Erilleen muutto ilman eroa

Olet siis päättänyt (et ehkä vielä tietoisesti) että tämä nykyinen nuoruudenrakastettu ei ole se jonka kanssa haluat loppuelämäsi viettää. Sen sijaan että tekisit tuossa vaiheessa (5-vuotta avossa) tulevan seuraavan loogisen vaiheen, eli menisitte naimisiin ja hankkisitte lapsia, oletkin alkanut haikailla kadotetun nuoruuden perään. 

Tässähän käy nyt niin, että muutatte erilleen, törmäät jossain aivan ihanaan mieheen, petät poikasystävääsi hänen kanssaan ja eroat poikaystävästäsi. Etsit itseäsi seuraavat 10-15 vuotta, tapailet eri miehiä on/off tyylisesti. Siinä sitten lähempänä neljääkymppiä alat miettiä, että vieläköhän sitä perustaisi perheen, mutta siinä vaiheessa ei enää sopivaa kumppania löydykään ja munasolutkin alkavat olla rusinoina.

Ehdotankin, että menette naimisiin, teette 2-3 tenavaa ja jätät nuo turhanpäiväiset haihattelut pois.

No, joo...taisi siinä kaksi viikkoa sentään mennä ennen kuin miehellä oli kämpillä toinen nainen. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella epäreilulta ja itsekkäältä ratkaisulta miestäsi kohtaan.

Sen takia mä en olekaan tästä ihan satavarma. Tuntuu että se pitää tehdä mutta toisaalta tuntuu että olen itsekäs. Toisaalta jos jään asumaan yhdessä vaikka tarve muuttaa on kova, niin mitä se tekee suhteelle pitkässä juoksussa? No, joka tapauksessa keskustellaan tästä miehen kanssa vielä ihan perusteellisesti, ja koitetaan löytää ratkaisu joka miellyttäis molempia.

-AP

Tästä opimme ettei kannata liian nuorena muuttaa yhteen

Tulee tämä 23 ikä jolloin on tarve itsenäistyä. Tämä johtaa varmasti eroon.

Tilanne on eri kun muutetaan jonkun syyn vuoksi. Uskon että monilla eri tulee jokatapauksessa tällaisissa suhteissa. Ja se on oikeasti hyvä asia

Vierailija kirjoitti:

Oisko nyt kuitenkin niin että olet kyllästynyt ja et ihan uskalla sitä edes itsellesi myöntää saati sitten toiselle.

Älä sitten roikota toista löysässä hirressä kovin kauaa jos huomaat että yksin eläminen ja/tai muut miehet on sinun juttusi.

Tarkoitus ei ole tosiaankaan jättää toista roikkumaan, eli jos huomaan että erota pitää, niin eroan. En kuitenkaan vielä halua uskoa että sille olisi tarvetta, kun tuntuu että ainoa asia mitä "sinkkuudessa" kaipaan on juurikin se itsenäisyys jota en ole koskaan oikein päässyt kunnolla muodostamaan. Sen saamiseksi ei tarvita eroa, vain tilaa. Tai näin ainakin uskon ja toivon.

-AP

Taloudellisesti tuo ei ainakaan ole kovin järkevä ratkaisu, ellet löydä kalustettua asuntoa... Kaikki pitäisi hommata tuplana ja myydä myöhemmin yhteenmuuttaessa tappiolla pois.

Mä luulen, että sulla on jokin parisuhteen ja aikuisiän kriisi meneillään. Juuri se, jossa alkaa miettiä, tässäkö tämä loppuelämän puoliso on ja onko jotain jäänyt kokematta.

Mielestäni jos rakastat miestä, pidät hänestä kiinni. Hyvä kumppani on paljon arvokkaampi kuin "kadotettu" nuoruus tai millä nimellä tuota kaipuutasi kutsuisikaan.

Itsellä meni samoin. Tosin erottiin kokeeksi. Eli pysyvästi. Samasta syystä kuin AP.

Vierailija kirjoitti:

Taloudellisesti tuo ei ainakaan ole kovin järkevä ratkaisu, ellet löydä kalustettua asuntoa... Kaikki pitäisi hommata tuplana ja myydä myöhemmin yhteenmuuttaessa tappiolla pois.

Mä luulen, että sulla on jokin parisuhteen ja aikuisiän kriisi meneillään. Juuri se, jossa alkaa miettiä, tässäkö tämä loppuelämän puoliso on ja onko jotain jäänyt kokematta.

Mielestäni jos rakastat miestä, pidät hänestä kiinni. Hyvä kumppani on paljon arvokkaampi kuin "kadotettu" nuoruus tai millä nimellä tuota kaipuutasi kutsuisikaan.

