Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Leffa hukassa, liittynee Marvelin tai vastaavaan sarjakuvaperäiseen tuotantoon

auttakaa, kiitos.
11.03.2018 |

Muutamia vuosia vanha leffa, 2010-luvulta mielestäni kuitenkin. Siinä ollaan jossain New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa. Porukkaa asuu jossain kaupunkin alla olevissa viemäreissä. Jotain alamaailmaa. Vanhempi tiedemies vankina siellä, ja leffan sankari päätyy myös sinne. Vihollisjoukossa oli mielestäni albiinon näköinen mies, tai ainakin hyvin vaalea. Sankari on vankina jossain kivisen "tornin" tai onkalon sisällä ja josta pääsee vain pakenemaan hyppäämällä, ja kukaan ei ole selvinnyt siitä aiemmin eli ovat pudonneet ja kuolleet, mutta tämä sankari onnistuu siinä.

Muuta en muista, eikä avomiehenikään muista tarkalleen mikä tuo leffa oli. Katsoivat dvd:n kavereiden kanssa täällä meillä, ja muistan että minäkin katsoin sitä mutta nukahtelin välillä kun olin väsynyt ja minulla taisi olla hieman kuumetta. Muistan silti etten ole keksinyt tuollaista leffaa omasta päästäni, tai vaihtoehtoisesti voi olla että sekoitan kaksi leffaa keskenään. Tuleeko kellään mieleen mikä tuo voisi olla, X-Men tai sen spinoffi tai joku muu vastaava sarjakuviin perustuva?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
11.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa x-meniltä, katsoin ne vanhemmat elokuvat joskus putkeen (ja väärässä järjestyksessä :'D) joten en muista mistä toi on. Mutta katso youtubesta vaikka trailereita, jos joku ois tuttu.

Vierailija
2/3 |
12.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa Batmanilta se kolmas Balen näyttelemä leffa batman the dark knight rises

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
12.03.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa Batmanilta se kolmas Balen näyttelemä leffa batman the dark knight rises

Tuo se oli! Tuhannet kiitokset :) Ei siis ollutkaan Marvelia vaan "kilpailevan yrityksen" sarjis.

Valitettavasti olin jo ehtinyt unohtaa erinomaisen Balen tuossa roolissa, koska eikö Ben Affleck ole ollut Barmanina niissä viimeisimmissä Batman jne. -leffoissa?

terv. Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä yhdeksän kolme