Onko lapsillanne ns. sydänystävää?

Meidän tyttärellä on ollut oma " bestis" yllätys, yllätys.. 1v2kk iästä asti! Leikkipuistossa tuolloin tutustui itseään reilun viikon vanhempaan toiseen tyttölapseen - heti synkkasi upeasti! - Kuten myös mukana olevilla äideillään myös ; ).



Tuosta asti nuo kaksi typykkää ovat olleet kuin paita ja peppu : ). Kuin siskokset hyvässä ja pahassa sekä kovasti ovat jo pitkät ajat salaisuuksia jutustelleet keskenään (kumpikin 3v. nyt ja kummatkin keskivertoa ikäisiään pidemmällä verbaalisesti ja muutenkin) ja auta armias, jos noiden juttutuokiota häiritsee.. Ja hirveästi ovat ikävöineet/ikävöivät ja puhuvat toisistaan lyhyenkin erossa olon aikana! Joten oli aivan jotain järkyttävää, kun viime syksyllä toinen heistä lähti tarhaan - toisen jäädessä vielä kotihoitoon. Ovat puolin ja toisin itkeneet ja kaivanneet toisiaan, vaikka kumpikin tulee hyvin toisten lasten kanssa juttuun/saavat helposti uusia ystäviä ja noilla muitakin ystäviä on. Pitkä piina päättyikin viime viikolla tyttäreni päästyä aloittamaan samassa tarharyhmässä ystävänsä kanssa! Voi sitä pikku-ihmisten riemua!



Voin kuvitella miten pahalta sydän ystävän menettäminen/puuttuminen voi tuntua erityisesti kuusi vuotiaasta. Itselläni oma tallella edelleen (pitkä ystävyyssuhteemme alkoi, kun olin itse 5v. ja ystävättäreni 4v. ja nyt ollaan kolmikymppisiä ; )) ja muistan kuinka olin haastavaluonteisen ja ujon ystävättäreni ainut ystävä sen lisäksi, että paras. Tuo tarrasi minuun ja itki kovasti vielä ala-asteellakin, etenkin kun tuli pari kertaa sellainen tilanne eteen, että meidän perhe meinasi muuttaa muuallepäin Suomea. Toivottavasti lapsesi löytää itselleen esim. harrastuksen, tai vaikka kirjastossa käynnin oheistuotteena uuden sydänystävän. Tuossa iässä erityisesti tytöille kovin tärkeää tuo " bestis" . Ainiin, onko teillä lemmikkejä tai jotain? Tai lapsella viherpeukalon taipumuksia? Erityisesti noiden parissa harrastaessa vähän hankalammatkin tyypit tai ujot ihan puolihuolimattomasti tutustuvat ja ystävystyvät..



En usko, että sydänystävän puute kiusauksen kohteeksi johtaa. Saati, jos lapsesi on jonkin sorttisesti " kovapäinen" . Taitaa siinä olla aika monet muut tekijät sotkemassa soppaa. - Päinvastoin, koulun aloitus saattaa tuoda mukanaan uusia kavereita ja ehkä sen uuden parhaan ystävänkin!



Eiköhän kaikki kulje painollaan ja rohkaise lasta harrastamaan. Ja sitten kun se ystävä löytyy, niin kehoittakaa pitämään hyvää huolta ystävästään ; ) ne ovat tosiaan kullan arvoisia ja vanhemmat omalta osaltaan voivat vaikuttaa ystävyyden kestoon ja laatuun omalla suhtautumisellana, joustamisellaan ja huomioimalla sitä pikkuista ystävää.



Kaikkea hyvää ja tsemppiä!



- Tiina -

Meillä saman ikäinen poika ja pidän erittäin tärkeänä sitä että hänellä on monta ystävää, eikä ole vain yksi. Pojalla on selkeästi vapaa-aikana ja eskarissa parhaimpana pitämänsä ystävät (eri kummassakin), tai sellaiset joiden kanssa sujuu parhaiten yhteen, mutta leikkii ja tykkää myös muista. Tuon ikäisistä onkin sanottu että olisi tärkeää leikkiä erilaisten lasten kanssa ja usein vielä ystävyyssuhteita solmitaan uusia ja edellisiä sammuu, näin lapsi opettelee sosiaalisia taitoja. Meillä näkyy se että vanhemmilla on vielä vaikutusta tämän ikäisten ystävyyssuhteisiin, kun ehdotan että voisi hakea jotain tiettyä lasta ulos, kun ei ole tätä nähnyt pitkään aikaan, niin innostuu. Usein tietenkin itse haluaa hakea jotain ja ei se aina joka kerta ole sama lapsi. Usein nuo pojat myös kulkevat laumassa (vaikka heillä joistakin oli tätä kaksin " pariutumista" välissä, itse yritän opettaa että olisi kiva leikkiä kaikkien kanssa).



