Lapsemme rakastaa erästä sukulaistamme enemmän kuin minua:(
Meillä on 3 pientä lasta. Esikoisemme on aina ollut kiintynyt erääseen lapsettomaan sukulaiseensa. Tämä sukulainen viettää kaiken liikenevän aikansa meillä. Lomat, vapaat, oikeastaan kaikki. Hän on mielellään touhuillut lastemme kanssa ja lapset pitävät hänestä. Erityisen kiintynyt hän on aina ollut kuitenkin esikoiseemme. Ja esikoinen häneen.
Olen iloinen että hän pitää yhteyttä ja touhuilee lastemme kanssa, mutta yksi ongelma on. Nykyään kovassa uhmassa oleva esikoinen toteaa joka välissä rakastavansa tätä " Saaraa" eniten. Esim. sanoo jos hellittelen häntä että " en mä ole sinun poikasi mä olen Saaran poika" . Tai kun jostain joudutaan kieltämään, sanoo että " mä muutan Saaralle" tai " muuta pois täältä, Saarasta tulee mun uus äiti" . Tämä tuntuu musta ihan hirveän pahalta. Vaikka tiedänkin että uhmaikäinen voi kiukkuillessaan sanoa melkein mitä vaan, mutta silti.
Lisäksi ahdistaa se, että Saara on aika paljon erilaisilla lomilla ja vapailla ja AINA meillä. Näin ollen Saara viettää lasteni kanssa ne parhaat hetket ja tekee ne kivat jutut, minä saan tehdä työt ja kuulla ne väsyneen lapsen kiukut. Saara lähtee siinä vaiheessa kotiinsa. Mies ei tätä ongelmaa ymmärrä, kyse on hänen sukulaisestaan eikä mies välitä lasten kanssa touhuta muutenkaan. Ei ole ihmeemmin perheihminen:(
Kenellekään en voi tästä puhua, mutta nytkin olen salaa helpottunut että tämä ihmeihminen on töissä ja saan olla lasteni kanssa ja viettää myös niitä hyviä hetkiä.
Mitä pitäis tehdä?Ehdotuksia?
Kommentit (40)
Toinen käy meillä pitämässä hauskaa jonka jälkeen mulle sitten vaan kiukkuillaan. Siinä vaiheessa aikuinen hauskanpitäjä katoaa rauhoittumaan omaan kotiinsa. Mä saan niinä päivinä vaan ne paskat niskaan noin suoraa sanottuna.
Vierailija:
Tuohan olisi aika upeeta. Olla sinkku, käydä jossain naapurissa leikkimässä lasten kanssa ja sitten sanoa heikunkeikun kun tulee joku
homma eteen.
Joku kummallinen omistamisen halu tätä yhtä lasta kohtaan on aina ollut vaikka yrittääkin olla tasapuolinen. Silti se paistaa vahvasti läpi. Näin on aina ollut.
Vierailija:
Keksitkö jotain syytä siihen, miksi esikoisesi on niin rakas tälle " Saaralle" ?
Jätä nämä viestit auki kun Saara tulee...
aikuisen roolimallilta saati muutenkaan parhaalta mahdolliselta esikuvalta! Ja minustakin kuulostaa siltä, että tilanteessa on paitsi lapsen uhittelua äidille, myös tämän Saaran ottamaa hyötyä tilanteesta. Voin hyvin kuvitella lapsettoman ihmisen kiusauksen omia toisen lapsi ja tehdä itsestään tälle maailman tärkein ihminen... Mutta terve aikuinen ei toimi niin. Olen itse kärsinyt lapsettomuudesta (tämä nyt ei ole rinnastus Saaraan, kun en tiedä hänen taustoistaan tai motiiveistaan) ja silloin suurena lohtuna ja ilona oli ihana kummipoikani. Silti ei olisi koskaan tullut mieleeni alkaa kilpailemaan hänen suosiostaan vanhempiensa kanssa, vaikka ei se olisi kovin vaikeata ollut, kun perheessä oli paljon hoitoa vaativa pieni vauva ja esikoinen usein tuuliajolla. Mielestäni voi olla välittävä ja rakastava henkilö lapselle, ilman että tunkee itsensä syvälle perheen elämään ja alkaa esittää jotain " unelmien varaäitiä" . Minusta ei siis ollenkaan kuulosta siltä, etteikö tämä Saara olisi itse kovasti pyrkinyt saamaan tilanteen juuri sellaiseksi!!!
