Mieheni ei halua lasta!
Arvon kanssasisaret,
Ongelmani on helvetillinen ja toivoisin siihen vastauksia muilta mahdollisesti samassa tilanteessa eläviltä. Nyt on nimittäin niin, että haluaisin todella kovasti lasta, mutta vastavihitty aviomieheni ei halua, kun kokee epämääräisesti olevansa isyyteen vielä kypsymätön. Mieheni sanoo kyllä haluavansa lapsia tulevaisuudessa, mutta ei vielä lähiaikoina. Itse täytän tänä vuonna 29 vuotta ja biologinen kelloni tikittää niin, että kolina käy. Miestäni ajatus isyydestä ja sen tuomasta elämänmuutoksesta vain ahdistaa, eikä hän siinä tällä hetkellä juuri hyviä puolia näe.
Tilanteemme on ajautunut umpikujaan ja keskustelut aiheesta päättyvät aina riitaan. Mitä tulisi siis tehdä? Repivimpien, asiasta käytyjen riitojen jälkeen mieheni on sanonut, että hän tietysti mieluummin tekee lapsen kuin eroaa asian takia. Toisaalta mietin, mitkä ovat seuraukset, jos hän kokee joutuvansa isäksi vasten tahtoaan. Pitäisikö minun sittenkin antaa hänelle tilaa vielä valmistautua asiaan? Tiedän, että hän ei pakkaisi kimpsujaan ja lähtisi, vaikka tulisin raskaaksi, mutta tietysti toivoisin, että hänkin voisi iloita lapsesta jo raskauden aikana. Kiitos!
Kommentit (8)
Meillä minä haluaisin sitä kolmatta mutta isäntä ei. Oon koittanu puhua että haluan ja oon jo melkeen kolmikymppinen ja en kohta jaksa ja ei sitä päätä ei saa käännettyä.
Noh kannattais varmaan laittaa mies miettimään että mitä haluaa tulevaisuudelta ja toisaalta ei se niin taattua ole että se vauva tulee heti. Kannattaa tälläsistäkin puhua. Ei muuta kun annta pölyn laskeutua hetkeksi ja koitat uudestaan jos vaikka ottais paremmin vastaan kun sanot että kohta ei tuukkaan...
*HAAVEILIJAT* on meidän pinon/ryhmän nimi.Olemme samassa tilanteessa olevia naisia joilla ei ole lapsia tai on jo mutta lisää haluaisi.Mies ei vaan ole lämmennyt asialle.Jos haluatte niin tulkeehan meijän ryhmään ja jutellaan siellä enemmän!=)Siellä voidaan purkaa tunteitamme ja lohduttaa pahoina päivinä0)
Pari juttua. Ensinnäkin olethan jo voiton puolella jo siiinä, että mies tahtoo edes joskus tulevaisuudessa lapsia. Siitä onnittelut, voisihan olla kokonaan tahtomattakin.
Vaikuttaisi kompromissin paikalta. Mulle tulis mieleen, että kun miehet (yleistäen) tykkäävät konkreettisista asioista, niin otatte kalenterin käteen ja katsotte koska hän sitten niitä haluaa (minä päivänä, viikkona, vuonna). Kun se on selvillä, siitä sitten haarukoitte sopivan ajan alotukselle, sinäkin suostut pieneen odottamiseen. Ja voihan miehelle vähän kaunistella asiaa, silloin nimittäin vasta homma aloitetaan, voihan siihen kulua aikaa kun tärppää (ja samalla salaa toivoa itse kertatärppäystä ;-)
Edellinen vastaaja pisti jo, että asian esille ottaminen uudelleen ja uudelleen saattaa kanssa toimia. Sellasia pikkuheittoja silloin tällöin. Tiedän, että sulle odotus on piinaa mutta jos toisen haluat myötämieliseksi haluat, niin luulen ettet muuta voi.
Ja referenssinä mulla näihin vastauksiin on se, että meillä mies pehmitti vuosia minua. Sillä kun oli vauvakuume jo kun tavattiin, mulla ei sitten yhtään. Eikä se muhun koskaan oikein iskenytkään, vaikka jo kaksi lasta on. (no joo, tämä palstavierailu paljastaa, että hiiiukan se kalvaa.)