Meilläkin pojan eskarissa on sama linja ettei kaikkien kanssa tarvitse leikkiä. Eskarissa on muodostunut ystävyyssuhteita, mutta kun koulu alkaa, niin lapsia tulee parista eskariryhmästä ja ehkä jokunen vielä muualtakin. Tällöin uskon että ystävyyssuhteet menevät vähän uusiksi ensimmäisen vuoden aikana (alkusyksystä luulisi että lapset toimivat vielä totutulla porukalla). Samoin uskon myös ettei koulussa voida vetää ihan samanlaista linjaa kuin eskarissa ja luultavasti yritetään painottaa sitä ettei kukaan tuntisi jäävänsä ulkopuoliseksi (no tämä uskomukseni jää nähtäväksi). Eli sinänsä en usko että koulun alettua eskarissa syntyneet ystävyyssuhteet jäävät niin stabiiliksi, ainakin jos luokalle tulee lapsi/lapsia muualtakin kuin siitä yhdestä eskarista. Siitä ei siis kannata kantaa vielä huolta.



Itse muistan omasta lapsuudestani että ennen koulua minulla oli paras kaveri ja kaveri säilyi koulun alun. Sitten aloin itse vaihtamaan kavereita, kun luokasta löytyi mukavaa seuraa ja lisäksi vietin kyllä suurimman osan harrastuksen parissa, enkä parhaan ystävän seurassa. Eli minulla ei ainakaan se paras kaveri ennen kouluikää ollut pysyvä. Lisäksi kun muutimme vielä minun ollessani ala-asteella ehkä 10kieppeillä ja aloitin uudessa koulussa uudella luokalla, niin reilu puoli vuotta meni kun tutustuin kavereihin ja sitten vähitellen löysin uuden parhaan kaverin ja samalla muuttui luokalla olleen aikaisemmat kaverisuhteet uusiksi muutamien tyttöjen osalta. Eli oman lapsuuteni osalta muistan että muutoksia noissa kaverisuhteissa oli aina kun muutoksia tapahtui luokan kokoonpanossa.



Kai teillä tytöllä kavereita on, vaikkei ehkä sitä parasta? Pitäisin sitä kuitenkin tärkeämpänä. Voithan myös rohkaista tyttöä hakemaan jotain/joitain tyttöjä ulos ja pyytää heille teille leikkimään. Näin ystävyyssuhteet pääsevät syvenemään kun vietetään enemmän aikaa yhdessä. Samoin voit itse yrittää muistuttaa tytölle että vaikka ehkä se paras kaveri puuttuukin, niin siitä että hänellä on kavereita, jotka tykkäävät leikkiä hänen kanssaan (itsetunnolle vahvistusta). Lisäksi nuo parhaat kaverit vielä tuossa iässä muuttuvat ja jonain päivänä hänellä voi olla uusi paras kaveri (tosin poismuuttaneen kaverin surukin pitää saada surra), mutta parasta kaveria ei saada päivässä tai kahdessa, vaan ajan myötä. Jokin harrastus ja sitä kautta saatu ystäväpiiri voisi myös olla ihan hyvä. Varmasti tytölle suru parhaan kaverin puuttumisesta on iso, mutta aikuinen voi yrittää asettaa sen sopiviin mittasuhteisiin ja antaa sitä kautta peilipintaa lapselle että se ei kuitenkaan ole ehdoton pakko olla sitä parasta kaveria ja muutenkin voi toisten seurassa. Näin siitä ei tule liian suurta kynnystä ja jokin päivä joskus myöhemmin tytöllä myös saattaa olla se paras kaveri.

Sukupuolissa on eroja; pojat viihtyvät isommassa kaveriporukassa, eivätkä välttämättä kaipaa bestistä mutta tytöt tarvitsevat sellaisen ystävän jonka kanssa voi leikkiä kahden kesken ja jutella. Kyllä siis tytötkin leikkivät ryhmässä mutta niissä leikeissä joku jää helposti ylimääräiseksi.



