Lue keskustelun säännöt.
En vaan enää jaksa olla se parempi kaveri
aina ei jaksa
14.02.2018 |
Oon ihan loppuun kulunut vuosia kestäneestä kaverisuhteesta. Ymmärsin, että hei, minähän tässä olen aina ollut se hyvä tyyppi ja paras kaveri ikinä. Otan yhteyttä ja kysyn kuulumisia ja muutenkin kysyn paljon kaikkea ja olen kiinnostunut ja ehdotan tapaamisia, kutsun mukaan illanistujaisiin jne jne. Tajusin, että näin ollut kohta jo 10 vuotta. Oivallus sai minut tajuamaan, että ilman minun sinnikästä yhteyden ylläpitoa, ei meillä edes olisi mitään "ystävyyttä". Tunteet ovat nyt hieman ärtyneet. Toisaalta olisi mukavaa jatkaa tätä kaverisuhdetta, mutta en vaan enää jaksa olla se joka aina hoitaa kaiken. Mutta tiedän, että kun lopetan yhteyden pitämisen, kaveriltani ei tule mitään viestiä tai soittoa luultavasti moneen kuukauteen jos ollenkaan. Näin on tapahtunut ennenkin, mutta tyhmänä aina otan sitten itse yhteyttä. Pitäisikö vain unohtaa koko tyyppi, jota ennen pidin hyvänä kaverina, mutta tajusinkin että ei se olekaan muuta kuin itsekeskeinen prinsessa. Vai meneekö se aina niin, että toinen on aina se aktiivisempi? Toinen on aina se kiinnostuneempi? Olisi mahtavaa, jos joku olisi välillä kiinnostunut minun elämästäni ja voinnistani, ja haluaisi järkätä aikaa kanssani. Ja tätä kaikkea kuormittaa vielä sekin, että tämä kaverini on todella koppava ja kylmä monissa tilanteissa, anteeksi ei ikinä pyydä, muissa aina vika, puhuu sarkastisesti, nyt vasta näen millainen hän onkin ihmisenä. Olen ihan ymmälläni, että miten kaikkien vuosien jälkeen tuo ihminen voi puhua ja kohdella minua niin tylysti. Kaikki vähänkin haastavat tilanteet ja asiat saavat hänet puolustuskannalle, ihan kuin kaikki muut olisivat pahoja ja häntä vastaan, ja kaikki muut ovat väärässä ja törkeitä. En enää jaksa esittää ymmärtäväni hänen tunteitaan, kun oikeasti en ymmärrä, ja tekisi mieli sanoa, että kasva jo aikuiseksi ja kohtaa asiat. Ihmettelen sitäkin kun asumme samassa kaupungissa, ja aika lähekkäin, niin käymme samoissa kaupoissa, mutta kun näemme niin hän ei tule juttelemaan, saattaa päätään nyökäyttää ja sitten jatkaa ostoksiaan. Muilla tällaista?
Kommentit (39)
Sulla on nyt kasvun paikka opetella arvostamaan itseäsi. Hyvä alku on se, että tunnistat ongelman - vielä parempi, jos ymmärrät miksi olet tuollaista käytöstä sietänyt edes vuoden saati kymmenen!
Ei tuosta kirjoituksesta käynyt ilmi yhtään seikkaa miksi sinun kannattaisi olla moiseen ihmiseen yhteydessä - ei hän ole ystäväsi. Etkä sinä ole hänelle ystävä, olet lähinnä läheisriippuvainen. Ei ole normaalia tyrkyttää itseään toisen seuraan kun sitä ei selkeästi kaivata. Olin itse nuorempana samanlainen, nykyään olen mieluummin yksin kuin surkea perässähiihtäjä joka kerjää huomiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut ystävyydet vaan on yksipuolisia. Sen hyväksyminen auttaa. Ei hänellä ole mitään velvollisuutta olla ystäväsi, anna jo olla.
