Lue keskustelun säännöt.
Hirveä ikävä lasta, kun se nukkuu!
02.03.2018 |
On varmaan kuukautiset tulossa tai jotain, kun oon näin tunteikas.
En kyllä muutenkaan pidä juuri omasta ajasta, tykkään olla perheen kanssa.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Tuota voi kutsua jo äitiyden perveksioksi.
Niin joo, sehän nykyään se uusi normaali, että lapsistaa tulee haluta eroon joka hetki.
Me jotkut taas satumme rakastamaan lapsiamme. Tietysti sitä ikävää täytyy osata myös sietää vuosi vuodelta enemmän, mutts se ei silti tarkoita etteikö saisi ikävöidä lapsiaan aina näiden poissaollessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota voi kutsua jo äitiyden perveksioksi.
Niin joo, sehän nykyään se uusi normaali, että lapsistaa tulee haluta eroon joka hetki.
Me jotkut taas satumme rakastamaan lapsiamme. Tietysti sitä ikävää täytyy osata myös sietää vuosi vuodelta enemmän, mutts se ei silti tarkoita etteikö saisi ikävöidä lapsiaan aina näiden poissaollessa.
On jotenkin myös perverssiä väittää rakkaudettomuudeksi sitä, että joku toimii eri tavoin kuin itse.
Oikeasti karmeaa, miten pikkulapsen äitiä haukutaan hulluksi ja takertuvaksi äidiksi, kun tämä ikävöi lastaan
Vauvaiässä äiti ja lapsi elävät tiiviissä symbioosissa, joka jatkuu vielä osin taaperoiässä. Siitä hiljalleen alkaa pieni erkaantuminen.
Eli ei, ei ole mitään mielisairasta siinä, että pikkulapsen äiti on tiiviisti lapsessa kiinni. Se on erittäin normaalia. Nykyään vaan tuntuu, että sitä lapsivapaata tulisi kaivata jo raskaudesta lähtien, tai olet "epänormaali".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota voi kutsua jo äitiyden perveksioksi.
Niin joo, sehän nykyään se uusi normaali, että lapsistaa tulee haluta eroon joka hetki.
Me jotkut taas satumme rakastamaan lapsiamme. Tietysti sitä ikävää täytyy osata myös sietää vuosi vuodelta enemmän, mutts se ei silti tarkoita etteikö saisi ikävöidä lapsiaan aina näiden poissaollessa.
On jotenkin myös perverssiä väittää rakkaudettomuudeksi sitä, että joku toimii eri tavoin kuin itse.
Eli sinä saat nimitellä toisten toimintatapoja, mutta sinun toimintatapoja ei saa kyseenalaistaa.
Tästä tuli mieleen rippileirin vanhempainilta, kun yksi äiti itki vuolaasti miten hän selviää siitä viikosta. Poika ei ollut ikinä ollut missään yökylässä. Oli siinä vaikeuksia pitää naama peruslukemilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota voi kutsua jo äitiyden perveksioksi.
Niin joo, sehän nykyään se uusi normaali, että lapsistaa tulee haluta eroon joka hetki.
Me jotkut taas satumme rakastamaan lapsiamme. Tietysti sitä ikävää täytyy osata myös sietää vuosi vuodelta enemmän, mutts se ei silti tarkoita etteikö saisi ikävöidä lapsiaan aina näiden poissaollessa.
On jotenkin myös perverssiä väittää rakkaudettomuudeksi sitä, että joku toimii eri tavoin kuin itse.
Eli sinä saat nimitellä toisten toimintatapoja, mutta sinun toimintatapoja ei saa kyseenalaistaa.
Ei noin. Minusta on ok kaivata lastaan hänen nukkuessaan. En syyttäisi siitä ketään esim. läheisriippuvaiseksi. Mutta en myöskään väittäisi rakkaudettomuudeksi jos joku keksii lapsen nukkuessa muutakin tekemistä.
Mitä ne muut lapset sitten tekee, kun vauva nukkuu? eikö niiden seura enää kiinnosta, kun eivät ole vauvoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on toi sama usein! Ja iltaisin välillä makaan valveilla ja ikävöin, ja mietin että menee vielä monta tuntia ennen kuin aamulla taas nähdään :)
Nukutaan perhepedissä, eli siinä vieressä se taapero tuhisee, mutta siltikin ikävä on kova.
Mietin myös että miten eronneet selviävät jostain viikko-viikko-systeemistä, ei onnistuisi minulta ollenkaan.