Jaa niin. Eihän tuo välttämättä koskaa ole innostunut raskausasioista vaikka lapseen myöntyisikin. Meillä mies kyllä oli vauvakuumeessa, mutta tahtoi lapsen eikä ikinä innostunut vauvamahasta mitenkään.
Lykkyä toiveillenne.
Yhdyn leekolassen ehdotukseen kompromissin teosta.
Meillä tilanne oli aikoinaan melkolailla samanlainen, vaikka naimisissa emme ole. Suhteemme alkuajoista kuitenkin mulle oli selvää, että haluan juuri tämän miehen kanssa lapsia tulevaisuudessa. MIes ei asiasta koskaan ole ollut kovin innokas puhumaan, mutta ei kieltänyt lapsia haluavansa. Pikkuhiljaa kuumeeni kasvoi ennen näkemättömiin mittoihin ja tilannetta pahensi se, että mies ei asiasta halunnut edes keskustella. Sanoi kyllä haluavansa lapsia joskus, kun hetki on oikea ja asiat kaikilta osin kunnossa.
Pari vuotta sitten tilanne kriisiytyi pahasti, kun kuumeilun lisäksi aloin jo miettiä haluaakohan mies ylipäänsä lapsia koskaan tai ainakaan minun kanssani. " Kriittinen" kolmenkympin ikäkin lähestyi (täytin 30v viime vuonna). Suunnittelin jo eroamistakin, kun tuntui ettemme löydä yhteistä säveltä asiassa ja elämä kotona oli pelkkää riitelyä, jo muistakin asioista. Ilmeisesti nämä eromietteet saivat miehen ymmärtämään tilanteen vakavuuden ja saimme lopulta sovittua ajankohdasta jolloin yritys alkaa. Tämä aika oli kompromissin tulos eli kun minä halusin heti ja mies parin vuoden kuluttua, sovimme että vuoden kuluttua yritys alkaa ja niinpä se sitten viime elokuussa alkoi! Jälkeen päin ajatellen se vuosi kului tosi nopeasti.
Edellisellä en tarkoita sitä, että pitäisi alkaa uhkailla erolla, mutta itse olen aina ajatellut että valitsen sellaisen miehen, jonka haluan myös lasteni isäksi ja joka haluaa lapsia. En olisi alunperin lähtenyt suhteeseen, jos mies olisi ilmoittanut ettei lapsia halua. Tietysti asia on sitten eri, jos meistä riippumattomista syistä lapsia ei tulekaan.
Edelleenkin minä olen se joka meillä kuumeilee kovemmin, mutta kyllä miehessä on alkanut yrityksen myötä muutosta tapahtua (esim. aiemmin ei ollut mitenkään lapsirakas, mutta nykyisin on jo innoissaan tavatessaan pientä kummityttöämme).
Ja kuten edellinen sanoi, kannattaa miestä muistutella ettei niitä lapsia tehdä vaan saadaan; meillä mies oli aivan ihmeissään kun ekasta yrityksestä ei tärpännytkään ja nyt jo 8. kierto menossa.
Toivotaan että pääsette yhteisymmärrykseen asiassa!
Killa
Meillä on yksi lapsi. Minä tahtoisin lisää, mies ei. Olen tahtomalla tahtonut uutta vauvaa jo vuoden ajan ja asiasta on ehditty tuona aikana välillä riidellä kipakastikin. Asiaa ei tietysti lainkaan auta ne uteliaat kyselijät (mitä vieraampi, sitä suorempi tyyli), jotka päivittäin kohtaan " koskas teille sitten toinen tulee?" kysymyksineen. Jossain vaiheessa päädyin suoraan vastaamaan, että mies ei halua. Röyhkeimmäthän siihen vielä jatkokysymystä, että " Miksei...?"
Jos näitä uteliaita kyselijöitä ei olisi, asia olisi mielestäni helpompi kestää. Mieheni haluaa odottaa ja kompromissinkin hakeminen olisi painostusta. Välillä tunnen kuitenkin olevani täysin loukussa - yhden lapsen äiti ja " suurperhehaave" täysin saavuttamattomissa. En voi omien haaveideni takia rikkoa lapseni ydinperhettä vain siksi, että haluan lapsia lisää...
Joka kuukausi minä petyn, joka kuukausi minä kauhuissani lasken, kuinka aika kuluu. Jos nyt olisin raskaana, tai vaikka tietäisin varmasti puolen vuoden päästä olevani, ei varmasti olisi lainakaan sellaista " kohta se on myöhäistä" -oloa.
