Kuinka moni on muuttanut käyttäytymismallejaan aikuisena?

Up

Koko elämäni ajan olen opetellut. Syy: jotta elämäni olisi niin onnellista kuin mahdollista (toimii). Tapoja on monia, enkä ehdi niitä selostaa ennen kuin palsta sulkeutuu. Suosittelen kaikille itsensä kehittämistä muiden haukkumisen sijaan!

Googlaa; Valkoisen liekin voima

Mä tein pari vuotta sitten päätöksen, etten puhu sanakaan pahaa muista ihmisistä, ellei ole todella aihetta ja tarpeen. Tyyliin jos näen että joku pöllii jotain, sitten on pakko sanoa. Päätin, et jos asia on sellainen, mitä ei voi itselleen sanoa, niin ei sitä tartte sanoa muillekaan. Mä olen ollut tosi onnellinen sen jälkeen, mutta moni muu on alkanut pitää ärsyttävänä. Lisäksi olen tietoisesti opetellut rohkeammaksi, askel askelelta. Olen elen edelleen arka, mutta pakotan itseni toimimaan kun tarve on. Suupalttia minusta ei saa, mutta vastaan kun kysytään.

Olen muuttanut käyttäytymistapojani. Nuorena olin hiljainen hissukka, aina kiltti, aina yritin ymmärtää toisten ilkeyttä.

Nykyään:

-Vähät välitän muista

-Pysyn kaukana ilkeistä ihmisistä töykeyteen asti

-Sanon päin naamaa, jos tehdään päätöksiä ohitseni

Jne jne

Näiden muutosten takia juuri kukaan ei enää puhu minulle. Oli liian radikaali muutos.

Lisäksi olen kehittänyt muutaman riippuvuuden, joiden ansiosta tuskin elän pitkään.

Mutta käytösmallit on muuttuneet, kyllä.

Mielestäni aikuisuuteen kuuluu omien käyttäytymismallien ajoittainen kyseenalaistaminen ja kehittäminen.

Pelottaisi, jos olisin vielä se sama mustavalkoinen 18-vuotias, joka oli aina valmis möläyttelemään omia (jyrkkiä ja noloja) näkemyksiään ihan joka asiaan.

Opettelen pitämään puoliani ja samaan aikaan ottamaan toiset huomioon. Olen luonteeltani hyvin kiltti, haluaisin sanoa aamulla työkaverillekin huomenta kultaseni! tai jotain ihanaa, ihan siksi kun tuntuu siltä joidenkin kohdalla ja siksi, että näen niin paljon stressiä kiirettä pahoinvointia itsekkyyttä masennusta, jokainen tuntuu käyvän jotain lävitse. Opettelen joka päivä omaa rohkeuttani sanoa miltä tuntuu tuoda esiin mielestäni rakentavia ajatuksia ja opettelen antamaan itselleni luvan elää tunteiden kautta. Tämä on vaikeaa, mutta koen että se on eräs elämäntehtävistäni opetella näitä asioita henkisen kasvun kautta.

Lopetin jalkapallon ja parkour harrastuksen, koska ajattelin ettei riehuminen ja pomppiminen ole aikuiselle sopivaa käytöstä. Nykyään käyn vain juoksemassa ja kuntosalilla kuten aikuisten kuuluu harrastaa liikuntaa.

Minä olen tehnyt tietoisesti vuosien ajan työtä aiemmin omaksuttujen ajatus- ja käyttäytymismallien purkamiseksi ja hedelmällisempien keinojen oppimiseksi. Se on vaatinut raakaa ja rehellistä itsetutkiskelua, mutta tulokset ovat heijastuneet niin vahvasti koko elämääni, että koen sen olleen kaiken vaivan arvoista. Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, mutta listaan tähän muutaman asian, mitkä ovat toimineet minulla parhaiten.

- Omista ajatuksista ja teoista tietoiseksi tuleminen on ensimmäinen askel. Tarkkaile itseäsi ikään kuin ulkopuolisen silmin: millaista on sisäinen puheesi? Mihin asioihin kiinnität huomiota? Mitkä tilanteet/ asiat/ ihmiset herättävät sinussa tunteita, negatiivisia tai positiivisia? Miten puhut itsestäsi ja muista?

