Lue keskustelun säännöt.
Tulipa surkea olo siitä, että opin lukemaan vasta koulussa!
16.02.2018 |
Tuosta toisesta keskustelusta saa sellaisen kuvan, ettet ole älyllisesti mitään, etkä kukaan, jos et opi lukemaan viimeistään 5-6-vuotiaana. En minä ainakaan muista osanneeni lukea ennen ensimmäistä luokkaa. En myöskään muista, että lukemisen opettelu olisi ollut hankalaa. Taisin oppia sen heti, kun joku kertoi minulle, miten aakkoset toimivat.
Olisinkohan jossain akateemisessa perheessä oppinut lukemaan kotona? Vai olenko tyhmempi kuin keskimääräiset ihmiset, koska en oppinut lukemaan ihan itsestään? Miten kukaan edes muistaa sen hetken, kun oppi lukemaan? Itse en muista lapsuudesta muuta kuin joitakin välähdyksiä.
Ehkä tämä on selitys sille, miksi en ole tarpeeksi kunnianhimoinen. En vain ole tarpeeksi älykäs.
Kommentit (17)
Minä opin lukemaan nelivuotiaana, ja muistan yhä miten. Mutta en koe saaneeni siitä mitään sellaista etua, mitä muilla ei olisi ollut. Koulussa hyvin pärjäävä esikoiseni oppi lukemaan ekalla, eskarilainen ei vielä osaa. En usko tuon merkitsevän kerrassaan mitään.
Sillä on enemmän väliä, onko lapselle luettu. Satuja, loruja tai paremman puutteessa vaikka sanomalehteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pöh. Mun esikoinen oppi lukemaan ekalla, joskus siinä syksyn mittaan. Ihan yhtäkkiä.
Meni just lukioon 9,8 keskiarvolla, äidinkieli on kymppi ollut aina ja lukee valtavasti kaikenlaista kirjallisuutta.
En edes viitsinyt avata koko ketjua kun arvasin millaista soopaa siellä on. Jotkut oppii lukemaan tosi varhain, jotkut koulussa. Enemmistö oppii ekan luokan aikana. Myöhemmän elämän kannalta sillä ei ole mitään merkitystä.
Ehkä nykylapset oppivat nopeammin, kun on tabletit ja muut pelivehkeet.
Tuudittaudun sitten vaikka siihen, että en ole idiootti, vaikka opin vasta koulussa.
Terv. huijarisyndroomasta kärsivä ap
No se on ihan sama koska opit lukemaan kunhan opit. Nämä jotka prassailee sillä jotta oma mukula luki jo synnytyspöydällä ovat heikkoitsetuntoisia joiden pitää yrittää päteä jotenkin.
Mä opin lukemaan vasta koulussa ja hirveen määrän kirjoja oon kerinnyt elämäni aikana lukea, sekä osaan kirjoittaa hyvin. Siis tekstiä tulee ja elävää sellaista jota on kuulemma todella kiva lukea. Ja ei, en ole mahtava enkä muita parempi. Mulle on annettu vaan kirjottamisen taito ja olen siitä iloinen. Ja tosiaan en ollut nero enkä lahjakas lapsena.
Minäkin opin lukemaan vasta koulussa. Ensimmäisen luokan syksyn aikana opin sujuvasti lukemaan ja toisella luokalla ahminkin jo Harry Pottereita. Kolmannen luokan pääsiäislomalla (4 päivää) luin 28 kirjaa. Neljännellä luokalla luin Dan Brownia ja viidennellä Forsyten tarun. Lukiossa äidinkielen numero 10 ja kirjoitinkin laudaturin. Sain useita stipendejä lukuinnostani ja yhä edelleen nyt aikuisena olen todella nopea lukemaan ja sisäistämään tekstiä. Koulun testeissä sain aina koulun historian korkeimmat pisteet ym, joten en ole päästäni vetänyt tätä "olen nopea lukemaan" - ja kerron tämän siis siksi, että todistaisin, että sillä milloin oppii lukemaan ei ole väliä. Minusta tuli hyvä lukemaan ja se on minun vahvuuteni.
Ikinä en ole kokenut, että olisin jotenkin huonompi sen takia, että opin lukemaan vasta koulussa. Minulle luettiin paljon satuja alle kouluikäisenä, mutta silti opin vasta koulussa lukemaan. Silti minusta kasvoi jopa poikkeuksellisen kyvykäs lukemaan. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opin itse lukemaan koulussa, mutta ei se tuottanut tuskaa. En kyllä muista milloin opin, mutta varmaan aika pian. Muistan halunneeni lainata kirjoja koulun kirjastosta joululomaksi, ja olin pettynyt, kun kirjoja sai lainata korkeintaan 10. Enemmänkin olisi mennyt. Olen kuitenkin yliopiston käynyt, humanistinen ala, ja olen intohimoinen lukija, jolla on aina kirja laukussa mukana.
Lapsenikin oppi vasta koulussa lukemaan, mutta ei se ole nähtävästi haitannut. On jo lukiossa, ns. "eliittilukiossa".
