Kun äippärahaa on hukannut itsensä ja on mustasukkainen miehen harrastuksestakin
Kyllä taas tänään ketjuttaa, tiedän jo valmiiksi.
Mies tulee kotiin, väsyneenä ja iloissaan. Aikainen herätys että kerkiää sulkapalloon töiden jälkeen. Kertoo kuinka on ollut hauskaa ja on nauranut itsensä kipeäksi..
Täällä vastassa kakaralauma ja väsähtänyt äiti.
Mies syö, menee päikkäreille lasten kanssa, kuuntelen sen huudon kun sillä menee lapsiin hermot.. Loppuilta meneekin kun mies huutaa lapsille kun ne juoksee ja riehuu ja minä teen kotitöitä, ruokaa, pyykkiä ja muuta.
Mies siinä ehdottelee kuinka minäkin voisin ihan harrastaa liikuntaa, ottaa lapset mukaan ja lähteä hiihtämään niiden kanssa. Hän kyllä pärjää vauvan kanssa ja vauvakin pärjää tunnin- kaks ilman maitoa.
Mut hänellä on ollut niin kivaa, ihan maha kipeänä kun on niin nauranut taas.. Aah!
Mua niin korpee. Joo ja tasapuolisuuden nimissä, kävin eilen kotitiellä hiihtämässä sitä eestaas 30 min ja mies pelasi lasten kanssa Afrikantähteä, oli ollut ikävää ja lapset kiukuttelevat. Et joo, pääsin oleen ihan yksin hetken.
Kommentit (35)
Ja keljuttaa, ei ketjuta. Otan autokorjauksen pois.
Lastenteko ja parinvalinta suomessa täysin (100%) oma ja vapaaehtoinen valinta. Että sillee... : ))
Mies tekemään kotitöitä jos ei hermot kestä lapsia. Lapsilla on oikeus rauhalliseen ja turvalliseen kasvuympäristöön.
Muistan ajan kun kadehdin miehen 20min työmatkaa, 40min vuorokaudessa ihan omaa aikaa.
Kyllä se äiti sieltä vielä itsensä löytää, vaikka muutaman vuoden on toisten jaloissa.
Mitä hemmettiä nyt taas. Lastenteko on OMA VALINTA! Lakkaa ap valittamasta ja hoida kakarasi!
Nuo ovat rankkoja vuosia ja empatia puolisoa kohtaan ei välttämättä kukoista. Suosittelen kuitenkin, että etsit ja löydät jälleen itsesi hiljalleen. Järkkäät kivoja menoja, otat vaikka yhden lapsern mukaasi käymään jossain. Mies varmaan pärjää paremmin hermojaan menettämättä, jos puuhaa vain yhden tai kjahden lapsrn kanssa kerrallaan ( en tiedä kuinka monta teillä on).
Olisi hyvä, että lapset eivät olisi kuorma, vaan ilo.
Muistan kyllä pikkulapsiajan kireäöt hermot... Kyllä se muutamassa vuodessa onneksi helpottaa. Itse koen saaneeni oman elämäni takaisin nyt nelikymppisenä. Ja olen äärettömän onnellinen ihanista lapsistani. Jos saisin palata ajassa taaksepäin, yrittäisin ottaa rennommin. Pyykkivuoriin ei kukaan kuole..
Taas akka valittaa, vaikka mies tuo rahan perheelle. Ärsyttää tällaiset aloitukset. Ja itsekin olen äiti.
Ei muuta kuin harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta. Monessa perheessä on tuo tilanne, että isä ei "osaa" olla lasten kanssa ainakaan samalla tavalla kuin äiti. Silloin saatetaan joskus kokeilla sitä, että lapset jäävät isän vastuulle hetkeksi, ja äiti saa ensimmäistä kertaa omaa aikaa. Äidin palatessa lapset ovat kuitenkin mankuneet hänen peräänsä, ja joko isä on omasta mielestään pärjännyt huonosti, tai sitten isä ei äidin mielestä ole pärjännyt riittävän hyvin. Pahin ratkaisu tuohon tilanteeseen on todeta, että "tämmöistä tämä nyt vaan on muutaman vuoden" (tai että "tuo mies on vaan niin kömpelö isä että minun on turha haaveilla omasta ajasta"). Vaadi mieheltäsi uusintaa kehiin! Lapset aivan 100 % varmuudella oppivat olemaan isänsä kanssa, jos totutatte heidät. Jos isä ei viihdy lasten kanssa, se on hänen ongelmansa. Pidä puolesi äläkä anna minkään "isä ei ole Afrikan tähteä pelatessaan täydellä sydämellään mukana" -ajatusten pehmentää päätäsi.
