Lue keskustelun säännöt.
Ystävä näyttää minulle avoimesti huonon olonsa. Mitä hän tahtoo minusta?
03.03.2018 |
Minulla on ystävä, joka uskaltaa näyttää minulle huonon olonsa. Muille ei siitä niin avoimesti puhu. Voi myös kiukutella minulle pahaa oloaan, kun muille "joutuu" olemaan kiltti.
Minulle on sanottu, että on hyvä, että ystävä uskaltaa näyttää minulle tunteensa. Huonon olon tuoman kiukuttelun vastaanottaminen on kuitenkin myös rankkaa. Olen sen jaksanut, kun olen ajatellut, että se auttaa ystävääni.
Mutta mietin nyt sitä, että millä tavalla se auttaa ystävääni, että hän saa jollekin kiukutella ja näyttää pahaa oloaan? Ja mitä hän oikeastaan tahtoo minusta? Miten voin häntä auttaa?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Tunnen tämän ihmisen vanhemmista toisen. Ja olen jo vuosia sitten kuvaillut häntä mm. naiiviksi. Mielestäni kuvaan sopisi hyvin se, ettei ole osannut kohdata lapsen negatiivisia tunteita. Ja siksi niiden käsittelun mallia ei ole saatu. Ja sitä nyt harjoitellaan.
Joskus kun oikein turhauttaa tämä ihmissuhde kiukuttelevan aikuisen kanssa, niin kyllähän se tekisi mieli käydä isälle vähän mesoamassa, että hänen tunnekasvatuksensa puutteista joutuvat nyt viattomat ulkopuoliset maksamaan hintaa.
Toistaiseksi olen kuitenkin halunnut suhtautua tilanteeseen sopuisasti. Ajatellen, että se auttaa asianosaista parhaiten.
Ap
Niin, kyllähän meistä moni näitä asioita vielä aikuisenakin harjoittelee, ainakin silloin tällöin. Harva varmaan kasvaa heti peruskoulun jälkeen itsensä hallitsevaksi viilipytyksi. Ja olen kuullut, että turvallisessa ihmissuhteessa voi vielä aikuisenakin oppia paikkaamaan näitä aukkoja. Silloin kuitenkin sen vastaanottavan osapuolen tulee olla itse tiedostanut ja päättänyt että haluaa olla siinä roolissa jonkin aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Kerron mitä itse uskon, mutta nyt edetään kyökkipsykologian puolelle. Minulle kävi siis itselleni juuri noin.
Se on aika vaikea tilanne, eikä sitä ikävä kyllä taida voida enää jälkikäteen korjata ihan pelkällä kiukuttelulla. Se, että tarpeen saa tyydytettyä niin että se menee ohi taitaa liittyä noihin kehitysvaiheisiin. Aikuiselle sitten tuppaa jäämään tuo holtiton haitallinen kiukuttelu pysyväksi piirteeksi niihin suhteisiin, joissa sitä uskaltaa tehdä, enkä ole monta ihmistä tavannut joka tuollaisessa suhteessa haluaisi tai edes suostuisi olemaan toisena kiukuttelun vastaanottajaosapuolena. (Itse asiassa ainoat kohtaamani joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat olleet age play-fetisistejä.) Tästä sitten tulee käyttäytymismalli, joka johonmukaisesti pilaa henkilön ihmissuhteet.
Ammattiterapeuteilla on aika alhainen onnistumisprosentti, mutta se taitaa olla käytännössä ainoa mahdollisuus korjata asiaa.
En haluaisi ihan noin pessimistisesti ajatella.
Mutta olet oikeilla jäljillä siinä, että harva ihminen haluaa olla tuollaisessa ihmissuhteessa, jossa joutuu olemaan toisen kiukuttelun vastaanottajana. En minäkään halua ja olen kokenut asian kanssa epätoivoa. Mutta kyseessä on ihmissuhde, josta en pääse eroon. Voisin ottaa etäisyyttä, mutta olisimme joka tapauksessa jonkin verran tekemisissä. Joten olen päättänyt olla pelkäämättä tilannetta ja olen halunnut ottaa haasteen vastaan. Ajatuksena minulla on, että kun muut ystävyyssuhteet ovat hänellä jo pilaantuneet, niin jonkun tehtävä on olla se, joka ei luovuta. Minä voin ihan hyvin olla se. Ja teiltä olen jo aiemminkin saanut apua ja uskonvahvistusta silloin, kun minulla meinaa usko itseeni loppua. Ja tänään olette tehneet sen taas! Kiitos tuhannesti jälleen kerran!!
