Lue keskustelun säännöt.
En vaan enää jaksa olla se parempi kaveri
aina ei jaksa
14.02.2018 |
Oon ihan loppuun kulunut vuosia kestäneestä kaverisuhteesta. Ymmärsin, että hei, minähän tässä olen aina ollut se hyvä tyyppi ja paras kaveri ikinä. Otan yhteyttä ja kysyn kuulumisia ja muutenkin kysyn paljon kaikkea ja olen kiinnostunut ja ehdotan tapaamisia, kutsun mukaan illanistujaisiin jne jne. Tajusin, että näin ollut kohta jo 10 vuotta. Oivallus sai minut tajuamaan, että ilman minun sinnikästä yhteyden ylläpitoa, ei meillä edes olisi mitään "ystävyyttä". Tunteet ovat nyt hieman ärtyneet. Toisaalta olisi mukavaa jatkaa tätä kaverisuhdetta, mutta en vaan enää jaksa olla se joka aina hoitaa kaiken. Mutta tiedän, että kun lopetan yhteyden pitämisen, kaveriltani ei tule mitään viestiä tai soittoa luultavasti moneen kuukauteen jos ollenkaan. Näin on tapahtunut ennenkin, mutta tyhmänä aina otan sitten itse yhteyttä. Pitäisikö vain unohtaa koko tyyppi, jota ennen pidin hyvänä kaverina, mutta tajusinkin että ei se olekaan muuta kuin itsekeskeinen prinsessa. Vai meneekö se aina niin, että toinen on aina se aktiivisempi? Toinen on aina se kiinnostuneempi? Olisi mahtavaa, jos joku olisi välillä kiinnostunut minun elämästäni ja voinnistani, ja haluaisi järkätä aikaa kanssani. Ja tätä kaikkea kuormittaa vielä sekin, että tämä kaverini on todella koppava ja kylmä monissa tilanteissa, anteeksi ei ikinä pyydä, muissa aina vika, puhuu sarkastisesti, nyt vasta näen millainen hän onkin ihmisenä. Olen ihan ymmälläni, että miten kaikkien vuosien jälkeen tuo ihminen voi puhua ja kohdella minua niin tylysti. Kaikki vähänkin haastavat tilanteet ja asiat saavat hänet puolustuskannalle, ihan kuin kaikki muut olisivat pahoja ja häntä vastaan, ja kaikki muut ovat väärässä ja törkeitä. En enää jaksa esittää ymmärtäväni hänen tunteitaan, kun oikeasti en ymmärrä, ja tekisi mieli sanoa, että kasva jo aikuiseksi ja kohtaa asiat. Ihmettelen sitäkin kun asumme samassa kaupungissa, ja aika lähekkäin, niin käymme samoissa kaupoissa, mutta kun näemme niin hän ei tule juttelemaan, saattaa päätään nyökäyttää ja sitten jatkaa ostoksiaan. Muilla tällaista?
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Minä en myöskään soittele ystävälle koska kaikki keskustelumme keskittyvät aina hänen asioidensa vatvomiseen, tai vielä pahempaa, hänen juoruamiseen yhteisistä tai sellaisista tuttavista joita en edes tunne. Viimeksi juuri kun soitti, puhelun aihe oli lapsuudenkaverimme Tinder-treffit. Mitä ihmettä teen tällaisella tiedolla joka ei voisi vähempää kiinnostaa?
Puhelumme menevät aina niin että hän puhuu puhuu puhuu ja minä sanon väliin jaaha, vai niin ja puhelun lopetettuamme hädin tuskin muistan mitä hän sanoi.
Onkohan meillä sama kaveri....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on vähän ystäviä, sitä joskus tavallaan 'suostuu' mihin tahansa, että olis edes se yksi ystävä. Sitä on salaa tosi örsyyntynyt, muttei uskalla nostaa kissaa pöydälle, koska usein nykyään on niin, että jos vähänkin esittää kritiikkiä, on entinen ystävä.
Joskus kuullut, että introvertilla on kaveri, koska joku ekstrovertti päätyy ystävystyä hänen kanssaan. :)
Itselläkin on tällainen ystävä. Voi mennä vuosikin näkemättä, jollen ole aktiivinen. Silti tiedän, että tapaamisemme on hänelle tärkeitä ja hän arvostaa ystävyyttämme. Hänellä on vain todella iso kynnys ottaa muihin yhteyttä ”ettei olisi vaivaksi”.
Mulla on yksi hyvä kaveri, johon mä olen enemmän yhteydessä. Kaveri kuitenkin ilahtuu aina yhteydenotoistani, ja ystävyys toimii. Arvostan tätä ihmistä niin paljon, ettei mua haittaa, että olen sen aktiiviempi.
