Uusperheelliset - miten olla suosimatta omaa lasta?

Eikö kellään ole mitään neuvoja? Miehen kanssa olen asiasta puhunut, hän on sitä mieltä, että olen niin hyvä äitipuoli, että se ei varmasti muuksi muutu. Mutta varmastihan siihen omaan lapseen on ihan erilainen tunneside. Miten sen saa "piilotettua" muilta lapsilta? Lasten kanssa olen toki jutellut, ja kertonut heille, että he ovat minulle yhtä rakkaita kuin omat, ja rakastan heitä yhtä paljon, vaikka oma lapsi tuleekin. Mutta helpomminhan se on sanottu kuin tehty, vaikka miehen lapsista oikeasti paljon tykkäänkin.

AP

Samanlaista se on ydinperheessäkin, nuorin vie leijonanosan äidin ajasta ainakin vauva-aikana.

Ihan aiheellinen pelko, mutten kyllä mitään neuvoja antaa koska, itseni tuntien, en koskaan uusperheelliseksi ryhtyisi. (siis omat veisi voiton yks nolla).

Totta kai suosin omia lapsiani eli annan enemmän aikaa lähinnä. Mies sitten vastaavasti omiaan. 

Tavarat, lomat ja muut "edut" pyrimme pitämään melko tasoissa itsemme puolesta. Sille ei voi mitään, että isovanhemmat ja ex puolisoineen ovat paljon varakkaampia ja kustantavat kaikenlaista, mitä miehen lapset eivät saa. 

On aivan turha yrittää pyrkiäkään täyteen tasavertaisuuteen. Oma on aina oma, kun lapsista puhutaan. 

Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.

En olisi sinuna huolissani, vaikutat fiksulta ja tasapainoiselta aikuiselta, ja tekstistäsi huomaa, että välität miehesi lapsista. Totta kai vauva tulee viemään paljon aikaasi, se on ihan luonnollista. Suosittelen kuitenkin, että pyrit viettämään välillä aikaa vanhempien lasten kanssa keskenänne niin kuin tähänkin asti, jotta he saavat välillä kunnolla huomiota ja huomaavat olevansa edelleen sinulle tärkeitä. Näin saatatte säästyä esimerkiksi liialliselta mustasukkaisuudelta.

Kaikkea hyvää ja tsemppiä tulevaan vauva-arkeen!

Vierailija kirjoitti:

Ihan aiheellinen pelko, mutten kyllä mitään neuvoja antaa koska, itseni tuntien, en koskaan uusperheelliseksi ryhtyisi. (siis omat veisi voiton yks nolla).

Ihan sama juttu. Omat lapset ovat omia ja minä olen heidän äitinsä, joten tottakai panostaisin heihin enemmän kuin vieraisiin kakaroihin. Heillä on omaa äitinsä. Tosin en edes lähtisi tuollaisiin kuvioihin mukaan, ei kiinnostaisi yhtään. Oma aika on tärkeämpää kuin vieraiden kersojen kanssa käytetty aika.

Ap, sinun dilemmasi ei varsinaisesti liity uusioperheeseen vaan ylipäätään uuden vauvan syntymään.

Aina kun tulee perheeseen uusi vauva, on tehtävä työtä, etteivät vanhemmat sisarukset jää paitsioon.

Kannattaa työllistää isompia sisaruksia soveltuvin osin vauvan vahtimisessa ja hoidossa ja muistaa kehua heitä siitä. Koeta varata kahdenkeskistä aikaa myös isompien lasten kanssa. Katselkaa (tai siis ainakin miehesi kannattaa) heidän vauvakuviaan - miehelläsi niitä kaiketi on? - ja muistuttakaa, että heitä on aivan samalla lailla aikoinaan kanniskeltu ja imetetty ja hoivattu.