Ja ammattiavusta on keskusteltu jo jonkin aikaa. Mutta ei aikuista ihmistä saa sellaiseen pakotettua ellei hän itse halua. Keskustelu siitä aiheesta jatkuu edelleen.
Ap
Itse ottaisin asian niin että jos hän avautuu ja puhuu avoimesti ja näyttää tunteensa sillin hän luottaa sinuun. Mä ainakin antaisin sen puhua ja höpötellä. Voi se toki joskus olla uuvuttavaa mutta mieti tilannetta toisin päin. Jos sinulle työsi joku kriisi elämässä. Kai sinäkin tahtoisit vähän höyryjä päästää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pidemmän päälle siitä ei olekaan hyötyä, jos hän vain kiukuttelee, eikä koskaan itse ajattele loppuun asti, mikä häntä vaivaa ja mitkä ne negatiiviset tunteet oikeasti ovat.
Uskon, että kuuntelijallekin on helpompaa, jos se, jolla on paha olo, rehellisesti kertoo, mikä vaivaa tai harmittaa ja minkälaisia tunteita sen takia tuntee. Kun ne tunnistaa ja hyväksyy, että itsellä on sellaisia tunteita, ne voidaan myös käsitellä. Jos taas pahaa oloa ilmaisee epämääräisellä kiukuttelulla, ei siitä välttämättä pääse eroon.
Ajattelen siis näin, että siitä, että otat vastaan kiukuttelua, on ehkä vain jonkinlainen hetkellinen hyöty, kun annat ystävällesi lohduttavaa huomiota. Mutta jos asiallisesti kysyt, mikä on se konkreettinen asia, joka harmittaa ja toivot asiallista vastausta, autat työstämään asiaa lopullisemmin. Nämä ovat siis minun ajatuksiani, joku muu ehkä ajattelee toisella tavalla.
Tyhmää kuvitella, että ihminen voisi ne tunnistaa, jos ei ole aikuiseksi saakka siitä saanut kiinni. Se ei ole ajattelun puutetta, vaan kasvuympäristön tuottama tilanne.
Olen eri mieltä. Minun kokemukseni mukaan tällaiset ongelmat tunnistetaan ja uudet tarpeelliset taidot opitaan juuri ajattelemalla.
Sanoin aiemmin, että terapeuteilla on alhainen onnistumisprosentti, mutta tuo liittyy juuri siihen ettei toisen päähän ole mahdollista millään pätevyydellä kaataa ymmärrystä tai ajattelumalleja. Moni terapoitava menee sinne terapiaan käyttäytymään terapeuttiaan kohtaan kuin kiukutteleva murrosikäinen, manipuloiden, kapinoiden, ajatustenlukutaitoa odottaen, jättäen koko terapiaprosessin terapeutin harteille. Kun siinä juuri pitäisi olla itse aktiivisesti ja motivoituneena osallistujana mukana, terapeutin rooli suunnilleen sama kuin opettajan.
Tietenkin se, että voi huomata tai ajatella mitään edellyttää käytännössä jonkinlaista kimmoketta ulkopuolelta. Harva meistä tunnistaa uusia ilmiöitä ja luo uusia käsitteistöjä itsenäisesti. Mutta noita kimmokkeita on kyllä ympärillä, ja pienelläkin tuurilla osuu kohdalle. Viimeistään yleistajuisesta psykologiakirjasta tai terapeutilta . Se tarttuminen, ajatteleminen, ymmärtäminen, pitkäjänteinen uusien ajattelumallien soveltaminen, harjoitteleminen ja toisto ovat se päähomma joka muutokseen johtaa.
Liian empaattisia ihmisiä käytetään helposti hyväksi. Heitä käytetään pahan olon roska-astiana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Kerron mitä itse uskon, mutta nyt edetään kyökkipsykologian puolelle. Minulle kävi siis itselleni juuri noin.