Mulla on myös kavereita, joihin en ota usein yhteyttä, vaan he ottavat muhun yhteyttä paljon aktiivisemmin. Nämä ovat aika itsekekeskeisiä ihmisiä, jotka haluavat asioiden menevän juuri oman fiiliksensä mukaan ja jotka ovat lähinnä kiinnostuneita omista asioistaan. Mua ei ihmeemmin haittaa, jos nämä ihmiset katoavat mun elämästä, joten siksi en pidä yhteyttäkään kovin paljon.
Minulla oli välillä myös ongelmana se, että olen yleensä aina aktiivisempi ottamaan yhteyttä kuin ystäväni. Asia ratkesi muiden juttujen ohessa, kun luin Arto Pietikäisen kirjan Kohti arvoistasi. Suosittelen ehdottomasti! Suuresti lyhennettynä idea on se, että ihminen miettii, mitkä hänen arvonsa ovat - ja sen jälkeen toimii niiden mukaan eikä mieti, mitä muut ajattelevat tai millaisen palkinnon tai reaktion toiminnastaan saa. Palkkio ihmiselle on se, että toimii omien arvojensa mukaan.
Tämä aktiivisuusjuttu ei ollut syy, miksi kirjaa luin, mutta se ratkesi siinä ohessa. Minun arvoihini kuuluu olla yhteydessä ihmisiin, joista pidän. Piste. Sen jälkeen en ole enää laskenut, kuka ottaa yhteyttä. Minä arvostan yhteyttä - minä pidän huolta, että toimin arvoni mukaisesti. Toki yritän olla hereillä siinä, etten tuppaudu, jos huomaan, että toinen on vastahankainen. Mutta jos toinen on ilahtunut (tai esittää ilahtunutta? Mikäli vain esittää, se on hänen ongelmansa sitten), pidän yhteyttä.
Tosin kannattaa miettiä myös, kuuluuko arvoihisi olla arvojasi vastaamattomien ihmisten kanssa ja pidätkö heistä ihan todella. Mutta jos pidät, älä mieti, vaan ota yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomioita aloittajan kaltaiseen ongelmaan:
Aloittaja koittaa kovasti todistaa olevansa hyvä ihminen. Totuutta ei voi tietää. Ihmiset usein näkevät todellisuuden puolueelliseesti ja saattavat vääristellä faktoja omaksi eduksi.
Se, että toinen ei jaksa nähdä yhtä usein sinä haluaisit, ei tee _sinusta_ parempaa ihmistä.
Jos olet ylikiinnostunut ja kyselet toisen asioista koko ajan, saattaa se olla rasite, ja sinun toimintasi työntää toisen kauemmas, koska utelet aivan liikaa. Jos esim. kysyt neljättä kertaa viikon sisällä kuulumisia, ei pelkästään kysely tee sinusta hyvää ihmistä. Jos kysyt toisen mielestä liikaa - kyllästymiseen asti, ei se tee sinusta parempaa ihmistä.
Joillain ihmisillä ei ole käsitystä hyvistä tavoista ja sopivasta käytöksestä. Se, että haluat nähdä kaverisi tässä kuussa, ei tarkoita, että toisen pitäisi siihen kyetä.
Kenelläkään ei ole velvollisuutta olla sellainen kaveri kuin joku toinen haluaa.
Se että sinulla on ongelma omien epävarmuuksiesi kanssa, ei tarkoita että muut ovat velvollisia menemään oikkujesi mukaan.
Utelu ei ole synonyymi hyvyydelle.
Kaikki tuo todistelu, että olisit hyvä ihminen, koska kyselet, utelet, ehdottelet, saattaa olla LIIKAA toiselle ihmiselle.
Ei vaan kehtaa sanoa suoraan, vaan odottaa että kaveri oppisi tavoille.
Miksi kavereiden kanssa pitäisi jatkuvasti olla tekemisissä, en minäkään ole nähnyt ketään moneen kuukauteen ja joitakin en moneen vuoteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon ystävyyssuhteita missä ei välillä ehdi kumpikaan osapuoli piettää yhteyttä sen koommin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin on jäänyt eikä kumpikaan ole katkera kun ei olla vähään aikaan nähty tai juteltu, tai muistella kumpi soitti viimeks ja kumpi ei.
Sitten oli taas sellainen ystävyyssuhde jossa huomasin olevani _oikeasti_ se ainut osapuoli joka yritti pitää ystävyyttä yllä kun molemmat muutti eri paikkukunnille asumaan. Nykyisin asumme taas samalla paikkakunnalla... mutta, ilman minun panostusta se koko ystävyyssuhde onkin nyt kuollu ja kuopattu. nyt hänestä ei ole kuulunut mitään neljään vuoteen. On liian ylpeä ottaakseen itse yhteyttä? En tiedä. Olisi hienoa tietää mistä on kyse, osaako joku kertoa?. Meillä oli tosissaan hieno ystävyys. Enkä puhu muutamasta vuodesta vaan melkein 20 vuotta. Toivottavasti surkuttelee joskus mitä heitti menemään...
