Lue keskustelun säännöt.
Raskaus kaduttaa
25.02.2018 |
Olen raskaana 19. viikolla ja tämä tunne vain voimistuu. En halua lasta ja perhe-elämää. Mies on potenut vauvakuumetta jo pitkään ja ystäviemme lisääntyessä kuumeilu on vain pahentunut. Itse en ole koskaan ajatellut mitään erityistä lapsista, enkä ole haaveillut omasta perheestä. Asia oli pitkään yhdentekevä mutta vuosi sitten aloimme puhua vakavasti perheen perustamisesta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen etten näe itseäni vanhempana. Mies pahoitti siitä mielensä ja kärsimme molemmat tilanteesta kovasti, sillä olemme muuten syvästi rakastuneita ja onnellisia. Olin aivan paskana koko tilanteesta ja aloin pohtia voisinko tehdä jonkinlaisen kompromissin pelastaakseni suhteemme. Lopulta viime kesänä päätimme kokeilla. Tulin heti raskaaksi mutta sain keskenmenon ja panikoiduin siitä jotenkin täysin. Kokeilimme heti uudestaan ja toistaiseksi raskaus on edennyt, vaikka komplikaatioilta ei ole vältytty.
Kuitenkin raskauden edetessä tunne siitä että olen tehnyt väärin on vain voimistunut. Mies on maailman onnellisin raskaudesta, hänen intonsa on liikuttavaa ja ihanaa, mutta itse en pysty tuntemaan mitään syntyvää lasta kohtaan. Tunnen jo vauvan liikkeet, mutta mikään ei aiheuta minussa äidillisiä tunteita. Päinvastoin. Tuntuu että en halua äidiksi.
Tiedän että lunastin itse tämän lipun ja aion kantaa kaiken vastuun ja lupaan taata parhaan mahdollisen elämän lapselle. Haluaisin kuitenkin myös kuulla kokemuksia vastaavista tilanteista (jos sellaisia on). Miten olette pärjänneet?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Me yritimme miehen kanssa yhdessä lasta ja joka kk toivoin etten olisi vielä raskaana.. Jotenkin saisin taas yhden kuukauden lisää armonaikaa muuttaa mieleni ja elääkin toisenlaista elämää. Kuitenkin kun tulin raskaaksi olin siitä ihan onnellinen. En ole ikinä ollut mikään "äityli" tai lapsiihminen.. En ole haaveillut olevani kenenkään äiti. Nyt lapsi on 2v ja rakastan häntä ja nautin hänen seurantaan mutten vieläkään koe olevani äiti sillä tavalla kuin ystäväni. Tai olevani ylpeä äitiydestä. Vaikea selittää. Haluan kasvattaa lasta jne mutta en koe sopivani siihen äiti lokeroon.. Minä olen minä joka kasvattaa lasta. Joskus mietin toista lasta ihan vaan esikoisen takia, mutta en taida siihen ryhtyä. Yhden äitinä voin vielä sentään olla vähemmän äitimäinen kuin kahden.
Kiitos vastauksesta. "Kiva" kuulla kokemuksestasi, vaikka se vahvistaakin hieman pelkoani siitä että edes syntymän jälkeen ja vaikka lasta rakastaisi, äitiyttä ei välttämättä tunne voimakkaasti.
Toisaalta tulee mieleen myös että äitiyteen ladataan valtavasti uskomuksia, odotuksia ja äitiydestä luodaan tietynlainen kuva. Minusta ainakin tuntuu että esimerkiksi odottajan oletetaan olevan naiseutta uhkuva ja onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteesi pelastamisen sijaan olet sen tuhonnut. Itselleen pitää olla rehellinen.
Kuulostaa aika kauhealta lapsen puolesta, sillä vauva on sinusta täysin riippuvainen ja ansaitsee sen, että luot häneen siteen jo raskausaikana juttelemalla masussa olevalle vauvalle. Puhumattakaan sitten, kun hän on syntynyt, olisi kiintymyssuhteen luominen erittäin tärkeää. Jos tuo aiempi keskenmeno varjostaa mieltäsi ja pelko uudesta keskenmenosta estää sinua nauttimaan raskudesta, niin ota se puheeksi neuvolassa. Saat kyllä varmasti apua...
Ymmärrän. Me yritimme miehen kanssa yhdessä lasta ja joka kk toivoin etten olisi vielä raskaana.. Jotenkin saisin taas yhden kuukauden lisää armonaikaa muuttaa mieleni ja elääkin toisenlaista elämää. Kuitenkin kun tulin raskaaksi olin siitä ihan onnellinen. En ole ikinä ollut mikään "äityli" tai lapsiihminen.. En ole haaveillut olevani kenenkään äiti. Nyt lapsi on 2v ja rakastan häntä ja nautin hänen seurantaan mutten vieläkään koe olevani äiti sillä tavalla kuin ystäväni. Tai olevani ylpeä äitiydestä. Vaikea selittää. Haluan kasvattaa lasta jne mutta en koe sopivani siihen äiti lokeroon.. Minä olen minä joka kasvattaa lasta. Joskus mietin toista lasta ihan vaan esikoisen takia, mutta en taida siihen ryhtyä. Yhden äitinä voin vielä sentään olla vähemmän äitimäinen kuin kahden.