Vihaan tätä yh-äitinä olemista

Yllättävää ei ole, ettei täälläkään kukaan huomaa mua. Olenkohan edes olemassa

Miten et ole suhteessa ollessa halunnut tutustua koulukavereiden vanhempiin ja kutsunut heitä kylään. Miten mies teki elämästänne parempaa?

Itse erosin viime vuonna. Elämäni on nyt parempaa kuin ikinä. Minulla on uusi rakkaus, mutta muutenkin elämäni on rikkaampaa. Luonani on käynyt vieraitakin puolessa vuodessa enemmän kuin vuosikausiin minun ja exän luona. Exäni inhosi ihmisiä.

Lapsi on ekalla luokalla, ei se ollut vielä koulussa kun olimme miehen kanssa.

Miee teki elämästä sillä tavalla parempaa ettei mun tarvinnut olla jatkuvasti yksin.

Meillä siis käy kyllä vieraita jos minä itse pyydän. Mutta kukaan ei pyydä meitä yhtään mihinkään.

Alkuun mietin että ona asenne ratkaisee paljon, mutta nyt on todellisuus iskenyt vasten kasvoja: vaikka kuinka yrität niin et välttämättä saa tuttavia, ystäviä

googlaa pienperheyhdistys. Monet seurakunnat järjestää ohjelmaa yh:lle. Ei aina kannata kertoa olevansa yksin lapsen kanssa kun on tekemisissä normiperheihen kanssa. Olen huomannut. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

googlaa pienperheyhdistys. Monet seurakunnat järjestää ohjelmaa yh:lle. Ei aina kannata kertoa olevansa yksin lapsen kanssa kun on tekemisissä normiperheihen kanssa. Olen huomannut. Tsemppiä!

Tämän olen itsekin huomannut. Eron jälkeen jotkut äidit ovat alkaneet vältellä minua. Mistä sekin sitten johtuu.

Alahan treenaamaan kroppaa haluttavaksi (Lue hoikka fitnesmisu)

Nyt itkettää ja masentaa niin paljon etten edes jaksa mennä kauppaan ostamaan ruokaa

Jos mies petti ja sen lisäksi löysi heti uuden niin olet ollut yhdessä YTM:n kanssa, alenna rimaa miesten suhteen.

Vierailija kirjoitti:

googlaa pienperheyhdistys. Monet seurakunnat järjestää ohjelmaa yh:lle. Ei aina kannata kertoa olevansa yksin lapsen kanssa kun on tekemisissä normiperheihen kanssa. Olen huomannut. Tsemppiä!

Miksei? Tai siis, en minäkään nyt ekana sano, kun johonkin ihmiseen tutustuu, että olen sitten yh. Eihän kukaan ekana sano, että olen parisuhteessakaan. Mutta en mä asiaa pimitäkään.

Missä päin ap vaikutat? Meistä saa kaverin! Ja moni tekeminen on halpaa tai ilmaista. Oisko paikkakunnalla MLLn Terhokerho? Ellei ole, pyydä paikkakunnan yhdistystä perustamaan. Ilmaista toimintaa.

Itse pystyn kyllä kustantamaan menomme, mutta tiedän, että vähävaraiset voi saada kaupungilta lippuja kaupungin järjestämiin lastentapahtumiin ja lapsille suunnattuihin esityksiin. Monet seurakunnan tapahtumat ovat ilmaisia yleensä.

Täällä meillä päin on myös viikonloppuna ja viikollakin ilmaisia lasten liikuntatapahtumia koulujen liikuntasaleissa. Kirjastoissa on usein myös ilmaisia tapahtumia.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies petti ja sen lisäksi löysi heti uuden niin olet ollut yhdessä YTM:n kanssa, alenna rimaa miesten suhteen.

Eksä on köyhä duunari

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

googlaa pienperheyhdistys. Monet seurakunnat järjestää ohjelmaa yh:lle. Ei aina kannata kertoa olevansa yksin lapsen kanssa kun on tekemisissä normiperheihen kanssa. Olen huomannut. Tsemppiä!

Tämän olen itsekin huomannut. Eron jälkeen jotkut äidit ovat alkaneet vältellä minua. Mistä sekin sitten johtuu.

Olet uhka koska heidän miehet voi kiinnostua sinusta. Koska olet yksin. Puhu ihmisille perhekerhossa lapsesta älä miehestä tai miehettömyydestä. Harva kysyy suoraan onko sulla miestä. Kun lapset ystävystyy ei sinun yksinhuoltajuus ehkä enää haittaa. Älä ainakaan puhu että on mielenterveysongelmia tms.

Missä asutte? Minä olen just muuttanut uuteen kaupunkiin 200km päähän enkä tunne täältä ketään :(

Vierailija kirjoitti:

Missä asutte? Minä olen just muuttanut uuteen kaupunkiin 200km päähän enkä tunne täältä ketään :(

Selvitä paikkakunnan lasten tapahtumat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

googlaa pienperheyhdistys. Monet seurakunnat järjestää ohjelmaa yh:lle. Ei aina kannata kertoa olevansa yksin lapsen kanssa kun on tekemisissä normiperheihen kanssa. Olen huomannut. Tsemppiä!

Tämän olen itsekin huomannut. Eron jälkeen jotkut äidit ovat alkaneet vältellä minua. Mistä sekin sitten johtuu.

Luulevat, että viet sen miehen tai ainakin muhinoit salaa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on ekalla luokalla, ei se ollut vielä koulussa kun olimme miehen kanssa.

Miee teki elämästä sillä tavalla parempaa ettei mun tarvinnut olla jatkuvasti yksin.

Meillä siis käy kyllä vieraita jos minä itse pyydän. Mutta kukaan ei pyydä meitä yhtään mihinkään.

