Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyn itseni ja elämäni?
01.03.2018 |
Olen kolmikymppinen perheetön sinkku. Paljon opintoja tehtynä, ei yhtään valmista tutkintoa. Töitä on tällä hetkellä mutta jos jäisin työttömäksi niin ei mulle työelämässä paljon käyttöä olisi. Yksinäinen olen, vietän oikeastaan kaiken vapaa-aikani kotona. Eniten saan iloa elämääni liikunnasta, syömisestä, työstä ja perheen (siis lähinnä vanhempien) kanssa olemisesta.
Tämä hyväksymisen vaikeus tulee siitä että tuntuu siltä että elämä menee "hukkaan", en saavuta mitään, en tee oikein mitään uutta enkä pääse elämässä eteenpäin. Ehkä tää on nyt yhdistelmä kolmenkympin kriisiä ja kevätmasennusta mutta tällaista tänään.
Kommentit (9)
Sama tilanne näin 31v miehenä. Tuntuu että pitäisi olla paljon pidemmällä elämässä tässä vaiheessa.
Ei ole parisuhdetta ja töissä ns hanttityössä, ei edes amk-tasoista koulutusta valmiina. Tuntuu että en omista elämää kun tulee vietettyä liikaa aikaa yksin kotona ja usein miettii mitä sitä tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaista elämäsi pitäisi olla, jos saisit vapaasti unelmoida ilman mitään realismia, että se ei menisi hukkaan tai ei tuntuisi menevän hukkaan? Katsoisin sinne, vaikka vaatisi riskejä tms.
Haluaisin vähän paremman aseman työelämässä ja kehittää osaamistani. Haluaisin parisuhteen ja muutamia ystäviä. Ehkä ongelma on vähän se että tunnen olevani jumissa, enkä tiedä mitä voisin tehdä päästäkseni eteenpäin.
Mitä sinä elämältäsi haluat, kaipaat?
Mikset ensialkuun tekisi jotain tutkintoa loppuun?
Ajan myötä menee itsestään ohi. Itselläni oli tuota 30-35 v iässä. Nyt olen 43 ja olen erittäin tyytyväinen elämääni, vaikkei mikään ole ulkoisesti muuttunut. Edelleen olen lapseton sinkku joka asun vuokra-asunnossa, sama työpaikka, ei ystäviä jne. Ero on vaan että nykyisin pidän elämästäni kun olen hyväksynyt sen omaksi tavakseni elää enkä enää tempoile pääosin muun maailman asettamien "pitäisi" tavoitteiden perässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu, en kylläkään pyrikään hyväksymään itseäni ja elämääni tällaisena kuin se on vaan aion tehdä esim tutkinnon loppuun.
Täällä toinen 30v nainen samassa tilanteessa, paitsi että töitä ei ole. Joka päivä ahdistaa kun aika vaan menee hukkaan, koko elämä mennyt hukkaan. Toivoisin niin että olisi edes se kumppani, että saisi olla jollekulle tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkinto ei nyt sinänsä muuttaisi mitään tästä tilanteesta. Käytännössä työn kanssa on vaikea yhteensovittaa opintoja kun niihin pitäisi tehdä harjoittelu. Eniten kaipaan kumppania ja haluaisin että työtilanne vähän selkiintyisi. Mun itseluottamus työn suhteen on todella kehno.
Millaista elämäsi pitäisi olla, jos saisit vapaasti unelmoida ilman mitään realismia, että se ei menisi hukkaan tai ei tuntuisi menevän hukkaan? Katsoisin sinne, vaikka vaatisi riskejä tms.