että ennen pitkää joku ratkaisee sen ongelman.

Eli vaikka valittajalla ei olisi itsellään heittää välittömästi jotakin ratkaisuehdotusta, eikä ehkä muutamalla seuraavallakaan valittajalla, jo se edistää asiaa, että ongelma nostetaan pöydälle!

Vrt ilmapiiri, jossa valittamista pidetään hankalan ihmisen merkkinä ja muutosvastarintana, joten epäkohtia ei uskalleta nostaa esille.

Sellainen laiva ajaa karille aika nopeasti, jonka kapteenille ei perämies uskalla sanoa mitään, vaikka kurssi olisi väärä!

Luin joskus tutkimuksen siitä, että realistit ovat kaikkein onnellisimpia. Realismiin kuuluu myös negatiivisten tosiasioiden myöntäminen. Valittamista ei ole pakko ottaa valittamisena vaan tosiasioiden myöntämisenä.

Vierailija kirjoitti:

Luin joskus tutkimuksen siitä, että realistit ovat kaikkein onnellisimpia. Realismiin kuuluu myös negatiivisten tosiasioiden myöntäminen. Valittamista ei ole pakko ottaa valittamisena vaan tosiasioiden myöntämisenä.

Voi hyvinkin pitää paikkansa. Toki se on huono juttu, jos kaikessa keskittyy etsimään vikoja, koska silloin jää paljon hyvää näkemättä. Mutta sellainen rehellinen analyysi ja toteamus, että tässä on nyt tällainen puute, mutta korjaan sen/se ei haittaa ja elän sen kanssa on minunkin mielestäni aika hyvä elämisen asenne.

Yltiöpositiivinen ihminen saattaa ahdistua paljon enemmän, kun huomaa, ettei todellisuus vastaakaan kiiltokuvaa. Toki positiivista asennettakin on monenlaista, nyt kärjityksen vuoksi puhun ääripäästä.