Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erilleen muutto ilman eroa
07.03.2018 |
Onko kellään kokemusta otsikon tilanteesta? Meillä siis tilanne se, että olemme 23- ja 26-vuotias pariskunta, olemme olleet viisi vuotta avoliitossa, yhteiselo sujuu, rakastetaan kovasti ja seksikin luistaa, mutta minua on alkanut vaivata se etten ole koskaan kokenut yksin asumista. Muutin suoraan vanhemmilta hänen luokseen, enkä ole koskaan oikein kunnolla "itsenäistynyt"; nojaudun puolisooni paljon ja teemme aika pitkälti kaiken yhdessä, niin että melkein tuntuu kuin en olisi oma yksilöni lainkaan... Haluan kokea yksinelämisen ja oman huushollin pitämisen jossain vaiheessa elämääni, ja tuntuu että näin nuorena ja lapsettomana se on parempi tehdä kuin myöhemmin. Erota ei siis ole tarkoitus, vaan jatkaisimme seurustelua, mutta vain eri osoitteissa. Mikäli eroa ei myöhemminkään tule niin muutettaisiin sitten joskus taas yhteen, eli kyse ei ole siitä etten kestäisi hänen kanssaan asua. Mitä mieltä, kuulostaako ihan tyhmältä, vai voisiko tällainen toimia? Onko jollakulla omakohtaista kokemusta vastaavasta? Olen koittanut googletella, mutta aina siinä tuntuu olevan taustalla paljon riitoja tai erilaisia elämäntapoja tms, mistä en sitten taas meidän suhdetta tunnista...
Kommentit (54)
Kyllä sinä sen vielä tulet kokemaan. Tuskin te hautaan asti yhdessä olette.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eroonhan tuo todennäköisesti johtaa, mutta on ainakin siististi ja ilman draamaa hoidettu prosessi.
Miksi uskot tämän johtavan eroon? Ei siinä, jos johtaa niin juuri tuo draamattomuus on se mitä toivon. Parhaassa tapauksessa suhde jatkuu ja minä opin tuntemaan itseäni paremmin siinä sivussa, huonoimmassa tapauksessa homma ei toimi ja erotaan, mutta silloinkin poismuutto (eli itsestä ainakin se vaikeimman tuntuinen asia) on jo hoidettu. Eli kävi miten kävi, ei ihan hirveän huonolta kuulosta, vaikken eroa missään nimessä toivokaan.
-AP
Yksikään suhde ei ole turvassa erolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eroonhan tuo todennäköisesti johtaa, mutta on ainakin siististi ja ilman draamaa hoidettu prosessi.
Miksi uskot tämän johtavan eroon? Ei siinä, jos johtaa niin juuri tuo draamattomuus on se mitä toivon. Parhaassa tapauksessa suhde jatkuu ja minä opin tuntemaan itseäni paremmin siinä sivussa, huonoimmassa tapauksessa homma ei toimi ja erotaan, mutta silloinkin poismuutto (eli itsestä ainakin se vaikeimman tuntuinen asia) on jo hoidettu. Eli kävi miten kävi, ei ihan hirveän huonolta kuulosta, vaikken eroa missään nimessä toivokaan.
-AP
Mitä, jos tuo itsetuntemus johtaa siihen, että huomaat teidän olettevan vain tavan vuoksi yhdessä? Jos ero on yhden tekevä mitä hittoa sinä suhteessa enää teet? Koska et tiedä muusta?
En näe asiassa mitään ongelmaa. Pariskunnat muuttavat erilleen tuon tuostakin töiden, opiskelun tai armeijan vuoksi eivätkä silti päädy eroon. Sinua tuntematta voin sanoa, että yksin asuminen kannattaa todellakin testata nyt, kun teillä ei (vielä?) ole lapsia. Jos erillään asuminen on sinulle ja puolisollesi sopiva ratkaisu, se riittää eikä ketään muuta tarvitse kuunnella.