Toki tuossa on aina se lisämauste, että sinulle oma syntyvä lapsesi tulee olemaan rakkain. Mutta hei, miehesi lapsillakin on äitinsä, jolle HE ovat rakkaampia. Ei se ole iso ongelma, kunhan maltat edelleen pitää välit hyvinä lapsiin, et äyski heille etkä suosi näkyvästi. Sinulla on viikossa paljon niitäkin kahdenkeskisiä hetkiä vauvan kanssa, jolloin miehesi lapset ovat koulussa tai äidillään.

Vierailija kirjoitti:

Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.

Ei todellakaan "vahvista", lue ap niiden kokemuksia, jotka ovat joutuneet "auttamaan" nuorempien sisarusten hoidossa. Tuskin haluat sellaista kokemusta kenellekään, jos olet normaalilla empatialla varustettu.

Ja tottakai tulet suosimaan omaa lastasi, koko sun elimistö ja psyyke tulee vaatimaan kaikki resurssit sun lapselle, teidän resurssit on muutenkin rajalliset, se on vain ikävää miehesi lasten kannalta. Ne on jo häviäjiä elämässä, ihan vain omien vanhempiensa takia ja tietysti sen takia, että niiden elämässä on äitipuoli.

Itse olisin sinuna lähinnä varuillani sen kanssa ettet ajaudu väkivaltaan miehesi lapsia kohtaan, se tapahtuu salakavalasti ja on niin yleistä, että sille on oma syndroomakin. Esim. ne äitipuolet suomessakin, jotka ajautuivat murhaamaan ja kiduttamaan miehensä lasta eivät tehneet tietoista päätöstä olla hirviöitä, vaan se ajatuu pikkuhiljaa tuohon.

Voit esim. harkita terapiaa, jossa voit purkaa negatiivisia tunteita miehesi lapsia kohtaan ettet pura niitä niihin lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet miehen kanssa yhdessä pari vuotta. Miehellä on ennestään kolme lasta (nuorin 7, vanhin 13), ovat meillä lapsesta riippuen yhden tai viisi yötä viikossa, keskimäärin siis puolet ajasta vähintään. Minulla ei ole lapsia. Nyt meille syntyy keväällä yhteinen lapsi, joka jää miehen viimeiseksi. Lapset ovat suhtautuneet tulokkaaseen hyvin, kyselevät paljon, seuraavat mahan kasvua ja hämmästelevät ultrakuvia.

Minun ja lasten välit ovat hyvät, samoin kuin välit miehen exään. Tykkään touhuta lasten kanssa, käyn heidän kanssa puistossa, pulkkamäessä, olen mukana harrastuksissa, autan läksyissä ja kokeisiin lukemisessa, leikitään ja pelataan, luen iltasatuja, pesen hampaita, jne. Ihan siis lasten kanssa keskenämme, ilman että mies on mukana. Teemme asioita myös kaikki yhdessä, ihan arkipäiväisiä juttuja ja sitten pidempiä reissuja, yms.

Raskauden aikana olen kuitenkin huomannut, että en jaksa koko ajan touhuta lasten kanssa. Välillä melkein jopa ärsyttää, kun joku haluaisi jatkuvasti minut mukaan leikkimään tai pelaamaan. En tiedä, johtuuko se tästä väsymyksestä vai mistä, mutta itseäni tietysti ärsyttää, kun en jaksa samalla tavalla kuin normaalisti.

Olen tässä miettinyt, että mitäs sitten, kun vauva syntyy, ja olen vielä tuhat kertaa väsyneempi kuin nyt. Miten jaksan ottaa miehen lapset huomioon niin hyvin kuin aiemmin. Ja onko se vaikeaa antaa rakkautta kaikille tasapuolisesti, kun sitten yksi kuitenkin on oma biologinen lapsi.

Kaipaisinkin nyt neuvoja teiltä muilta, kuinka olette onnistuneet olemaan hyviä äitipuolia, kun vihdoin olette saaneet myös oman lapsen? Haluaisin tietenkin kaikille näille lapsille hyvän ja onnellisen lapsuuden, enkä traumatisoida heitä, että heitä ei enää huomioida samoin, kun uusi vauva syntyy.

Saatte kivittääkin, jos siltä tuntuu.