ei muni toisen pesään vaan menee hautomaan toisen munia
Saa jotain kiksejä siitä että on lapselle ykkönen. Minä olen sitten se tylsä ja paha äiti kun joudun kieltämään/ohjaamaan määrätyissä asioissa. Niitä tämä henkilö ei juuri tee, ettei lapsen tule paha mieli ja ettei suosio järkkyisi.
On aika lapsellinen joissain asioissa. Eikä vähiten siinä ettei ymmärrä eroa oman ja toisen elämän välillä. Hyvät välit pysyisi hyvinä pitempään jos joskus annettaisiin ihan oma-aloitteisestikin hieman tilaa.
ap.
Vierailija:
Selvästi henkilö nauttii siitä, että lapsi ripustautuu häneen ja ehkä pönkittääkin tilannetta monin tavoin... koska nauttii siitä kovasti itse. .]
Tosi " hyvä" roolimalli tosiaan sellainen aikuinen, joka käy vaan pitämässä hauskaa ja katoaa kun työt alkaa..!
Ja tuollainen, että muka vanhigossa lipsahtaa " äiti" -sana..! Sehän on ihan sairasta! Eihän sellaista voi tapahtua normaalisti. Eihän kukaan oikeasti sekoita itseään lapsen äitiin ellei ole vähän erikoinen psyyke itsellä. Kuulostaa oikeasti tasapainottomalta tyypiltä. Ap, ihan todella, laita jotkut rajat tuolle touhulle. Lapset voi tavata Saaraa, mutta järkevässä määrin. Sinähän sen päätät, tarvitsetko hänen " apuaan" . Päätä, että et tarvitse! Ainakaan niin usein. Ja sano Saaralle, että tarvitsette myös perheen yhteistä aikaa. Sano vaikka, että " ajateltiin tänään menne perheen kesken sinne ja sinne..." tai kutsu omia sukulaisiasi tai ystäviäsi kylään silloin kun tiedä että Saara on tulossa ja sano ettei nyt käy. Tee jotain, joohan. Ei noin kannata jatkaa.
Voiko tässä vielä käydä niin, että lakkaan jossain vaiheessa olemasta lapseni mielestä tärkeä lopullisesti?
Tapaamisten rajoittaminen ei tässä tapauksessa onnistuisi kuin välit katkaisemalla ja se tuntuu nyt melko hankalalta. Saara on niin symbioottisessa suhteessa lapseemme/lapsiimme että mitkään lievät rajoittelut on yhtä tyhjän kans.
ap.
Kuulostaa kuitenkin siltä, että sinulla on edes jonkin verran homma hanskassa eli olet uskaltanut vetää myös rajoja. Tee rohkeasti niin jatkossakin. Ja hyvä veto, että otit sosiaaliviranomaisiin itse yhteyttä, vaikka se varmaan hullulta tuntuikin. Onneksi nuo mummit -silloin kun ovat noin hankalia- eivät ole kuvioissa ikuisesti..!
Sehän sun ongelma tuntui olevan: lapsi tykkää jostain sukulaisesta enemmän kuin sinusta. Lapsi saa tykätä kenestä tykkää, ja sun täytyy vaan se hyväksyä. Mun mielestä sä olet vain mustasukkainen tälle Saaralle, joka mun mielestä (kaikki sun viestit luettuani) käyttäytyy aivan normaalisti.
ole ihan rauhassa juuri sellainen kuin olet.
Oma äiti on lapselle aina tärkein.
Ennemmin tai myöhemmin se selviää myös esikoisellesi.
Kohtele sinäkin esikoistasi samalla lailla kuin muitakin lapsiasi.
Ja ennen kaikkea pidä itsestäsi huolta! Samalla pidät huolta lapsistasikin!
