Miten toimia, kun lapseni kasvot raavittiin verille p-kodissa jo toisen kerran1,5 viikon sisällä?

Ihan kuin ap tai hänen lapsensa olis tässä jotain pahaa tehnyt!!





]Ensin kerroit, että todennäköisesti jää arvet ja nyt se onkin jo aivan varmaa......

[/quote]

Joku tulee kysymään oikeasti neuvoa vaikeaan tilanteeseen, niin heti pitää jonkun pistää kapuloita rattaisiin.



Tämäkin aihe on aivan selvä, joten luulisi ettei kenenkään tartte käydä puolustelemaan, ellei kyseessä ole joku kunnan virkamies, joka istuu raha-arkun päällä ja yrittää minimoida kunnan menoja.



Ei minunkaan mielestäni ap sinun tarvitse tällaista hyväksyä, ei tietenkään, sinähän olet äiti ja tunnet hätää lapsesi puolesta. Otat asian puheeksi ja yritätte löytää kumpaakin tyydyttävän ratkaisun.

Minun maalaisjärkeni on nyt hiukan rauhoittunut ja olen nyt entistäkin enemmän sitä mieltä, että asia täytyy ottaa tosiaankin puheeksi. En pysty kuvittelemaan yhtään sellaista äitiä, joka hyväksyisi tällaista tapahtuvan omalle lapselleen. Ja varmasti yhtä moni ei hyväksy, että oma lapsi tekisi näin kenenkään toisen lapsellekaan.



Sinulle, joka kauhistelit lasten nimittelyä riiviöiksi, niin kyllähän kaikki varmaan sen ymmärtävät, että ei sen ikäiselle palopuheet auta ja että se on (joillekin) normaali, ohimenevä kausi. Mutta minun ja lapseni ei tarvitse odottaa sitä aikaa ja odottaessa kestää sellaista, vaan on tosiaankin henkilökunnan tehtävä pitää huolta ettei näitä pääsisi tapahtumaan ainakaan saman lapsen osalta jatkuvasti. Ainahan kaikkea ei ehdi huomata, mutta jos yhden lapsen temput tiedetään, tulisi niitä tarkkailla entistäkin tehokkaammin.



ap



Joka on muuten julkisella sektorilla lastensuojelussa töissä ja tietää tasan tarkkaan mitkä ovat kunnan resurssit...todellisuudessa.



Nyt ettei tästä tarvitse kenenkään vetää hernettä nenään, niin lastensuojeluviranomaisen työnkuvaan ei ole puuttua päiväkodin lasten kinasteluihin, vaan on oikeasti huolissaan pienstä tyttärestään aivan äidin näkökulmasta katsottuna.



ap

mitkä ovat kunnan resurssit todellisuudessa, niin mikä on sinun ehdotuksesi siihen, miten tuota lasta voidaan pitää silmällä vielä paremmin? Itse en nimittäin usko, että kyse olisi millään tavalla valvonnan laiminlyömisestä, vaan ne tilanteet oikeasti saattavat tulla niin yllättäen, ettei kukaan ehdi tehdä mitään, vaikka olisi ihan vieressä. Ryhmässä kun on monta muutakin lasta vahdittavana omine tarpeineen.



t. eräs LTO

Tämä tyttö puri minua välillä poskeen, välillä käsivarteen. Itse en muista mitään, olen ollut noin 1v, mutta äitini on kertonut että monesti hampaanjäljet näkyivät pitkään ja joskus tuli vertakin. Enää 30v jälkeen ei mitään arpia ole kuitenkaan näkyvissä, ja myöhemmin olimme päiväkodissakin hyvät kaverukset.