Se on aika vaikea tilanne, eikä sitä ikävä kyllä taida voida enää jälkikäteen korjata ihan pelkällä kiukuttelulla. Se, että tarpeen saa tyydytettyä niin että se menee ohi taitaa liittyä noihin kehitysvaiheisiin. Aikuiselle sitten tuppaa jäämään tuo holtiton haitallinen kiukuttelu pysyväksi piirteeksi niihin suhteisiin, joissa sitä uskaltaa tehdä, enkä ole monta ihmistä tavannut joka tuollaisessa suhteessa haluaisi tai edes suostuisi olemaan toisena kiukuttelun vastaanottajaosapuolena. (Itse asiassa ainoat kohtaamani joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat olleet age play-fetisistejä.) Tästä sitten tulee käyttäytymismalli, joka johonmukaisesti pilaa henkilön ihmissuhteet.
Ammattiterapeuteilla on aika alhainen onnistumisprosentti, mutta se taitaa olla käytännössä ainoa mahdollisuus korjata asiaa.
Mikä on age play fetisisti?
Ihminen jonka seksuaalinen suuntautuminen on sellainen, että parisuhteessa joko osa-aikaisesti tai jatkuvasti roolipelataan toisen osapuolen olevan lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Kerron mitä itse uskon, mutta nyt edetään kyökkipsykologian puolelle. Minulle kävi siis itselleni juuri noin.
Se on aika vaikea tilanne, eikä sitä ikävä kyllä taida voida enää jälkikäteen korjata ihan pelkällä kiukuttelulla. Se, että tarpeen saa tyydytettyä niin että se menee ohi taitaa liittyä noihin kehitysvaiheisiin. Aikuiselle sitten tuppaa jäämään tuo holtiton haitallinen kiukuttelu pysyväksi piirteeksi niihin suhteisiin, joissa sitä uskaltaa tehdä, enkä ole monta ihmistä tavannut joka tuollaisessa suhteessa haluaisi tai edes suostuisi olemaan toisena kiukuttelun vastaanottajaosapuolena. (Itse asiassa ainoat kohtaamani joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat olleet age play-fetisistejä.) Tästä sitten tulee käyttäytymismalli, joka johonmukaisesti pilaa henkilön ihmissuhteet.
Ammattiterapeuteilla on aika alhainen onnistumisprosentti, mutta se taitaa olla käytännössä ainoa mahdollisuus korjata asiaa.
Mikä on age play fetisisti?
Ihminen jonka seksuaalinen suuntautuminen on sellainen, että parisuhteessa joko osa-aikaisesti tai jatkuvasti roolipelataan toisen osapuolen olevan lapsi.
Ahaa, okei. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ottaisin asian niin että jos hän avautuu ja puhuu avoimesti ja näyttää tunteensa sillin hän luottaa sinuun. Mä ainakin antaisin sen puhua ja höpötellä. Voi se toki joskus olla uuvuttavaa mutta mieti tilannetta toisin päin. Jos sinulle työsi joku kriisi elämässä. Kai sinäkin tahtoisit vähän höyryjä päästää.
Ok, tuo kuulostaa ihan kivalta. Olen näin sen kokenutkin, että meidän välillä on luottamusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Kerron mitä itse uskon, mutta nyt edetään kyökkipsykologian puolelle. Minulle kävi siis itselleni juuri noin.
Se on aika vaikea tilanne, eikä sitä ikävä kyllä taida voida enää jälkikäteen korjata ihan pelkällä kiukuttelulla. Se, että tarpeen saa tyydytettyä niin että se menee ohi taitaa liittyä noihin kehitysvaiheisiin. Aikuiselle sitten tuppaa jäämään tuo holtiton haitallinen kiukuttelu pysyväksi piirteeksi niihin suhteisiin, joissa sitä uskaltaa tehdä, enkä ole monta ihmistä tavannut joka tuollaisessa suhteessa haluaisi tai edes suostuisi olemaan toisena kiukuttelun vastaanottajaosapuolena. (Itse asiassa ainoat kohtaamani joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat olleet age play-fetisistejä.) Tästä sitten tulee käyttäytymismalli, joka johonmukaisesti pilaa henkilön ihmissuhteet.
Ammattiterapeuteilla on aika alhainen onnistumisprosentti, mutta se taitaa olla käytännössä ainoa mahdollisuus korjata asiaa.
En haluaisi ihan noin pessimistisesti ajatella.