Välillä mieheni ilmoittaa haluavansa toisen lapsen, välillä taas jyrkästi ei. Hän soutaa ja huopaa, samalla kun minä odotan luonnon puuttumista peliin :)
Minnaus, oletteko pystyneet miehen kanssa keskustelemaan, mitä tosiasiassa pitäisi tapahtua, ennen kuin hän alkaisi haluta lapsia? Pitääkö olla jotkut tietyt toiveet täytettynä (vakityö, omistusasunto tms.) vai tietty ikä vai kavereillakin lapsia vai... Kun ehkä mies ei tajua, että kun hän puhuu tuolla tavalla epämääräisesti, hän tekee sinun olosi tosi epämukavaksi. Sinä voit luulla, että se aika on ensi viikolla tai ensi vuonna, kun mies taas saattaa ajatella, että viiden vuoden päästä.
Pakottaa ei voi eikä kannata muuhun kuin keskustelemaan. Lähtisikö mies perheneuvojalle? Siellä olisi puolueeton kolmas osapuoli paikalla, saattaisi helpottaa juttelemista.
Meillä kävi niin, että minä olin ensin se, joka ei halunnut lasta, mieheni oli sitä mieltä, että oma nyytti olisi ihana. Asiasta ei vähään aikaan keskusteltu. Sitten minuun iski aivan valtava vauva kuume, mutta kas, mieheni oli tullut toisiin aatoksiin. Niinpä minä vain haaveilin omasta vauvasta hetken.
Pillerit jätin viimevuoden puolella, koska jokaisesta merkistä joita olen vuosien varrella kokeillut on tullut jotain sivuoireita. Keskustelimme mieheni kanssa, hän ei ollut pillereiden jättöä vastaan, mutta ei kuitenkaan vielä pehmennyt vauva ajatukselle. Mitään ehkäisyä emme siltikään siis ole käyttäneet ja vähän aikaa sitten keskustelimme vakavasti ja nyt molemmat haluavat oman " tiitiäisen" =) =)
Jonkin verran siinä meni aikaa. Mieheni empi lähinnä siksi, että tunsi olevansa epäkypsä isäksi, mutta nyt olemme vakuuttuneet siitä, että elämä kasvattaa. Nyt vain toivotaan että tärppäisiä.
Onnea sinnepäin:)
no meillä hieman eri tilanne,kolme lasta jo on olemassa meillä.mutta 4.lapsi onkin sitten kiistanaiheena.Olen tehnyt hyvin selväksi että toivoisin vauvaa,mutta mieheni ei ole oikein valmis enää vauva-ajan rumbaan.Haluaisin että' myös mieheni toivoisi lasta alusta saakka eikä vasta syliinsä saatuaan.Tiedän että jos olisin raskaana hän olisi innoissaan ja rakastaisi lasta niinkuin muitakin lapsiamme.nyt on vielä niin että ollaan kerran tässä kierrossa menty loppuun asti ilman ehkäisyä,joten saatan joutua todella miettimään tätä asiaa,jos nyt olen raskaana.En haluaisi ajatella ,että lapsi on tullut vasten mieheni tahtoa ,ja odotusajan herkkyyden vallassa sellainen tuntuisi vielä kamalammalta.Toisaalta,kyllä aikuisen ihmisen tulee kantaa vastuu asioista,kyllä hän tiesi mitä voi tapahtua ilman ehkäsyä.Olen ajatellut et jos hän ei todella haluais 4.lasta,hän huolehtii myös ehkäisystä.Niin,kyllä ihanne on ,että mies kuumeilisi sinun kanssasi ja saisitte yhdessä kokea odotusajan ,tukea tarvitsee kyllä aivan varmasti raskkana olleessaan.Aina ei ihanne toteudu,mutta lapsi on silti hyvin rakas miehelle.Yleispätevää ohjetta ei varmaan ole,mutta sen tiedän ettet saa rauhaa vauva-ajatuksilta ennen kuin nyytti on sylissäsi:))Voimasäteitä sinne,kyllä miehesi vielä suostuu kun otat asian aina vain uuddelleen esille.Meillä ainakin on toiminut,paitsi nyt kun näitä pikkusia on jo kolme...