Taidat itse olla tuo " saara" josta ap kirjoitti.??
Vierailija:
Sehän sun ongelma tuntui olevan: lapsi tykkää jostain sukulaisesta enemmän kuin sinusta. Lapsi saa tykätä kenestä tykkää, ja sun täytyy vaan se hyväksyä. Mun mielestä sä olet vain mustasukkainen tälle Saaralle, joka mun mielestä (kaikki sun viestit luettuani) käyttäytyy aivan normaalisti.
" vanhempansa" olisi tämä Saara. Eihän se ole mitenkään harvinaista, että lapselle voi omia vanhempia läheisempi olla esim. mummi tai täti tms. Silloin kai kuitenkin usein omissa vanhemmissa on jotain " vikaa" tai on ongelmia heidän kanssaan... Tuollainen kuvaamasti tilanne voi kuitenkin olla juuri se ongelma joka vuosien saatossa paisuu. Varsinkin viimeistään murrosiässä esikoinen saattaa haluta paeta kodin ahtaista rajoista vapaamielisemmän Saaran luo ja sukset voivat mennä pahastikin ristiin vanhempien -erityisesti äidin kanssa... Kehittelen tässä nyt siis sitä pahinta vaihtoehtoa. Eihän näin välttämättä käy, mutta kun tuo tilanne ei kuulostaa ihan terveeltä, niin pitää kai ottaa huomioon että kaikki on mahdollista. Ja ei kaikki lapset ole kiintyneitä vain ja ensisijaisesti äiteihinsä... ei se ole sittenkään mikään luonnon laki. Sinuna olisin varovainen ja tarkka nyt.
Kun kuvittelen itseni sinun tilanteeseesi tunnen kyllä halua katkaista välit Saaraan kokonaan. Mutta minä olen ehkä sellainen luonne, että en kestäisi tuollaista toisten kotona loisimista päivääkään... Ymmärrän, että Saarasta on ollut jossain vaiheessa myös apua, joten vaikea yht´äkkiä häntä poistaa elämästä. Onko mahdoton ajatus, että puhuisit hänen kanssaan ja sanoisit, että teidän perheenne tarvitsee enemmän omaa aikaa. Jos hän tästä suuttuu, niin ehkä ottaa itsekin vähän etäisyyttä.
t. 29
rakastavia aikuisia kuin vain me vanhemmat. Olen aina paasannut miehellekin sitä, että se on äärimmäisen tärkeää, että lapsella on paljon turvallisia aikuisia. Mummit ja kummit yms. ovat meidän koko perheelle tosi tärkeitä, mutta on tärkeää myös, että jokainen tietää paikkansa. Mummi on mummi eikä äiti, ja kummi on kummi jne. Lapsi saa rakastaa ketä haluaa niin paljon kuin haluaa, mutta aikuisten täytyy olla aikuisia suhteessaan lapseen. Minusta kuulostaa siltä, että Saara ei toimi oikein ja ehkäpä suorastaa epäsuorasti manipuloi ap:n lasta. Minusta Saara ei ole sellainen " turvallinen aikuinen" , jonka haluaa lapsen lähipiiriin, koska käyttäytyy noin. Minusta ap:lla on ihan hyvä syy pohtia näitä asioita, koska tilanne perheessä on kehittynyt kummalliseksi! Miettikää itse, jos joku perheen ulkopuolinen hengailisi teillä kaiken vapaa-aikansa ja lomansa. Jo se yksistään on outoa, ettei ole mitään omaa elämää eikä edes yritä elää sellaista.
t. 29
Ne on teidän lapsia ja te päätätte mikä on järkevää kasvatusta. Itse en pidä järkevänä kasvattamisena sitä, että tuollainen läheisriippuvainen, tasapainoton tyyppi viettää paljon aikaa lasteni kanssa!
En ymmärrä. Jos ollaan perhe, ollaan perhe. Jos mies Saara verukkeenaan liitelee pitkin ja poikin, niin paras olisi puhua miehelle. En oikein käsitä, että miehesi jättää sinut oman sukulaisensa armoille. Kai se nyt on OK, jos hän kerta saa mennä miten tykkää. Pah, tuollaiset aikuiset.