Ihanaa lukea että on muitakin äitejä jotka kykenevät ja heittäytyvät symbioottiseen kiintymyssuhteeseen. Itse uskon että se on normaalia ja sekä lapsen että äidin etu. Nykyään vaan toitotetaan joka paikassa että täytyy olla ”omaa aikaa” ja ”parisuhdeaikaa” ja lapsen kanssa vietetty aika on kaikki pois itseltä ja parisuhteelta.
Jos oma kasvatus on ollut kylmää, niin se vaikeuttaa myös kiintymyksen muodostumista oman lapsen kanssa. Se yksin jäänyt lapsi oman itsen sisällä ei ole parantunut, ja siksi oman lapsen tarvitsevuus ja läheisyys ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on toi sama usein! Ja iltaisin välillä makaan valveilla ja ikävöin, ja mietin että menee vielä monta tuntia ennen kuin aamulla taas nähdään :)
Nukutaan perhepedissä, eli siinä vieressä se taapero tuhisee, mutta siltikin ikävä on kova.
Mietin myös että miten eronneet selviävät jostain viikko-viikko-systeemistä, ei onnistuisi minulta ollenkaan.
Ihanaa lukea että on muitakin äitejä jotka kykenevät ja heittäytyvät symbioottiseen kiintymyssuhteeseen. Itse uskon että se on normaalia ja sekä lapsen että äidin etu. Nykyään vaan toitotetaan joka paikassa että täytyy olla ”omaa aikaa” ja ”parisuhdeaikaa” ja lapsen kanssa vietetty aika on kaikki pois itseltä ja parisuhteelta.
Jos oma kasvatus on ollut kylmää, niin se vaikeuttaa myös kiintymyksen muodostumista oman lapsen kanssa. Se yksin jäänyt lapsi oman itsen sisällä ei ole parantunut, ja siksi oman lapsen tarvitsevuus ja läheisyys ahdistaa.
Mitenkä sun muut lapset kokee ton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen myös että jos vanhempi ei nauti lapsensa seurasta, niin ratkaisuksi tarjotaan enemmän omaa aikaa, erillään lapsesta. Sitten taas jos kumppani ärsyttää, niin ratkaisuksi tarjotaan enemmän parisuhdeaikaa, kiireetöntä ja häiriötöntä yhdessäoloa. Minun mielestäni tätä pitäisi soveltaa myös lapsi-vanhempi-suhteissa.
Minä en ainakaan tunne yhtäkään äitiä jonka kiintymyssuhde lapsen kanssa olisi syventynyt olemalla erillään, päin vastoin, kun lasta näkee harvemmin, se tuntuu vaan rasittavammalta ja se oman ajan tarve kasvaa.
Lapsi kuormittaa sitä vähemmän, mitä intensiivisempi kiintymyssuhde on. Symbioosi helpottaa lapsen lukemista ja kommunikointia, ja sitä kautta lapsen tarpeisiin vastaamista. Lapsi tuntee tämän myös, ja häntä on helpompi kontrolloida. Syntyy yhteisiä vitsejä ja hauskoja juttuja, jotka helpottavat arkea.
Yhteisen ilon maksimointi on se, johon tulisi tähdätä.
- 29
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän täysin. Mulla oli tuollaista. Eivät olleet yökylässä pienenä missään,koska minä ikävöin!
Eiku, tän palstan velat on kertoneet mulle, että jokainen äiti katuu lapsiaan ja haluaa mielummin olla onnellinen sinkku.
Ap, sä valehtelet itsellesi ja meille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ymmärrän kyllä, että lapselle on varmasti läsnäoleva vanhempi todella suuri onni.Oman lapseni isä kuoli jo ennen lapseni syntymää. Kun lapseni syntyi melkein asuimme lapsuuskodissani. Lapseni kasvoi lähellä isovanhempiaan, enojaan ja tätejään. He olivat läsnä ja tulivat lapselleni erittäin läheisiksi. Nyt lapseni on 20-vuotias ja perheeni on hänelle erittäin tärkeä edelleen.
Meilläkin on todella läheiset välit lapseni kanssa. vaikka asumme eri osoitteissa nykyään tapaamme usein ja olemme lähes joka päivä yhteyksissä. Keskusteluvälit ovat myös aina olleet todella hyvät.
Iso yhteisö on ollut meille rikkaus.
Miten pärjäät kun lapsi menee kouluun MONEKSI TUNNIKSI?
no jos vaikka koitat keksiä niiden neljän muun kanssa jotain kivaa. kuluu aika nopeammin.