Käsi ylös ne, joilla isovanhemmat ei ole KERTAAKAAN auttaneet

Hands up raise your gang signs.

Meillä ei mitään apua koskaan. Sen sijaan aina inisty rahaa jne.

🖐

Meillä ei ollut isovanhempia enää elossa, joten emme sen varaan laskeneet. Kyselin tutuilta ja ystäviltä, ja palkkasimme silloin tällöin lastenhoitoapua. Sama opiskelijatyttö kävi ystävällänikin hoitamassa. Ei meillä parisuhde katkennut, toki koliikkilapsen kanssa oli vaikeaa alkuun, univaje oli tappavaa. Mutta muistimme aina että pinna kiristyy väsymyksen takia, tuimme toisiamme, ja hoimme mantraa, että "väsynyt, anna anteeksi, en tarkoittanut".  Sopivimme vuoroista, että minäkin saatoin nukkua joskua, mies toki työnsä takia tarvitsti viikolla yöunet.  Välillä hoitaja otti lapsen pitkälle vaunulenkille kesken päivää ja minä nukuin yms. Josksu jompikumpi kävi nukkumassa jonkun kaverin luona.

Meidän isovanhemmat eivät ole voineet "auttaa" lastenhoidossa, koska asuvat kaukana ja ovat työelämässä. Ei kyllä olla edes tarvittu apua. Mietinkin, että mihin ihmeeseen sitä apua olisi tarvittu? Kumpikin ollaan oltu hoitovapaalla vuorotellen. Ja nykyään toinen hoitaa aamun ja vie lapset ja toinen päinvastoin. Kahdenkeskistä aikaakin meillä on, kun halutaan. Laitettiin lappu alakerran ilmoitustaululle ja sitä kautta löydettiin opiskelijoita, jotka tarvitsevat taskurahaa ja tulevat mielellään lapsia hoitamaan, jos vaikka mennään teatteriin tai illalliselle.

Meillä onneksi autetaan. Oon miettinyt, että kun ihminen on suuren osan evoluutiosta ollut laumaeläin ja laumassa toiset metsästää, toiset huolehtii jälkikasvunsa ja niin pois päin, että miten lyhyessä ajassa ollaan siirrytty siihen, että yksin pitäisi pärjätä ja jos ei, niin on valinnut väärin, koska tärkeintä on tehdä töitä ja matkustaa ja syödä rauhassa ravintoloissa ja saada viettää elämäänsä ilman velvoitteita auttaa muita.

Okei, vähän karrikoidusti, mutta kyllähän ihmislaji tuhoaa itsensä tällaisella käytöksellä. Liikakansoitukseen siltikään en nyt tässä tekstissä halua ottaa kantaa. Kunhan mietin, että mikä on luontaista ja miten tuo ajattelun muutos vaikuttaa elämäämme.

Minä olen sitä mieltä, että yhteisöllisyys on hyvästä, sukulaiset on tärkeä tuki ja naapuri kuuluu tuntea.

koskaan ennen sukuni historiassa äiti ei joutunut yksin selviytymään lastenhoidosta. Mummot ja tädit auttoivat ja oli aina sellainen suvun tiivis apurinki.

Oma äitini ja isäni saivat apua äidiltään, anopiltaan, kahdelta siskoltaan ja veljeltä, sekä miehensä neljältä sisarukselta. Oma äitini ja isäni saivat apua 9-11 ihmiseltä AINA ja useita kertoja VIIKOSSA. Myös pitkään kerrallaan eli kesät mummolassa. Isä ja äiti kävivät 4-5 krt vuodessa ulkomailla kun mummot hoitivat lapset.

No sitten vanhempani keksivät että ”kukin hoitakoon omansa” ja he eivät ala auttamaan vaan haluavat elää itseään varten. Minulla ei ole yhtä ainutta sukulaista joka auttaisi. Eli suvun auttamisen ketju katkesi kohdallani. Omat vanhemmat ei menohuumassaan välitä muutenkaan lapsistamme, eivät käy kylässä tai vietä aikaa. Matkustelu ja tanssit on niin kivoja!

Miehen vanhemmat auttaa vain tytärtään ja veljeni inhoaa lapsia. Mitään apua en ole saanut 10 vuoteen koskaan.

Olen itsekin sitä mieltä että auttamatta jättäminen on luonnotonta. Ja oikeasti vanhemmillani pitäisi olla VELVOLLISUUS auttaa kun heitä autettiin ja paljon. Mutta ei. ”Kukin hoitakoon omat lapsensa”. Vittu mitä paskaa. Ja olen katkera.

Itse en saanut anopilta mitään apua. Hänellä itsellään oli ollut _kotiapulainen_ pikkulapsiaikana, ja hän tyynesti totesi minulle esikoisen raskausaikana että hän on sitten lapsensa jo hoitanut. Tuumasin että jaa, en kyllä pyydäkään. 