Ystävyydessä, niinkuin parisuhteessa, molemmilla on omat roolinsa. Tiettyyn rooliin voi niinikään tiedostamattaan ajatutua, ellei asiaan kiinnitä huomiota. On hyvä kehittää syvää itsetuntemusta, sekä pohtia millaisen roolin ottaa erilaisissa tilanteissa, suhteessa muihin? Vain tiedostamisen kautta voi muuttaa rooliaan, sekä uusissa ihmissuhteissa lähteä luomaan tasaveroista, vastavuoroista ihmissuhdetta, mikäli siis on kokenut, ettei näin ole ollut aiemmin. Kaikki avaimet ovat itsetuntemuksessa!
Vaikuttaa siltä, että tämä ystävyys josta kerrot on tullut tiensä päähän. Se on antanut ja opettanut sen mikä oli sen mitä tiedostat nyt. Näin voit ajatella ja jatkaa eteenpäin. Kun irrottaa vanhasta, jotakin uutta ilmaantuu.
Muista, että arvokas ihminen ja ihana juuri omana itsenäsi. Mukavaa ystävänpäivää! :)
Minkähänlaisen tarinan ystäväsi kertoisi? Tarkoitan tällä sitä, että asioilla on aina kaksi puolta ja kaikki ei ole niin mustavalkoista.
Mäkin sanon, että tarinassa on 2 puolta, ehkä noi just on teidän ystävyyssuhteen roolit, onko hänellä ollut joku kriisi? Onko hänellä aihetta olla loukkaantunut mistään? En todellakaan tarkoita syyllistää sinua. Mietin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa myös ottaa huomioon, että on olemassa erilaisia persoonia. Minäkin nuorempana loukkaannuin ”koppaville” kavereille, kunnes tajusin, että ei heidän tarvitse pyytää anteeksi erilaista luonnetta kuin minulla on, vaan minun on joko hyväksyttävä heidät sellaisenaan tai unohdettava. Introvertti ihminen ei muutu ekstrovertiksi kun vähän potkii. Toiset kaipaavat muiden seuraa enemmän kuin toiset. Itse en kestä yksinäisiä hetkiä ja eräskin ystäväni olisi mieluiten lähes aina yksin.
Mä pidän yhteyttä vain niihin ystäviin, joiden kuulumiset mua oikeesti kiinnostaa. Miksi roikut tuossa kaverissa jota ei selvästikään kiinnosta seurasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kemiat ei kohtaa. Roikut kaverissa, vaikka hän ei pidä sinua hyvänä tyyppinä. Ei kehtaa sanoa sulle. Luovuta.
itse olen ollut aikanaan hieman samantapaisessa tilanteessa ja osittain olen edelleen. Sanoisin, että sen sijaan että kokonaan hylkäsit vanhan "ystäväsi" niin ota etäisyyttä. Eli et ole itse häneen "hetkeen" missään yhteydesä. - Itse hyväksynsen, että voin olla toisinaan osaan ystävinä tai ainakin läheisiin kavereihini oikeastaan aina "Se" joka soittaa ja on yhteydessä heihin; tavallaan ymmärrän koska he voivat aina vyöryttää syyn mm. kumppanista tai lapsista johtuvaksi.
Uskottelen itselleni vaihtelevalla menestyksellä sinkkuna sitä on jaksettava hoitaa kaveri ja ystävyys suhteita aktiivisemmin kuin parisuhteessa tai lapsia / perhettä omaava. - Mutta toisaalta itse kyllä aion pitää myös huolta (lue: yhteyttä) muihinkn läheisiini, enkä eristäytyä" muusta maailmasta jos tai kun, ehkä vielä joskus kohtaan ja löyden sen oman puoliskoni...
Mutta tiedän, että tämä saattaa olla helpommin sanottua kuin tehty, täytyisihän kumpanini tulla myös juttuun erinomaisten ihanien ja suuremmoisten läheisteni kanssa. (Sellaisen kumppanin kanssa tuskin voisin edes jatkaa yhdessä oloa, joka ei hyväksyisi muita läheisiä ihmissuhteitani, joita minulla on)
Mut joo. Ei pariutuneet / perheellsiet läheiseni minua mitenkään varmasti aktiivisesti tai tietosesti dissaa. Onhan se kai tavallaan varmastikin helpompi yleisesti viettää aikaa sellaisten kanssa, joilla on suunnilleen samantapainen elämäntilanne ja oltavat.
