Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Syntyvyyden lasku - miten se näkyy ympärilläsi?

Vierailija
16.03.2018 |

Kuten me kaikki tiedämme, syntyvyys on laskenut koko 2010-luvun. Luvut lähenevät jo nälkävuoden lukuja. Asiaa sen enempää arvottamatta kumpaankaan suuntaan, mietin lähinnä miten tämä näkyy konkreettisesti ympärillänne vai näkyykö?

Omassa elämässä se kyllä näkyy. Olen itse 34-vuotias, kahden lapsen vanhempi. En ole kuitenkaan kuin yhden lapsen kummitäti, vaikka ystäväpiiriini on suhteellisen laaja. Läheisistä ystävistä vain yhdellä on lapsi, se kummilapseni. Miehellä ja minulla on yhteensä seitsemän sisarusta ikähaarukassa 25-39, mutta vain yhdellä heistä on lapsia, yksi lapsi. Eli lapsillamme on vain yksi serkku. 9 kolmenkympin molemmin puolella olevaa lasta on toistaiseksi saanut 3 lasta. Omaan lapsuuteeni kuului vielä serkut ja tuttavaperheiden lapset, omat lapsemme saavat verraisseuraa lähinnä päiväkodin kautta. Taloyhtiössämmekin asuu vain yksittäisiä lapsiperheitä, yhdessäkään perheessä ei ole kahta lasta enempää. Omakin lapsilukumme taitaa jäädä kahteen, vaikka alunperin sovimme kolmesta lapsesta. Nyt ajatus kolmesta lapsesta tuntuu hyvin rohkealta ja poikkeavalta.

Kaupunkiympäristössä asumme.

Miten te muut?

Kommentit (65)

Vierailija
41/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ystävä ei löydä kenen kanssa lisääntyä. Sisko ei lisäänny. Yks sai yhden toinen 3. Meinaan tähdätä kuninkaalliseen 3meen.

Vierailija
42/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähipiirissäni on kuusi 20-30 vuotiasta lasta sekä heidän puolisot. Kellään heillä ei ole lapsia, eikä näytä siltä että olisi tulossakaan. Osalla on sosiaalisia ongelmia, osalla masennusta, osa ei vain halua lapsia, ja se ainoa joka haluaisi lapsia ei niitä voi saada.

Itse olisin halunnut monta lasta, mutta olen akateemisesti koulutettu ja opiskelin pitkään, enkä millään löytänyt miestä joka olisi halunnut lapsia. Monella koulutetulla naispuolisella ystävällä on ollut sama ongelma, miehet vain eivät halua perustaa perhettä. Tiedän näistä koulutetuista naisista yhden joka päätyi hankkimaan lapsen nelikymppisenä yksin, spermapankista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neljä sisarusta minulla, vain yhdellä lapsia. Kaikki ollaan yli 30v. Miehellä 4 sisarusta ja kellään ei lapsia.

En usko että meidän sisarusparvesta tulee tuon enempää lapsia.

Vierailija
44/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaveripiirissäni ne, jotka ovat vakiintuneessa parisuhteessa, ovat hankkineet lapsia viimeisen kolmen vuoden aikana. Ollaan kolmikymppisiä korkeakoulutettuja suurin osa, pääkaupunkiseudulla. Lapsia on yhdestä kahteen, meilläkin yksi. Ihan perusmeininkiä varmaan tässä ikävaiheessa. Kaveripiirissäni on tosin myös paljon sinkkuja, niin miehiä kuin naisiakin. Se tietysti laskee syntyvyyttä.

Lapsemme on siinä mielessä onnekas, että samanikäisiä serkkuja löytyy molemmilta puolilta. Itse kaipaisin kovasti toista lasta, mutta mies on jyrkästi sitä vastaan.

Minäkin halusin monta lasta. Mies viivytti melkein liian pitkään ennen kuin suostui. Toiseen lapseen ei suostunut missään nimessä.

Joskus kaipaan aikoja jolloin lapsia vain tuli jos halusi seksiä harrastaa, eikä se ollut miehen valinnassa. Miehille ei taida tulla samalla lailla vauvakuumetta.

Vierailija
45/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Serkkuni 6 kpl 23-38 v kaikki lapsettomia, samoin minä ja sisarukseni 26-30 v. Kaverini ovat samaa ikäluokkaa mun ja sisarusten kanssa, yhdellä on lapsi. FB-kavereilla (suurin osa kaltaisiani nuoria aikuisia) ehkä yhteensä 5 lasta. Moni kaveri kyllä lapsia haluaisi, mutta edelleen lähellä 30 ikävuotta asenne on että lapsia voi tulla "sitten joskus", vaikka olisivat parisuhteessa.

