Ottaisitko sisaruksesi lapsen/lapset jos hänen vanhempansa kuolisivat? Kenelle haluaisit omat lapsesi?
Siis todella epätoivottava case, että sisaruksesi ja hänen puolisonsa menehtyisivät. Kenelle heidän lapset menisi?
Mulla ei ole omia lapsia ja sisarusteni lapset on hyvin pieniä vielä. Olen yli 40v jo, joten pikkuisen joutuisin miettimään, mutta en keksi kovin montaa muuta, jolle suostuisin lapset antamaan kasvatettavaksi. Paras olisi mielestäni jos sisareni voisi ottaa veljeni lapsen ja toisin päin. Näin serkut saisivat kasvaa yhdessä.
En tosiaan tiedä, miksi tällaista mietin, mutta mulla on kaikenlaisia kauhuskenaarioita aina takaraivossa kun joku läheinen vaikka matkustaa.
Kommentit (33)
Omia lapsia ei ole eikä tällaisia tule juurikaan mietittyä. Mutta jos sisaruksen lapsille ei olisi muuta huoltajaa lähisuvussa, ilman muuta ottaisin heidät mieluummin kuin antaisin sijaisvanhemmille.
Ottaisin. Asiaa ei tarvis edes miettiä. Käytännönjärjestelyitä toki sit senkin edestä.
Ottaisin myös miehen sisarusten lapset meille.
-3
Kauhea tilanne olisi, ja tarkoitan että menettäisin veljeni ja hänen vaimonsa ja lapset perheensä, en "uudelleensijoittelua". Mun veljellä on kolme lasta, asuvat 300km päässä. Ollaan kyllä läheisiä. Mä luulen, että keskimmäinen tyttö, 17v, voisi tulla meille (ollaan lapseton pari, Hki), koska on hakeutumassa yliopistoon lukion jälkeen. Esikoinen on kehitysvammainen 19v. Hänelle olisi ainoa vaihtoehto ns. sisäoppilaitos. Sellaisessa hän käy nytkin koulua, viikonloput kotona. Nuorimmainen 13v menisi varmasti kummeilleen, siellä samanikäinen poika ja asuvat samalla kylällä.
Nyt kyllä koputetaan puuta. Hirveä ajatus.
No en todellakaan ottaisi, ei minun ongelma.
En ottaisi vanhimman siskoni penikoita. Kamala lauma, jonka käytöstä on jo liian myöhäistä oikaista. Tulevaisuus varmasti sama wt kuin siskoni. Nuorempien sisarusteni lapset sen sijaan kyllä ottaisin. Nuoremmat sisarukseni ovat hyviä kasvattajia, lapset ovat kehittyneet normaalisti, käyttäytyvät kuin ihmiset, heillä vaikuttaa olevan normaali aivotoiminta - ja he tulevat todennäköisesti olemaan parempaa kuin tuo räkäinen lauma apinoita.
Ja ei tarvi lätistä kylmyydestä tai julmuudesta tai muuta aivohöttöä. Ette tunne tapausta. Minä joudun kärsimään heistä pelkän yhteyden vuoksi - ja lisäksi vielä maksamaan sen roskan lisääntymisestä aiheutuvia kuluja, koska minullahan "on varaa". Joka kerta, pyytäkää Leena-tädiltä, sillä on varaa. Leena-tätihän auttaa, kun sillä on varaa. "#¤¤#"# Nuorempien sisarusten lapset saavat kaiken mahdollisen rakkauden. Olen myös testamentilla määrännyt, että tuo sisar tai hänen lapsensa, tai heidän lapsensa eivät tule perimään minua, eivätkä voi periä muidenkaan sisarusteni kautta. Hyi helvetti.
Tarjoutuisin ottamaan. Tosin asumme kaukana toisistamme ja varsinkin, jos he olisivat siinä vaiheessa jo koulussa ja muutenkin juurtuneet sinne, niin ehkä esimerkiksi puolisonsa sisaren perhe olisi luontevampi valinta. En osaa sanoa kenelle haluaisin oman lapseni. Toivottavasti löytyisi joku sellainen perhe, joka olisi valmis rakastamaan lastani kuin omaansa.
