Job ja kärsimyksen ongelman ratkaisu?

Kärsimys opettaa ihmisen ottamaan rennommin., eikä enää hätkähtämään pienistä vastoinkäymisistä.

Itse asiassa olen tätä vähän pohtinut, kun on lopultakin tullut selväksi, että myös uskovien keskuudessa on homoseksuaaleja, jotka ovat olleet sitä pienestä pitäen, eivätkä he koe "vaihtaneensa" tätä kiinnostustaan jotenkin omasta halustaan, vaan että tuo on pikemminkin taakka.

Olen tullut ainoastaan siihen tulokseen, että Jumala luo meitä ihmisiä ja koettelee erinäisin asioin ja tapahtumin ihan vain sen tähden, että ihmisen elämässä tulisi ilmi se, että Jumalan itsensä rakkaus on niin suurta, ihmeellistä ja kaikenkattavaa, että mikään ei mene sen edelle ja että ihmisen on mahdollista pysyä tässä Jumalan yhteydessä ja rakkaudessa ja yksin niinkin kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty pieni ihminen kaikesta kärsimisestä huolimatta. Vaivaa sitten sairaus, köyhyys, kipu, pilkka tai homoseksuaalisuuden tähden yksin jääminen tms.

Muista nimittäin ylistyksenjohtava Petri Kososen aikoinaan kertoneen, että Jumala koetteli häntä sillä asialla, että entä jos hänen ei olekaan tarkoitus löytää puolisoa vaan hänen tulisikin elää yksin. Kosonen kertoi sen olleen kova paikka hänelle, mutta asian käsiteltyään hän oli valmis palvelemaan ja rakastamaan Jumalaansa yli kaiken, vaikka hän ei puolisoa koskaan saisikaan. Tämä koetus tosin päättyi siihen, että hänelle puoliso sallittiin.

Sitä en tiedä miten Patric Tiaisen kohdalla tapahtuu. Olen miettinyt hänen tilannettaan paljon. Onko hänen tehtävänsä rakastaa Jumalaansa yli kaiken, sillä hänen tilanteensa on vähän eri. Entäpä sitten muita tunnettuja uskovia kuten neliraajahalvaantunut Joni Eareckson Tada. Hän on kärsimyksistään huolimatta elänyt niin täyttä elämää kuin on voinut. Onko ehkä vain tarkoitus, että näistä vastoinkäymisistä huolimatta ihminen kunnioittaa Luojaansa ja asettaa hänet elämänsä ykköseksi ja sieltä kumpuaa jotain hyvää?

Minä en olisi niin hyvä uskova. Minä toivottaisin Jobin tavoin itselleni kuolemaa, jos joutuisin kovan paikan eteen. En siis tulisi kirkastaneeksi Jumalan kunniaa vaan rypisin hautaan saakka jossain kuoleman alhossa. Sen tähden kärsimyksen ongelmaa ei olekaan helppo käsittää tai ainakaan hyväksyä omalle kohdalleen.

N42

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa olen tätä vähän pohtinut, kun on lopultakin tullut selväksi, että myös uskovien keskuudessa on homoseksuaaleja, jotka ovat olleet sitä pienestä pitäen, eivätkä he koe "vaihtaneensa" tätä kiinnostustaan jotenkin omasta halustaan, vaan että tuo on pikemminkin taakka.

Olen tullut ainoastaan siihen tulokseen, että Jumala luo meitä ihmisiä ja koettelee erinäisin asioin ja tapahtumin ihan vain sen tähden, että ihmisen elämässä tulisi ilmi se, että Jumalan itsensä rakkaus on niin suurta, ihmeellistä ja kaikenkattavaa, että mikään ei mene sen edelle ja että ihmisen on mahdollista pysyä tässä Jumalan yhteydessä ja rakkaudessa ja yksin niinkin kokea olevansa rakastettu ja hyväksytty pieni ihminen kaikesta kärsimisestä huolimatta. Vaivaa sitten sairaus, köyhyys, kipu, pilkka tai homoseksuaalisuuden tähden yksin jääminen tms.