Mutta olet oikeilla jäljillä siinä, että harva ihminen haluaa olla tuollaisessa ihmissuhteessa, jossa joutuu olemaan toisen kiukuttelun vastaanottajana. En minäkään halua ja olen kokenut asian kanssa epätoivoa. Mutta kyseessä on ihmissuhde, josta en pääse eroon. Voisin ottaa etäisyyttä, mutta olisimme joka tapauksessa jonkin verran tekemisissä. Joten olen päättänyt olla pelkäämättä tilannetta ja olen halunnut ottaa haasteen vastaan. Ajatuksena minulla on, että kun muut ystävyyssuhteet ovat hänellä jo pilaantuneet, niin jonkun tehtävä on olla se, joka ei luovuta. Minä voin ihan hyvin olla se. Ja teiltä olen jo aiemminkin saanut apua ja uskonvahvistusta silloin, kun minulla meinaa usko itseeni loppua. Ja tänään olette tehneet sen taas! Kiitos tuhannesti jälleen kerran!!
Ja ammattiavusta on keskusteltu jo jonkin aikaa. Mutta ei aikuista ihmistä saa sellaiseen pakotettua ellei hän itse halua. Keskustelu siitä aiheesta jatkuu edelleen.
Ap
Kuinka paljon olet valmis näkemään tämän asian eteen vaivaa? Terapiaa alempi kynnys voisi olla kirjojen lukemiseen. Niitä käytetään terapiassa työkaluina, voivat auttaa parhaassa tapauksessa tietynlaisella oppijalla jopa enemmän kuin pitkä terapiasuhde. Isoin kynnys tähän on ehkä se, että jonkun olisi ensin etsittävä ystäväsi vaikeuksille relevantit kirjat jostain. Siinä voi joutua tutkimaan, lukemaan ja selailemaan todella paljon aineistoa läpi. Jos suomenkielisyys on reunaehtona, materiaalista joutuu todennäköisesti maksamaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liian empaattisia ihmisiä käytetään helposti hyväksi. Heitä käytetään pahan olon roska-astiana.
Tätäkin olen paljon joutunut miettimään, että käytetäänkö minua tässä vain hyväksi. Ja ehkä sitä mietintälinjaa on syytä edelleen jatkaa yhtenä vaihtoehtona.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Kerron mitä itse uskon, mutta nyt edetään kyökkipsykologian puolelle. Minulle kävi siis itselleni juuri noin.
Se on aika vaikea tilanne, eikä sitä ikävä kyllä taida voida enää jälkikäteen korjata ihan pelkällä kiukuttelulla. Se, että tarpeen saa tyydytettyä niin että se menee ohi taitaa liittyä noihin kehitysvaiheisiin. Aikuiselle sitten tuppaa jäämään tuo holtiton haitallinen kiukuttelu pysyväksi piirteeksi niihin suhteisiin, joissa sitä uskaltaa tehdä, enkä ole monta ihmistä tavannut joka tuollaisessa suhteessa haluaisi tai edes suostuisi olemaan toisena kiukuttelun vastaanottajaosapuolena. (Itse asiassa ainoat kohtaamani joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat olleet age play-fetisistejä.) Tästä sitten tulee käyttäytymismalli, joka johonmukaisesti pilaa henkilön ihmissuhteet.
Ammattiterapeuteilla on aika alhainen onnistumisprosentti, mutta se taitaa olla käytännössä ainoa mahdollisuus korjata asiaa.
Mikä on age play fetisisti?
Ihminen jonka seksuaalinen suuntautuminen on sellainen, että parisuhteessa joko osa-aikaisesti tai jatkuvasti roolipelataan toisen osapuolen olevan lapsi.
Ahaa, okei. Kiitos.
Joo. Pahoittelut. En minäkään olisi halunnut tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti ei vastaanottanut niitä, eli ei suomeksi sanottuna välittänyt minusta, ja lisäksi kasvatti niin, ettei muillekaan saanut kiukutella eikä niitä näyttää. En tajua miten ap katselee tuollaista käytöstä, vaikka siis itsekin haluaisin sortaa just tuollalailla jotakuta, joka sitten rakastais minua. Niin kuin äidit, nuo typerykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, kiitos fiksuista vastauksista!
Nyt en oikeastaan ollenkaan huolehdi meidän ystävyyden laadusta. Enkä murehdi omasta jaksamisestani. Vaan minua kiinnostaa vain se, että mitä hyötyä toiselle on siitä, että saa ja uskaltaa näyttä toiselle negatiivisia tunteitaan (kuten kolmonen sen ilmaisi :-).
