Kerro mukavin muisto kissastasi!

Kissallani on tapana tulla aina aamuyöstä päälleni nukkumaan. Herään aamuisin siihen kun kissi tuijottaa minua vaativasti rintani päältä. Saatuaan minut hereille se ryntää ruokakupille naukumaan :)

Olin vakavasti sairaana ja kissa vaistosi sen. Tuli rintani päälle nukkumaan ja silitti hellästi tassullaan kasvojani 💚 Tuli kyyneleet silmiin.

Nukkumaan mentäessä toinen kissoista tulee sänkyyn ja rojahtaa ihan kylkeen kiinni nukkumaan. Jotenkin hellyttävää :) 

Mun rakkaan kissani kuolemasta on jo seitsemän vuotta, en vieläkään pysty muistelemaan kuin ihan itsekseni niitä ihania viittätoista vuotta jotka mulla hänen kanssaan kahdestaan oli.

Tulee jokailta kehrämään niskan päälle kun olen juomassa teetä. On ihanaa kun on tuollainen tasalämpöinen elävä ryynipussi.

Kissani Pate oli ihanista ihanin.

Aina kun olin lähdössä jonnekin ulos, se asettui pitkälleen ovimatolle, niinkuin esteeksi.

Edesmennyt kissani valtasi aina kodissamme olohuoneen parhaan sohvan (mistä oli paras paikka katsoa tv:tä).Puski jalkoihin ja jos ei lähtenyt niin hyppäs käsinojalle .Kuka tahansa siinä istui katsoi parhaaksi lähteä.Sitten tää kissanrontti vielä mulkaisi pahasti lähtijää ja aloitti nuolemaan itseään ja lopulta meni kerälle nukkumaan.Kumma että piti valita se paikka vaikka ei katsonut sitä tv:tä.Kissat:)

Jo edesmennyt kissani oli väkisinsylittelijä. Meni siis kirjaimellisesti väkisin joka ainoan ihmisen syliin. Estely ei auttanut. Kiersi aina jostakin, tai tunki voimalla. Tai jos ei syliä ollut tarjolla, jos vieras oli esimerkiksi vaaka-asennossa, niin sitten vaikkapa pään tai kaulan päälle. Ei väliä. Päällä piti saada olla.

Ja sitten sekin, ettei meinannut siitä sylistä lähteä lainkaan pois. Siirtää ei voinut: upotti kynnet vaatteisiin. Tai jos jotenkin sai siirrettyä viereen sohvalle ja oli pinnistäytymässä pystyyn, kissa oli jo takaisin sylissä. Melkein suoraksi asti sai nousta seisomaan, että ymmärsi lähteä.

Pöntölläkin istuessa tuli syliin, jos ei sulkenut vessan ovea.

Rakastin sitä kissaa niin paljon! Ikävä on kova, joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Jo edesmennyt kissani oli väkisinsylittelijä. Meni siis kirjaimellisesti väkisin joka ainoan ihmisen syliin. Estely ei auttanut. Kiersi aina jostakin, tai tunki voimalla. Tai jos ei syliä ollut tarjolla, jos vieras oli esimerkiksi vaaka-asennossa, niin sitten vaikkapa pään tai kaulan päälle. Ei väliä. Päällä piti saada olla.

Ja sitten sekin, ettei meinannut siitä sylistä lähteä lainkaan pois. Siirtää ei voinut: upotti kynnet vaatteisiin. Tai jos jotenkin sai siirrettyä viereen sohvalle ja oli pinnistäytymässä pystyyn, kissa oli jo takaisin sylissä. Melkein suoraksi asti sai nousta seisomaan, että ymmärsi lähteä.

Pöntölläkin istuessa tuli syliin, jos ei sulkenut vessan ovea.

Rakastin sitä kissaa niin paljon! Ikävä on kova, joka päivä.