I.diootti, sun kuuluukin suosia OMAA lastasi. Muuten jätät traumasi lapselle. Tekee varmasti hyvää kun lapsi näkee, että oma äiti suosii muiden lapsia enemmän kun itseään. Jatka vaan samaan malliin ajattelua niin saat kasvatettua psykologisesti sairaan aikuisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan aiheellinen pelko, mutten kyllä mitään neuvoja antaa koska, itseni tuntien, en koskaan uusperheelliseksi ryhtyisi. (siis omat veisi voiton yks nolla).

Ihan sama juttu. Omat lapset ovat omia ja minä olen heidän äitinsä, joten tottakai panostaisin heihin enemmän kuin vieraisiin kakaroihin. Heillä on omaa äitinsä. Tosin en edes lähtisi tuollaisiin kuvioihin mukaan, ei kiinnostaisi yhtään. Oma aika on tärkeämpää kuin vieraiden kersojen kanssa käytetty aika.

Hyi hitto, mitä tekstiä... kakarat ja kersat. 

Ja hyvä, ettei sinua tuollaiset kuviot kiinostakaan. Ei nimittäin kukaan huolisi mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.

Ei todellakaan "vahvista", lue ap niiden kokemuksia, jotka ovat joutuneet "auttamaan" nuorempien sisarusten hoidossa. Tuskin haluat sellaista kokemusta kenellekään, jos olet normaalilla empatialla varustettu.

Ja tottakai tulet suosimaan omaa lastasi, koko sun elimistö ja psyyke tulee vaatimaan kaikki resurssit sun lapselle, teidän resurssit on muutenkin rajalliset, se on vain ikävää miehesi lasten kannalta. Ne on jo häviäjiä elämässä, ihan vain omien vanhempiensa takia ja tietysti sen takia, että niiden elämässä on äitipuoli.

Itse olisin sinuna lähinnä varuillani sen kanssa ettet ajaudu väkivaltaan miehesi lapsia kohtaan, se tapahtuu salakavalasti ja on niin yleistä, että sille on oma syndroomakin. Esim. ne äitipuolet suomessakin, jotka ajautuivat murhaamaan ja kiduttamaan miehensä lasta eivät tehneet tietoista päätöstä olla hirviöitä, vaan se ajatuu pikkuhiljaa tuohon.

Voit esim. harkita terapiaa, jossa voit purkaa negatiivisia tunteita miehesi lapsia kohtaan ettet pura niitä niihin lapsiin.

Sulla viiraa päästä. Oletko katkera eksä, kun tuollaisen paskasangon kaadat ap:n päälle.

Ap, jätä nyt osa kommenteista huomioimatta. Tällaisiin ketjuihin tulee aina joku avioeron katkeroittama kateellinen eksä, jota vitu.taa armottomasti se, että mies on perustanut uuden perheen. Tässäkin ketjussa on sekopäistä veetuilua, jota en sinuna edes lukisi, kuten kommentti nro 9.

Sinä vaikutat ihanalta uusperheen äidiltä, ja on tosi hyvä, että mietit tuota tasapuolisuutta etukäteen. Niin pitääkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.

Ei todellakaan "vahvista", lue ap niiden kokemuksia, jotka ovat joutuneet "auttamaan" nuorempien sisarusten hoidossa. Tuskin haluat sellaista kokemusta kenellekään, jos olet normaalilla empatialla varustettu.

Ja tottakai tulet suosimaan omaa lastasi, koko sun elimistö ja psyyke tulee vaatimaan kaikki resurssit sun lapselle, teidän resurssit on muutenkin rajalliset, se on vain ikävää miehesi lasten kannalta. Ne on jo häviäjiä elämässä, ihan vain omien vanhempiensa takia ja tietysti sen takia, että niiden elämässä on äitipuoli.