Se aikuistuminen on tärkeää. Ei kannata jäädä teinisuhteeseen

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta otsikon tilanteesta? Meillä siis tilanne se, että olemme 23- ja 26-vuotias pariskunta, olemme olleet viisi vuotta avoliitossa, yhteiselo sujuu, rakastetaan kovasti ja seksikin luistaa, mutta minua on alkanut vaivata se etten ole koskaan kokenut yksin asumista. Muutin suoraan vanhemmilta hänen luokseen, enkä ole koskaan oikein kunnolla "itsenäistynyt"; nojaudun puolisooni paljon ja teemme aika pitkälti kaiken yhdessä, niin että melkein tuntuu kuin en olisi oma yksilöni lainkaan... Haluan kokea yksinelämisen ja oman huushollin pitämisen jossain vaiheessa elämääni, ja tuntuu että näin nuorena ja lapsettomana se on parempi tehdä kuin myöhemmin. Erota ei siis ole tarkoitus, vaan jatkaisimme seurustelua, mutta vain eri osoitteissa. Mikäli eroa ei myöhemminkään tule niin muutettaisiin sitten joskus taas yhteen, eli kyse ei ole siitä etten kestäisi hänen kanssaan asua. Mitä mieltä, kuulostaako ihan tyhmältä, vai voisiko tällainen toimia? Onko jollakulla omakohtaista kokemusta vastaavasta? Olen koittanut googletella, mutta aina siinä tuntuu olevan taustalla paljon riitoja tai erilaisia elämäntapoja tms, mistä en sitten taas meidän suhdetta tunnista...

Mun mielestä tuota on turha googletella ja kysellä muilta, toteutatte vaan. Avoparitkin asuvat välillä eri kaupungeissakin tai eri maissa, töiden takia. Minä asun mieheni kanssa eri asunnoissa, oman tilan takia.

Jos sinä tarvitset sen kasvaaksesi ja itsenäistyäksesi, se on minusta oikein hyvä syy ja on pitkällä tähtäimellä teidän parisuhteen pelastus. nimittäin olin itse liitossa jossa emme osanneet kasvaa itsenäisiksi ja se johti vääristyneeseen riippuvaisuuteen lopulta ja siihen ettei ollut omia rajoja eikä omaa erillistä persoonaa.

Eri asunnot eivät ole sama kuin ristiriidat ja ero, joskus pikemmin suhde voi paremmin kun molemmat pystyy säätelemään omia rajoja ja omaa tilaa.

Yhdessä asuminen ei ole hyvän suhteen tae eikä merkki.

Omissa asunnoissa asuminen tietysti tarkoittaa että pitää panostaa kommunikointiin. Ja molemminpuolinen luottamus. Mustasukkaisille ei sovi, mutta heillä ei ole hyvä parisuhteen ennuste muutenkaan.

Pitää muistaa huomioida toisiaan jollain tavalla joka päivä, vaikka hyvän huomenen ja hyvänyöntoivotuksin, ehkä pienin viestein päivän aikana, että säilyy hyvä yhteys.

Olin hyvä opetella omia menoja. Niistä kerrotaan toiselle, mutta niihin ei kysytä lupaa, on vain ystävällinen ilmoitusasia.

Yhdessäoloaika viikossa pitää sovittaa niin että molemmat kokevat että kyseessä on vielä parisuhde. Itse olen helposti vaikka viikon itsekseni, mutta en tee niin koska mies tarvitsee enemmän yhdessäoloa. Meille hyvä on esimerkiksi noin kolme yötä viikossa yhdessä.

Jos lipeät siihen että olette joka yö yhdessä jomman kumman luona niin koko järjestely menettää hyvät puolensa ja jäljelle jää vain huonot.

Minulla on myös kaksi ystäväpariskuntaa jotka ovat parisuhteessa näin, molemmilla on asunnot eri paikkakunnilla, käytännössä asuvat yhdessä aina jommassakummassa noin puolet viikosta. Toinen puoli hoidetaan omia menoja ja vietetään aikaa muiden ihmisten kanssa, vaikka ystävien, äidin, lasten kanssa, tai omassa harrastuksessa.