- Tarkkaile myös, miten ajatuksesi vaikuttavat tekoihisi. Millaisia valintoja teet päivittäin? Jätätkö esimerkiksi haastavia asioita tekemättä epäonnistumisen pelossa? Tai pidätkö etäisyyttä ihmisiin haavoitetuksi tulemisen pelossa? Missä kohti aiemmat kokemuksesi vaikuttavat valintoihisi, hyvässä tai pahassa?

- Hyväksy itsesi sellaisena kuin nyt olet. Paradoksaalisesti juuri itsensä hyväksyminen keskeneräisenä ja "virheellisenä" on tie aitoon muutokseen. Olet aiempien kokemustesi summa, joten ei ole mitään syytä moittia itseäsi siitä, missä koet toimivasi "väärin". Voit kuitenkin ottaa elämäsi langat omiin käsiisi ja päättää, että menneisyys kuuluu taaksepäin ja uuden tien löytäminen on mahdollista.

- Kun olet tullut tietoiseksi ajatuksistasi ja käyttäytymisestäsi, voit alkaa "uudelleenjohdottamaan" aivojasi uusien mallien omaksumiseksi. Tämä vaatii paljon tietoista ajatustyötä ja on aluksi vaikeaa, mutta helpottaa sitä enemmän, mitä useammin sitä teet. Voit esimerkiksi keskeyttää negatiivissävyisen sisäisen puheesi ja käydä sisäistä keskustelua siitä, mistä ajatusmallisi on peräisin ja miksi se kannattaa päivittää nykyaikaan. Itselläni oli aiemmin taakkana valtava itseinho, joka oli seurausta koetuista pettymyksistä ja epäonnistumisista. Aloin tietoisesti kannustamaan itseäni ja muistutin itseäni usein siitä, että menneisyys on historiaa ja tänään on uusi päivä alkaa tekemään asioita toisin.

- Jotkut asiat voivat johtua vaikeista traumoista, ja niiden käsittelyyn saattaa tarvita ammattiapua. Älä epäröi kääntyä ammattilaisen puoleen, jos tuntuu siltä, ettet pysty selvittämään asioita yksin.

Näiden keinojen avulla olen itse pystynyt muuttamaan elämääni kaikilla osa-alueilla ja olen päässyt eroon monista aiemmista taakoista ja peloista. Ei se aina helppoa ole ollut ja olen joutunut menemään monien tunnemyrskyjen läpi (itsestään tietoiseksi tuleminen kun voi nostaa monia piilossa olleita asioita pintaan käsiteltäviksi). Olen kuitenkin huomannut ihan konkreettisesti, miten paljon ajatuksemme vaikuttavat valintoihimme ja sitä kautta siihen, millaiseksi elämämme muodostuu. Muutos on mahdollinen kun vain tekee sille tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä tein pari vuotta sitten päätöksen, etten puhu sanakaan pahaa muista ihmisistä, ellei ole todella aihetta ja tarpeen. Tyyliin jos näen että joku pöllii jotain, sitten on pakko sanoa. Päätin, et jos asia on sellainen, mitä ei voi itselleen sanoa, niin ei sitä tartte sanoa muillekaan. Mä olen ollut tosi onnellinen sen jälkeen, mutta moni muu on alkanut pitää ärsyttävänä. Lisäksi olen tietoisesti opetellut rohkeammaksi, askel askelelta. Olen elen edelleen arka, mutta pakotan itseni toimimaan kun tarve on. Suupalttia minusta ei saa, mutta vastaan kun kysytään.

Minulla on sama prosessi menossa ja se on kyllä puhdistava. Lipsun kyllä välillä tietyssä seurassa, mutta nyt siitä seuraa huono omatunto ja moraalinen krapula. Ehkä minuakin on alettu pitää ärsyttävänä, huomaan nyt kun ajattelen asiaa. Toiseksi olen opetellut sanomaan ei. Olen välillä aikaisemmin joutunut täysin luonteeni vastaisiin juttuihin, sinänsä viattomiin, tai leikkimielisiin, mutta minun luonteelleni epätyypillisiin enkä ole pitänyt niistä, vaan hampaat irvessä teeskennellyt "pitäväni hauskaa". Nyt en tee sitä enää ja hyväksyn sen, että minua sen tähden pidetään tosikkona tai porukan pettäjänä. (esimerkiksi en lähde mukaan seikkailuratapaikkaan tai pakohuoneisiin tms.) Kyse on siis työporukan vapaa-ajan jutuista. 