Tiedän tunteen, kun joku viettää jatkuvasti aikaa meillä. Se rikkoo perhettä ja aiheuttaa riitoja ja venyttää pinnaa, turhaan. Luin jostain joskus, että on tärkeää lapselle hahmottaa, kuka kuuluu siihen omaan perheeseen. Mummot ja mammat pitää olla omassa asemassaan (ei äitejä).
Onhan se selvä, että Saara on lapsesi mielestä kiva, kun hänen kanssaan vietetään sitä mukavaa aikaa. Itse ehkä välien rikkoutumisenkin uhalla kertoisin mielipiteeni siitä jatkuvasta hengailusta. En usko, että teille kenellekään on pidemmän päälle hyväksi, että tilanne jatkuu tällaisena.
Täytyy mietiskellä mitä teen asialle. Miehen kanssa välit kireenä ollu jo pitempään, hänen mielestään kaikki on mun syytä. Noin yleensäkin. Ei kovin otollinen maaperä keskusteluille.
Toisaalta, vaikka menis miten, erotakaan ei voi. Meillä on näitä lapsia ja tiedän että tapaamiskuviot menisi tosi sekaviksi eron myötä. Saarankin kun olisi saatava osansa. Olisi siinä tilanteessa myös yhtenä manipuloijana omista lähtökohdistaan käsin motivoituneena.
ap.
Ongelma ensimmäisen lapsen syntymästä asti on ollut se, että hän on ikäänkuin kilpaillut äidin paikasta kanssani. Se ei ole pelkkää pyyteetöntä auttamisenhalua ollut. Meillä on normaaleitakin ihmissuhteita ja sukulaissuhteita ja tämä ei sitä mielestäni edusta.
Heti lapsen synnyttyä Saara muisti mainita että HÄN on paljon kokeneempi lapsia hoitamaan kuin minä. Lapsi oli minun ensimmäiseni.
Elää omaa elämätöntä elämäänsä ja leikkii perhettä meillä. Ei edes halua muuta:(
ap.
Vierailija:
Lapsi saa rakastaa ketä haluaa niin paljon kuin haluaa, mutta aikuisten täytyy olla aikuisia suhteessaan lapseen. Minusta kuulostaa siltä, että Saara ei toimi oikein ja ehkäpä suorastaa epäsuorasti manipuloi ap:n lasta. Minusta Saara ei ole sellainen " turvallinen aikuinen" , jonka haluaa lapsen lähipiiriin, koska käyttäytyy noin. Minusta ap:lla on ihan hyvä syy pohtia näitä asioita, koska tilanne perheessä on kehittynyt kummalliseksi! Miettikää itse, jos joku perheen ulkopuolinen hengailisi teillä kaiken vapaa-aikansa ja lomansa. Jo se yksistään on outoa, ettei ole mitään omaa elämää eikä edes yritä elää sellaista.t. 29
Pakkohan sen on kuunnella, kun on omasta perheestä kyse.
Ja Saaralle porttikieltoa. Mitä pirua kukaan tekee toisen nurkissa loisimassa. MÄ en ainakaan kattele. Olen viilentänyt välit kaikkiin hankaliin sukulaisiin. Tapaamiset eivät minulle sovi, kylään en kutsu ja puhelimessakaan en viitsi keskustella.
Perheen sisälle ei voi ottaa mitään iilimatoja pesimään.
Ja sano sille ukollesi, että lähdet kahdeksi viikoksi reissuun. Saaran kanssa voi sitten hoitaa kotia. Siinäpähän näkee sitten.
Täytyyhän sinullakin olla sananvaltaa, koska on kyse omasta kodistasi.
Onko hän joku lapseton vanhempi täti vai nuori ihminen?
Jos hän kohtelee lapsiasi eriarvoisesti, niin siitä kyllä minun mielestäni pitäisi sanoa, mutta muuten kyllä iloitsisin siitä, että lapsella on tällainen sukulainen, joka hänestä välittää. Keksitkö jotain syytä siihen, miksi esikoisesi on niin rakas tälle " Saaralle" ?