Veljeni aiheutti minulle suutuspäissään (alaikäisenä) tapaturman jonka jäljet näkyvät edelleen kasvoissani. Ajattelin nyt korjauttaa ne viimein, mutta olisiko moraalisesti väärin
pyytää veljeltä tai vanhemmilta osallistumista kustannuksiin? Arvio hinnasta oli n. 4000 euron luokkaa.
Kommentit (101)
Ajattelisin, että olis parasta suunnata kysymystä sekä veljelle, että vanhemmille. Toteat, että olet nyt päättänyt mennä korjauttamaan tapahtumasta jääneet arvet, että olisiko heillä intoa lähteä sponsoroimaan kun kuitenkin ovat aikoinaan vastuussa asioista olleet tavalla ja toisella. Suoraan kysymykseen toivottavasti tulee sitten suora vastaus.
no ei todellakaan tarvitse maksaa jotain 12-vuotiaana tehtyä juttua.
Miksi tilanteeseen jouduttiin? Hän vain yhtäkkiä yllättäen löi, sinä täysin syytön?
Yleensähän näissä tapauksissa on kyllä kiusaamista, ärsyttämistä jne taustalla, ja molemmat osapuolet syyllisiä kun kyseessä on vielä melko pienet lapset.
Siis nyt aikuisiällä alat vaatia veljeltä kauneusoperaatioon rahaa, kun hän lapsena teloi sun naamaa?
Minua vaadittiin aikuisena maksamaan yhtäkkiä lelua, jonka rikoin lapsena. Vanhempien mielestä korvausvelvollinen, kun he olivat lelun ostaneet. En maksanut...
Niin no.... minusta vanhempasi ovat paljon enemmän vastuussa kuin veljesi, joka oli alaikäinen lapsi.
Sinuna juttelisin vanhempien kanssa. Että vamma - jos se on selkeä ulkonäköhaitta eikä tyyppiä puolen sentin arpi korvan takana - on vaivannut sinua pitkään ja haluaisit sen korjauttaa, mutta se maksaa neljä tonnia. Että voisivatko vanhempasi ja veljesi auttaa kustannuksissa?
Älä ala syyllistää, raivota ja mankua. Ole asiallinen. Jos heillä on moraali kohdillaan (ja varaa auttaa), he kokevat velvollisuudeksi avustaa ainakin siinä summassa.
Juridisesti tuskin saisit latin latia, koska alaikäisten kärhämöintiä ja aikaa kulunut...joten käräjöimään ei kannata ryhtyä. Siksi en alkaisi paukuttaa nyrkkiä pöytään, vaan vedota nätisti.
Mun mielestä olisi ihan oikein keskustella asiasta vanhempiesi kansa ja pyytää/vaatia heitä osallistumaan tai maksamaan korjauskulut. Muistuta että kun olit lapsi, sovitte että katsotaan sitten aikuisena jne. Kerro miten paljon on suhun vaikuttanut ja myös mielipiteesi siitä, että vanhempien olisi hyvä kuluissa auttaa, kun veli alaikäinen teon sattuessa ja siten molemmat tekohetkellä vanhempienne vastuulla.
Olisi jotenkin outoa ajatuskin, että vaatisin veljeltäni lapsuuden kahakoissa tullutta arpea. Ärsytin veljeä, ja hän sitten tönäisi. Kaaduin ja kaapin ovesta jäi vekki.
Ymmärrän katkeruutesi veljeäsi kohtaan, mutta luulen ettet tässä tapauksessa voi edes vaatia mitään korvauksia. Varmaan rikos on jo muutenkin vanhetunut, jos ajatellaan juridisesti.
Oletko vanhemmiltasi kysellyt avustuksia?
Vierailija kirjoitti:
Minua vaadittiin aikuisena maksamaan yhtäkkiä lelua, jonka rikoin lapsena. Vanhempien mielestä korvausvelvollinen, kun he olivat lelun ostaneet. En maksanut...
Joo lelut onkin yhtä arvokkaita kuin toisen naama...