Oma poikani sai 1,5 vuotiaana pikkuveljen. Mitään mustasukkaisuuteen viittaavaakaan ei esiintynyt koskaan kotona, mutta noin puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen alkoi poikani puistossa "pahoinpidellä" itsensä ikäistä (2v) tyttöä. Välillä töni, välillä puri. Kerran niin että tuli vertakin. Tulkitsimme sen mustasukkaisuudeksi vauvasta: kun omaa veljeä ei uskaltanut lyödä tms., piti kiukku kohdistaa hiukan isompaan... Tuo vaihe kesti noin kuukauden ja oli todella rankkaa aikaa niin minulle "pahoinpitelijän" äitinä kun tietysti toisellekin perheelle. Urheasti kuitenkin kävimme kaikki samassa puistossa päivittäin, ja tilanteita pyrittiin ennaltaehkäisemään. Tyttö alkoi kuitenkin pelkäämään poikaani niin, että välillä juoksi karkuun jo kun näki poikani tulevan. Onneksi vaihe meni kuitenkin ohi, ja jo muutaman kuukauden päästä lapset leikkivät keskenään niin kuin ennenkin.



En osaa auttaa sinua, ap, mutta toivon että asia ratkeaa pian! Voithan kysellä onko raapivan lapsen elämässä tapahtnut jotian, johon ehkä reagoi? En kyllä sitten tiedä auttaako tietokaan, ainakaan meillä ei ollut hyötyä vaikka esikoiselle annettiin omaa aikaa, tehtiin ekstra-kivoja juttuja, vietiin tytölle "hyvityslahjoja" jne.

lähinnä yleisluontoisesti siihen, että ei jatkuvaa kaltoinkohtelua voida hyväksyä sillä, että kunnalla ei ole resursseja.



Olen kuullut tällaisissa tapauksissa myös (niinkuin joku sen aikaisemmin mainitsikin) lapsen siirtämistä toiseen, esim. vanhempien lasten ryhmään. Tässä olisi ainakin yksi varteenotettava ratkaisumahdollisuus?



En tarkoittanut, että kaikkea voitaisiin ennalta ehkäistä, mutta tämä raapija-lapsi tekee tätä myös muille lapsille, joten eikö olisi aika tehdä jotain ratkaisuja?



Minä ainakin olisin halukas kuulemaan myös LTO:n kommentin tästä. Sillä eikö työsi kuvaan kuulu ratkaista juuri tällaisia asioita?

"PAHOINPITELIJÄN" VANHEMPIA SINUN KANSSA NEUVOTTELEMAAN,MITÄ ASIALLE PITÄISI TEHDÄ.



otappas aamulla kuva lapsesi revitystä naamasta, ja esität sen tapaamisessa "todisteeksi", ja teet asian selväksi,että TOISIIN EI KAJOTA.







prkl,kun pääsisin hoitamaan asian puolestasi...

Toinen raapi ja toinen puri. Itse en jättänyt lastani valvomatta toisten lasten seuraan, sillä tiesin, että he voivat koska ja missä tilanteessa tahansa purra/raapia.



Hoidossa tämä ei resurssien vuoksi ollut mahdollista ja alle 2 vuotiaalle ei oikein jäähypenkkikään tehonnut. Kynnet pidettiin lyhyeksi leikattuina. Hoitajien kanssa sovittiin, että opettavat muille lapsille, että jos heihin kajotaan, tai edes meinataan kajota, he huutavat lujaa.



Nyt nämä riiviöt ovat 11 vuotiaita, eikä kummallakaan ole tapana selvittää ristiriitatilanteita väkivalloin. Pureminen ja raapiminen loppui alle 3 vuoden iässä ja se alkoi noin 1,5 vuotiaana.

Ryhmässäni on joskus ollut 2-vuotias poika, joka otti toisen samanikäisen lapsen "silmätikukseen" ja puri häntä yleensä useita kertoja viikon aikana.



Tilanne oli harmillinen paitsi lasten itsensä, myös vanhempien ja henkilökunnan kantilta katsottuna. "Uhrin" vanhemmat olivat raivoissaan puremisjäljistä ja purijan vanhemmat pahoillaan lapsensa käytöksestä. Ja me henkilökuntana siinä välissä pahoillamme omasta puolestamme, kun emme kyenneet aina tilanteita estämään.



