Kärsiikö muut kasvojen punastelusta?

Kärsin ja olen kärsinyt aina. Ala-asteella kaikki esitelmät yms. olivat ihan painajaista. "Minkä värinen on palouto?" ja muut lohkaisut muilta tuntuivat ihan kamalalta.

Olen nyt 35-vuotias ja todella kärsin tästä edelleen. Vihaan sitä. Pahinta oli kun ex-mieheni päätteli että punastelen aina kun valehtele, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Hän sitten syytti minua vaikka mistä. Aloin pelätä sitäkin, ettei vaan kukaan tuttu, varsinkaan mies, tule vastaan ja tervehdi koska mies alkoi aina kytätä kasvojani, jolloin jo tietysti jännityin- punastuin jne. Johtopäätös oli, että aina joko ihastunut kyseiseen kieheen tai hän oli joku minun vanha pano. Oli erittäin ahdistavaa, kuten koko suhde.

Minulla sama homma. Kamalinta, jos joku idiootti asiasta vielä huomauttaa. Siihen ei edes tarvita mitään nolostumista tai jännitystä, vaan se vaan tulee itsestään.

Mulla koko kauheus lähti betasalpaajalla. Ei aiheuta riippuvuutta. On varsinaisesti sydänlääke. Rauhoittaa myös verenpainetta, kehon jännitystä ja vapinaa hermostuttavissa tilanteissa. Nyt on ihana pitää esitelmiä, mennä kokouksiin ja outoihin tilanteisiin, kun ei tarvitse keskittää kaikkia voimia siihen hemmetin punasteluun. Pystyn keskittymään ja työkykykin on parempi. Puhumattakaan itseluottamuksesta. Ei vaikuta keskushermostoon kuten addiktoivat psyykenlääkkeet ja rauhoittavat.

Eikö se yks Joe Blascon todella peittävä meikkivoide peitä punastelun kokonaan. Helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se yks Joe Blascon todella peittävä meikkivoide peitä punastelun kokonaan. Helppoa.

Ei sekään ihmeitä tee. Eikä ole mukavan tuntuista pitää sellaista paksua mönjää naamalla.

Vierailija kirjoitti:

Minulla sama homma. Kamalinta, jos joku idiootti asiasta vielä huomauttaa. Siihen ei edes tarvita mitään nolostumista tai jännitystä, vaan se vaan tulee itsestään.

Nimenomaan, kamalinta on kun joku huomauttaa punaisuudesta. Vaikka sitä itsekin tietää että olen ihan punainen, niin silti se että joku siitä vielä mainitsee, jotenkin iskee vasten kasvoja sen että minä todella olen ihan punainen ja kaikki muutkin huomaa sen.

Kohtalotoverisi täällä, tiedän niin hyvin miltä tuntuu kulkea posket punaisina. Se on ihmisarvoa alentavaa, nöyryyttävää, tunnen itseni todella säälittäväksi olennoksi. Riittää, että joku vilkaisee suuntaani, posket on aina enemmän tai vähemmän punaiset. Entisellä työkaverillani oli tapana huomauttaa punaisista poskistani. Sain kerran tarpeekseni siitä, ja totesin hänelle, että kuulehan, punainen on normaali väri naamallani, ilmoitathan minulle sitten, jos posket muuttuvat sinisiksi. Jännittäminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriökin on punastelun taustalla. Olen hakenut apua lääkäriltä, syön lääkkeitä päivittäin. Poskien punotukseen mikään lääke ei auta, mutta paniikkihäiriöön liittyvä pakokauhun tunne ei pääse niin pahaksi enää. Stressihermon salpausta olen joskus harkinnut myös. Eihän tähän mitään lopullista apua tai pelastusta ole, asian kanssa on vaan elettävä ja hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, vaikka vaikeaa se on. Eräs lääkäri muuten joskus neuvoi, että laita niin paksu kerros pakkelia naamaan, että punoitus ei näy........ 