On kokemusta! Tosin äijä oli loppujen lopuksi niin riippuvainen ja omistushaluinen, että jätti minut tekstiviestillä. :D Oikeasti erilleen muuttaminen sai ison prosessin alkuun. Aloin tutustumaan itseeni, siihen, mitä haluan ja millä hinnalla. Etenkin äijän porukat olivat kovasti vastaan erilleen muuttamista, olivat vanhanaikaisia uskovaisia. Itseäni muutto vahvisti kovasti ja suosittelen aloittajaa kokeilemaan rohkeasti. Pääsee ikään kuin omaan rauhaan pohtimaan asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko miettinyt käytännön asioita, kuten kuinka usein tapaisitte, kenen luona, jäisikö mies nykyiseen asuntoonsa, miltä tuntuisi lähteä sieltä entisestä kodista illalla omaan asuntoon nukkumaan... Mitä (ja kenen kanssa) haluaisit tehdä iltaisin? Miten ajankäyttösi muuttuisi? Kiinnostava ajatusleikki todellakin!
Tuskinpa kadut jos kokeilet. Moni asia kyllä varmasti muuttuu kokeilun seurauksena, mutta sehän erityisesti nuorena onkin hienoa.
Olen miettinyt kyllä, juurikin ajatusleikkinä vielä :) Nähtäisiin todennäköisesti aika tiiviisti, vähintään kerran viikossa, todennäköisesti useammin... Haikealta se varmaan ainakin aluksi tuntuisi, mutta ei välttämättä liiaksi, kun paikkaa ja ihmistä ei kuitenkaan menettäisi. Ja kun sen tietää että se omilla jaloilla seisominen ja yksin oleminen on ainakin aluksi vaikeaa, mutta lopulta kuitenkin sellainen asia minkä haluan oppia, niin luulisin että pidemmän päälle siihen tottuisi eikä haikeus olisi mitenkään ylivoimaista. Ajankäyttöni ja muu elämäni muuttuisi ehkä spontaanimmaksi ja sosiaalisesti aktiivisemmaksi, nyt yhdessä asuessa huomaan mukautuvani miehen introverttiuteen ja verkkaisuuteen. Iltaisin kynnys viettää aikaa kaveriporukan kanssa tai osallistua illanistujaisiin olisi pienempi, koska en kokisi painetta mukautua miehen kotona oleiluun. (Mies ei siis painosta, vaan mukaudun ns automaattisesti. Johtuu ehkä juuri siitä itsenäistymättömyydestä) Muuten ajankäyttöni ei välttämättä muuttuisi juurikaan, paitsi että suunnitelmallisuutta tarvittaisiin enemmän kun koordinoitaisiin treffit ja yökyläilyt sun muut näkemiset poikaystävän kanssa. Tällaisia mietin välillä innoissani, välillä jännittäen... Kiitos vastauksesta! Tuli hyvin sanallistettua itsellekin näitä juttuja :)
-AP
Ajan antaminen toiselle on rakkautta. Jos voit olla vapaaehtoisesti noin kauan erossa rakkaastasi, et todennäköisesti rakasta häntä. Kerran viikossa tapaaminen on todella liian vähän, eihän se riitä edes normaaliin seksielämään! Jokapäiväiset halailut ja suukot ovat suhteen liima.
Okei, kerran viikossa oli huono heitto... Jotenkin oli vaan semmonen olo että jos sanon että melkein päivittäin nähdään niin tulee kommenttia että miksi sitä sitten erilleen muuttais ollenkaan. No siis totta on että vähintään kerran viikossa, mutta todennäköisesti yleensä mentäis viikonloppu-melkein joka päivä -akselilla. Kuitenkin haluaisin ettei ihan joka päivä nähtäisi, että oppisin olemaan yksinkin joskus. En ole siis valmiiksi miettinyt vielä asioita, eikä olla puhuttu käytännön jutuista miehen kanssa vielä, joten nä on vielä aika arvailua ja tasapainottelua että mikä lopulta on se mihin päädytään. En muutenkaan ajattele että on kauheen tarpeellista suunnitella kovin tarkkaan että kuinka usein nähdään, vaan katsotaan mihin se sitten itse asettuu. Alussa nähdään varmaan päivittäin kun siihen ollaan totuttu, ja sitten se siitä liukuu johonkin ehkä molempien aikatauluun sopivampaan uomaan. Eli pahoittelen epätarkkaa/epärehellistä vastaustani, tä on vielä aika epäselvää.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eroonhan tuo todennäköisesti johtaa, mutta on ainakin siististi ja ilman draamaa hoidettu prosessi.