Eli tiedostimme kyllä tilanteen ja yritimme parhaamme, jotta olisimme kyenneet estämään nuo tilanteet. Esimerkiksi lapsia ei koskaan missään tilanteessa jätetty keskenään, vaan aikuinen oli aina mukana esimerkiksi leikkitilanteissa. Mutta koska puremista ei voinut ennakoida millään tavalla, vaan se tuli aina ihan yllättäen ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, oli tilanteita käytännössä ihan mahdotonta estää.



Konsultoimme asiasta myös kiertävää erityslastentarhanopettajaa, mutta mitään poppakonstia tuon asian hoitamiseen ei hänelläkään valitettavasti ollut antaa. Purijalle vain tiukka "EI" ja odottaa, että tilanne rauhoittuu ennen pitkää.



Näin kävikin, jossain vaiheessa pureminen vain loppui, mutta kyllä se aika tuntui pitkältä kaikista osapuolista.



Kehottaisin sinua kuitenkin keskustelemaan vielä ryhmän henkilökunnan kanssa avoimesti tuosta tilanteesta. Ymmärrän huolesi ja harmisi, kenestäpä se kivalta tuntuisi, jos omaa lasta satutetaan. Toivottavasti kuitenkin myös ymmärrät sen, ettei ryhmän henkilökunta välttämättä pysty tekemään tilanteelle sen enempää kuin valvomaan lasta parhaan kykynsä ja resurssiensa mukaan. Lisäresurssejakaan kun oelkän raapimisen tai puremisen perusteella ei todellakaan tulla myöntämään, vaan tuolla raapijalla tulisi olla huomattavasti laaja-alaisempia ongelmia saadakseen esim. avustajan.



Kyse on pienistä lapsista, joiden kehitykseen kuuluu erilaiset vaiheet. Toiset raapivat, jotkut purevat, osa saattaa harrastaa tönimistä tms. Onneksi nuo vaiheet menevät kuitenkin jossain vaiheessa ohi, kun lapset kasvavat ja ymmärrys lisääntyy.



t. LTO

23 kiteytti hyvin asian.

varmasti toisen osapuolenkin vanhemmat ja hoitajat ovat pahoillaan tapahtuneesta, mutta ei voi muuta kuin koittaa jatkossa estää tilanteiden kehittymisen siihen. mihinkään rankaisutoimenpiteisiin tai valituksiin laiminlöyönneistä ei kuitenkaan ole aihetta. tämä on vaan peinten lasten todellista elämää.

että turha tuon raapijan vanhempia on tilanteesta syyllistää. Yhteinen palaveri on toki mahdollista järjestää, jossa tilannetta voidaan miettiä kaikkien osapuolten kannalta. Mutta eivät ne vanhemmat voi tehdä mitään estääkseen lapsensa raapimisen hoitopäivän aikana.



Jos päivän aikana on tapahtunut raapimista, tilanteeseen pitää puuttua välittömästi, lapsen hakutilanteessa on vanhempien ihan turha enää alkaa lasta moittimaan huonosta käytöksestä - kyse on kuitenkin pienistä lapsista, jotka eivät välttämättä osaa enää yhdistää tilanteita toisiinsa. Samoin noista tilanteista ei kannata enää jälkeenpäin keskustella lapsen (raapijan) kuullen, vaan ainoastaan aikuisten kesken.



Keskustelkaa rakentavasti ilman syytöksiä!



t. LTO

ärähdät ITSE sille pahoinpitelijälle... teet kertalaakista selväksi,että raapimista ei suvaita.



olet tarpeeksi PELOTTAVA JA TOSISSASI,niin kiusaaja osaa jättää lapsesi rauhaan.



nimim. kokemusta on.

"VAADIT



"PAHOINPITELIJÄN" VANHEMPIA SINUN KANSSA NEUVOTTELEMAAN,MITÄ ASIALLE PITÄISI TEHDÄ.



otappas aamulla kuva lapsesi revitystä naamasta, ja esität sen tapaamisessa "todisteeksi", ja teet asian selväksi,että TOISIIN EI KAJOTA."



