Miehet nostavat miehiä, naisilla ei samanlaista havaittavissa
Kuulun somessa moniin asiantuntijaverkostoihin ja monesti, kun joku kysyy vinkkiä jonkun tietyn alan asiantuntijasta, tulee pitkä ketju suosituksia. Olen alkanut kiinnittää huomiota, että miehet mainitsevat yleensä vain toisia miehiä, kun taas naiset nostavat esiin sekä naisia että miehiä. Tästä oli muistaakseni jokin tutkimuskin, jossa oli päädytty samaan. Miehet lukevat myös pääosin miesten kirjoittamia kirjoja, kun taas naiset lukevat tasaisesti sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja. Mitä ajatuksia teillä herää tästä? Itseäni asia on alkanut ärsyttää, ikään kuin miehet (en yleistä että kaikki, mutta osa) olisivat sokeita näkemään ja tunnustamaan naisten osaamisen.
Kommentit (58)
Tuo sukunimijankkaaja voisi hankkia oman elämän.
Vierailija kirjoitti:
Tiede-lehdessä oli tutkimus koodaajien työstä. Kun ihmiset arvioivat koodaajien työnjälkeä, monesti naisten koodaamat sivut koettiin mielekkäämmiksi ja mukavemmiksi käyttää, tosin tässä vaiheessa arvioijat eivät tienneet koodajan sukupuolta.
Sen jälkeen piti arvioida uudestaan työnjälkeä, mutta kerrottiin koodaajien sukupuolet. Arvioijina toimineet miehet sekä naiset rankkasivat automaattisesti mieskoodaajien työn paremmaksi ja naisten tekemät sivut huonommiksi, niistä löydettiin vaikka mitä valituksen aihetta ja arvioitiin kriittisemmin.
Oletukset sukupuolten kyvyistä muuttavat ihmisten mielipiteitä.
Tuo varmaan johtuu vastaajien kyvyttymyydestä arvioida työn jälkeä (moniko vastaajista ymmärtää, mikä on hyvin koodattu sivu?). Tuollaiset ennakkoluulon muovaavat arvostuserot poistuvat kun kysytään alan asiantuntijoilta. Ja noita eroja tulee muissakin asiossa, ei tämä ole pelkästään sukupuolten välinen juttu vaan ihan epämääräiset assosiaatiot vinouttavat mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Pelaan yhtä nettipeliä, jossa on nais- ja mieshahmoja. Oon huomannut, että miehet pelaavat yleensä sekä mies- että naishahmoilla, mutta naiset useimmiten vain naishahmoilla
Tästä oli joitain vuosia sitten joku tutkimus jonka mukaan noin 45% miehistä ja 70% naisista pelaa vastakkaista sukupuolta olevilla hahmoilla.
Pikemminkin työelämässä naisen on vaikea tunnustaa kollega naisen hyvyys...
Naiset ovat oikeudenmukaisia, miehet ei.
Myös miehen nimi on parempi ;) Jostain kumman syystä ihan kaikki on parempaa kunhan se tulee mieheltä;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidänkin kulttuurimme on sisäistänyt naisvihaa niin voimakkaasti, että sitä ei helposti havaita. Sitä pidetään "normaalina".
Nykyinen suomalainen/pohjoismainen/eurooppalainen kulttuuri naisvihainen???????????? Kuinka paljon niitä miehiä sitten pitäisi syyllistää ja pilkata joka tuutissa, jotta olisit tyytyväinen?
En kommentissani syyllistänyt miehiä lainkaan, vaan kulttuuria. Myös naiset itse ovat voineet omaksua tuollaisen asenteen.
https://www.talouselama.fi/uutiset/nain-sukupuolistereotypiat-vaikuttav…

Kulttuurit ovat miesten luomia lainsäädäntöineen eli kyllä miehet sen syyllistämisen ansaitsevat.
Joku kirjoitti näin:
"Reilu vuosi sitten kolumnisti Maria Pettersson toi esille epäkohdan, että suurin osa miehistä ei lue lainkaan naisten kirjoittamia kirjoja ja että se on ongelma, koska sellainen on ihan junttia."
Kuka jaksaa lukea naisten kirjoittamia lässynlässyn -kirjoja, jotka on täynnä "Siul on oikeus siun omiin tunteisiin"-latteuksia?
Olen itse nainen mutta aika jännä miten tällaiset ongelmat jaksaa ärsyttää, eikö ketään ärsytä esimerkiksi vain miehille pakollinen asevelvollisuus, se että häkessä ollut on sanonut "otatsä naiselta pataan?" apua tarvitsevalle miehelle, katu suljetaan hetkeksi vain miehiltä, vielä nykyäänkin miesten odotetaan maksavan treffeillä kahvit tai muuten on huonotapainen, sosiaalijohtaja on sanonut miehelle "tässä kunnassa ei ole ikinä annettu lapsia isälle" jne. enkä sano ettei naisten ongelmat olisi merkityksellisiä, joissain maissa juuri naisilla on todella huonot olot ja mielestäni feministien pitäisi keskittyä niihin tällaisten ongelmien sijaan.

Osaat varmaan selittää miksi miehen sukunimi on naisen sukua tärkeämpi;) ?
Eiköhän tämä palsta ole elävä esimerkki siitä, kuinka naiset suosivat naisia. Paremmat peukut saa kun esittää mielipiteensä naisena.
Kuka muka kiinnittää huomiota kirjailijan nimeen kirjaa valitessa?
JK Rowling joutui käyttämään initiaaleja, jotta pojat lukisivat hänen kirjansa. Pojat ei tartu kirjaan jonka kannesta hyppää naisen nimi silmille.
Eikös tämä asenne näy joillain myös arjessa. Siis että kaikki naisten sanomiset menevät joillakin miehillä toisesta korvasta sisään ja suoraan toisesta ulos, ainoastaan muiden miesten mielipiteillä on mitään arvoa.

Hyvin usein kyllä näin on.
Naisen puhe ja tarpeiden ilmaiseminenhan on perinteisesti "nalkutusta".
Miehen nimikin on parempi;) Oi mitä raukkoja naiset ovat ,missään ette pidä puolianne teitä vähättelevien miesten edessä :(