Voisin ottaa veljeni lapsen, mutta en haluaisi oman lapseni menevän heille.
En ottaisi. Antaa alapeukkujen sataa.
Kärsin vakavista mielenterveysongelmista. Vaikka mieli tekisi ja vastuuntunto pakottaisi, en ottaisi lapsia kanssani samaan talouteen. Minulla on taipumusta sekä henkiseen että fyysiseen väkivaltaan. Sille on syynsä, miksen vauvakuumeilusta huolimatta ole hankkinut lapsia. Kyllä tuollainen vapaaehtoisesti tässä oleva iso aikuinen mies kestää minut, mutta lapsi ei. En voisi koskaan pakottaa lasta elämään kanssani. Vanhempi-hahmon tulisi olla turvallinen, luotettava, ennalta-arvattava ja vakaa. Minä en ole mitään noista – en kykene olemaan. Tästä syystä en ole myöskään koskaan vahtinut sisaruksieni lapsia. Tai mitään muitakaan lapsia.
Ottaisin ehdottomasti, en voisi ikinä antaa siskojeni lasten mennä "systeemiin" tai vieraaseen perheeseen. Täytyy myöntää, että jännittäisi miten pärjäisin toisen siskoni pojan kanssa, hän on niin erilainen kuin omani ja todella villi, mutta siis totta kai ottaisin. Tosin luulen, että isovanhemmilta löytyisi myös kiinnostusta ja ovat vielä nuoria, joten ehkä menisivät heille.
Toki. Toinen on juristi ja toinen insinööri.
Ei lapsia niin vain oteta.
Viranomaiset päättävät orvon sijoituksesta.
Sukulaisuussuhteet saatetaan jopa katkaista, ettei lapsi "hämmenny" uudessa tilanteessaan.
Kaksi lasta on minulla ja miehellä. 8v ja 4v.
Veljelläni kolme lasta 4kk, 1v6kk ja 8v. Kaksi nuorempaa on eri naiselle. Asuvat kaukana. Naisella aiemmin myös kaksi muuta lasta. Jos veljeni ja tämä uusin nainen kuolisivat menisivät kaksi aiempaa lasta varmaan omalle isälleen. Ja nämä nuoremmat menisi varmaan tämän naisen vanhemmille. Asuvat samalla paikkakunnalla ja ovat suhteellisen nuoria. Naisella on vain nuorempia sisaruksia, joista osa vielä alaikäisiä. Tämä 8v asuu meidän lähellä äitinsä ja uusien monimutkaisten uusperhekuvioiden keskellä. Menisi varmaan jonnekkin muualle. Ehkä äitinsä puolen sukulaisille. Mukana myös uusien kumppaneiden lapsia.
Siskollani on kolme poikaa 5-13v. Kaksi vanhinta sijoitettu kodin ulkopuolelle ja kolmaskin hyvää vauhtia diagnooseja saamassa. En kykenisi heitä hoitamaan. Oman perheemme kustannuksella ja toisten hyvinvoinnilla menisi. Ei kiitos.
Miehen siskolla on yksi lapsi. Hänellä kanssa uusperhekuviot siihen malliin ja tämän lapsen isommilla sisaruksillakin on jo omia lapsia. Menisi varmaan sinne.
Omat lapseni. Hmmm. Jos molemmat kuolisimme niin kukaan sisaruksistani ei pystyisi näitä ottamaan. Miehen vanhempiin ei olla väleissä, siskonsa saattaisi ehkä voida ottaa, veljensä ei. Omat vanhempani varmaankin haluaisivat, mutta toisaalta asuvat hyvin kaukana ja syrjässä. En tiedä todellakaan miten kävisi. Järkevästi jos toivoisi, niin haluaisin että sijoitettaisiin tänne nykyiselle kotipaikkakunnalle (säilyisi koulu ja kaverit) ja saisivat vierailla säännöllisesti mummolassa kaukana. Ehkäpä serkkuni voisi lapset ottaa tai joku tuttava. En todellakaan tiedä, kun lähellä ei tukiverkkoja ole.