Muista nimittäin ylistyksenjohtava Petri Kososen aikoinaan kertoneen, että Jumala koetteli häntä sillä asialla, että entä jos hänen ei olekaan tarkoitus löytää puolisoa vaan hänen tulisikin elää yksin. Kosonen kertoi sen olleen kova paikka hänelle, mutta asian käsiteltyään hän oli valmis palvelemaan ja rakastamaan Jumalaansa yli kaiken, vaikka hän ei puolisoa koskaan saisikaan. Tämä koetus tosin päättyi siihen, että hänelle puoliso sallittiin.

Sitä en tiedä miten Patric Tiaisen kohdalla tapahtuu. Olen miettinyt hänen tilannettaan paljon. Onko hänen tehtävänsä rakastaa Jumalaansa yli kaiken, sillä hänen tilanteensa on vähän eri. Entäpä sitten muita tunnettuja uskovia kuten neliraajahalvaantunut Joni Eareckson Tada. Hän on kärsimyksistään huolimatta elänyt niin täyttä elämää kuin on voinut. Onko ehkä vain tarkoitus, että näistä vastoinkäymisistä huolimatta ihminen kunnioittaa Luojaansa ja asettaa hänet elämänsä ykköseksi ja sieltä kumpuaa jotain hyvää?

Minä en olisi niin hyvä uskova. Minä toivottaisin Jobin tavoin itselleni kuolemaa, jos joutuisin kovan paikan eteen. En siis tulisi kirkastaneeksi Jumalan kunniaa vaan rypisin hautaan saakka jossain kuoleman alhossa. Sen tähden kärsimyksen ongelmaa ei olekaan helppo käsittää tai ainakaan hyväksyä omalle kohdalleen.

N42

Kiitos rehellisyydestä. Itse koe osin samoin. Helppo huudella muiden asioille, mutta kun omalle kohdalle kolahtaa, niin siinä voi mieli muuttua. Jobille tuli pari kaveria kertomaan, että hänen valituksensa olisi jotenkin väärää, mutta osottaukin lopussa, että ystävät olivat puhuneet vastoin totuutta ja Jobin valitusvirret olivat oikeutettua. Kyllähän tuo sellanen kohtalo on, että kuolinpäivä tuntuis syntymäpäivää paremmalta ajatukselta. Lopulta yläkerta kertoo, että kaikki on hallinnassa, vaikka ikäviä kohtaloita tapahtuu. Tässä se dilemma on itselläni, että kuinka pitkälle Jumala sallii kärsimystä vai onko se ihmisen itsensä aiheuttamaa. Jobi sai lopussa kuitenkin kaksin verroin maallista mammonaa, mutta kyllä tuo aikalailla sellanen muisto on, mitä ei välttämättä heti unohda.

Jobin kertomuksesta opin että kun menettää kaiken ja kestää silti kärsimyksen, niin kärsivällisyys palkitaan ja saat kaiken takaisin kolmunkertaisena. Jopa ne vaimotkin.

Tässä vähän taustaa mysteeristä:

Jobin kertomuksessa ei ole ratkaisua kärsimyksen ongelmaan. Siinä sanotaan vain, ettei asialle voi miuta kuin alistua ja että helpoimmalla elämässä pääsee, jos ottaa pullikoimatta vastaan sen mitä joka tapauksessa on tulossa. Saattaa olla, että tämä filosofia on ihan oikeassakin. Sen ovat esittäneet sittemmin monet muutkin tahot stoalaisista Nietcheen.

Vierailija kirjoitti:

Jobin kertomuksessa ei ole ratkaisua kärsimyksen ongelmaan. Siinä sanotaan vain, ettei asialle voi miuta kuin alistua ja että helpoimmalla elämässä pääsee, jos ottaa pullikoimatta vastaan sen mitä joka tapauksessa on tulossa. Saattaa olla, että tämä filosofia on ihan oikeassakin. Sen ovat esittäneet sittemmin monet muutkin tahot stoalaisista Nietcheen.