Oma äitini auttoi välillä tiukassa paikassa, mutta harvoin kun asui kauempana. 

Miksi mun vanhempien pitäisi auttaa minua lasteni hoidossa?

Jos äitini pystyi yksinhuoltajana kasvattamaan kolme lasta yhteiskuntakelpoisiksi kansalaisiksi, miksi minä en kykenisi samaan kahden lapsen ja miehen kanssa :-)

Vanhempani ovat kasvattaneet aikoinaan omat lapsensa aiukuisiksi ja sama evoluution kiertokulku jatkuu edelleen.

Tytär 19 v ja poika 14 v. Kerran ollut tytär mun isällä yökylässä ja kerran anoppilassa, poika ei koskaan. Lisäksi mun isä ollut kerran tytön mukana töissä. Muuten pärjätty muiden kavereiden/sukulaisten avulla.

Jos isovanhemmat sai itse apua, niin kyllä pitäisi tajuta että on ”velvollisuus” auttaa myös itse. Sukupolvien ketjun pitäisi jatkua eikä katketa.

Hep,

Toinen mummo asuu 500 km päässä, toinen 800 km päässä. Kylässä on käyty.

Vierailija kirjoitti:

koskaan ennen sukuni historiassa äiti ei joutunut yksin selviytymään lastenhoidosta. Mummot ja tädit auttoivat ja oli aina sellainen suvun tiivis apurinki.

Oma äitini ja isäni saivat apua äidiltään, anopiltaan, kahdelta siskoltaan ja veljeltä, sekä miehensä neljältä sisarukselta. Oma äitini ja isäni saivat apua 9-11 ihmiseltä AINA ja useita kertoja VIIKOSSA. Myös pitkään kerrallaan eli kesät mummolassa. Isä ja äiti kävivät 4-5 krt vuodessa ulkomailla kun mummot hoitivat lapset.

No sitten vanhempani keksivät että ”kukin hoitakoon omansa” ja he eivät ala auttamaan vaan haluavat elää itseään varten. Minulla ei ole yhtä ainutta sukulaista joka auttaisi. Eli suvun auttamisen ketju katkesi kohdallani. Omat vanhemmat ei menohuumassaan välitä muutenkaan lapsistamme, eivät käy kylässä tai vietä aikaa. Matkustelu ja tanssit on niin kivoja!

Miehen vanhemmat auttaa vain tytärtään ja veljeni inhoaa lapsia. Mitään apua en ole saanut 10 vuoteen koskaan.

Olen itsekin sitä mieltä että auttamatta jättäminen on luonnotonta. Ja oikeasti vanhemmillani pitäisi olla VELVOLLISUUS auttaa kun heitä autettiin ja paljon. Mutta ei. ”Kukin hoitakoon omat lapsensa”. Vittu mitä paskaa. Ja olen katkera.

Äidit eivät ennen tosiaan hoitaneet lapsiaan, sillä pian synnytyksen jälkeen heidät tarvittiin tuottaviin ja raskaisiin töihin, olivathan se nuoria ja riuskoja työihmisiä ja vähemmän työkykyislle jäi lastenhoito, isovanhemmille, vanhemmille sisaruksille, jopa 12-13v tyttöpiioille. Ja jos äiti oli työelämässä, äitiysloma oli 1-2kk, työtä tehtiin myös lauantaisin ja vuosilomat oli lyhyet. Näin vielä 70-80-luvulle saakka.

Jos toiset isovanhemmat asuvat Oulussa ja toiset Kuopion lähellä ja ovat töissä, niin ei siinä kyllä Helsingissä asuvia lastenlapsia hoideta. Siksi emme ole koskaan edes kuvitelleet, että isovanhempia pitäisi pyytää hoitoavuksi. Kertokaakin minulle, mihin sitä hoitoapua tarvitsette?

Ollaan matkusteltu pitkin maailmaa lapset mukana, tehty kaikkea kivaa lasten kanssa. Perjantaisin pakattu auto ja lähdetty mökille. Jos on ollut iltamenoja, on palkattu lapsenvahti.

Minä en keksi, olisiko kertaakaan tullut vastaan tilannetta, että olisi tarvinnut omia tai appivanhempia avuksi. Mihin siis tarvitsette vanhempienne apua?

Vierailija kirjoitti:

Jos toiset isovanhemmat asuvat Oulussa ja toiset Kuopion lähellä ja ovat töissä, niin ei siinä kyllä Helsingissä asuvia lastenlapsia hoideta. Siksi emme ole koskaan edes kuvitelleet, että isovanhempia pitäisi pyytää hoitoavuksi. Kertokaakin minulle, mihin sitä hoitoapua tarvitsette?

Ollaan matkusteltu pitkin maailmaa lapset mukana, tehty kaikkea kivaa lasten kanssa. Perjantaisin pakattu auto ja lähdetty mökille. Jos on ollut iltamenoja, on palkattu lapsenvahti.

