Onko Evelinan "Sun Vika" biisi mielestäsi suora kopio Havanasta?
Kommentit (52)
Ei osaa ei . Yhdessä haastattelussa mainitsi myös että artistilla pitää olla karismaa, sitä joko on tai ei ja sitä ei pysty feikkaa. Ja juuri tämä Evelina kuuluu siihen kastiin jolla sitä vaan ei ole. Hän vaan haluaa olla laulaja, ilman laulutaitoa ja sitä karismaa. Ja noi vastaukset "keskityn positiivisiin ajatuksiin" hohhhoijaa. Ehkä kannattaisi herätä todellisuuteen ja myöntää tappionsa. Ja turha myös sanoa että emma gaalassa kipeänä ja kuulosti kamalalta, koska samalta kuulostaa myös muissa livevedoissa.
Tämä feikki valittiin Emma gaalassa Vuoden naisartistiksi vain koska isot sedät tänä vuonna niin päättivät. Pikkulapset kuuntelee toki luupilla tämän biisejä suoratoistoissa mikä ei tosiaankaan pitäisi olla kriteeri tällaisille palkinnoille. Oli järkyttävän noloa seurata, miten tämä kekkuloi gaalassa vesirajamekossa ja pitkissä saappaissa jolloin musta kolmio paistoi esiin paksujen reisien välistä, yritti raukka peittää hirveää asuaan jollain kaulaliinalla jossa luki "Eveliina". Eikä yksikään nuotti osunut kohdalleen, vaan laulu oli lähinnä urahtelua ja raakkumista, mitä ei voi mikään flunssa selittää.
JA nyt Eveliinan taustajoukot ovat kopioineet maailmalta hittibiisin, koska se on ainoa keino roikottaa tuota artistia Suomen huipulla. Hävytöntä.
Mä en oo koskaan ymmärtänyt tätä.
Selkeästi tuossa on matkittu, mutta kun se Havanakaan ei varsinaisesti ole mikään omaperäisyyden riemuvoitto.
Led Zeppelin on plagioinut moninkertaisesti enemmän kuin Evelina mutta heitä arvostetaan silti.
Vierailija kirjoitti:
Led Zeppelin on plagioinut moninkertaisesti enemmän kuin Evelina mutta heitä arvostetaan silti.
Totta. Zeppelin kuitenkin myös innovoi ja vei rock-musiikkia eteenpäin. Ja sävelsivät myös lukuisia loistavia kappaleita joissa ei ole pöllittyjä elementtejä. Evelinasta ei voi oikein sanoa samaa.
Tätä Havanaa tykätään näköjään matkia. Melodifestivalenissakin oli se Cabana, jonka kertsissä samanlaisia uh na na juttuja.
No en tiedä. Mutta ei tosta eveliinasta latinoa saa vaikka kuinka yrittää.
No on! Uskomatonta..
Ja kaikenlisäksi on aina niin säälittävää kun maantienharmaasta suomalaisesta yritetään tehdä latinon näköinen paksuilla tekokulmilla ja liian mustaksi värjätyillä hiuspidennyksillä... Se ei vaan toimi.
No on kyllä tosi paljon samanlainen.
Samaa tyyliä, mitä siitä.