Toimii hyvin, voin suositella. Kukaan meistä ei myöskään sulje pois että joskus voi asua yhdessäkin asunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään kokemusta otsikon tilanteesta? Meillä siis tilanne se, että olemme 23- ja 26-vuotias pariskunta, olemme olleet viisi vuotta avoliitossa, yhteiselo sujuu, rakastetaan kovasti ja seksikin luistaa, mutta minua on alkanut vaivata se etten ole koskaan kokenut yksin asumista. Muutin suoraan vanhemmilta hänen luokseen, enkä ole koskaan oikein kunnolla "itsenäistynyt"; nojaudun puolisooni paljon ja teemme aika pitkälti kaiken yhdessä, niin että melkein tuntuu kuin en olisi oma yksilöni lainkaan... Haluan kokea yksinelämisen ja oman huushollin pitämisen jossain vaiheessa elämääni, ja tuntuu että näin nuorena ja lapsettomana se on parempi tehdä kuin myöhemmin. Erota ei siis ole tarkoitus, vaan jatkaisimme seurustelua, mutta vain eri osoitteissa. Mikäli eroa ei myöhemminkään tule niin muutettaisiin sitten joskus taas yhteen, eli kyse ei ole siitä etten kestäisi hänen kanssaan asua. Mitä mieltä, kuulostaako ihan tyhmältä, vai voisiko tällainen toimia? Onko jollakulla omakohtaista kokemusta vastaavasta? Olen koittanut googletella, mutta aina siinä tuntuu olevan taustalla paljon riitoja tai erilaisia elämäntapoja tms, mistä en sitten taas meidän suhdetta tunnista...

Mun mielestä tuota on turha googletella ja kysellä muilta, toteutatte vaan. Avoparitkin asuvat välillä eri kaupungeissakin tai eri maissa, töiden takia. Minä asun mieheni kanssa eri asunnoissa, oman tilan takia.

Jos sinä tarvitset sen kasvaaksesi ja itsenäistyäksesi, se on minusta oikein hyvä syy ja on pitkällä tähtäimellä teidän parisuhteen pelastus. nimittäin olin itse liitossa jossa emme osanneet kasvaa itsenäisiksi ja se johti vääristyneeseen riippuvaisuuteen lopulta ja siihen ettei ollut omia rajoja eikä omaa erillistä persoonaa.

Eri asunnot eivät ole sama kuin ristiriidat ja ero, joskus pikemmin suhde voi paremmin kun molemmat pystyy säätelemään omia rajoja ja omaa tilaa.

Yhdessä asuminen ei ole hyvän suhteen tae eikä merkki.

Omissa asunnoissa asuminen tietysti tarkoittaa että pitää panostaa kommunikointiin. Ja molemminpuolinen luottamus. Mustasukkaisille ei sovi, mutta heillä ei ole hyvä parisuhteen ennuste muutenkaan.

Pitää muistaa huomioida toisiaan jollain tavalla joka päivä, vaikka hyvän huomenen ja hyvänyöntoivotuksin, ehkä pienin viestein päivän aikana, että säilyy hyvä yhteys.

Olin hyvä opetella omia menoja. Niistä kerrotaan toiselle, mutta niihin ei kysytä lupaa, on vain ystävällinen ilmoitusasia.

Yhdessäoloaika viikossa pitää sovittaa niin että molemmat kokevat että kyseessä on vielä parisuhde. Itse olen helposti vaikka viikon itsekseni, mutta en tee niin koska mies tarvitsee enemmän yhdessäoloa. Meille hyvä on esimerkiksi noin kolme yötä viikossa yhdessä.

Jos lipeät siihen että olette joka yö yhdessä jomman kumman luona niin koko järjestely menettää hyvät puolensa ja jäljelle jää vain huonot.

Minulla on myös kaksi ystäväpariskuntaa jotka ovat parisuhteessa näin, molemmilla on asunnot eri paikkakunnilla, käytännössä asuvat yhdessä aina jommassakummassa noin puolet viikosta. Toinen puoli hoidetaan omia menoja ja vietetään aikaa muiden ihmisten kanssa, vaikka ystävien, äidin, lasten kanssa, tai omassa harrastuksessa.

Toimii hyvin, voin suositella. Kukaan meistä ei myöskään sulje pois että joskus voi asua yhdessäkin asunnossa.

Kiitos! Tämä oli ihanan rohkaiseva viesti :)

-AP

Jossain sanottiin, että parisuhteessa tulee joka tapauksessa kriisejä. Ihmiset väistämättä muuttuvat vuosien saatossa, mutta parisuhde noudattaa vanhaa maalia. Silloin olisi hyvä miettiä sitä vaihtoehtoa, että vaihtaa vain parisuhdetta mutta ei kumppania.

Eli aloittaa saman ihmisen kanssa uuden, erilaisen parisuhteen.

Sitähän ap on nyt tekemässä. Minusta hyvä ja kypsä tapa kehittää itseään ja parisuhdetta. Moni tuossa vaiheessa tekee sen virheen että ottaa nokkiinsa ja eroaa. Kun kyse on että voisi hetken kasvaa täyteen mittaansa, ja sitten keskustella parisuhteen reunaehdot uudelleen, nyt aikuisina itsenäisinä ihmisinä.