APUA, tollanen kissa ois niin ihana💙

-ap

Ei ole yksittäinen muisto, mutta kissan elämä ja sen ja minun välinen erityinen suhde.

Kissa oli villi ja kaltoinkohdeltu kun tapasimme. Erotettu emostaan hyvin pienenä, siirrelty omistajalta toiselle ja pidetty yksin komerossa.

Olin 4-vuotias, kissa ehkä puolivuotias tai vähän nuorempi. Kissa oli antisosiaalinen, raapi ja puri, vältteli kontaktia, yritti toistuvasti karata. Minä meille muuttaneesta kissasta innostuneena olin loputtoman kärsivällinen, anteeksiantavainen ja kissasta kiinnostunut, ja leikin sen kanssa leikkejä joihin minun raatelemiseni kuului normaalina osana. Jälkikäteen asiaa miettien, kissankin on täytynyt olla minua kohtaan hyvin suvaitsevainen ja kärsivällinen, koska kuka nelivuotias muka on kovin hienovarainen :D ei minulla siinä iässä ollut oikein käsitystä toisten, ihmisten tai eläinten, rajojen kunnioittamisesta. Kissa kuitenkin salli minun, enemmän kuin kenenkään muun, koskettaa itseensä, kantaa itseään, antaa itselleen lääkkeitä, pukea päälleen varusteita, laittaa itsensä laatikkoon jne. Ja olin myös tässä kaikessa yllättävän etevä.

Vanhempani hädin tuskin sietivät kissaa.

Monta vuotta kissa käyttäytyi kylmäkiskoisesti ja teeskenteli vihaavansa kaikkia, mutta oli salaa minun ystäväni. Näytti sen vaan kuin kunnon BPD-potilas. Sitten vähitellen kesyyntyi kokonaan. Ryhtyi nukkumaan minun jalkopäässäni. Tuli viettämään aikaa seurassani, pyytämään huomiota. Ei kavahtanut kosketusta vaan suorastaan vaati sitä.

Kissa eli 23 vuotta. Ikävä on kova edelleen :(

Tykkään käydä kissan kanssa kävelyllä . Sievästi se valjaissansa tassuttelee. Näin talvella reissut ovat vain minuuttien mittaisia, eikä ollenkaan jos pakkasta on yli viiden asteen.

Kesällä lenkit ovat tunninkin mittaisia, siinä me peräkanaa kierretään lähiniittyä ja tonttia. Välillä kissa vilkaisee minua olkansa ylitse kuin sanoakseen näitkös tuon perhosen tai linnun.

Se rauha ja yhteys kissaan mitä näillä reissuilla koen on arvokasta minulle, toivottavasti myös kissalle.

Meidän kissa oli kova juttelemaan, piti sellaista naksuttavaa ääntä, varsinkin jos sitä kurkkasi jostain oven raosta tms. Ihan selvästi vastaili. Kun meillä oli nuorena miehen opiskelukavereita viettämässä iltaa, oli seuraavan päivän kommentti että "siis joiksmää liikaa vai oliko teillä puhuva kissa". :D Nyt on ollu tuhkana kukkapuskan juurella jo 15-vuotta. Nyyh, mutta ehkä parempi niin kun esikoinen tuli aika pian sen jälkeen allergiseksi..

Vierailija kirjoitti:

Jo edesmennyt kissani oli väkisinsylittelijä. Meni siis kirjaimellisesti väkisin joka ainoan ihmisen syliin. Estely ei auttanut. Kiersi aina jostakin, tai tunki voimalla. Tai jos ei syliä ollut tarjolla, jos vieras oli esimerkiksi vaaka-asennossa, niin sitten vaikkapa pään tai kaulan päälle. Ei väliä. Päällä piti saada olla.

Ja sitten sekin, ettei meinannut siitä sylistä lähteä lainkaan pois. Siirtää ei voinut: upotti kynnet vaatteisiin. Tai jos jotenkin sai siirrettyä viereen sohvalle ja oli pinnistäytymässä pystyyn, kissa oli jo takaisin sylissä. Melkein suoraksi asti sai nousta seisomaan, että ymmärsi lähteä.