Niin ja näin, voimmeko haastaa Jumalan oikeuteen? Nietchen mielestä Jumala oli kuollut. Tuskin hän haastaa. Mutta Job haastoi, mutta voittiko?  Job kuitenki häpeää puheitaan, vaikka ne olivatkin hänen mielestään oikeutettuja. Kaverien mielestä Job oli elänyt elämäänsä väärin tms.

Silloin Job sanoi Herralle:

2 -- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun

vallassasi

eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton

sinun toteuttaa.

3 Sinä kysyit: "Kuka on tämä,

joka näin peittää minun tarkoitukseni

mielettömillä puheillaan?"

Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä

asioista, joita en käsitä --

ne ovat minulle liian ihmeellisiä.

4 Sinä sanoit: "Kuuntele nyt, kun minä puhun.

Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat."

5 Vain korvakuulolta sinut tunsin.

Nyt ovat silmäni nähneet sinut.

6 Sen tähden minä häpeän puheitani ja kadun niitä tomussa ja tuhkassa.

Minulle suurta kärsimystä tuottaa pitkäaikaistyöttömyys. Olen ollut jo vuosia ilman työtä. Pieniä pätkiä silloin tällöin.

Koen suurta, suurta häpeää ja huonommuutta toisiin ihmisiin nähden. Olen aina se heikoin, huonoin. Ei työtä, ei palkkaa.

Juuri nyt työttömyys aiheuttaa kärsimystä, koska en hakemuksistani huolimatta saa edes työharjoittelupaikkaa!

Ulkopuolisuus aiheuttaa kärsimystä. Rukoilen Jumalaa ja uskon Jeesukseen. Rukoilen, että tämä kärsimys päättyisi joskus. Että saisin minäkin jonkun pysyvämmän työn. En ole vuosikausiin tehnyt enää vuoden mittaisia pätkätöitä, vaan ns. silpputöitä. Viimeisen työpätkä kesti kaksi kuukautta, sitä ennen kolme vuotta ilman päivääkään palkkatyötä!

Sain tältä palstalta ajatuksen hetki sitten: ehkä onkin tarkoitus, että olen ilman työtä. Ehkä se onkin Jumalan rangaistus minulle, koska olen ollut ylpeä, pöyhkeä, ylimielinen ja ilkeä ihmisiä kohtaan. Kiero ja valheellinen. Ehkä tämä on rangaistus, koska en olen riittävän ahkerasti ja aktiivisesti hakenut työtä  ja kyllä, olen käyttänyt yhteiskunnan tukia surutta hyödykseni! Etenkin lähimmäisiäni kohtaan olen ollut vaikea, paha ihminen. Ja äiti.

Koska siis olen paha ihminen, saan Jumalan oikeudenmukaisen rangaistuksen: työttömyyden. Ja siitä aiheutuvan kärsimyksen. 

Ehkä vaatimuksena on, että minun on muuttuva ihmisenä, lakattava ajattelemasta aina ja kaikkialla pahaa muista.

Onko kärsimyksen tarkoitus se, että ihmisestä tulisi nöyrempi. Luonne jalostuisi tms..?

Jos olisin ollut Job, kaiken menetettyäni olisin vain hoilottanut rytmikkäästi:

Anna vaan se tuhero käyttöön, anna vaan se tuhero käyttöön,

tuhero vaan TYTTYTDYYDY TYTTYTTYT,

Anna vaan se tuhero käyttöön, anna vaan se tuhero käyttöön,,

TUHERO VAAN TYTTYTDYYDY TYTTYTTYT.

Eiköhän se siitä sitten.

Jobin tapauksessahan Jumala oli siunannut hurskasta Jobia.

Saatana sitten tuli maata kiertämästä ja valitti Jumalalle, että hyvähän sen Jobin on ollut elellessä uskossa hurskaana,kun kaikkea mannaa on vain sadellut taivaasta. Että koetteleppa ja katsotaan sitten miten käy.