Alkuun mietin että ona asenne ratkaisee paljon, mutta nyt on todellisuus iskenyt vasten kasvoja: vaikka kuinka yrität niin et välttämättä saa tuttavia, ystäviä

Ihan oikein sulle, kun olet varmaan tuominnut muita tuon oma asenne ratkaisee -ajatustapasi takia. Nytpä näet, että ei sulla ois ollut varaa tuomita ketään.

Sama tunne on itsellä, tuntuu, että olen ihmissuhdejunasta vain tippunut, koska suhteiden hankkiminen on ns. aktiivivuosina paljon helpompaa kuin jämähdettyä perheeseen. Ja siis sen iän, kun olin kyllä aktiivinen, ja liikuin vaikka missä, ja olisin voinut ystäviä hankkia minut oli kasvatettu siihen, ettei muilta saa odottaa välittämistä, ja ettei missän nimessä ainakaan saa olla oma itsensä, koska sillä lailla loukkaisin muita (pilluinen äitini uskoi että olen kaikille ilkeä, vaikka olin sitä vain hänelle koska hän oli paha mua kohtaan) joten kaikki ihmiset jäivät mulle etäisiksi. Miten voisin välittää kenestäkään, jos äiti on sanonut, ettei se sinusta koskaan tule välittämään, mutta sun pitää olla sille mukava, koska se on ystävyyttä? En mä sellaisista ihmisistä välitä, joille en saa olla oma itseni.

Kenenkään ei ole pakko tykätä minusta omana itsenäni, ja sitähän mä en sitten päässyt lainkaan harjoittelemaan äitini takia. Koska en saanut olla oma itseni, se oli äidistä jotain niin ällöttävää. Ja siis itsestänikin sitten, koska en voi arvioida itseäni, vaan se kuva syntyy muiden silmissä.

Oletko töissä vai koulussa? Itse tutustuin koulussa ihmisiin ja sain uusia kavereita. Ei niillä kavereilla tarvi olla lapsia itellään! Entäs esim tinder? Sieltäkin voi saada kavereita ja vaikka elämänkumppanin löytää. Anna tuollaisten hyväpäivän tuttujen olla jotka ei itse kutsu sinua/teitä mihinkään. Onko sulla yhtään oikeaa ystävää?

Ja äsköseen lisäten olen itsekkin yh ilman sukulaisten tukea..

Ja rankkaa todellakin on välillä.

Muista silti pitää itsestäsi huolta ja tehä asioita mitkä aua kiinnostaa olitpa sitten kuinka yksin tahansa. Lapsi kasvaa kokoajan ja pääset enemmän yksinkin liikkumaan. Uusi kumppanikin voi olla nurkan takana koska tahansa.

Missä asutte? Siis paikkakunta? :) mullakin on 1.luokkalainen lapsi (poika) ja hyvin voisin alkaa sun kaveriksi jos olet mukava tyyppi. Se että olet yh ei haittaa ollenkaan.

Perheasioiden neuvottelukeskuksesta saisit keskusteluapua. Diakonissa voisi ehkä auttaa taloudellisesti. Sosiaalitoimiston kautta voisitte ehkä saada harkinnanvaraista tukea esim lapsen harrastukseen. Hyödyntäkää kirjastot, ulkolupaikkojen mahdollisuudet ym.. Onko teillä ilmaiseksi mahdollista päästä koulun liikkasaliin liikkumaan? Joissain kunnissa on tällaisia avoimia lapiperheiden liikkatapahtumia. Sulla voi olla myös masennus tms. käynti lääkärillä voisi kanssa auttaa. 

Listaa asiat jotka on hyvin. Keskitä ajatuksia hyvin oleviin asioihin ja vahvista niitä. Esimerkiksi kirjan lukeminen yhdessä kouluikäisen lapsen kansssa on kivaa.Tsemppiä..

Vierailija kirjoitti:

Mies petti ja meillä tuli ero. Mies löysi heti uuden ja minä olen ollut jo vuoden sinkkuna, jotain säätöjä ollut, mutta ei mitään vakavaa. Miehen vanhemmat asuu tällä paikkakunnalla ja hänellä on aina apua heistä. Samoin hänellä on tyttöystävänsä. Minulla ei ole perhettä täällä, muutamia ystäviä on, mutta ei heistäkään tunnu olevan ikinä seuraa. Kaikilla on aina jotain muuta. Olen kovasti yrittänyt tutustua lapsen koulukavereiden vanhempiin. Tänäkin viikonloppuna ollaan kysytty kahta lapsen kaveria leikkimään, mutta kukaan ei tule. Ollaan siis tämä päivä taas aivan kaksitaan täällä. Tilillä 23€ rahaa, joten aika niukasti saadaan elää. Mä en oikein ymmärrä missä vika. Olen todella yrittänyt kehittää itseäni. Mielestäni olen ihan kiva tyyppi. Silti on koko ajan sellainen tunne, että ruinaan ihmisiltä seuraa, rakkautta, huomiota ja mitä tahansa. Tämä on välillä niin raskasta, että itsetuhoiset ajatukset on välillä mielessä. Olisin onnellinen jos joku kaveri edes kysyisi joskus jonnekin, mutta minä olen aina se joka pyytää ja kysyy. Kohta en enää jaksa pyytää ketään. Säälittää lapseni, joka on saanut näin paskan elämän.

minusta yh.na on ihanaa,ei valittavaa ukkoa ja rahat riittää . Nyttenki mennään puistoon ja tyttö löytää seuraa siellä,ei mitään masentavaa elämä ole. Harvoin viihteelle pääsen,enkä kyllä kaipaakaan.