Itse olisin sinuna lähinnä varuillani sen kanssa ettet ajaudu väkivaltaan miehesi lapsia kohtaan, se tapahtuu salakavalasti ja on niin yleistä, että sille on oma syndroomakin. Esim. ne äitipuolet suomessakin, jotka ajautuivat murhaamaan ja kiduttamaan miehensä lasta eivät tehneet tietoista päätöstä olla hirviöitä, vaan se ajatuu pikkuhiljaa tuohon.

Voit esim. harkita terapiaa, jossa voit purkaa negatiivisia tunteita miehesi lapsia kohtaan ettet pura niitä niihin lapsiin.

Sulla viiraa päästä. Oletko katkera eksä, kun tuollaisen paskasangon kaadat ap:n päälle.

Niin varmaan, olen ensimmäisessä avioliitossa, ja tuollaisen äitipuolen uhri niin sanotusti.

En tunne ketään, siis ketään, jolla olisi mitään hyvää sanottavaa omasta äitipuolestaan.

Tilastollisesti äiti- ja isäpuoli on vaarallisin ihminen, jonka lapsi kohtaa koko elämänsä aikana.

Mielestäni se pitää ottaa huomioon, eikä aina maalailla jotain mielikuvitusunelmia siitä miten itse ei ainakaan ole sitten sellainen niin kuin ap on myös tekemässä.

Minäkin olisin sinuna enemmän huolissani siitä, että tunteeko oma lapsesi itsensä erityiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.

Ei todellakaan "vahvista", lue ap niiden kokemuksia, jotka ovat joutuneet "auttamaan" nuorempien sisarusten hoidossa. Tuskin haluat sellaista kokemusta kenellekään, jos olet normaalilla empatialla varustettu.

Ja tottakai tulet suosimaan omaa lastasi, koko sun elimistö ja psyyke tulee vaatimaan kaikki resurssit sun lapselle, teidän resurssit on muutenkin rajalliset, se on vain ikävää miehesi lasten kannalta. Ne on jo häviäjiä elämässä, ihan vain omien vanhempiensa takia ja tietysti sen takia, että niiden elämässä on äitipuoli.

Itse olisin sinuna lähinnä varuillani sen kanssa ettet ajaudu väkivaltaan miehesi lapsia kohtaan, se tapahtuu salakavalasti ja on niin yleistä, että sille on oma syndroomakin. Esim. ne äitipuolet suomessakin, jotka ajautuivat murhaamaan ja kiduttamaan miehensä lasta eivät tehneet tietoista päätöstä olla hirviöitä, vaan se ajatuu pikkuhiljaa tuohon.

Voit esim. harkita terapiaa, jossa voit purkaa negatiivisia tunteita miehesi lapsia kohtaan ettet pura niitä niihin lapsiin.

Sulla viiraa päästä. Oletko katkera eksä, kun tuollaisen paskasangon kaadat ap:n päälle.

Niin varmaan, olen ensimmäisessä avioliitossa, ja tuollaisen äitipuolen uhri niin sanotusti.

En tunne ketään, siis ketään, jolla olisi mitään hyvää sanottavaa omasta äitipuolestaan.

Tilastollisesti äiti- ja isäpuoli on vaarallisin ihminen, jonka lapsi kohtaa koko elämänsä aikana.

Mielestäni se pitää ottaa huomioon, eikä aina maalailla jotain mielikuvitusunelmia siitä miten itse ei ainakaan ole sitten sellainen niin kuin ap on myös tekemässä.

Minulle taas äitipuoleni on minulle tärkeämpi ihminen, kuin biologinen alkoholistiäitini, joka ei minusta ole välittänyt p*skan vertaa. Vanhempani erosivat minun ollessani 10v. ja jäin äidille. Silti vietin suurimman osan ajastani isän luona, johon sitten tuli tämä ihana äitipuoleni :) tai no, ehkä voisin nyt näin aikuisena kutsua häntä hyväksi ystäväksi, joka oli tuki ja turva tuolloin lapsena.

16 lisää vielä, että kun isäni sai lapsen tämän äitipuolen kanssa, niin en minä ikinä kokenut jääväni kakkossijalle. Ymmärsin, että pieni vauva tarvitsee paljon aikaa ja huolenpitoa, mutta sitä aikaa ja huolenpitoa riitti myös minulle täydestä sydämestä!