Ja Jumala koetteli. Jobi menetti kaiken, terveyden, kaiken omaisuuden ja lopulta läheiset ja ystävät. Ja mukamas ”hyvää tahtovat” ystävätkin tuomitsivat ja syyttivät, että vika on Jobin itsensä.

Ehkä opetus on se, että kärsimys kuten menestys ei ole meidän itsemme käsissä, ihmisen tulisi yrittää olla nöyrä molempien osuessa kohdalle. Mikään ei ole ikuista. Ja välillä vastoinkäymisten tarkoitus on koetella meitä, kasvattaa meitä.

Ihmisarvomme ei ole kiinni menestyksessä tai epäonnisuudessa, kärsimyksessä. Jumalahan suuttui Jobin ns ystäviin jotka syyttivät että Jobissa täytyy olla vikaa kun Jumala on näin sinut kärsimyksiin hylännyt. Jumala kun ei hylkää koskaan. Menestys tai kärsimys ei määritä Jumalan rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Minulle suurta kärsimystä tuottaa pitkäaikaistyöttömyys. Olen ollut jo vuosia ilman työtä. Pieniä pätkiä silloin tällöin.

Koen suurta, suurta häpeää ja huonommuutta toisiin ihmisiin nähden. Olen aina se heikoin, huonoin. Ei työtä, ei palkkaa.

Juuri nyt työttömyys aiheuttaa kärsimystä, koska en hakemuksistani huolimatta saa edes työharjoittelupaikkaa!

Ulkopuolisuus aiheuttaa kärsimystä. Rukoilen Jumalaa ja uskon Jeesukseen. Rukoilen, että tämä kärsimys päättyisi joskus. Että saisin minäkin jonkun pysyvämmän työn. En ole vuosikausiin tehnyt enää vuoden mittaisia pätkätöitä, vaan ns. silpputöitä. Viimeisen työpätkä kesti kaksi kuukautta, sitä ennen kolme vuotta ilman päivääkään palkkatyötä!

Sain tältä palstalta ajatuksen hetki sitten: ehkä onkin tarkoitus, että olen ilman työtä. Ehkä se onkin Jumalan rangaistus minulle, koska olen ollut ylpeä, pöyhkeä, ylimielinen ja ilkeä ihmisiä kohtaan. Kiero ja valheellinen. Ehkä tämä on rangaistus, koska en olen riittävän ahkerasti ja aktiivisesti hakenut työtä  ja kyllä, olen käyttänyt yhteiskunnan tukia surutta hyödykseni! Etenkin lähimmäisiäni kohtaan olen ollut vaikea, paha ihminen. Ja äiti.

Koska siis olen paha ihminen, saan Jumalan oikeudenmukaisen rangaistuksen: työttömyyden. Ja siitä aiheutuvan kärsimyksen. 

Ehkä vaatimuksena on, että minun on muuttuva ihmisenä, lakattava ajattelemasta aina ja kaikkialla pahaa muista.

Tiedän tämän tunteen, kun ajattelee liikaa omia huonouksiaan ja heikkouksiaan --> masentuu ja ahdistuu.

Toisaalta olen ollut työttömänä itsekin. Helposti silloin ajattelee, ettei kuulu joukkoon.

 Työttömyys tosin ei ole aina itse hallittavissa oleva asia. Toisaalta työidentiteeti voi olla joillekin tärkeämpi, kuin muut asiat elämässä. Työ voi viedä kaiken huomion läheisiltä, ehkä Jumalalta?

Tsemppiä ja iloisia ajatuksia sinulle. Kohta se kevät tuleekin!!

Siinähän Jobin koettelemusten syy kerrotiin heti Jobin kirjan alussa. Jumalan Henkipoikien kokoontuessa, mukana ilmaantui myös Saatana ja alkoi viisastelemaan; suottako Job on pelännyt jumalaa, olet siunannut kaiken, mutta ojennapa kätesi ja koske siihen mitä hänellä on, niin eikö hän kiroa sinut vasten kasvojasi.