Vierailija
46/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ainakin mun 28-vuotiaalla vanhimmalla ja sen kreikkalaisella poikaystävällä ei oo vielä lapsia ja mun äiti sai mun toisen isosiskon samanikäisenä ja vanhin isosisko synty melkein kuukautta ennen kuin äiti täytti 25 vuotta. Toki ei voi tietää hankkiiko ne vielä lapsia, mutta ainakin korkeakoulutuksen vaikutus näkyy meillä sisarusparvessa lasten hankkimisen jättämisen myöhempään ikävaihteeseen. Ite opiskelen myös yliopistossa ja sinkkuna vielä elelen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveripiirissäni ne, jotka ovat vakiintuneessa parisuhteessa, ovat hankkineet lapsia viimeisen kolmen vuoden aikana. Ollaan kolmikymppisiä korkeakoulutettuja suurin osa, pääkaupunkiseudulla. Lapsia on yhdestä kahteen, meilläkin yksi. Ihan perusmeininkiä varmaan tässä ikävaiheessa. Kaveripiirissäni on tosin myös paljon sinkkuja, niin miehiä kuin naisiakin. Se tietysti laskee syntyvyyttä.

Lapsemme on siinä mielessä onnekas, että samanikäisiä serkkuja löytyy molemmilta puolilta. Itse kaipaisin kovasti toista lasta, mutta mies on jyrkästi sitä vastaan.

Minäkin halusin monta lasta. Mies viivytti melkein liian pitkään ennen kuin suostui. Toiseen lapseen ei suostunut missään nimessä.

Joskus kaipaan aikoja jolloin lapsia vain tuli jos halusi seksiä harrastaa, eikä se ollut miehen valinnassa. Miehille ei taida tulla samalla lailla vauvakuumetta.

Tällaiset viestit saa kyllä häpeämään omaa sukupuoltaan rankasti. Kuka voi olla niin itsekäs ja kuvottava, että tehtailee maailmaan lapsen, jota isänsä ei halua. Olisitko itse halunnut olla sellainen lapsi? Anna kun arvaan - ei ole kyse lapsesta vaan sinusta ja siitä että sinä haluat olla äityli?

Jokainen lapsi ansaitsee rakastavan isän ja äidin. Ei mitään hormonihöyryistä lapsitehtailija*äitiä". Lapsi ei ole mikään "sinun", vaan itsenäinen ihminen täysine ihmisoikeuksineen.

Vierailija
48/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on 15 serkkua. Jos mulla ja miehelläni olisi lapsi, sillä ei olisi yhden yhtäkään serkkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri tällä hetkellä ei mitenkään. Sen verran nyt kevään aikana on syntynyt syntymässä lähipiiriin lapsia että oikein ihmettelen mikä vauvabuumi nyt on menossa.

Vierailija
50/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työpaikalla näkyy eniten. Meillä on naisvaltainen toimisto ja huomattava määrä lapsettomia jotka eivät ole hankkineet tai aio tai tule lapsia koskaan hankkimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla on 15 serkkua. Jos mulla ja miehelläni olisi lapsi, sillä ei olisi yhden yhtäkään serkkua.

Sama täällä. Meillä on tosin kaksi lasta mutta yhtäkään serkkua heillä ei ole eikä tule.

Vierailija
52/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Asumme isohkossa kerrostaloyhtiössä (n. 80 asuntoa) kahden yhtä ison kerrostaloyhtiön ympäröimänä. Näissä kolmessa talossa asuu ehkä muutama lapsiperhe. Olemme näistä ainut pikkulapsiperhe. Pihojen leikkipaikoilla ei ole koskaan ketään meidän lisäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No siten näkyy, että juuri kenelläkään lukioaikaisella tutulla ei ole lapsia tai niillä muutamilla joilla on, on korkeintaan kaksi. Yliopistossa olin outolintu, kun mulla oli toista tutkintoa opiskellessani 27-v. jo kaksi lasta. Yliopistotutuista vain parilla on lapsia, toisella uskova tausta.

