Ystävyyssuhteet ja uteliaisuus toiseen

Tämä on oikeastaan aika vaikea aihe lähestyä. Minulla on ollut hieman stressiä aiheuttavia tapahtumia viimeaikoina. Ja haluaisin puhua niistä ystäväni kanssa. Mutta sitten kun taas alkutervehdyksen jälkeen puhumme niin päädymme puhumaan ystäväni elämästä, ongelmista ja työpäivästä jne. En millään saa sanottua että minullakin on jotain sydämellä. Ehkä siihen osittain liittyy se että hän on työssäkäyvä ja hänen pitää saada rentoutua ihan eri tavalla kuin minä työtön. Tämä siis on minun päähänpinttymäni. Sitten taas toisaalta en koskaan muista että hän on kysynyt minulta koskaan paljoakaan; edes sitä kuinka minä voin. Mutta se taas ehkä liittyy siihen että hän kunnioittaa minun yksityisyyttä ja sitä että puhun vain asioista joista haluan puhua. Mikä yleensä onkin totta. Mutta silti jotenkin tuo uteliaisuuden puuttuminen minua ja minun elämääni kohtaan hieman vaivaa. Tokihan minä voisin alkaa puhumaan itsestäni enemmän, mutta se ei tunnu ihan samalta jos joku osoittaa aktiivista kiinnostusta. Kiva ihminen tämä minun ystäväni mutta se jokin vain puuttuu. Mitä mieltä?