Lisäisin vielä että tämä henkilö on yrittänyt yhteisen tuttavamme kautta yrittänyt kysellä kuulumisiani, mutta miksei ota suoraan yhteyttä minuun? Kuitenkin on edelleen kiinnostunut voinnistani? Ihmettelen..
Tottakai juorut kiinnostaa. Jos vointi kiinnostaisi, ottaisi yhteyttä.
Minullakin on pitkän ajan kuluessa jäänyt kavereita pois, kun yhteydenpito on yksipuolista.
Tavatessa vain yhden kohdalla on tullut sellainen olo, että kiva kun kävin, mutta parempi kun menen ja vielä parempi kun pysyn poissa. Muut on olleet ihan ilahtuneen oloisia kun soitan tai käyn. Mutta ei enää jaksa olla se yksipuolisesti aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidä yhteyttä juuri sen verran, kuin itsestäsi tuntuu hyvältä. Jos menee vuosi, ettet jaksa yhteyttä pitää, sitten menee vuosi.
Minulle kävi yhden ystävän kanssa niin, että väsyin yhteen ystävääni juuri samasta syystä kuin AP nyt. Eli yhteydenpito oli 100% minun vastuullani. Kun viimeisimmästä yhteydenotostani, johon hän ei vastannut, oli kulunut n. puoli vuotta, sain häneltä katkeransävyisen viestin, jonka sisältö oli jokseenkin tämä: "Miksi lopetit ystävyytemme?"
Totesin siihen vain itsekseni, että jos hän on sitä mieltä, että ystävyytemme on nyt loppunut, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.
Kokemuksesta sanoisin että vastasit itse asiassa omaan pohdintaasi tuossa tekstissäsi kun pohdit ja näit tilanteen.
Joten anna olla. Jos ei soita, ei soita ja täts it.
Näin minäkin tein. Omalla lautasella on jo ihan riittävästi, elämä on liian lyhyt huonoihin ystävyyssuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidä yhteyttä juuri sen verran, kuin itsestäsi tuntuu hyvältä. Jos menee vuosi, ettet jaksa yhteyttä pitää, sitten menee vuosi.
Minulle kävi yhden ystävän kanssa niin, että väsyin yhteen ystävääni juuri samasta syystä kuin AP nyt. Eli yhteydenpito oli 100% minun vastuullani. Kun viimeisimmästä yhteydenotostani, johon hän ei vastannut, oli kulunut n. puoli vuotta, sain häneltä katkeransävyisen viestin, jonka sisältö oli jokseenkin tämä: "Miksi lopetit ystävyytemme?"
Totesin siihen vain itsekseni, että jos hän on sitä mieltä, että ystävyytemme on nyt loppunut, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.
Täysin sama kokemus.
Siinä vaiheessa kun muutin pois vanhemmilta ja hankin ekan omistusasunnon kutsuin tämän yhden kaverin käymään. Hän vastasi siihen tapansa mukaisesti että "joo katotaan joskus".
Kului aikaa 1.5 vuotta ja häneltä tuli viesti "miten susta ei kuulu nykyään enää mitään?".
Tuo oli mulle se viimeinen piste ja jätin vastaamatta viesteihin ja puheluihin ja poistin numeron.
Minun ystäväni ei oma-aloitteisesti ota yhteyttä, varmaan parisen kertaa 15 vuoden aikana. Nyt kun näin hänet kaupungilla niin hän hämmästyneenä aloitti "hei, miten sinusta ei ole kuulunut mitään". Eli yritti vierittää minun syyksi. Itse ei ole kuitenkaan ottanut yhteyttä. Annan olla.
Yhteydenpidon yksipuolisuuteen voi olla monia syitä. Ehkä toisella on kiireisempi elämäntilanne, tai enemmän kavereita elämässään. Jos toteutuneet tapaamiset ja puhelut ym. kuitenkin antavat sellaisen vaikutelman, että molemmilla on mukavaa ja juttu luistaa, niin en ensimmäisenä ajattelisi, että ei tuo oikeasti halua olla ystäväni kun ei itse ota yhteyttä.
Onko sekään ystävyyttä kun tavataan/soitellaan toinen kertoo vain omista asioista eikä vaivaudu edes kuulumisia kysymään. Täynnä itseään ja omaa erinomaisuuttaan, kiitos ei toimi. Aika voimia vievä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuulostaa rasittavalta.
Ajattelin samaa.
Minä en myöskään soittele ystävälle koska kaikki keskustelumme keskittyvät aina hänen asioidensa vatvomiseen, tai vielä pahempaa, hänen juoruamiseen yhteisistä tai sellaisista tuttavista joita en edes tunne. Viimeksi juuri kun soitti, puhelun aihe oli lapsuudenkaverimme Tinder-treffit. Mitä ihmettä teen tällaisella tiedolla joka ei voisi vähempää kiinnostaa?
Puhelumme menevät aina niin että hän puhuu puhuu puhuu ja minä sanon väliin jaaha, vai niin ja puhelun lopetettuamme hädin tuskin muistan mitä hän sanoi.