Ei se ole siitä kiinni ettei isä osaa.
Joo, mä voin häipyä ovesta ulos, huikata iloisesti heippa ja tulla virkeänä ja iloisena takaisin..
Olen tämän tehnyt. Vastassa mies naama kurtulla, lapset kertoo että isä on huutanut ja käynyt niskoihin kiinni. Vastaus, pakko se on kun noi on niin karmeita, pitääkö noiden olla niin hirveitä!!! Itse istunut sohvalla puhelimen kanssa, vauva nukkunut sylissä.. Välillä nousee ja käy antamassa palautetta lapsille kun leikkivät liian rajusti/äänekkäästi/juoksevat/riehuvat.
En mä vaan pysty. Olo on entistä kurjempi. Miksi hylkäsin lapset ja kiusaan miestä..
Taas tänään tulee ja kertoo kuinka on ollut niin ihanaa ja huomauttaa että minä olen taas niin kireä... Arvaapa onko kivaa tulla kotiin kun toinen on AINA pahalla tuulella...
Vierailija kirjoitti:
Ja keljuttaa, ei ketjuta. Otan autokorjauksen pois.
Ota se pois kiitos kyllä. Menee maku aloituksista, joissa on autocorrect virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hemmettiä nyt taas. Lastenteko on OMA VALINTA! Lakkaa ap valittamasta ja hoida kakarasi!
Niinhän ap hoitaakin, mies taas luistaa vastuistaan vaikka on taatusti ollut mukana panemassa lapset alulle.
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kuin harjoitusta, harjoitusta, harjoitusta. Monessa perheessä on tuo tilanne, että isä ei "osaa" olla lasten kanssa ainakaan samalla tavalla kuin äiti. Silloin saatetaan joskus kokeilla sitä, että lapset jäävät isän vastuulle hetkeksi, ja äiti saa ensimmäistä kertaa omaa aikaa. Äidin palatessa lapset ovat kuitenkin mankuneet hänen peräänsä, ja joko isä on omasta mielestään pärjännyt huonosti, tai sitten isä ei äidin mielestä ole pärjännyt riittävän hyvin. Pahin ratkaisu tuohon tilanteeseen on todeta, että "tämmöistä tämä nyt vaan on muutaman vuoden" (tai että "tuo mies on vaan niin kömpelö isä että minun on turha haaveilla omasta ajasta"). Vaadi mieheltäsi uusintaa kehiin! Lapset aivan 100 % varmuudella oppivat olemaan isänsä kanssa, jos totutatte heidät. Jos isä ei viihdy lasten kanssa, se on hänen ongelmansa. Pidä puolesi äläkä anna minkään "isä ei ole Afrikan tähteä pelatessaan täydellä sydämellään mukana" -ajatusten pehmentää päätäsi.
Jaa. Kiitos tästä.
Mitäs kun lapset on pettyneitä ja pelissä on tullut riitaa ja isä on pikkusen vaan antanut korvatillikoita ja kaikilla on ollut niin mukavaa? Onhan se tosi kiva kun olen saanut olla tunnin jopa vain itsekseni. Loppuillan onkin vähän paskempi fiilis.
Sano miehellesi, että hän on aikuinen ihminen. Ja koska hän on aikuinen ihminen, hän ei voi käyttäytyä niin kuin lapset, eli suuttua heti, kun joku ei mene hänen mielensä mukaan. Pienten lasten kanssa ei ole aina helppoa, mutta siihen auttaa kummasti se, kun tajuaa, että hei, minä olen aikuinen, minulla on mahdollisuus hallita tunteitani jonkin verran, kun taas lasten kohdalla se on huomattavasti vaikeampaa.
Sun pitää kertoa myös miehelle, että sen pitää opetella, miten lasten kanssa toimitaan. Yleensä se ei auta, että istuu sohvalla puhelimen kanssa, vaan pitää vähän ennakoida niitä tilanteita ja järjestellä leikkejä.
Se mies on tosiaan aikuinen, kyllä sen pitäisi kaiken järjen mukaan oppia.