Ei perusta uusperhettä, simppeliä normaaleille ihmisille.

Sun pitää luopua tuollaisesta epärealistisesta tasa-arvon mallista. 

Eli lähdet siitä, että kohtelet lapsipuolia mahdollisimman hyvin. 

Kukaan ei voi vaatia, että olisivat samalla viivalla kuin oma lapsi. Älä siis vaadi sitä itseltäsikään. 

Suosiminen konkreettisesti on tietenkin väärin. Varaat parhaat hanhenmaksapallerot juuri omallesi yhteisestä pyödästä :D

Mutta tietysti mielesi ja sielusi on enemmän tämän oman puolella, jos ei ole, et ole täysin terve äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehesi lapset ovat jo sen verran isoja että ymmärtävät että vauva tulee viemään aikaa ja että olet vauva-aikana väsynyt. Hyvä puoli tuossa ikäerossa on se että isommat lapset pystyvät halutessaan auttamaan vauvan kanssa ja leikittämään tätä ja pitämään sylissä mikä vahvistaa heidän suhdettaan pikkusisarukseensa. En usko että teillä tulee suosimisen suhteen mitään ongelmaa kun lapset ovat niin eri ikäisiä. Pienet vaativat niin erilaista huomiota kuin isommat.

Ei todellakaan "vahvista", lue ap niiden kokemuksia, jotka ovat joutuneet "auttamaan" nuorempien sisarusten hoidossa. Tuskin haluat sellaista kokemusta kenellekään, jos olet normaalilla empatialla varustettu.

Ja tottakai tulet suosimaan omaa lastasi, koko sun elimistö ja psyyke tulee vaatimaan kaikki resurssit sun lapselle, teidän resurssit on muutenkin rajalliset, se on vain ikävää miehesi lasten kannalta. Ne on jo häviäjiä elämässä, ihan vain omien vanhempiensa takia ja tietysti sen takia, että niiden elämässä on äitipuoli.

Itse olisin sinuna lähinnä varuillani sen kanssa ettet ajaudu väkivaltaan miehesi lapsia kohtaan, se tapahtuu salakavalasti ja on niin yleistä, että sille on oma syndroomakin. Esim. ne äitipuolet suomessakin, jotka ajautuivat murhaamaan ja kiduttamaan miehensä lasta eivät tehneet tietoista päätöstä olla hirviöitä, vaan se ajatuu pikkuhiljaa tuohon.

Voit esim. harkita terapiaa, jossa voit purkaa negatiivisia tunteita miehesi lapsia kohtaan ettet pura niitä niihin lapsiin.

Sulla viiraa päästä. Oletko katkera eksä, kun tuollaisen paskasangon kaadat ap:n päälle.

Niin varmaan, olen ensimmäisessä avioliitossa, ja tuollaisen äitipuolen uhri niin sanotusti.

En tunne ketään, siis ketään, jolla olisi mitään hyvää sanottavaa omasta äitipuolestaan.

Tilastollisesti äiti- ja isäpuoli on vaarallisin ihminen, jonka lapsi kohtaa koko elämänsä aikana.

Mielestäni se pitää ottaa huomioon, eikä aina maalailla jotain mielikuvitusunelmia siitä miten itse ei ainakaan ole sitten sellainen niin kuin ap on myös tekemässä.

Minulle taas äitipuoleni on minulle tärkeämpi ihminen, kuin biologinen alkoholistiäitini, joka ei minusta ole välittänyt p*skan vertaa. Vanhempani erosivat minun ollessani 10v. ja jäin äidille. Silti vietin suurimman osan ajastani isän luona, johon sitten tuli tämä ihana äitipuoleni :) tai no, ehkä voisin nyt näin aikuisena kutsua häntä hyväksi ystäväksi, joka oli tuki ja turva tuolloin lapsena.

Good for you. Minulle ei.