Ikiaikainen kysymys: ovatko miehet yksinkertaisia vai esittävätkö vain?
Olen tehnyt ruokaa toista tuntia ja pyysin, että mies auttaisi sen verran että kuorisi ja siivuttaisi sipulin rinkuloiksi. Nooh.... mies kuori ja ihmetteli sitä sipulia noin 10 minuuttia, sitten seuraavat 5 minuuttia silppusi sitä pieneksi.
Odotin siis noin 13 minuuttia että sain sen sipulin (eri mallisena kuin ruokalajiin sopi), itse olisin hoitanut asian minuutissa.
Ovatko miehet siis niin ovelia että aina esittävät että ovat hitaita, jotta ei enää koskaan tarvitsisi tehdä mitään vai ovatko oikeasti niin ankeita?
Kommentit (44)
Sorry vaan, mutta jos sun miehesi on hidas tai ovela ei tarkoita, että me kaikki miehet ollaan. Meitä on aika monta erilaista tyyppiä
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Yli puolet miehistä on keskimääräistä yksinkertaisempia.
Sekä että. Niiltä vaaditaan niin eri asioita kuin naisilta, että eivät ole opetelleet. Mutta lisäksi ovat huomanneet että parhaiten välttyy vaatimuksilta kun haraa vastaan aivan joka vaiheessa, olennaisimpina oma-aloitteisuuden, vastuun ja älyn käyttö.
Ei niillä miehillä oikeasti ole mitään vaikeuksia senkään tajuamisessa minkälainen käytös on seksuaalista häirintää. He eivät vaan halua luopua vapaudestaan käyttäytyä niin, joten hämärtävät asiaa viimeiseen asti.
Mun mielestä on yksinkertaista yleistää yhdestä henkilöstä.
Miesten hitaus johtuu siitä, että he ajattelevat mitä tekevät. Naiset hosuvat ja kuvittelevat olevansa tehokkaita.
Valtaosa innovaatioista on miesten keksimiä.
Kuinka paljon miehesi on osallistunut ruoanlaittoon noin yleensä, mitkä ovat hänen ruoanlaittotaitonsa?
Meinaan että jos ihan ruokaummikolle antaa tuollaisen tehtävän niin noinhan siinä käy.
Mulla taas kokemukset miehistä ihan toisenlaisia. Aina olen saanut apua ja kelpoa sellaista, eikä ole tarvinnut useasti pyytää. Useimmiten oikein tyrkyttämällä tyrkyttävät apuaan ja palveluksiaan. Kyllä miehistä on minulle paljon iloa ollut elämän varrella. Enemmän kuin murhetta. 😄
Vierailija kirjoitti:
Olen tehnyt ruokaa toista tuntia
Aika hidas olet tekemään ruokaa. Nyt sitä pötyä pöytään, NÄLKÄ.
M
Ai niin, miksi ihmeessä odotit ja katsoit happamana vieressä, kun mies pilkkoi väärin etkä neuvonut? Taidat olla aika pirullinen ihminen. Ei miehet tuollaiselle varmaan halua olla mieliksi. T. 8
Miehillä on keskimäärin parempi kyky irroittautua arkielämän yksityiskohdista.
No, kyllä mäkin mietin noita "rinkuloita".
Sipulirenkaita, kiitos!
Saisitko asian paremmin selväksi puhumalla miehes kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, miksi ihmeessä odotit ja katsoit happamana vieressä, kun mies pilkkoi väärin etkä neuvonut? Taidat olla aika pirullinen ihminen. Ei miehet tuollaiselle varmaan halua olla mieliksi. T. 8
Tuollaiselle? Tarkoititko vaimolle?
Olisi jännää ajatella peniksellä.
ohis
Miten mulla taas käy päinvastoin? Laitan safkaa ja pyydän naiseni pilkkomaan vaikka just sipulin. Aina väärin. Jos sano että porkkana suikaleiksi, käyn rölkillä, niin porkkana on siivuina yms.
Olen ollut 16 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka ei todellakaan ole. yksinkertainen. Hän tekee silti monia asioita hitaammin kuin minä, mutta se ei liity tyhmyyteen millään tavalla. Minäkin tee hitaasti asioita, joita en tee kovin usein. Kummallakin meillä on väitöskirjat tehty. En ikinä haukkuisi miestäni edes ajatuksissani. Ajatukset muuttuvat sanoiksi. Sanat muuttuvat teoiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, miksi ihmeessä odotit ja katsoit happamana vieressä, kun mies pilkkoi väärin etkä neuvonut? Taidat olla aika pirullinen ihminen. Ei miehet tuollaiselle varmaan halua olla mieliksi. T. 8
Tuollaiselle? Tarkoititko vaimolle?
Olisi jännää ajatella peniksellä.
ohis
Olisiko vaikka tuollaiselle pirulliselle ihmiselle. ”Ajatella peniksellä”... Nolon lapsellista halveeraamista. Millaisen kasvatuksen sinäkin olet saanut? Käy sääliksi sitä miestä kenellä on sut ristinään. 🙈
varmaan suhun vetoa tuntevat miehet!
Sipuli on niin ihmeellinen kapistus, että sitä pitää tarkkaan pyöritellä ja tutkiskella!
Ilmankos aloittajalla kestää ruoanlaitossa kaksi tuntia, kun pitää ulista av-palstalla miehen sipulinleikkuusta.
Ja aloittajakaan ei siis parempaa miestä saanut, kertoo kaiken aloittajan omasta tasostakin
Ne esittää, ex DI koulutukseltaan, ei osannut käyttää pölyimuria, liettä, tiskikonetta eikä pyykinpesukonetta.