Mitä söitte tänään lounaalla?
Me syötiin ramen-keittoa. Ruoka, joka ei oikeasti ole niin hankala tehdä, mutta joka tuntuu etukäteen työläältä. Jälkkäriksi kukin valitsi mitä halusi, oli jäätelöä, marjoja ja kermavaahtoja sekä nachoja.
Kommentit (27)
Lettuja. Ensin suolaisella täytteellä (jauheliha-riisi-feta-hemapa)
sitten makealla täytteellä (vadelmahillo+vaniljavaahto)
Lounas oli aamupalani. Paistettu muna, sämpylä, polaria, kahvia, pari palaa suklaata
Millä lounaalla? Nukuttiin miehen kanssa pitkään, syötiin brunssi ajan kanssa ja viideltä mennään italialaiseen ravintolaan ja sen jälkeen konserttiin.
Ilmeisesti aloitukseen olisi pitänyt laittaa, ettei tarvitse vastata, jos ei tiedä, mikä lounas on tai ei ole sellaista syönyt :D Nyt on nimittäin niin, että minä en tiedä kaikkien ihmisten päivän kulkua ja osaa sen perusteella kysyä kaikilta yksilöllisiä kysymyksiä heidän ruokailuaan koskien. Itse asiassa tiedän vain oman perheeni päivän kulusta ja ruokailusta.
Ap
Tomaattista soijarouhepastaa. Eka kerta kun söin jotain oikeasti ihan hyvää soijarouheruokaa.
Paistettuja perunoita, kanan jauhelihasta paistettu pihvi. Salaattia, jossa mm. savukinkkua, etikkasäilöttyjä venäläisiä tomaatteja.