Kuinka usein teidän perheessä käydään Alkossa?
Kommentit (54)
Ehkä jotain 10 kertaa vuodessa. Aina silloin jos on suunnitteilla lähiaikoina tehdä viini-illallinen. Yritän että olisi aina 2 tai 3 pulloa käytettävissä, mistä valita sopivimman. Muita ostoksia tulee tehtyä ääriharvoin, esim. johonkin tuliaisten ostamisia tms
Kerran viikossa haen punkkupullon minulle ja miesystävälleni kun hän hankkii viikonlopuksi ruuat. Juhlapyhinä ja lomalla ostan sitten pari putelia.
Varmaan pari vuotta aikaa viime käynnistä ja nekin juomat yhä juomatta... Vähän maistettiin vain silloin.
Varmaan 1-4 kertaa vuodessa. Useimmiten haetaan joku lahjapullo tai tuliainen. Omaan käyttöön harvoin, silloin viiniä.
Ei koskaan, koska pska valikoima. Tilataan Keski-Euroopasta kotiovelle.
Pari kertaa vuodessa - jouluna ja juhannuksena ja alkoholia oli aina kotona, väkeviä ja mietoja juomia, joita saadaan lahjaksi.
Alkoholia käytämme todella vähän ja silloinkin, kun on ruokavieraita, muuten ei.
Yleensä kerran viikossa tai parin viikon välein. Joskus tulee pitempikin tauko kun ei vaan yhtään maistu. Nyt on sellainen jakso.
Ei käydä Alkossa enää. Me mennään viikolla yhdelle tai kahdelle viihderisteilylle. Lähtö klo 21 ja paluu vaikka klo 7. Hinta joskus alke kympin. Laivan viinat ja hinnat.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollenkaan. Mitä tarvitaan tulee tallinnasta hommattua.
Sama.
Onko se ettei käy Alkossa joku ihme ylpeilyn aihe? Suomalaiset on vaan niin sivistymättömiä. Pitäkää.....
2-3 kertaa kuussa. On tuossa sopivasti hollilla, niin ei tarvitse erikseen sinne lähteä ja ostaa varastoon. Saisivat tosin lopetta alkon, tai ainakin vaihtaa alkoholituotteiden ja tupakan myynti- ja monopolistrategiat keskenään. Tupakka on aina vahingollista, alkoholi on elintarviketuote.
Ei koskaan, koska emme käytä alkoholia missään muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollenkaan. Mitä tarvitaan tulee tallinnasta hommattua.
Taidat olla sairaalloisen köyhä, kun Viron viinoilla pitää juhlia...
Lainaamani kirjoittaja käyttää termiä jonka merkityksestä hänellä ei selkeästikään ole tietoa.Fail!
Yleensä tilaan viinit suoraan tutulta tilalta Ranskasta joten Alkossa ei tarvitse käydä kuin ehkä kerran kvartaalissa. Armanjakit yms. tuotteet tuodaan lomareissuilta itse.
Vierailija kirjoitti:
Toissakesänä kävin Alkossa ostamassa sellaisen mustan kangaskassin. Sitä ennen kävin vuonna 1997, kun töissä vedettiin pitkällä tikulla kuka käy ostamassa pomolle lomapullon.
Eikö pomolla ole varaa ostaa lomapulloaan itse?
Keskimäärin ehkä kerran kuussa, joskus useammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollenkaan. Mitä tarvitaan tulee tallinnasta hommattua.
Taidat olla sairaalloisen köyhä, kun Viron viinoilla pitää juhlia...
Kyllähän se jatkuva juominen köyhän/keskituloisen rahat vie. Tästä syystä moni on "köyhä" Suomessa.
En tarjoa alkoa kotona ja en juo itsekään. En oo raivoraitis.