Öh. Taisit unohtaa sen, että "pahoinpitelijän" vanhemmat eivät ole paikalla kun tämä on tapahtunut, joten heille on asiasta turha urputtaa. Heidänkin lapsensa on päiväkodissa henkilökunnan vastuulla ja vahdittavana.

En todellakaan usko, että tämän "pahoinpitelijän" vanhemmat suorastaan kannustaisivat ja opettaisivat lasta raapimaan muita. Ei, eiköhän hekin kiellä lasta raapimasta muita, mutta tuskin tämä kotona edes raapii, ja ei kaksivuotias muista päiväkotipäivän aikana mitä äiti kotona on sanonut.

raapijat/purijat pitäisi poistaa tarhasta. Heidän pitäisi olla kotihoidossa (tai lastenhoitajan kanssa), jossa heitä voitaisiin vahtia asianmukaisesti. Nämä lapset eivät vain ole valmiita olemaan ryhmässä. Miksi uhria heti syyllistetään, kun tässäkin tapauksessa helpointa olisi , jos raapija laitettaisiin pois tarhasta.

niin tietäisitte että lapsi on kaksivuotiaana väkivaltaisimmillaan. Eli se, että kaksivuotias on hyvin fyysinen, kuuluu kehitykseen. Toisilla se tulee esiin voimakkaammin kuin toisilla, eikä tämänkaltainen häiriökäyttäytyminen kerro mitään lapsen perusluonteesta, kotikasvatuksesta tai siitä millainen hänestä isompana tulee.

Meillä tuonikäiset kaksoset raapivat toisiaan jatkuvasti. Kaikki tuonikäiset raapivat ja purevat, se on ihan normaalia, mutta toki kiellettyä. Lapset oppivat empatiaa vasta vähän myöhemmin, eli eivät tuonikäisinä edes ymmärrä, että toiseen sattuu.

ärähdät ITSE sille pahoinpitelijälle... teet kertalaakista selväksi,että raapimista ei suvaita.

olet tarpeeksi PELOTTAVA JA TOSISSASI,niin kiusaaja osaa jättää lapsesi rauhaan.

nimim. kokemusta on.

Ettäkö aikuinen ihminen ärähtäisi ja pelottelisi pientä parivuotiasta? Lasta, joka ei vielä ehkä osaa edes puhua, eikä tajua mitä tuo vieras täti nyt hänelle keuhkoaa ja häntä pelottelee?

Tuo olisi todella väärä ja lapsellinen tapa hoitaa asioita. Kypsät aikuiset eivät ärjy ja pelottele taaperoille! Sitäpaitsi, pikkulapsen ollessa kyseessä tuo on täysin turhaa, koska ei lapsi siitä edes opi.

Uskomatonta, että aikuinen (?) ja äiti (?) edes puoliksi tosissaan ehdottaa tuollaista.

Tuonikäiset ovat taaperoita vielä, ja todellakin raapivat ja purevat tarkoittamatta kuitenkaan pahaa. Tuskinpa tästä noin isoa haloota kannattaa nostaa, varsinkin kun se "pahoinpidelty" lapsikin on vasta se 2,5 -v ikäinen. =)))))))))))

raapija on pikkuinen lapsi. Raavituksi tullutkin taatusti joskus tönäisee, vie lelun kädestä, tms, eli aiheuttaa toiselle lapselle joko fyysistä kipua tai henkistä kipua. Pian yksikään ryhmän lapsista ei enää olisi päiväkodissa, jos sieltä alettaisiin potkimaan lapsia pois tuollaisen perusteella :D



Toisekseen, helvetin harva kaksivuotias on vielä valmis olemaan ryhmässä...



Te puhutte kuin kyseessä olisi joku hirviö, vaikka tosiasiassa joka ikinen lapsi joskus puree, lyö, raapii tai tekee jotain muuta tuhmaa, kun on toisten lasten kanssa. Se, joka muuta väittää, on täysin sokea oman lapsensa tekemisille, tai sitten ei vielä ole kokemusta omasta lapsesta ikätovereiden seurassa.