Sisaruksillamme on lapsia, mutta olemme miehen kanssa omien sisarusparviemme nuorimmat. Heistäkin kaikilla maks. 2 lasta. Työpaikalla on aika paljon 26-35-v. naisia ja hyvin harvalla tuon ikäisistä on lapsia (kaikki korkeakoulutettuja). Meillä neljä, joten kummajaisia ollaan. Lisäksi hyvin vaikeaa on ollut löytää kummeja lapsille, kun niin tosi moni eronnut kirkosta.

Vierailija
54/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisvaltaisilla työpaikallani on enemmän naisia raskaana ja äitiyslomalla/hoitovapaalla kuin koskaan sinä aikana, kun olen ollut siellä töissä, 18 vuotta. Aiemmin on ollut korkeintaan kaksi tai kolme. Nyt on kolme raskaana ja toiset kolme äitiys-/ hoitovapaalla. Työpaikalla on viitisenkymmentä työntekijää ja kyseessä on siis koulu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä ei olisi lasta ellen ottanut ohjia omiin käsiin.

Vierailija
56/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No siten näkyy, että juuri kenelläkään lukioaikaisella tutulla ei ole lapsia tai niillä muutamilla joilla on, on korkeintaan kaksi. Yliopistossa olin outolintu, kun mulla oli toista tutkintoa opiskellessani 27-v. jo kaksi lasta. Yliopistotutuista vain parilla on lapsia, toisella uskova tausta.

Sisaruksillamme on lapsia, mutta olemme miehen kanssa omien sisarusparviemme nuorimmat. Heistäkin kaikilla maks. 2 lasta. Työpaikalla on aika paljon 26-35-v. naisia ja hyvin harvalla tuon ikäisistä on lapsia (kaikki korkeakoulutettuja). Meillä neljä, joten kummajaisia ollaan. Lisäksi hyvin vaikeaa on ollut löytää kummeja lapsille, kun niin tosi moni eronnut kirkosta.

Niin ja siis olen 31, mies pari vuotta vanhempi.

Vierailija
57/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän 38 huoneiston taloyhtiössä vain yhdessä asunnossa on lapsia. Aikuisia lapsia toki joillakin on mutta silti.

Vierailija
58/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei juurikaan näy lähipiirissä. Lapsilla on 24 serkkua miehen ja mun puolelta yhteensä. Kahdella ei vielä lapsia, mutta ovatkin vasta alle parikymppisiä. Ystävillä on lapsia yhdestä neljään. Yksi ystävä on, jolla ei omasta halusta lapsia.

Vierailija
59/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveripiirissäni ne, jotka ovat vakiintuneessa parisuhteessa, ovat hankkineet lapsia viimeisen kolmen vuoden aikana. Ollaan kolmikymppisiä korkeakoulutettuja suurin osa, pääkaupunkiseudulla. Lapsia on yhdestä kahteen, meilläkin yksi. Ihan perusmeininkiä varmaan tässä ikävaiheessa. Kaveripiirissäni on tosin myös paljon sinkkuja, niin miehiä kuin naisiakin. Se tietysti laskee syntyvyyttä.

Lapsemme on siinä mielessä onnekas, että samanikäisiä serkkuja löytyy molemmilta puolilta. Itse kaipaisin kovasti toista lasta, mutta mies on jyrkästi sitä vastaan.

Minäkin halusin monta lasta. Mies viivytti melkein liian pitkään ennen kuin suostui. Toiseen lapseen ei suostunut missään nimessä.
Joskus kaipaan aikoja jolloin lapsia vain tuli jos halusi seksiä harrastaa, eikä se ollut miehen valinnassa. Miehille ei taida tulla samalla lailla vauvakuumetta.

Häh? Siis joskus 1800-luvullako, kun ehkäisyä ei juurikaan ollut? Miten voit kaivata aikoja joissa et ole elänyt? Ja miksi ihmeessä kukaan haluaisi takaisin tuollaisiin aikoihin ja tapoihin? Eihän me naiset muuta tehtykään kun oltu raskaana ja hoidettu jo olemassaolevia lapsia ja kotia. Kuulostaa ainakin minusta aivan kammottavalta kohtalolta.

Vierailija
60/65 |
16.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tunne ketään, jolla olisi lapsia. Kaveripiirissä useimmat ovat joko juuri täyttäneet tai täyttämässä 30. Edes Facebookin mukaan vanhoilla lukiotutuilla yms. hyvin harvoilla on lapsia, ehkä muutamalla ja niilläkin vain yksi. Helsingissä asutaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi viisi