Miksi uskot tämän johtavan eroon? Ei siinä, jos johtaa niin juuri tuo draamattomuus on se mitä toivon. Parhaassa tapauksessa suhde jatkuu ja minä opin tuntemaan itseäni paremmin siinä sivussa, huonoimmassa tapauksessa homma ei toimi ja erotaan, mutta silloinkin poismuutto (eli itsestä ainakin se vaikeimman tuntuinen asia) on jo hoidettu. Eli kävi miten kävi, ei ihan hirveän huonolta kuulosta, vaikken eroa missään nimessä toivokaan.
-AP
Yksikään suhde ei ole turvassa erolta.
Ei tietenkään ole, enkä tietääkseni ole moista väittänyt. On se silti mun mielestä ihan asiallista kysyä että miksi ero on tässä tapauksessa todennäköinen?
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo kyllä vähän pisti silmään että KERRAN VIIKOSSA voisitte tavata! Harva seurusteleva pari noin harvoin tapaa jos asuu samassa kaupungissa.
Taloudellisesti tuskin on järkevää asua kahdessa kodissa?
Mutta kaikkeahan voi kokeilla mutta ei sitten kannata itkeä ja valittaa jos tulee ero tai mies löytää halukkaampaa seuraa...saat ainakin olla yksin. Joskus saa mitä tilaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eroonhan tuo todennäköisesti johtaa, mutta on ainakin siististi ja ilman draamaa hoidettu prosessi.
Miksi uskot tämän johtavan eroon? Ei siinä, jos johtaa niin juuri tuo draamattomuus on se mitä toivon. Parhaassa tapauksessa suhde jatkuu ja minä opin tuntemaan itseäni paremmin siinä sivussa, huonoimmassa tapauksessa homma ei toimi ja erotaan, mutta silloinkin poismuutto (eli itsestä ainakin se vaikeimman tuntuinen asia) on jo hoidettu. Eli kävi miten kävi, ei ihan hirveän huonolta kuulosta, vaikken eroa missään nimessä toivokaan.
-AP
Mitä, jos tuo itsetuntemus johtaa siihen, että huomaat teidän olettevan vain tavan vuoksi yhdessä? Jos ero on yhden tekevä mitä hittoa sinä suhteessa enää teet? Koska et tiedä muusta?
Jos itsetuntemuksen lisääntyminen johtaa eroon niin sitten suhde ei olisi kestänyt kumminkaan pitemmän päälle. En missään vaiheessa sanonut eron olevan yhdentekevä, sanoin vain että joka tapauksessa erilleen muuttaminen vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kuin yhdessä asumisen jatkaminen koska yhdessä pysyessä ongelmaa ei ole, ja eron tullessa erillisissä osoitteissa asuessa ongelma on pienempi, ja ero helpompi. Mielestäni eron tunnustaminen mahdolliseksi tulevaisuuden skenaarioksi on vain realistista.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minusta tuo idea kuulostaa hyvältä. Sitäpaitsi ei ole mikään pakko asua yhdessä koskaan. Nykyään onneksi ollaan suvaitsevampia sen suhteen, miten ihminen "saa" olla ja elää. Jos perheissänne tulee kysymyksiä ja ehkä arvostelua, pidä pintasi. Tämä on sinun elämääsi ja sinulla on oikeus elää kuten parhaaksi näet. Muista, ettet ole tekemässä mitään rikollista, joten ihan turha kenenkään urputtaa tai puuttua asioihinne. Kokeilkaa ihmeessä, mutta tarpeeksi pitkä aika, vähintään vuosi. Kun ette näe, älkää koko ajan viestitelkö tai soitelko, vaan keskity muihin asioihin, jotta tosiaan saat kokeilusta kaiken hyödyn irti. Vuoden kuluttua kuulostelkaa, missä mennään.