Ap
Voi olla vapaasti oma inhimillinen itsensä, ei tarvitse pelätä seurauksia ja voi luottaa toiseeen ilman hylkäämisen ja arvottamisen pelkoa. Tietenkin sellainen on vapauttavaa, se kuuluu ihmisyyteen. T. 3
Tavallaan samaa mieltä, mutta. Sellainen päätön kiukkuirrottelu minusta kuuluu uhma- tai murrosikäisen lapsen ja vanhemman suhteeseen. Se on se tilanne, missä ihmisen sopii testata toisen rakkautta ja hyväksyntää noin.
Tasa-arvoisten aikuisten suhteessa avautujalle kuuluu kuitenkin aina itselleen vastuu siitä, että hallitsee tunteensa ja ilmaisee niitä rakentavin tavoin. Ne voi näyttää avoimesti luotetulle läheiselle, mutta tämän ei pitäisi olla sille luotetulle läheiselle tilanne, jossa hänen jotenkin olisi kannettava vastuu toisen tunteista, ratkaistava tai korjattava ne, tai hallittava tilanne tämän puolesta.
Mietipäs jos se vanhempi ei vastaanota sitä, niin kenenkäs kanssa sellainen ihminen sitten sitä harjoittelee? Vai saa sinun puolestasi ollakin arvoton?
Kerron mitä itse uskon, mutta nyt edetään kyökkipsykologian puolelle. Minulle kävi siis itselleni juuri noin.
Se on aika vaikea tilanne, eikä sitä ikävä kyllä taida voida enää jälkikäteen korjata ihan pelkällä kiukuttelulla. Se, että tarpeen saa tyydytettyä niin että se menee ohi taitaa liittyä noihin kehitysvaiheisiin. Aikuiselle sitten tuppaa jäämään tuo holtiton haitallinen kiukuttelu pysyväksi piirteeksi niihin suhteisiin, joissa sitä uskaltaa tehdä, enkä ole monta ihmistä tavannut joka tuollaisessa suhteessa haluaisi tai edes suostuisi olemaan toisena kiukuttelun vastaanottajaosapuolena. (Itse asiassa ainoat kohtaamani joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat olleet age play-fetisistejä.) Tästä sitten tulee käyttäytymismalli, joka johonmukaisesti pilaa henkilön ihmissuhteet.
Ammattiterapeuteilla on aika alhainen onnistumisprosentti, mutta se taitaa olla käytännössä ainoa mahdollisuus korjata asiaa.
En haluaisi ihan noin pessimistisesti ajatella.
Mutta olet oikeilla jäljillä siinä, että harva ihminen haluaa olla tuollaisessa ihmissuhteessa, jossa joutuu olemaan toisen kiukuttelun vastaanottajana. En minäkään halua ja olen kokenut asian kanssa epätoivoa. Mutta kyseessä on ihmissuhde, josta en pääse eroon. Voisin ottaa etäisyyttä, mutta olisimme joka tapauksessa jonkin verran tekemisissä. Joten olen päättänyt olla pelkäämättä tilannetta ja olen halunnut ottaa haasteen vastaan. Ajatuksena minulla on, että kun muut ystävyyssuhteet ovat hänellä jo pilaantuneet, niin jonkun tehtävä on olla se, joka ei luovuta. Minä voin ihan hyvin olla se. Ja teiltä olen jo aiemminkin saanut apua ja uskonvahvistusta silloin, kun minulla meinaa usko itseeni loppua. Ja tänään olette tehneet sen taas! Kiitos tuhannesti jälleen kerran!!
Ja ammattiavusta on keskusteltu jo jonkin aikaa. Mutta ei aikuista ihmistä saa sellaiseen pakotettua ellei hän itse halua. Keskustelu siitä aiheesta jatkuu edelleen.
Ap
Kuinka paljon olet valmis näkemään tämän asian eteen vaivaa? Terapiaa alempi kynnys voisi olla kirjojen lukemiseen. Niitä käytetään terapiassa työkaluina, voivat auttaa parhaassa tapauksessa tietynlaisella oppijalla jopa enemmän kuin pitkä terapiasuhde. Isoin kynnys tähän on ehkä se, että jonkun olisi ensin etsittävä ystäväsi vaikeuksille relevantit kirjat jostain. Siinä voi joutua tutkimaan, lukemaan ja selailemaan todella paljon aineistoa läpi. Jos suomenkielisyys on reunaehtona, materiaalista joutuu todennäköisesti maksamaankin.