Eli Jumala ei aiheuta ongelmia, mutta sallii niitä. Ihmisellä on tilaisuus osoittaa että hän uskoo ja luottaa Jumalaan vaikeuksista huolimatta, ei ainostaan silloin kun menee hyvin.

Minun mielestäni tuo on vain vastenmielinen tarina. Mitenkään se ei selitä sitä kärsimystä, jota tälläkin hetkellä miljoonat kokevat. Ja lisäksi lopussa on epäilyttävä menestysteologinen opetus. Varmaan siinä yritetään sanoa, että kaikki maallinen (myös vaimot ja lapset) ovat maallista ja siten korvattavissa, mutta lähinnä tulee mieleen lapsekas paimentolaissatu.

Kyllä vaan buddhalaiset ovat osanneet pukea nämä ongelmat sanoiksi paljon elegantimmin.

Eli Jumala siis aiheutti tarpeetonta kärsimystä vain koska "piti näyttää Saatanalle"? Jumala kuulemma näkee ja tietää kaiken, on nähnyt ja tiennyt jo ennen aikojen alkua -- mukaan luettuna Jobin hurskauden tai sen puutteen.

Jos Raamattu on totta, kärsimykselle ei ole mitään muuta syytä kuin se, että Jumala rakastaa kärsimystä.

Jobhan itse sanoo lopussa, että hän tuntee vasta nyt aidosti Jumalan kaiken koettuaan, korva kuulolta oli aiemmin vain kuullut, ilman ymmärrystä. Kärsimyksen kautta hän oppi tuntemaan Jumalan ja ehkä itsensäkin. Itse ajattelen, että Job aidosti oppi enemmän myötätuntoa, armoa, empatiaa, nöyryyttä. Omavoimaisuus pieneni, tilalle tuli aitoa nöyryyttä.

Ehkä Job tajusi että kaikki on amnettu armosta, mitään ihminen ei voi suorittaa tai ”ansaita” sitähän Jeesus tuli kertomaan ja antamaan toivon koska pelastuskin tulee Jumalalta. Me saamme kaiken mitä tarvitsemme Jumalalta.

Vierailija kirjoitti:

Eli Jumala siis aiheutti tarpeetonta kärsimystä vain koska "piti näyttää Saatanalle"? Jumala kuulemma näkee ja tietää kaiken, on nähnyt ja tiennyt jo ennen aikojen alkua -- mukaan luettuna Jobin hurskauden tai sen puutteen.

Jos Raamattu on totta, kärsimykselle ei ole mitään muuta syytä kuin se, että Jumala rakastaa kärsimystä.

Ei ollut mitään ”tarpeetonta” kärsimystä. Kärsimys kuuluu osana elämään, syntiinlankeemuksen sivuseirauksena. Ihminen ei enää elä paratiisissa vaan maailmassa jossa synnytys sattuu ja otsa hiessä on työtä tehtävä ja on olemassa kuolemaa ja sairautta.

Elämä on siunaus mutta tässä ajassa ihan jokainen ihminen kohtaa kärsimystä, jotkut enemmän jotkut vähemmän, mutta ihan kaikki silti,

Ja kaikkia ihmisiä kutsutaan ja koetellaan. Se on yksi raamatun perusajatus.

Ei siinä näytetty mitään saatanalle, vaan saatana vetosi Jumalaan että hän ei ollut vielä koetellut Jobia kuten kaikkia ihmisiä koetellaan. Jumala salli Jobille koettelemuksen mutta kielsi saatanaa tappamasta Jobia. Lopuksi Job eli taas siunattuna mutta kasvaneena ihmisenä ja uskovana.

Vmp, ei muuta voi sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli Jumala siis aiheutti tarpeetonta kärsimystä vain koska "piti näyttää Saatanalle"? Jumala kuulemma näkee ja tietää kaiken, on nähnyt ja tiennyt jo ennen aikojen alkua -- mukaan luettuna Jobin hurskauden tai sen puutteen.