Olen opetellut olettamaan, että kun joku haluaa puhua/soittaa/ottaa yhteyttä, kyse on jostain mahtavasta ja hyvästä jutusta. Asenteeni on siis positiivinen. Jos joku esittää palaverissa asiaa, josta olen eri mieltä, ajattelen kuinka rakas ihminen hän on ja tärkeä, ja että hänellä on jokin perustelu tälle ajatukselle ja pohdin sitä. Teen näin kaikkien ihmisten suhteen, myös niiden ärsyttävien. Elämäni on huomattavasti helpompaa ja yleensä kaikki oudosti muuttuu positiiviseksi.

Olen opetellut hyväksymään että olen kiltteyden lisäksi hyvin miellyttämisenhaluinen ihminen. Yritän opetella jämäkkyyttä.

Tämä on hyvä keskustelu!

Minä olen opetellut tutkailemaan itseäni objektiivisesti, mikä on todella vaikeaa. Lopulta samoja asioita kyseenalaistaen kuin muut tässä ketjussa. Ja opetellut antamaan asian olla, jos on vaikea henkilö kyseessä. Ei se hlö tai käytöksensä siitä miksikään muutu, parempi antaa sellaiset olla. Kyllä sekin asia tulee muille selviämään ilman minua. Oma perhe on tärkein ja omat läheiset.

Ennen autoin ystäviä omalla kustannuksellani. Nyt oikeasti jo tajuan, että jos jotakuta pitää koko ajan auttaa, ei mun auttamiset riitä sitä ongelmaa poistamaan. Omassa elämässä ja läheisissä on ihan tarpeeksi.

Olen vähentänyt radikaalisti juoruilua. Tämä oli todella vaikeaa aluksi, ja vahingoitti muutamaakin ihmissuhdetta. Mutta lopulta se alkoi sujumaan. Työpaikalla tietyt ihmiset eivät pidä minusta tämän takia, mutta eipä siinä, en minäkään heistä. Tulemme toimeen, työt sujuvat, kuppikunta "selvittää asiat" muiden selän takana tupakkapaikalla eivätkä enää toimiston puolella kuten ennen.

Olen lopettanut baareissa käymisen ja vähentänyt alkoholin juomista runsaasti. Luulin ihan tosissani että olin vakavasti alkoholisoitunut, mutta se taisi sitten kuitenkin johtua seurasta. Siinä seurueessa ei ollut mahdollista olla selvinpäin. Yritystä oli, mutta se tehtiin mahdottomaksi. Yritin keskustella asiasta, koska ajattelin että osa porukasta oli minulle läheisiä ystäviä. Ennenpitkää kävi kuitenkin ilmi, että ystävyys onnistuu vain ja ainoastaan jos myrkytän kehoni ja kestän pahaa oloa pari seuraavaa päivää. Ei kiitos, vain terveitä ihmissuhteita minulle.

Olen muutenkin opetellut tekemään valintoja jotka ovat hyviä minulle, vaikka ne haittaisivatkin jotakuta muuta. Olenhan minäkin joutunut aina elämään sen faktan kanssa, ettei muidenkaan elämät pyöri minun ympärillä, muut pystyvät kyllä samaan. No kaikki eivät ole pystyneet, välejä on napsahdellut poikki. Tiesin että niin tulee käymään, ja se pelotti todella paljon. Mutta en kylläkään kaipaa näitä ihmisiä elämääni. Minut on vain opetettu ajattelemaan että ihmissuhteet ovat arvokkaita, ja niiden poikki laittaminen on suuri vääryys. Mutta sehän ei ole ollut minun valintani. Se tuntuu olevan muiden valinta, että he haluavat kohdella minua rumasti, ja haluaisivat että minä alistun ja kärsin. Itse en haluaisi tuottaa pahaa mieltä muille.

Olen oppinut ottamaan vastaan sellaisia kokemuksia kuin turvallisuus, toimijuus, ilo ja kiitollisuus ja todella pysähtyä nauttimaan niistä sen sijaan että vain pyyhkäisen ne syrjään muiden mukamas tärkeämpien asioiden tieltä.

Kannattaa lukea Rick Hansonin kirja Sisäsyntyinen onnellisuus. Siinä selitetään hyvien kokemusten merkitys neurobiologian kannalta ja annetaan käytännöllisiä harjoituksia.