- Joo koettu on sekin, että millaista on olla joukon ainoa sinkku ja katsella tai olla vierellä kun toiset on niin erinomaisen läheisiä ja lutuisia siinä vierellä ja tuntes siinä sitten itsensä eksyneeksi, parittomaksi (pirulaiseksi).
Jos, kuitenkin minun pitäsi olla kaikkiin läheisiini samalla tavoin yhteydessä, niin todennäköisesti ne, joiden kanssa millään muotoa jakaisin elämääni olisi hyvin, hyvin pieni joukko. Haittaako se? Ei välttämättä. Mutta se kirvelsii, jos joutuisi tuntemaan, ettei ole ketään, jonka kanssa jakaa asioita, niin iloja kuin murheitakin. Ihmissuhteiden ylläpito ei aina ole helppoa. Mutta uskoakseni palkitsevaa. Kuitenkin jos aina on yksin se joka antaa ja jakaa, niin kyse ei minusta ole pidemmän päälle ns. terveestä ihmissuhteesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisesta suhteesta täytyisi aina saada vähintään yhtä paljon takaisin itselle kuin, mitä itse on antanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on paljon ystävyyssuhteita missä ei välillä ehdi kumpikaan osapuoli piettää yhteyttä sen koommin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin on jäänyt eikä kumpikaan ole katkera kun ei olla vähään aikaan nähty tai juteltu, tai muistella kumpi soitti viimeks ja kumpi ei.
Sitten oli taas sellainen ystävyyssuhde jossa huomasin olevani _oikeasti_ se ainut osapuoli joka yritti pitää ystävyyttä yllä kun molemmat muutti eri paikkukunnille asumaan. Nykyisin asumme taas samalla paikkakunnalla... mutta, ilman minun panostusta se koko ystävyyssuhde onkin nyt kuollu ja kuopattu. nyt hänestä ei ole kuulunut mitään neljään vuoteen. On liian ylpeä ottaakseen itse yhteyttä? En tiedä. Olisi hienoa tietää mistä on kyse, osaako joku kertoa?. Meillä oli tosissaan hieno ystävyys. Enkä puhu muutamasta vuodesta vaan melkein 20 vuotta. Toivottavasti surkuttelee joskus mitä heitti menemään...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on paljon ystävyyssuhteita missä ei välillä ehdi kumpikaan osapuoli piettää yhteyttä sen koommin, mutta juttu jatkuu aina siitä mihin on jäänyt eikä kumpikaan ole katkera kun ei olla vähään aikaan nähty tai juteltu, tai muistella kumpi soitti viimeks ja kumpi ei.
Sitten oli taas sellainen ystävyyssuhde jossa huomasin olevani _oikeasti_ se ainut osapuoli joka yritti pitää ystävyyttä yllä kun molemmat muutti eri paikkukunnille asumaan. Nykyisin asumme taas samalla paikkakunnalla... mutta, ilman minun panostusta se koko ystävyyssuhde onkin nyt kuollu ja kuopattu. nyt hänestä ei ole kuulunut mitään neljään vuoteen. On liian ylpeä ottaakseen itse yhteyttä? En tiedä. Olisi hienoa tietää mistä on kyse, osaako joku kertoa?. Meillä oli tosissaan hieno ystävyys. Enkä puhu muutamasta vuodesta vaan melkein 20 vuotta. Toivottavasti surkuttelee joskus mitä heitti menemään...
Lisäisin vielä että tämä henkilö on yrittänyt yhteisen tuttavamme kautta yrittänyt kysellä kuulumisiani, mutta miksei ota suoraan yhteyttä minuun? Kuitenkin on edelleen kiinnostunut voinnistani? Ihmettelen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan sama tilanne, nyt riittää omalta osaltani, en enää tähän koppavaan kaveriin halua pitää yhteyttä. Olen ollut aiemminkin liian kiltti ja muita huomioonottava, vaikken saa mitään takaisin. Nyt panostan vain molemminpuoleisiin suhteisiin. Näitä ei kyllä ole paljoa. Ilman miestäni olisin todella yksinäinen! Jotenkin kurjaa.