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoverisi täällä, tiedän niin hyvin miltä tuntuu kulkea posket punaisina. Se on ihmisarvoa alentavaa, nöyryyttävää, tunnen itseni todella säälittäväksi olennoksi. Riittää, että joku vilkaisee suuntaani, posket on aina enemmän tai vähemmän punaiset. Entisellä työkaverillani oli tapana huomauttaa punaisista poskistani. Sain kerran tarpeekseni siitä, ja totesin hänelle, että kuulehan, punainen on normaali väri naamallani, ilmoitathan minulle sitten, jos posket muuttuvat sinisiksi. Jännittäminen ja sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriökin on punastelun taustalla. Olen hakenut apua lääkäriltä, syön lääkkeitä päivittäin. Poskien punotukseen mikään lääke ei auta, mutta paniikkihäiriöön liittyvä pakokauhun tunne ei pääse niin pahaksi enää. Stressihermon salpausta olen joskus harkinnut myös. Eihän tähän mitään lopullista apua tai pelastusta ole, asian kanssa on vaan elettävä ja hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, vaikka vaikeaa se on. Eräs lääkäri muuten joskus neuvoi, että laita niin paksu kerros pakkelia naamaan, että punoitus ei näy........ 

Juuri näin. En ymmärrä miksi siitä punaisuudesta pitää huomautella. Tai mitä nämä huomauttelijat ajattelevat sillä saavuttavansa? Toki voi olla, että eivät sellaiset normaalin kasvojen ihon omaava ymmärrä miten pahalta se tuntuu. Ja tuohan on ihan vakiovastaus että "laitat kato vaan meikkivoidetta niin paljon että punaisuus peittyy". Jep jep  :)

t.ap

Punastuminen on vaan söpöä ja herttaista.

t. herkkä mies

Vierailija kirjoitti:

Mulla koko kauheus lähti betasalpaajalla. Ei aiheuta riippuvuutta. On varsinaisesti sydänlääke. Rauhoittaa myös verenpainetta, kehon jännitystä ja vapinaa hermostuttavissa tilanteissa. Nyt on ihana pitää esitelmiä, mennä kokouksiin ja outoihin tilanteisiin, kun ei tarvitse keskittää kaikkia voimia siihen hemmetin punasteluun. Pystyn keskittymään ja työkykykin on parempi. Puhumattakaan itseluottamuksesta. Ei vaikuta keskushermostoon kuten addiktoivat psyykenlääkkeet ja rauhoittavat.

Beetasalpaaja voi tosiaan toimia pelastajana. Ainakin itsellä se poisti kokonaan murehtimisen punastelusta. Ainoa sivuoire on lievä kömpelyys varsinkin jaloissa. Beetasalpaajaa nauttineena on niin rento, ettei se ole paras olotila urheilun harrastamiseen.

Ja lisäyksenä vielä, että nykyään tuntuu että jännitän jo valmiiksi sitä punastumista, heti kun joku tulee mulle vaikka puhumaan. Ja sittenhän se tietysti tulee kun sitä jännittää, mutta kun tiedän jo valmiiksi että se tulee, niin valmistaudun siihen henkisesti. Mutta aina se silti tuntuu yhtä nöyryyttävältä. Ja kun en oikeasti jännitä sitä keskustelua mitenkään, niin miksi helv... se punastuminen tulee silti? Olisin muuten oikeasti ihan nätti, mutta ei herranen aika sellainen kirkkaanpunainen naama ole millään tavalla nätti.

t.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla koko kauheus lähti betasalpaajalla. Ei aiheuta riippuvuutta. On varsinaisesti sydänlääke. Rauhoittaa myös verenpainetta, kehon jännitystä ja vapinaa hermostuttavissa tilanteissa. Nyt on ihana pitää esitelmiä, mennä kokouksiin ja outoihin tilanteisiin, kun ei tarvitse keskittää kaikkia voimia siihen hemmetin punasteluun. Pystyn keskittymään ja työkykykin on parempi. Puhumattakaan itseluottamuksesta. Ei vaikuta keskushermostoon kuten addiktoivat psyykenlääkkeet ja rauhoittavat.