Jos Raamattu on totta, kärsimykselle ei ole mitään muuta syytä kuin se, että Jumala rakastaa kärsimystä.

Ei ollut mitään ”tarpeetonta” kärsimystä. Kärsimys kuuluu osana elämään, syntiinlankeemuksen sivuseirauksena. Ihminen ei enää elä paratiisissa vaan maailmassa jossa synnytys sattuu ja otsa hiessä on työtä tehtävä ja on olemassa kuolemaa ja sairautta.

Elämä on siunaus mutta tässä ajassa ihan jokainen ihminen kohtaa kärsimystä, jotkut enemmän jotkut vähemmän, mutta ihan kaikki silti,

Ja kaikkia ihmisiä kutsutaan ja koetellaan. Se on yksi raamatun perusajatus.

Ei siinä näytetty mitään saatanalle, vaan saatana vetosi Jumalaan että hän ei ollut vielä koetellut Jobia kuten kaikkia ihmisiä koetellaan. Jumala salli Jobille koettelemuksen mutta kielsi saatanaa tappamasta Jobia. Lopuksi Job eli taas siunattuna mutta kasvaneena ihmisenä ja uskovana.

Mutta miksi ihmeessä koetella kenenkään uskoa jos Jumala on tiennyt meidän elämämme joka sekunnin ja jokaisen mielessämme käyvän ajatuksen jo ennen kuin loi maailman? Oletko koskaan kysynyt itseltäsi tätä yksinkertaista kysymystä: miksi?

Mitenkäs heti syntymänsä jälkeen kuolevat vauvat? Ovatko he täysiä ihmisiä lainkaan, jos heille ei anneta mahdollisuutta oppia kärsimyksestään, ja heitä käytetään vain ja ainoastaan vanhempien "koettelemiseen"?

Pliis joku muu vastaus kuin "tutkimattomia ovat herran tiet."

Tuo miksi on ihan loputon kysymys. Olen monesti kysynyt miksi?

Kun kerran Jumala on luonut ihmisen, jonka ei ole hyvä olla yksin ja jolla on kaipaus toisen ihmisen lähelle, niin miksi osa syntyy "avioon kelvottomina?" Miksi jotkut syntyvät pahasti vammaisina? Minä uskon että keskoset ja pienet vauvat ovat onnellisia kuollessaan niin pieninä, he pääsevät Luojansa luo. Heidän tarkoituksensa on kaiketi jollain lailla vaikuttaa niihin, jotka joutuvat olemaan elossa täällä pallon päällä vielä tovin.

Onko vastaus kärsimyksen ongelmaan se sama, kun kysymme ylipäänsä mikä on elämän tarkoitus? On helppo vastata että ihmisen on tarkoitus elää Luojansa yhteydessä ja tuottaa elämällään kunniaa Jumalalle ja myös saattaa toisia Jumalan luo Jeesuksen teon tähden. Voi kun tuon ymmärtäminen olisikin helppoa ja yksinkertaisita, mutta kun elämä ei sitä ole. Me kärsimme synnin seurausten alla, työssä tai työttömänä, yksinäisinä tai inhottavien kanssaihmisten ympäröiminä.

Ja kyllä minä olen kysynyt Jumalta oliko hänen aivan pakko luoda tällainen epäonnistunut ihmiskunta ja sen kauttakin "yrittää todistella sitä" että Hän itse on niin suuri ja ihmeellinen, että tällainen epäonnistunutkin ihmissuku voi valita kaiken pahan keskellä valita Jumalan rakkaus. Tuntuu erittäin kliseiseltä edes kirjoittaa näin. Onko kyse sittenkin siitä, että me ihmiset emme sittenkään ole oivaltaneet että kaiken tarkoitus on paljon yksinkertaisempi ja että Jumalan ihmeellisyys on niin paljon ylempi, ettei se voi edes välähdyksenomaisena nousta meidän syntiseen mieleemme.

N42