Minulla ei kyllä ollut lapsena parasta tyttöystävää ennenkuin 9-vuotiaana, leikin siihen saakka lähinnä parhaimman poikakaverin kanssa ja isommassa joukossa pihan lasten kanssa. Muutettuamme löysin myös läheisiä tyttökavereita.



Meidän 3,5-vuotiaalla tytöllämme on kaksi läheistä ystävää ja he ovat poikia, eikä se ole menoa haitannut. Päiväkodissa kyllä on useita tyttöjä joiden seurassa tyttömme viihtyy. Mutta varmaan bestis-tyttökaverien vuorokin tulee vielä.

On ollut jo kaksi eri " bestistä" : eka vuotena 2.5-3.5 kun koulun aloitti (Ranskassa siis asutaan, ja " koulu" aloitetaan n 3v). Seuraavana vuotena vaihtoi koulua, joten toi bestis jäi. Uudessa koulussa oli poika, jonka kanssa omani aina nahisteli, ja opettajatkin puuttuivat jo välillä asiaan. No, yllättäen tokana vuonna tuossa koulussa näistä kahdesta tulikin maailman parhaat kaverit, ja aina olivat yhdessä (niin hyvässä kuin pahassa..). No, tuo poika muutti, ja nyt kun " oikea" koulu tänä vuonna alkoi, jatkoi monet entiset kaverit tuolta leikkikoulusta samalla luokalla, vaikka koulu siis taas vaihtuikin. Ja niitten kanssa poika on leikkinyt kivasti, ja uusiankin kavereita taas saanut. Toisaalta ketään erityistä parasta kaveria ei ole.

Eli lapset taitavat olla vielä aika joustavia noissa ystäväasioissa. Kun omaa lapsuuttani muistelen, niin esim ala-asteella minulla oli kolme eri bestistä, kukin siis vuorollaan, ja kun kaverita oltiin, niin oltiin sitten ja kunnolla! :) Ylä-asteella meitä sitten olikin sellainen 4:n kaverin rinki, ja ilman yhtä ainoata sydänystävääkin siis selvisin.

Eli kuten tuossa aiemmin kirjoitin, niin poikamme kavereilla oli tämä " pariutumisvaihe" ja helposti tällöin saatetaan jättää joku ulkopuolelle. Eräästä kavereiden varaamisesta heti aamulla esikoulussa tädit totesivat että on " ekaluokkalaisten tyttöjen käytöstä" , mutta tätä tekivät kyllä esikouluikäiset pojat! Ja yksi poikamme ekaluokkalainen kaveri leikkii koulussa tyttöjen kanssa ja paras kaveri on tyttö. Vaikka sanotaan että pojat kulkevat laumassa, niin kyllä lauman sisälläkin näitä suhteiden kiemuroita on ja on paljon poikia jotka eivät laumoissa kulje, vaan leikkivät mieluiten sen yhden ja tietyn ystävän kanssa. Ei poikien maailma niin erilainen ole kuin tyttöjen. Paljon luulisi olevan vanhempienkin käsityksistä ja arvoista kiinni miten lapset suhtautuvat isompaan porukkaan, myös siihen voidaanko kolmistaan olla ilman että yksi on " kolmas pyörä" . Itse kannatan sitä että lapset ovat kaikki yhdessä isossa lössissä kuten joskus aikanaan, mieluiten vielä eri-ikäiset ja sukupuolet yhdessä- mihin tämä on kadonnut? Välillä sitten leikitään kaksin tai kolmistaan intensiivisemmin jotain pienleikkiä. Näin meillä myös tytön kohdalla, joka tosin on vasta 4v, mutta ei hänelläkään ole varsinaista " sydänystävää" , vaikka enemmän joidenkin tyttöjen kanssa tälläistä keskinäistä toimintaa onkin, mutta kun eivät pääse vapaasti liikkumaan ja näkeminen on kerhosta ja vanhemmista kiinni, niin sydänystävä-suhdetta ei ole päässyt muodostumaan. Ja tyttömmekin osalta pidän tärkeänä sitä että leikkii useampien kanssa ja ketään ei jätettäisi ulkopuolelle.



En kyllä ihan teilaisi suoralta kädeltä sitä että pojilla asia on eri ettei " parasta kaveria" ole samalla lailla kuin tytöillä. Tässä kai vaikuttavat sosiaalinen paine (ympäristön malli) ja lapsen oma luonne, mutta myös meidän vanhempien ohjaus ja käsitykset.