Beetasalpaaja voi tosiaan toimia pelastajana. Ainakin itsellä se poisti kokonaan murehtimisen punastelusta. Ainoa sivuoire on lievä kömpelyys varsinkin jaloissa. Beetasalpaajaa nauttineena on niin rento, ettei se ole paras olotila urheilun harrastamiseen.

Kömpelyys jaloissa? :O Ei, ei. En kyllä haluaisi missään nimessä mitään tuollaisia sivuvaikutuksia. Harrastan niin paljon liikuntaa ja se on mulle tärkeetä, niin tuollainen kömpelyys ei kyllä käy mulle ollenkaan :)

t.ap

😳

Kaikesta muusta oireistosta kärsin, mutta en punastelusta.

Verisuonet pinnalla ja vaalea iho--> punastelu.

Vierailija kirjoitti:

😳

Oliskin tuollainen keltainen naama ja vaan söpö pieni puna poskilla.

t.ap

Joo, tuttua on. Mulla tuo liittyy paitsi sosiaalisiin tilanteisiin, myös ihan vaan siihen että tulee kuuma tms. Joudun töissäni (hammashoitaja) pitämään hengityssuojainta ja aina kun sen ottaa pois on naama ihan punainen. Eikä ole allergia tms vaan ihan vaan lämmöstä johtuvaa. Hävettää ja ahdistaa, jos asiakkaatkin huomaavat.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tuttua on. Mulla tuo liittyy paitsi sosiaalisiin tilanteisiin, myös ihan vaan siihen että tulee kuuma tms. Joudun töissäni (hammashoitaja) pitämään hengityssuojainta ja aina kun sen ottaa pois on naama ihan punainen. Eikä ole allergia tms vaan ihan vaan lämmöstä johtuvaa. Hävettää ja ahdistaa, jos asiakkaatkin huomaavat.

Joo, tuo on myös mulla että kun tulee vähänkään kuuma, niin naama oikein hohkaa punaisena. Pitää aina suunnitella että mitä voi pukea päällensä, että jos vähänkään tuntuu kuumalta niin saa helposti riisuttua jonkun neuleen. Todella rasittavaa.

t.ap

Mä olen etenkin kesäisin niin punainen, että ihmiset kommentoivat, olenko polttanut kasvoni auringossa. En ole, mulla on vain kuuma. Jostakin syystä olen ihan hyvän värinen kotosalla koko päivän, kunnes pitää lähteä jonnekin, ja kai siitä jotenkin revin sellaisen stressin, että helahdan punaiseksi ja sitä kuumottavaa punaisuutta on mahdotonta peittää muulla kuin todella paksulla ja luonnottomalla pakkelikerroksella. Olen siis päättänyt olla suosiolla punainen ja jos joku siitä häiriintyy, niin pahoittelut vaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen etenkin kesäisin niin punainen, että ihmiset kommentoivat, olenko polttanut kasvoni auringossa. En ole, mulla on vain kuuma. Jostakin syystä olen ihan hyvän värinen kotosalla koko päivän, kunnes pitää lähteä jonnekin, ja kai siitä jotenkin revin sellaisen stressin, että helahdan punaiseksi ja sitä kuumottavaa punaisuutta on mahdotonta peittää muulla kuin todella paksulla ja luonnottomalla pakkelikerroksella. Olen siis päättänyt olla suosiolla punainen ja jos joku siitä häiriintyy, niin pahoittelut vaan.

Juu, siis itseasiassa hyvinkin usein juuri kesäisin ihmiset kommentoivat mun punaisia poskia että "voi kamala, oletko polttanut naamasi auringossa?!". Jotenkin todella nöyryyttävää vastata että "ööh, en, mulla on aina tämmönen punainen naama...". Hyi puistattaa tuommonen tilanne.

t.ap