Minä en keksi, olisiko kertaakaan tullut vastaan tilannetta, että olisi tarvinnut omia tai appivanhempia avuksi. Mihin siis tarvitsette vanhempienne apua?

Minulla ei ole isovanhempia apuna, mutta meillä apua tarvittaisiin kun astmalapsi sairastaa. Pahimpina kuukausina ihan terveitä päiviä 3/30.

Samaten kun itse sairastuin, oli raskasta silti hoitaa kaikki. Pahin vaihe oli se kun olin selkätoipilas, juuri sikainfluenssan sairastanut ja hoidin koko rumban 7 viikkoa yksin, kun mies oli työmatkalla. Meillä päivähoito ja koulu 15 kilsan päässä eli kuskausta on.

Mulla ei ollut minkälaista apua. Nyt lapseni 25, 20, 19 ja 17. Mun vanhemmat eivät asu Suomessa. Mieheni äiti on elossa ja on asunut aina samassa kaupungissa kuin me, mutta ei koskaan tarjoutunut auttamaan meitä. Eikä koskaan kutsunut lapsiamme kyläilemään tai yöksi. En mä odottanut, että ottaisi kaikki neljää samaan aikaan, mutta yksi kerrallaan ehkä. Niin, muita lapsiaan hän on auttanut paljon. Yksi heistä asuu aika lähellä meitä ja anoppi on ollut niillä päivittäin auttamassa lasten hoidossa ja kodin askarreissa. Sieltä lähdettyään välillä anoppi tuli meidän kautta kahvittelemaan ja kertomaan kuinka paljon on touhunut siellä. Anoppi kerran on asunut kyseisen lapsensa luona yli kaksi kuukautta, sillä tämä oli ulkomailla työn takia ja vaimonsa ei silloin pärjännyt yhden lapsen kanssa. Silti kutsuttiin tätä vaimoa " superäidiksi", koska samalla kävi töissä. Mutta joo, me ollaan pärjätty aika hyvin lasten kanssa ilman apuakin. Nyt aika on mennyt ja lapset ovat nuoria. Harmi kun he eivät ole yhtään kiinnostuneet mummistaan eivätkä koskaan käy katsomassa häntä. Mummi joskus tulee meille ja lapset kyllä ovat kohteliaita hänen kanssa, mutta heidän välillä ei ole mitään läheisyyttä. :(

Appivanhemmat. Eivät koskaan, never. Asuivat 2km päässä.

Itkua ja valitusta kyllä sitten riitti kun eivät näe lapsenlapsia tarpeeksi usein, eivätkä lapset koe heitä läheisiksi. Mutta koskaan meitä, tai lapsia, ei myöskään kutsuttu käymään.

Mun vanhukset asuivat myös lähellä. Sinne sai mennä koska tahansa, tarvitsi apua tai ei. Sieltä löytyi usein myös serkut leikkimästä tai hengailemasta.

Arvatkaapa kumpien isovanhempien luona lapset nyt melkein aikuisina käyvät itse, ja kenelle soittelevat ihan muuten vaan?

En koskaan ole ymmärtänyt haikailuja siitä, kuinka ennen mummot hoitivat lapsenlapsiaan enemmän kuin nykyisin.

Ei ennen lapsia hoidettu, vaan ne oli osa perhettä ja oman onnensa nojassa. Jos oltiin mummolassa, leikittiin ulkona ja mummo huusi pari kertaa päivässä rappusilta, lapset nyt syömään ja se oli siinä.

Olen synt. -71 ja muistan, kuinka kesällä v.78 oltiin mummolassa serkkujen kanssa ja meitä oli neljä lasta 4-9v ja sen lisäksi meidän hoidettavana ja leikeissä mukana oli 7kk ikäinen vauva, joka makoili vaunuissa ja työntelimme vaunuissa pitkin katuja ja mummot luulivat nukeksi.

Tämän päivän vanhemmat tekisivät varmaan rikosilmoituksen isovanhemmista, mutta silloin se oli arkipäivää. Ja tälläistä vielä haikallaan, kuinka helppoa se oli silloin.

Olin usein isovanhelpieni huolehdittavana, kun olin lapsi. Äitini on sen verran alkoholisoitunut, etten varmaan voi omia lapsiani hänen huomaan jättää, kun niitä lapsia on. Kenties isän tai puolison vanhempien luo sitten.

Omat isovanhempani eivät koskaan hoitaneet lapsenlapsiaan, eikä kyllä vanhempani kuulemma pyytäneetkään tai tarvinneet apua.

Äitini kyllä hoitaa mielellään lapsiani, mutta kovasti ihmettelee miten raaskitaan olla erossa lapsista joskus öitäkin, kun hän ei koskaan halunnut olla omista lapsistaan erossa.