Kodin ahdistava ilmapiiri ja vanhempien asenne

Mulla on omasta mielestäni ollut vähän samantapainen juttu, ollaan kyllä matkusteltu ja periaatteessa kaikki asiat ihan hyvin. Mutta kotonamme on aina ollut todella ankea ilmapiiri.

Ja vielä, ihan kun mun vanhemmat, äiti kattoo elloksen kuvastoa, ja iskä lukee mv-lehteä, kuinkas sattui. :D

Tuntuu kanssa, ettei mua ja mun veljeä ole oikeen kannustettu mihinkään, tarkoitan pääasiassa opiskelua, joka on mulle tärkeä asia. Jos vanhempani saisivat päättää, olisin ammatiltani varmaan puhelinmyyjä tai kaupan kassa. :D 

Ei hätää, kohta pääset pois sieltä.

Et ehkä voi vaikuttaa vanhempiesi asenteeseen, mutta voit vaikuttaa siihen annatko heidän asenteensa vaikuttaa sinuun ja tulevaisuuteesi.

:D Mikä sattuma, 1! Joo, ei tässä o enää montaa vuotta onneksi. Jotenkin täällä masentuu :(

Ap

Mun lapsuus oli tuollainen. Neuvoni on, että on hyvä kun olet tiedostanut ongelman ja älä jää odottamaan, että he siitä koskaan muuttuisivat, vaan etsi uusia ihmissuhteita, nuoria ja vanhoja ystäviä harrastusten parista.

V*tuttaa kuunnella aina sitä äidin epämääräistä öninää kun yrittää jutella. Inhottava juntti. :( Tuntuu pahalta puhua näin omasta äidistä mutta oikeasti meinaa välillä itkettää kun muiden vanhemmat kannustaa harrastamaan ja ovat täysillä mukana niissä lasten jutuissa ja läsnä!

Ap

Hei, olen pahoillani. Tee kaikkesi, että kouluttaudut hyvin. Ota opintolaina, jos tarve vaatii. Sen saa maksettua nopeasti pois, kun olet hyvässä ammatissa ja työelämässä.

Todellakin haluan kouluttautua korkealle, häpeän vanhempieni koulutusta ja omaa taustaani. Eniten ärsyttää äiti. Hän puhuu aina tiuskimalla ja v*ttuilee esimerkiksi koirapelostani jatkuvasti tyyliin "toi yks ln taas lopettamassa Rekkua" kun en uskalla silittää koiraamme. :/ Se satuttaa.

Ap

Koen olevani masentunut, juuri tuon takia ettei kuunnella tai huomioida tarpeeksi. Pitäisi opetella vaan olemaan hiljaa ja häiritsemättä. Vihaan itseäni ja tunnen etten kelpkelpaa tällaisena vanhemmilleni.

Ap

Up

Ahdistaa myös se, että me olemme juuri sellainen wt perhe kuin AVn provoissa aina on:

- Vanhemmat duunareita, vain amis käytynä

- Äiti polttaa ja on lihava

- Vanhemmat lukevat Seiskaa

- Luetaan myös MV-lehteä

- Ei keskustelutaitoja

- Ei kannustusta

- Jonkinlainen "herraviha" (tämä ärsyttää kamalasti)

- Syödään aina tyyliin makkaraa ja ranskalaisia

- Nauretaan kakkapieruvitseille ruokapöydässä

- Kaivetaan nenää ruokapöydässä

- Syödään suu auki ja puhutaan ruoka suussa, äitiä täytyy vahtia kun hän syö, ettei tukehdu

- "Vapaa kasvatus", onneksi siskon kanssa osattiin kasvattaa itsemme kohteliaiksi ja hiljaisiksi

- Puhuminen äyskimällä

Eiköhän tuo jo riitä, mutta kyllä tällainen ilmapiiri oikeasti ahdistaa ja masentaa, eikä voi kun vaan toivoa parempaa. Joskus tuntuu, että voisin kuolla häpeästä. :( Ahdistaa.

Ja kun muut kaverit koulussa kertovat että omat vanhemmat seuraavat heitä somessa, menevät seuraamaan pelejä ja ovat mukana harrastuksissa ja tukevat ja ovat ylpeitä lapsistaan, kannustavat opiskelemaan ja oikeasti keskustelevat lastensa kanssa ja viettävät aikaa perheenä. Miksi minä en saa kokea mitään sellaista?

Ap

Mitä ihmettä sä nyt taas sekoilet?

Mun vanhemmat oli kans sellasia, että ne ei reagoineet yhtään mihinkään mun juttuun mitenkään. Jos sanoi jotain, niin molemmat oli aina vaan ihan hiljaa. Se mihin reagoitiin ylipäätään jotenkin oli, jos olin tehnyt jotain väärin. Ja siihen reagoitiinkin sitten huolella. Pieksäen, huutaen suu vaahdossa. Kateellisena kuuntelin, kun kaverit kertoivat käyvänsä äitiensä kanssa ostoksilla tms. Minulla ei mitään henkistä yhteyttä äitiini. Juntteja ovat myös. Mulla tuli lapsuudesta ja nuoruudesta ihan kauheat traumat ja ongelmat, jotka alan selättää vasta nyt nelikymppisenä. Tsemppiä sulle ja muista, että olet tärkeä. Jos alkaa tuntumaan liian ahdistavalta, niin älä epäröi hakea apua.