Niinpä. Minulla, joka kyllä opin lukemaan neljävuotiaana, on sinulle rohkaiseva esimerkki. Olen ollut vuosia naimisissa miehen kanssa, joka oppi lukemaan vasta koulussa. Kolmenkympin hujakoilla mieheni osallistui Mensan viralliseen joukkotestaukseen. Mensa luokitteli hänet huppuälykkääksi. Hänen älykkyysosamääränsä on 160. Eli näin hurjan voimakkaasti se aikaisin lukemaan oppiminen korreloi yleisälykkyyden kanssa... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 60-luvun lapsi ja silloisessa mittakaavassa olin varhainen lukija eli opin ennen koulun aloittamista. Ehkä viisi-kuusivuotiaana. Vanhemmillakaan ei ole selkeää muistikuvaa. Joka tapauksessa sujuvasti ennen koulunkäyntiä.
Että ärsytti, kun kaverit sanoivat, kun sanoin lukevani Aku Ankkaa: ethän sinä lue... sun suu ei liiku.
Eli olivat niin tyhmiä, että luulivat lukemisen olevan jotain päälle päin näkyvää. Eikö näiden perheissä luettu Hesaria tms. ? Vai liikkuivatko huulet aina, kun isä sohvalla luki sanomalehteä :D
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Minulla, joka kyllä opin lukemaan neljävuotiaana, on sinulle rohkaiseva esimerkki. Olen ollut vuosia naimisissa miehen kanssa, joka oppi lukemaan vasta koulussa. Kolmenkympin hujakoilla mieheni osallistui Mensan viralliseen joukkotestaukseen. Mensa luokitteli hänet huppuälykkääksi. Hänen älykkyysosamääränsä on 160. Eli näin hurjan voimakkaasti se aikaisin lukemaan oppiminen korreloi yleisälykkyyden kanssa... :)
Yksittäistapaukset ovatkin korrelaation perusta :D
Että on tyhmiä, vaikka kuinka olisi nelivuotiaana oppinut lukemaan. Kovin pitkälle et vissiin opiskellut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä opin lukemaan vasta koulussa ja itseasiassa muistan, miten hankalaa oli oppia lukemaan. Peruskoulun päästötodistuksen ka oli 9.1, äidinkieli 10. Omista lapsista esikoinen oppi lukemaan ennen eskaria kesällä, nyt on päättämässä yläastetta hyvin keskinkertaisella keskiarvolla (jännäksi menee pääseekö lukioon 8,2 keskiarvolla, kun asutaan Espoossa). Keskimmäinen oppi lukemaan koulussa ekan talven aikana, päättää keväällä ala-asteen, näillä näkymin ainoa 8 tulee olemaan käytösnumero, kaikki muut 9 ja 10. Että ei korreloi muun elämän oppimsen ja menestyksen kanssa tuo lukemaan oppimisikä.
Enemmän olisin huolissani sun muistista, jos muistat lapsuudesta vaan jotain välähdyksiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anteeksi seksistinen näkökulma, mutta sinä taidat olla nainen. En ikimaailmassa voisi koskaan ikinä kuvitella kenenkään miehen harmittelevan moista vanhaa asiaa. Ei sovellu vaan tähän tapaukseen vaan naisten märehtimistaipumus on yleisesti tiedetty ja tunnustettu ilmiö ja pitkälti siitä johtuu myös naisten yleinen taipumus masentuneisuuteen.
Miten sellainen voi enää ketään vaivata?
Osa, ketkä oppii ennen koulun alkua, oppii jotenkin väärin. Koulussa kyllä opetetaan, ei siinä ole mitään surkeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itse muista milloin opin puhumaan tai lukemaan. Minulle on kerrottu että puhumaan opin 4-vuotiaana. Ehkä joskus kysyn milloin osasin lukea.
Nerous ei korreloi koulumenestykseen. Siksi on ihan turhaa selittää miten joku oppi vasta koulussa lukemaan mutta silti sai laudatureita. Laudatureita saa kun oppii ulkoa jotain, ei ajattelemalla. Ja kyllä, tiedän koska olen niitä itse aikoinaan saanut.
Sen sijaan uskon, että aikaisin lukemaan oppiminen varsinkin itsekseen korreloi oikeasti henkilön älykkyyteen ja kykyihin. Voin toki olla väärässäkin.
Minä opin viisivuotiaana, isosiskot lukivat ääneen ja siinä opin. Ekalla luokalla koulussa lukutunnit olivat
tuskaa,en osannut tavata ja luin aapisen moneen kertaan läpi kun luokkakaverit tankkasivat ensimmäisiä
sivuja. Kannattaa lukea lapsille paljon, siinä moni oppii huomaamatta ilman opettamistakin.
Tiedätkö, niin minäkin opin vasta koulussa eikä ahdista yhtään. Veli oppi joskus 4-5v itsekseen ja minulle kyllä kirjaimia opetettiin, mutta vasta ekan keväällä luin sujuvasti. Olen akateemisessa työssä (kuten velikin) ja mitään tekemistä aikuisen elämäni (eikä veljenkään elämän) kulkuun ei ole ollut lukemaan oppimisen ajankohdalla.