Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ari Koposen vastine HS:n Brother Christmas -uutisointiin

Vierailija
28.02.2018 |

Aika pitkä vastine julkaistu. Lopussa linkki.

"Kiistän lehden väitteet. Toisin kuin lehti väittää, ei omissa henkilökohtaisissa raha-asioissani ole minkäänlaisia epäselvyyksiä. Myöskään Brother Christmasin rahankäytössä ei ole minkäänlaisia epäselvyyksiä.

Lehti väittää minun puolustelevani yhdistykseni avoimuuden puutetta. En ole puolustellut avoimuuden puutetta, koska nimenomaisesti olen halunnut olla niin avoin kuin se suinkin on ollut mahdollista. Olen kuitenkin todennut lehdelle useaan otteeseen, että olen Brother Christmas ry:n ainoa työntekijä ja kaikkien lehden pyytämien selvitysten tekeminen vaatisi itseltäni mittavan työrupeaman, joka olisi kaikki pois hyväntekeväisyystyöstä.

Brother Christmas on julkaissut Instagramissa noin 300 valokuvaa toiminnastaan. Helsingin Sanomat nostaa niistä esille artikkelissaan kaksi. Toisessa niistä on lahjoituksena yhdistyksen käyttöön saatu auto. Toisessa kuvista vietän aikaa huvijahdin kannella.

Helsingin Sanomat olisi voinut halutessaan valita 300 Brother Christmasin valokuvasta myös sellaisia, joissa kaksi veteraanirouvaa istuu samaisen huvijahdin kannella nauttimassa merimatkasta yhdistykseni heille järjestämässä ja erään yrityksen kustantamassa hyväntekeväisyystempauksessa."

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005585374.html

Kommentit (29)

Vierailija
1/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis meneekö se itse mukaan noille "kustantamilleen" matkoille? Miksi ihmeessä. Siis lomailee "ilmaiseksi"??

2/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäiskö huuhaa puliukkojen joulupukin palkata itselleen pikku apuri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis meneekö se itse mukaan noille "kustantamilleen" matkoille? Miksi ihmeessä. Siis lomailee "ilmaiseksi"??

Siis lentääkö lentoemännät sen koneen mukana toiseen maahan ”lomailemaan” ja saa siitä palkkaa??

Vierailija
4/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis jos halutaan, että siellä tapahtumissa on aina mukana velijouluhahmo, minusta se pitäisi olla joku titi-nalleasu, joka voitaisiin pukea kenen päälle tahansa. Nyt tuo menee henkilökultin puolelle. 

Vierailija
5/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Kiistän lehden väitteet. Toisin kuin lehti väittää, ei omissa henkilökohtaisissa raha-asioissani ole minkäänlaisia epäselvyyksiä. Myöskään Brother Christmasin rahankäytössä ei ole minkäänlaisia epäselvyyksiä."

Case closed koska BC sanoo ettei ole epäselvyyksiä. 

Vierailija
6/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu lelu-ramilta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Liian hyvää ollakseen totta. Ja usein se ei sitä ole.

Miljoonaabisnes. Ja silti vain joillekin tuhansille tarjottua apua. Ja sekin tuhatluku vain ukon puheita.

Vierailija
8/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huru-ukko.

Ämpärikansa on vaan niin v* tyhmää sakkia. Siniset silmät loistaa Afrikkaan asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liian hyvää ollakseen totta. Ja usein se ei sitä ole.

Miljoonaabisnes. Ja silti vain joillekin tuhansille tarjottua apua. Ja sekin tuhatluku vain ukon puheita.

Jos keskimääräinen apu olis vaikka 150 euroa niin monelleko avunsaajalle siitä summasta riittäis apua? Niin, muutamille tuhansille. Että sinänsä tuossa ei olisi ongelmaa. Lukujen todenmukaisuudesta en toki tiedä.

Vierailija
10/29 |

Mutta kun iso osa on saatu suorina tavara- tai palvelulahjoituksina nuo numerot muuntuvat ihan toisiksi.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Veli-Pukki yrittää puhua itseään puhtaaksi, mutta ajaa karille kovaa vauhtia. Kaiken huippuhan tuossa koko kuviossa on aika vähän esillä ollut asia yhdistyksen ja rahojen valvonnasta. Yhdistys tai säätiö voi jakaa rahoja haluamallaan tavalla ja kun katsotaan ketä yhdistyksessä toimii niin huomataan että kappas vain siellähän on pieni sisäpiiri eikä ketään muita. Eli Veli-Pukki voi päättää antavansa rahaa kerättyyn kohteeseen tai sitten ei  ja valvoa kaiken lisäksi itse itseään. Lisäksi hän voi päättää ihan vapaasti mitä itselleen maksaa tai voi maksaa vaikka keksittyihin kohteisiin ts. veli-pukin virkistysrahastoon .

Vierailija
12/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pukki kaalimaan vartijana sanon minä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian hyvää ollakseen totta. Ja usein se ei sitä ole.

Miljoonaabisnes. Ja silti vain joillekin tuhansille tarjottua apua. Ja sekin tuhatluku vain ukon puheita.

Jos keskimääräinen apu olis vaikka 150 euroa niin monelleko avunsaajalle siitä summasta riittäis apua? Niin, muutamille tuhansille. Että sinänsä tuossa ei olisi ongelmaa. Lukujen todenmukaisuudesta en toki tiedä.

Mutta kun iso osa on saatu suorina tavara- tai palvelulahjoituksina nuo numerot muuntuvat ihan toisiksi.  

Mihin ne miljoonat sitten meni.

Vierailija
14/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koposella taas hauska vastaus, kun kysyy miksi HS ottaa käsittelyynsä tapaukset joissa on epäselvyyksiä eikä niitä joissa kaikki on kunnossa. Ilmeisesti Koposen mielestä toiminta on ihan ok jos osa tapauksista kestää päivänvaloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huor se on.

Vierailija
16/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä aikuisten pitäisi tietää ettei joulupukkia ole olemassakaan.

Vierailija
17/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ari Capone on hyväntekijä eikä mikään rosmo. Bratö Krismös kato nääs. Rahat on jaettu avuntarvitsijoiden ja joulubroidin kesken periaatteella yksi sulle kaksi mulle, yksi sulle, kolme mulle. Ihan normaalia bisnestä, joten Hesari voipi jatkossa olla hissukseen tästä asiasta, ettei tarvitse lähettää tonttuja asialle.

Vierailija
18/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toi ei kyllä ole kirjallisesti (eikä älyllisesti) lahjakas tapaus, täytyy todeta.

Vierailija
19/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi jeesus mikä urpo.

Vierailija
20/29 |
28.02.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkohan se joku sisäpiirijulkkisten kamu? Jotenkin tuntuu, että jo ennen tota tempausta oli joku julkkisten kaveri ym. Sitten keksi hyvän making money- jutun, kaverit autta jne.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi yksi