Pöntölläkin istuessa tuli syliin, jos ei sulkenut vessan ovea.

Rakastin sitä kissaa niin paljon! Ikävä on kova, joka päivä.

Osanottoni kissasi takia, kamalaa menettää tärkeä perheenjäsen. Minun kissa on aivan samanlainen, hän on harvinaisen hellyydenkipeä sylivauva. Tunkee aina ihmisten lähelle/päälle, eikä lähde millään pois. On myös kova pussaamaan. Herään usein aamuisin siihen, kun kissani tunkee märkää kuonoaan suuhuni.

Jokaisessa kissassani on ollut jotain erityistä, jonka vuoksi ovat olleet tai ovat ainutlaatuisia ja tärkeitä perheenjäseniä. Toinen nykyisistä kissoistamme on kova "juttelemaan", ja vastailee puheeseen naukaisemalla. Kotoa lähtiessä sanon aina kissalle heipat, ja kissa vastaa "mau" :D

Toinen meidän kissa mylvii kakkalaukatessaan. Käy siis astialla vääntämässä kakat, peittelee, ja sitten alkaa se ympäri kämpän juoksemisen ralli ja huikea kovaääninen huuto samalla. MAOAO! MEOOO! MA-UUUU! Se olisi todellinen Youtube-hitti, jos sen joskus saisi videolle :D Se on siis todellista mylvintää, ja muistuttaa kissan ääntä vain etäisesti.

Perheemme kuuro kissa, nyt jo edesmennyt, kun heräsi päiväuniltaan eikä välittömästi nähnyt ketään ihmistä, huusi todella kovaäänisesti ja kutsui paikalle. Sitten piti ihan nähdä vaivaa ja mennä kissan näkökenttään näyttäytymään, siristellä vähän ja paijata. Sitten kissa jatkoi uniaan :)

Sama kissa myös rakasti katsoa jalkapalloa televisiosta. Siihen aikaan kissa vielä pystyi makoilemaan television päällä. Siitä sitten tassutti välillä pelaajia, välillä palloa, pää pyöri villisti tapahtumia seuratessa :)

Vierailija kirjoitti:

Toinen meidän kissa mylvii kakkalaukatessaan. Käy siis astialla vääntämässä kakat, peittelee, ja sitten alkaa se ympäri kämpän juoksemisen ralli ja huikea kovaääninen huuto samalla. MAOAO! MEOOO! MA-UUUU! Se olisi todellinen Youtube-hitti, jos sen joskus saisi videolle :D Se on siis todellista mylvintää, ja muistuttaa kissan ääntä vain etäisesti.

KAKKALAUKKA, VOI EIIII :D päivän paras. Otan tuon nimityksen käyttöön :D

Tyttökissa oli emonsa puolelta niin kauniisti opetettu, että kiima-aikana merkkasi vain hiekkalaatikkoon. Ihmettelin kauheeta huutoa hiekkikseltä, hajusta tajusin. Missään muualla ei ollut merkkauksia. Muru.

Up

Vierailija kirjoitti:

Perheemme kuuro kissa, nyt jo edesmennyt, kun heräsi päiväuniltaan eikä välittömästi nähnyt ketään ihmistä, huusi todella kovaäänisesti ja kutsui paikalle. Sitten piti ihan nähdä vaivaa ja mennä kissan näkökenttään näyttäytymään, siristellä vähän ja paijata. Sitten kissa jatkoi uniaan :)

Sama kissa myös rakasti katsoa jalkapalloa televisiosta. Siihen aikaan kissa vielä pystyi makoilemaan television päällä. Siitä sitten tassutti välillä pelaajia, välillä palloa, pää pyöri villisti tapahtumia seuratessa :)

Ihana 💙

-ap