Jos parisuhde ei kestä muutosta, kasvua ja kommunikointia, ei se olisi kestänyt sittenkään vaikka olisi laittanut pään pensaaseen.

N49

Vierailija kirjoitti:

Jossain sanottiin, että parisuhteessa tulee joka tapauksessa kriisejä. Ihmiset väistämättä muuttuvat vuosien saatossa, mutta parisuhde noudattaa vanhaa maalia. Silloin olisi hyvä miettiä sitä vaihtoehtoa, että vaihtaa vain parisuhdetta mutta ei kumppania.

Eli aloittaa saman ihmisen kanssa uuden, erilaisen parisuhteen.

Sitähän ap on nyt tekemässä. Minusta hyvä ja kypsä tapa kehittää itseään ja parisuhdetta. Moni tuossa vaiheessa tekee sen virheen että ottaa nokkiinsa ja eroaa. Kun kyse on että voisi hetken kasvaa täyteen mittaansa, ja sitten keskustella parisuhteen reunaehdot uudelleen, nyt aikuisina itsenäisinä ihmisinä.

Jos parisuhde ei kestä muutosta, kasvua ja kommunikointia, ei se olisi kestänyt sittenkään vaikka olisi laittanut pään pensaaseen.

N49

Sä puit tosi hyvin sanoiksi sen mitä oon tässä pyöritelly ja koittanu hahmottaa! Tuntuu että tosi tiukassa on ajatus että jos parisuhde ei mene "eteenpäin" sitä perinteistä polkua niin se on väärä suhde ja siinä on jotain vikaa, tai että jos parisuhteessa olijan tarpeet ei sovi siihen perinteiseen parisuhteen kaavaan niin pitää erota, ja kaikki muut ratkaisut on todellisuuden pakenemista tai muuten vaan haihattelua...

-AP

Vierailija kirjoitti:

Oisko nyt kuitenkin niin että olet kyllästynyt ja et ihan uskalla sitä edes itsellesi myöntää saati sitten toiselle.

Älä sitten roikota toista löysässä hirressä kovin kauaa jos huomaat että yksin eläminen ja/tai muut miehet on sinun juttusi.

Mä en ole tätä mieltä. Voi rakastaa toista ja silti olla tarve olla oma itsensä. Jos ei tiedä kuka on, on todella syytä selvittää se, ennen kuin sitoutuu lopun elämän suhteeseen ja tekee siihen lapsia.

Olen sitä mieltä että kestävät suhteet vaativat ihmiset jotka tietävät mitä haluavat, mitä tekevät ja ketä ovat. Jos sitoutuu kun ei tiedä mitä haluaa, ei ole takeita että suhde kestää sittenkään. Mutta siihen on ehkä jo tehty lapsia.

Jos eri asunnot aiheuttaa eron, se ero oli tulossa sitten joka tapauksessa. Jos ei aiheuta, niin suhde on hyvällä pohjalla ja siinä on rakkautta ja halua olla yhdessä, ei vain tottumus, ympäristön paine ja tuntemattoman pelko. Ne ovat aina erittäin huono pohja perheen perustamiselle. Tiedän monta eroa siltä pohjalta, pienet lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oisko nyt kuitenkin niin että olet kyllästynyt ja et ihan uskalla sitä edes itsellesi myöntää saati sitten toiselle.

Älä sitten roikota toista löysässä hirressä kovin kauaa jos huomaat että yksin eläminen ja/tai muut miehet on sinun juttusi.

Mä en ole tätä mieltä. Voi rakastaa toista ja silti olla tarve olla oma itsensä. Jos ei tiedä kuka on, on todella syytä selvittää se, ennen kuin sitoutuu lopun elämän suhteeseen ja tekee siihen lapsia.

Olen sitä mieltä että kestävät suhteet vaativat ihmiset jotka tietävät mitä haluavat, mitä tekevät ja ketä ovat. Jos sitoutuu kun ei tiedä mitä haluaa, ei ole takeita että suhde kestää sittenkään. Mutta siihen on ehkä jo tehty lapsia.

Jos eri asunnot aiheuttaa eron, se ero oli tulossa sitten joka tapauksessa. Jos ei aiheuta, niin suhde on hyvällä pohjalla ja siinä on rakkautta ja halua olla yhdessä, ei vain tottumus, ympäristön paine ja tuntemattoman pelko. Ne ovat aina erittäin huono pohja perheen perustamiselle. Tiedän monta eroa siltä pohjalta, pienet lapset.

Tämä