Ja jos se antaa korvatillikoita, sun pitäisi ehkä muistuttaa sitä, että se on Suomessa rikollista ja vaikka niitä antaa vain vähän, viranomaiset kyllä ottavat yhteyttä, jos saavat tietää. Ja tämän jälkeen muistuttaa edelleen siitä, että se on se aikuinen, ja sillä pitäisi olla kyky olla kiihtymättä nollasta sataan sekunnissa.
Vierailija kirjoitti:
Nuo ovat rankkoja vuosia ja empatia puolisoa kohtaan ei välttämättä kukoista. Suosittelen kuitenkin, että etsit ja löydät jälleen itsesi hiljalleen. Järkkäät kivoja menoja, otat vaikka yhden lapsern mukaasi käymään jossain. Mies varmaan pärjää paremmin hermojaan menettämättä, jos puuhaa vain yhden tai kjahden lapsrn kanssa kerrallaan ( en tiedä kuinka monta teillä on).
Olisi hyvä, että lapset eivät olisi kuorma, vaan ilo.
Muistan kyllä pikkulapsiajan kireäöt hermot... Kyllä se muutamassa vuodessa onneksi helpottaa. Itse koen saaneeni oman elämäni takaisin nyt nelikymppisenä. Ja olen äärettömän onnellinen ihanista lapsistani. Jos saisin palata ajassa taaksepäin, yrittäisin ottaa rennommin. Pyykkivuoriin ei kukaan kuole..
En mä pyykkivuoriin kuole.
Tein joskus kaiken kun mies remontoi omakotitaloa, sitten tein kaiken koska menin illoiksi töihin ettei miehelle jää muuta kuin lasten kanssa oleminen, ettei menetä hermojaan niin helposti. Nyt teen kaiken koska olen vauvan kanssa kotona ja että mies voisi olla lasten kanssa.
Joo ja tilanne pahentunut vuodessa tälläiseksi. Tapahtui äkkiä. Mies ollut aina kiivas, mutta tämä rupeaa menemään ihan mahdottomaksi.
Ärsyttää tuokin että kertoo mitä voisin ja saan tehdä.
Jos miehesi mielialassa on tapahtunut äkillinen muutos, kannattaisi hakea jonkinlaista apua. Miehelle joku ultimaatumi, että nyt on pakko hakea apua tai tulee ero. Et voi jäädä suhteeseen, jossa lapset eivät ole turvassa.
Mies ei ehkä ole halunnut noin montaa lasta. Hänelle olisi varmasti riittänyt yksi.
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ehkä ole halunnut noin montaa lasta. Hänelle olisi varmasti riittänyt yksi.
Mitä jos jätettäisiin nyt tähän ketjuun kirjoittelematta sellaiset asiat, joista ei ole tilanteessa mitään apua? Tuntuu, että tällaisten tarkoituksena on purkaa kirjoittajien omia paineita, tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Sano miehellesi, että hän on aikuinen ihminen. Ja koska hän on aikuinen ihminen, hän ei voi käyttäytyä niin kuin lapset, eli suuttua heti, kun joku ei mene hänen mielensä mukaan. Pienten lasten kanssa ei ole aina helppoa, mutta siihen auttaa kummasti se, kun tajuaa, että hei, minä olen aikuinen, minulla on mahdollisuus hallita tunteitani jonkin verran, kun taas lasten kohdalla se on huomattavasti vaikeampaa.
Sun pitää kertoa myös miehelle, että sen pitää opetella, miten lasten kanssa toimitaan. Yleensä se ei auta, että istuu sohvalla puhelimen kanssa, vaan pitää vähän ennakoida niitä tilanteita ja järjestellä leikkejä.
Se mies on tosiaan aikuinen, kyllä sen pitäisi kaiken järjen mukaan oppia.
Olen muistuttanut.
Vastaus on että lapset on vaan erityisen ärsyttäviä ja pitääkö niiden aina käyttäytyä niin paskasti. Lasten syytä. Ja toisekseen muistuttaa että minäkin korotan ääntäni lapsille, etten ole mikään huomauttelemaan mistään.
Mitäs sitten... Koitan sanoa lapsille ettei saa ärsyttää isää ja pitää leikkiä hiljaa tai istua ja katsoa televisiota--kunnes tajuan että mitä helvettiä olen tekemässä.
Kun äippä on hukannut itsensä.
Kiitos puhelin kun päättelit mitä aion sanoa.
Sori en tarkastanut.