Onhan tuo outoa, jos pakko ei ole vaikka töiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En näe asiassa mitään ongelmaa. Pariskunnat muuttavat erilleen tuon tuostakin töiden, opiskelun tai armeijan vuoksi eivätkä silti päädy eroon. Sinua tuntematta voin sanoa, että yksin asuminen kannattaa todellakin testata nyt, kun teillä ei (vielä?) ole lapsia. Jos erillään asuminen on sinulle ja puolisollesi sopiva ratkaisu, se riittää eikä ketään muuta tarvitse kuunnella.
Muiden mielipiteet vähän pelottaa kyllä, en jaksais joka välissä selittää että mikä tilanne ja missä mennään... Mutta eihän se tosiaan muille kuulu jos meille sopii. Kiitos muistutuksesta :)
Aina pitää saada enemmän ja lisää ja koskaan ei ole tarpeeksi hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin pariskunnan vastaavassa tilanteessa. Muuttivat erilleen mutta eivät eronneet. Seuraaavaksi erosivat, sitten taas olivat yhdessä mutta asuivat edelleen erillään. Lopulta jälleen erosivat.
Mielestäni olet pohdiskellut asiaa tosi hyvin, joten miksipä ei jos siltä tuntuu. Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Tuo kyllä vähän pisti silmään että KERRAN VIIKOSSA voisitte tavata! Harva seurusteleva pari noin harvoin tapaa jos asuu samassa kaupungissa.
Taloudellisesti tuskin on järkevää asua kahdessa kodissa?
Mutta kaikkeahan voi kokeilla mutta ei sitten kannata itkeä ja valittaa jos tulee ero tai mies löytää halukkaampaa seuraa...saat ainakin olla yksin. Joskus saa mitä tilaa!
Mainitsinkin tuossa aiemmin jo että se oli aika huono arvio... Nopeasti ja harkitsematta heitin sen kun ajattelin että jos sanon että joka päivä nähdään niin miksi sitä sitten muuttaa ollenkaan pois, niin se oli vähän ylimennyt korjausliike siihen ajatukseen.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Tunsin pariskunnan vastaavassa tilanteessa. Muuttivat erilleen mutta eivät eronneet. Seuraaavaksi erosivat, sitten taas olivat yhdessä mutta asuivat edelleen erillään. Lopulta jälleen erosivat.
Mielestäni olet pohdiskellut asiaa tosi hyvin, joten miksipä ei jos siltä tuntuu. Onnea matkaan!
Kiitos! :)
-AP
Oisko nyt kuitenkin niin että olet kyllästynyt ja et ihan uskalla sitä edes itsellesi myöntää saati sitten toiselle.
Älä sitten roikota toista löysässä hirressä kovin kauaa jos huomaat että yksin eläminen ja/tai muut miehet on sinun juttusi.
Kuulostaa todella epäreilulta ja itsekkäältä ratkaisulta miestäsi kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Oisko nyt kuitenkin niin että olet kyllästynyt ja et ihan uskalla sitä edes itsellesi myöntää saati sitten toiselle.
Älä sitten roikota toista löysässä hirressä kovin kauaa jos huomaat että yksin eläminen ja/tai muut miehet on sinun juttusi.
Tämä.
Alue: Aihe vapaa
Ajan antaminen toiselle on rakkautta. Jos voit olla vapaaehtoisesti noin kauan erossa rakkaastasi, et todennäköisesti rakasta häntä. Kerran viikossa tapaaminen on todella liian vähän, eihän se riitä edes normaaliin seksielämään! Jokapäiväiset halailut ja suukot ovat suhteen liima.