Onko teillä lapsia? Oletteko teille soittaessa aina olleet kiireisiä?
Itse antanut tilaa näille, jotta voivat soittaa takaisin.
Vakava masennus on myös sellainen, miksi ei joku ota yhteyttä.
Jos henkilö on aina iloinen kuullessaan teistä, ymmärrätte toivottavasti, että sellaista ystävyyttä ei kannata lopettaa, jos pitää henkilöstä. Voitte ihan hyvin sanoa.. "Minusta olisi kiva, jos soittaisit itsekin vaikka kerran kolmessa kuukaudessa. Sopiiko?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Up, lisää mietteitä aiheesta kaipaisin. Niin omalle kohdalle tämä aloittajan tilanne osui.
Olen tottunut olemaan se, joka soittaa. Kun lopetin, niin kaikki ihmettelevät, miksi en enää soita, mutta he
eivät soita minulle.
Surkuhupaisaa.
Jonkun pitää olla aktiivinen yhteydenottaja.
Ei enää huvita, joten olkoot.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä lapsia? Oletteko teille soittaessa aina olleet kiireisiä?
Itse antanut tilaa näille, jotta voivat soittaa takaisin.
Vakava masennus on myös sellainen, miksi ei joku ota yhteyttä.
Jos henkilö on aina iloinen kuullessaan teistä, ymmärrätte toivottavasti, että sellaista ystävyyttä ei kannata lopettaa, jos pitää henkilöstä. Voitte ihan hyvin sanoa.. "Minusta olisi kiva, jos soittaisit itsekin vaikka kerran kolmessa kuukaudessa. Sopiiko?"
Olen ehdottanut tuota ainoalle sisarelleni viimeiset 30 vuotta. Hän ei koskaan soita, mutta ilahtuu, kun minä soitan.
Ehkä ihmiset ovat vaan erilaisia?
Älä diivaile siellä. Ihanaa, että olet noin erinomainen, nyt vain tasoisiasi kavereita sitten valkkaamaan. Siis jos et pidä ystävästäsi, niin miksi luulet tällaisen itsekehun jotenkin kohottavan itseäsi?
Joskus on vaan niin eri rytmit kaverisuhteissa. Joku ottaa mielellään yhteyttä kuuden viikon välein, mutta se toinen tekee samassa ajassa jo neljä aloitetta ja yhteydenottoa. Siksi toisesta tuntuu ettei toinen ikinä ota yhteyttä. Ei se ehdi, kun toinen vaan on nopeampi. Ei ne ole mitenkään arvolatautuneita asioita, vaan ihan temperamentteja ja varmasti myös elämäntilanteita. Turha siitä on loukkaantua.
Mulla on tavallaan vähän samantapainen tilanne. Ystäväni kertoo vain itsestään ja suunnitelmistaan. Esim. minulla on juuri nyt todella vaikea tilanne ja ystäväni tietää sen. Silti hän vain jauhaa minulle, kumman matkakohteen valitsisi New Yorkin vai Vancouverin. Minulla taas on kyse todella vakavista asioista. Näin on ollut välillämme aina. Hän on eniten minä-minä-ihminen, jonka tiedän. Itse en enää edes pidä hänestä tuon itsekeskeisyyden ja omahyväisyyden vuoksi, mutta pidän ystävyyttä (tai "ystävyyttä") yllä. Tästä ketjusta intoutuen, teenkin nyt niin, että annan hänen ottaa seuraavan kerran yhteyttä. Ja jos tulee vain matka-asiaa, en vastaa.
Jospa harjoittelet kestämään sen "häpeän", että hän ei olekaan sinusta lainkaan niin kiinnostunut kuin sinä hänestä (jos siis niin on).