Minä ja mieheni olimme aikoinamme suomen nuorimmat vanhemmat.

Kun esikoisemme syntyi kesällä 1993, niin mieheni oli 11 vuotta ja 11 kuukautta vanha kun taas minä olin vasta tasan 11 vuotta ja 7 kuukautta vanha. Vaikka esikoispoikamme painoi syntyessään vain 1920 grammaa, niin muistan yhä, kuinka kipeää synnytys teki kun olin itse vielä niin pieni enkä minä voinut edes imettää vauvaa itse koska minulla oli liian pienet rinnat eikä niistä tullut tarpeeksi maitoa. Poikaraukka joutui olemaan monta viikkoa keskoskaapissa ja sai heti alusta alkaen vain puoliksi äidinmaitoa ja puoliksi sekoitusta, johon tuli puolet lehmänmaito, puolet kauralimaa ja sokeria. Sitä keittelin lapselle ja sekoitin rintamaitooni, jonka juotin tuttipullosta vauvalle ja vauvan ollessa puolivuotias minä olin jo taas raskaana. Muistan yhä, kuinka kamalaa oli olla koulussa, kun oli yhä useampi lapsi mukana ja olin lähes jatkuvasti raskaana niin että muut oppilaat kiusasivat minua, lasten isää he eivät jostain syystä kiusanneet yhtään, päinvastoin häntä ihailtiin ja muut pojat erityisesti pitivät häntä sankarina, kun hän oli saanut pimppiä.

Kun mieheni oli 19 ja minä 18, niin muutimme lapsiemme kanssa 42 neliön kaksioon. Siihen mennessä meille oli syntynyt 5 lasta ja kuudes oli tulossa. Nyt olemme miehen kanssa molemmat 36-vuotiaita ja esikoisemme on 24 vuotta 8 kuukautta vanha. Nyt meillä on 21 lasta ja taas uusi tulossa. Onneksi osa lapsista on jo muuttanut pois kotoa ja mies on muuttanut osan lapsien kanssa viereiseen 40 neliön asuntoon minun ollessa tässä 42 neliön asunnossa nuorempien lasten kanssa mutta enää en miestä tänne päästä etten tule enää ikinä raskaaksi kun alkaa olemaan tuo alapää niin löysä, että pelkään että tämä odottamani lapsi tippuu milloin tahansa häpyhuulien välistä maailmaan.