Hyvä vihje! Tuohon todellakin olisi matalampi kynnys. Ja itse asiassa olen hänelle joskus jo vienyt yhden kirjan luettavaksi. Se oli itsetuntemuksesta, mutta ei varsinaisesti ongelmista. Hän kyllä luki sen toiveestani.
Hänen ongelmansa ovat niin monisyisiä, etten ihan ole saanut kiinni, että missä se ydin oikein on. Siihen juuri olen kaivannut sitä ammattiapua. Mutta varmasti lukemisesta olisi apua, vaikka aihe ei olisi edes ihan siellä ytimessä. Joitain linkkejä olen laitellut kyllä jo nyt.
Tätä mietin ehdottomasti vielä lisää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväsi pitää opetella käsittelemään itse tunteitaan. Kiukuttelu ei muuta mitään vaan tilanteiden yli on opittava pääsemään, ilman mitään raivareita. Tämä on jokaisen opittava aivan itse. Vaikka aikuisten värityskirja voi lievittää stressiä. Sano ystävälle seuraavaksi että haluat nähdä hänet kun hän voi hyvin, et ole mikään likakaivo, johon voi laskea kaiken paskan!
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ei vastaanottanut niitä, eli ei suomeksi sanottuna välittänyt minusta, ja lisäksi kasvatti niin, ettei muillekaan saanut kiukutella eikä niitä näyttää. En tajua miten ap katselee tuollaista käytöstä, vaikka siis itsekin haluaisin sortaa just tuollalailla jotakuta, joka sitten rakastais minua. Niin kuin äidit, nuo typerykset.
Sinä voit rakastaa itseäsi ja olla itsellesi se turvallinen hyväksyvä läsnäolo joka tekee pahoista tunteista siedettäviä ja vahtii että ne menevät ohi. Eikä tuon tarvitse riittää yksin. Toisetkin rakastavat helpommin.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ei vastaanottanut niitä, eli ei suomeksi sanottuna välittänyt minusta, ja lisäksi kasvatti niin, ettei muillekaan saanut kiukutella eikä niitä näyttää. En tajua miten ap katselee tuollaista käytöstä, vaikka siis itsekin haluaisin sortaa just tuollalailla jotakuta, joka sitten rakastais minua. Niin kuin äidit, nuo typerykset.
Olen kyllä itsekin ollut täysin yllättynyt, että minusta löytyy näin ääretöntä pitkämielisyyttä. Olen yltänyt niin ylimaalliseen ymmärämiseen, jota en aiemmin osannut kohdalleni edes kuvitella. Kun sille ei ollut tarvetta.
Mutta kyllä minä tarkoitin tämän pitkämielisyyden ja ymmärtämisen väliaikaiseksi vaiheeksi. Ja kun tilanne on alkanut nyt junnaamaan paikoillaan, niin yritän selkeyttää omia ajatuksiani, jotta päästäisiin eteenpäin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti ei vastaanottanut niitä, eli ei suomeksi sanottuna välittänyt minusta, ja lisäksi kasvatti niin, ettei muillekaan saanut kiukutella eikä niitä näyttää. En tajua miten ap katselee tuollaista käytöstä, vaikka siis itsekin haluaisin sortaa just tuollalailla jotakuta, joka sitten rakastais minua. Niin kuin äidit, nuo typerykset.
Olen kyllä itsekin ollut täysin yllättynyt, että minusta löytyy näin ääretöntä pitkämielisyyttä. Olen yltänyt niin ylimaalliseen ymmärämiseen, jota en aiemmin osannut kohdalleni edes kuvitella. Kun sille ei ollut tarvetta.
Mutta kyllä minä tarkoitin tämän pitkämielisyyden ja ymmärtämisen väliaikaiseksi vaiheeksi. Ja kun tilanne on alkanut nyt junnaamaan paikoillaan, niin yritän selkeyttää omia ajatuksiani, jotta päästäisiin eteenpäin.
Ap
Aivan loogista ajattelua.
Sinunlaisen hyvän ystävän takia kannattaisi lukea niitä kirjoja ja käyttää ammattiapua, jotta ystävyys voisi säilyä molemminpuolisena ja vastavuoroisena. Moni kuuntelisi kiukuttelijaa aikansa ja sitten vain väsyneenä laittaisi kaiken kerrasta poikki.
Mikä on age play fetisisti?