Samalla logiikalla mennään. LAPSENA törppöilty, kuitenkin lapselle normaaliin tapaan, ja sitten aikuisena ollaan käsi ojossa... ei minusta oikein.
Juridisesti et varmaan voi vaatia enää mitään, mutta jos minulta kysytään, vanhemmillasi ja veljelläsi on kyllä moraalinen velvollisuus osallistua kuluihin.
Mitäpä luulet veljesi tuumaavan asiasta?
Eikös joitain rikoksista voi nykyään nostaa kanteen 18 vuotta täytettyään? Onko pahoinpitely sellainen rikos? Voiko pahoinpitelyssä tulla alaikäiselle korvausvelvollisuus, vaikka ei ole rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan?
Se on sitten toinen juttu että monenko euron arvoiseksi oikeus arvioisi ilmeisesti kosmeettisen haitan joka sinulle on aiheutettu.
Vanhempia en oikein osaisi vaatia mitenkään tuosta vastuuseen, se ei ainkaan millään juridisilla keinoilla onnistua. Toki aina voi vedota omaantuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos veljesi oli tekohetkellä alle 18v. niin et voi.
Eikö korjaus onnistuisi julkisella puolella?
Yleensä jos esim. lapsena saa arpia kasvoihin, ne korjataan vasta aikuisena ja onnistuu myös julkisella puolella.
Kyllä alle 15-vuotiaskin on korvausvastuussa, yli 15-vuotias rikosvastuussakin. 18 v ei ole mikään ikäraja näissä asioissa.
Entäs tekojen vanhenemisajat?
Mielestäni AP:n pitäisi sanoa asiasta suoraan vanhemmille ja veljelle. Voiko asiasta tehdä enää rikosilmoitusta vai onko rikos vanhentunut? Lapsikin voi olla rikollinen ja vanhemmat vastuussa lapsen tekemistä rikoksista. Jos eivät maksa, laittaisin välit poikki.
Ihan uskomattoman typerältä tuntuu, että kymmenen vuoden kuluttua aletaan penätä jotain korvausvastuita, ajalta jolloin molemmat olivat vielä lapsia.
Vaikea kuvitella, että osa ihan tosissaan kehtaa ehdottaa tämän ajan jälkeen rikosilmoitusta tai välien poikki laittamista jos veli ei maksa.

Tässä ei tietenkään ole kerrottu kaikkea, mutta voisin hyvin kuvitella, että silloin aikoinaan asia on painettu jotenkin villaisella eikä veljen käytökseen ole puututtu riittävästi. Voisin hyvin kuvitella, että ap:n perheessä on ollut monenlaista laiminlyöntiä (henkistä ja emotionaalista ainakin), ja velikin on ehkä tavallaan oirehtinut sen takia. Yksi laiminlyönnin muoto on mielestäni myös se, että veljen väkivaltaiseen käytökseen ei ole puututtu kunnolla.
Mikäli perheessä on ollut jotain tuontyyppistä, minun ja monien muiden mielestä hoitokuluihin osallistuminen tai tarvittaessa välien katkaiseminen ei kuulosta ollenkaan mahdottomalta idealta.

Veljeltähän näitä ei silloin vaadita korvaamaan, vaan vanhemmilta voi kysyä (ei vaatia). Vanhempien vastuullahan tässä tapauksessa molemmat ovat olleet.
Olisi se aika jännä fiilis, jos oma veljeni nyt tulisi vaatimaan korvauksia kun purin sitä taaperona niin, että sillä on jäljet vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Korjausta ei tehdä julkisella puolella, sen olen kysynyt. Tuolloin lapsena tosiaan puhuttiin että katsotaan sitten aikuisena uudestaan, mitä voidaan tehdä. Veljeni ei koskaan saanut mitään rangaistusta teostaan ja oli väkivaltainen minua kohtaan vielä monta vuotta myöhemminkin, olen asiasta katkera, myönnän.
ap
Nonni. No totta kai sitten otat asian esille heidän kanssaan, ja pyydät osallistumaan kustannuksiin. Ja veljeä kans. Mitään et menetä, vaikka pyydät häneltäkin rahaa, koska joka tapauksessa tuo hiertää jo välejä. Veli saa nyt mahdollisuuden korjata välejänne, jos suostuu osallistumaan maksuihin. Jos ei suostu, niin tilanne jää samaksi, eli olet edelleen katkera asiasta (ja ihan syystä) ja veli mulkku, joka ei edes muuttanut käytöstään sinua kohtaan paremmaksi tapahtuneen jälkeen. Vanhempien suhteen sama juttu. Tekivät virheen, että antoivat toisen lapsen kasvaa pelossa ja saada vielä fyysisiä vammojakin ilman, että puuttuivat väkivaltaisen veljen käytökseen. Vähintä mitä voi odottaa on se, että auttavat sinua korjaamaan vaivaan jääneet fyysiset vammat.
Vanhempiesi kuuluu maksaa hoitosi, olisi pitänyt tehdä se jo ilman pyyntöä! Jos veljesi on normaalisti ajatteleva kunnon mies, niin hän maksaa tuon ilman muuta.