Paras olisi, jos tässä ihan hengissä saisi pysyttyä edes toinen niin kauan, että lapset on ainakin 16v.
Omalla siskollani ei ole lapsia. Jos olisi, ottaisin toki jos tarpeen tulisi. Ei ole, mitä olen suunnitellut, mutta kerrankos ne suunnitelmat elämässä uusiksi menevät.
Mieheni sisarusten lapset toki otettaisiin meillekin, mutta oikeasti molempien kohdalla olisi myös innokkaampia ja läheisempiä ottajia molempien äitien isovanhemmat. Vielä seuraavan 10 vuotta ovat sen ikäisiäkin, että lapset menisivät varmasti isovanhemmille. Tuon jälkeen jos tapahtuisi jotain niin varmaan jo tulisivat meille.
Omat lapseni antaisin mieluiten omille vanhemmilleni, koska ovat tutuimmat aikuiset lapsille, veljelleni en lapsiani haluaisi.
Lasten serkut voisin periaatteessa ottaa meille mutta käytännössä tänne ei mahtuisi.
Jos veljeni saisi lapsen niin ottaisin tänne ehdottomasti, vaikka varmaan hänet sijoitettaisiin äitinsä äidille.
Haluaisin,mutten varmaan pystyisi, liian monta. Omani haluaisin äidilleni, appi täys juoppoo ja käly ei ole lapsi-ihminen. Siskollani kädet täynnä omien kanssaan.
Se on kyllä valitettava taivaan tosi, että lapsiaan ei voi testamentata, vaan kunnan sosiaalitoimi hoitaa...
Ei siitä silti varmaan haittaa olisi, että omat toiveensa olisi paperille laittanut. Taisi koskea aika montaa suomalaista ainakin tsunamin yhteydessä. Ainakin joitakin perheitä oli, mistä kotiin palasi vain yksi lapsi.
Sisareni perhe asuu ulkomailla miehensä kotimaassa. Olisi kyllä erittäin valitettavaa jos lapsensa jäisi sinne miehensä sukulaisille, koska omat vanhempani eivät pysty kommunikoimaan vävynsä sukulaisten kanssa. Senkin takia ehdottomasti ottaisin itselleni, vaikka minäkin olen lapseton ja yli 40v.
Ottaisin, mutta ovat läheisiä molemmat, joten tämä olisi varmasti sekä heidän että minun toive. Omat lapseni haluaisin myös sisarukselleni, juuri tuon läheisyyden ja usein näkemisen vuoksi. Olisi lapsille se luonnollisin vaihtoehto ja rehellisesti sanottuna myös se aidosti empaattisin tuki.
Vähiten haluaisin lapset isovanhemmille, jotka rakkaita, mutta heillä on paljon jo omia haasteita. En ole ylipäätään kovin varma, osaisivarko siirtyä enää siitä isovanhemman roolista vanhemman rooliin, ja vanhemmanhan lapset tarvitsisivat nimenomaan. Mielestäni olisi hyvä, että lapsilla on vanhempina sellaiset, joilla on vanhemmuuteen muutenkin sillä hetkellä kosketuspintaa. On eri asia ottaa yhtäkkiä viisivuotiaan huoltajuus, kuin kasvattaa sitä vauvasta asti. Varmasti helpottaisi, jos itsellä ei olisi kovin kaukaista aikaa se oma vanhemmuus.
Miehellä on myös sisaruksia, mutta heitä tavataan pari kertaa vuodessa, olisi varmasti vaikeaa sekä lapsille että heille. En usko, että olisi kovin mieluisaa kummallekaan osapuolelle.
Ottaisin. Omat lapset ovat jo aikuisia.