Kannattaa etsiä kavereita, vaikka koulusta tai harrastuspiireistä. Älä tuo niitä kotiisi, ettet joudu häpeämään, vaan menkää leffaan tai kirjastoon tai kahville.

Hanki poikakaveri ja harrasta seksiä. Tai tyttökaveri, kumpi nyt sattuu olemaan sun juttu.

Ei kukaan voi vanhempiaan valita, mutta viisaita ratkaisuja voi silti tehdä nuorellakin iällä.

Jos sulla on koulussa hyviä tyyppejä opettajina, juttele niiden kanssa, jos haluat aikuista juttuseuraa.

Joo, kyllä kavereita näen harrastuksissa ja käyn kaupungilla koulun jälkeen ja muutenkin vietän aika paljon aikaa kodin ulkopuolella.

Meillä ei onneksi ole väkivaltaa tai mitään kamalaa raivoamista, mutta tuo huomiotta jättäminen :(

Ap

Vierailija kirjoitti:

V*tuttaa kuunnella aina sitä äidin epämääräistä öninää kun yrittää jutella. Inhottava juntti. :( Tuntuu pahalta puhua näin omasta äidistä mutta oikeasti meinaa välillä itkettää kun muiden vanhemmat kannustaa harrastamaan ja ovat täysillä mukana niissä lasten jutuissa ja läsnä!

Ap

Syytätkö äitiäsi siitä että hänellä on mielenterveysongelma?

Vihainen saat olla, mutta äitisi ei ole tahallaan sairas.

Hanki itsellesi kuulija vaikka auttavasta puhelimesta tai naapurin tädistä tai mummosta, kun ei vanhemmistasi siihen ole.

Vähän mietin, mikä yhteys isän kognitiotasolla (mv) on äitisi masennukseen. Todennäköisesti ylläpitää, jopa pahentaa äidin tilaa. Ei niin tyhmästä miehestä ainakaan tukijaksi ole...

Mun vanhemmat oli kanssa tosi välinpitämättömiä koulujen ja harrastusten suhteen. Ei koskaan kyselleet, onko läksyt tehty, pitäisikö harjoitella harrastusta varten tms. Sama juttu jatkuu vielä aikuisena. Eivät esim. vaivautuneet publiikkiini, vaikka kutsuin hyvissä ajoin. 

Meillä on kuitenkin rikas perhe, ja ollaan aina syöty hyvin ym. Lisäksi äiti on kyllä tehnyt kaikenlaista pientä mun hyväksi, esim. kutonut villasukkia ja -puseroita, tuonut ruokia tullessaan kun käy kylässä ym. Vaan mun tekemiset ei tunnu kiinnostavan.

Ei, en syytä. Tiedän että äidillä oli rankka lapsuus. Se öninä on siis sellaista "aa" tai "mm" jos vaikka yritän jutella.

Isä on kuitenkin mielestäni parempi kuuntelija ja hän on yleensä edes vähän kannustavampi kuin äiti. Ja kyllä he rakastavat toisiaan, mutta raha-asiat stressaa molempia ja äidillä myös työpaikalla inhottavia työkavereita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on omasta mielestäni ollut vähän samantapainen juttu, ollaan kyllä matkusteltu ja periaatteessa kaikki asiat ihan hyvin. Mutta kotonamme on aina ollut todella ankea ilmapiiri.

Ja vielä, ihan kun mun vanhemmat, äiti kattoo elloksen kuvastoa, ja iskä lukee mv-lehteä, kuinkas sattui. :D

Tuntuu kanssa, ettei mua ja mun veljeä ole oikeen kannustettu mihinkään, tarkoitan pääasiassa opiskelua, joka on mulle tärkeä asia. Jos vanhempani saisivat päättää, olisin ammatiltani varmaan puhelinmyyjä tai kaupan kassa. :D 

Yritä vaan keskittyä omiin juttuihin. Hae tukea ja ymmärrystä harrastusten parista ja opettajilta.

En osaa muuta neuvoa antaa.

Itse olen kasvanut samantyylisessä ympäristössä. Kannustusta ei kannattanut edes odottaa. "Ei susta ole... Et sinä osaa" olivat tyypillisiä kommentteja jos opettelin vaikka jostain helppoa koulujuttua.

Ammatinvalintaneuvo oli " tuon tytön pitäis alkaa tarjoilijaksi, että se oppis palveleen"

Aivan käsittämättömän kommentti. Vanhempieni suurin toive oli, että oppisin palvelemaan.

Kun kuitenkin lähdin opiskelemaan vähän enemmän, alkoi hirveä painostus, että lopettaisin opinnot ja menisin vaikka johonkin "kahvia keittelemään".

Sitten kun valmistuin ja menin töihin, tuli heille huoli siitä, että kuka työni sitten tarkistaa. Kun enhän minä voi itse osata.

Ei ole hyvää tehnyt itsetunnolle.

Olisi pitänyt ymmärtää ottaa välimatkaa siihen porukkaan jo nuorena.

Nykyään taitaa älypuhelimet voittaa lapset vanhempien silmissä muutenkin. :( Surullista.