31-vuotias mies oli vikitellyt 15-vuotiasta ja ei ymmärrä miksi oudoksuin hänen käytöstään
Tuttavamies (31) jonka kanssa minula on aikaisemmin ollut säätöä, oli baari-illan jälkeen käynyt nakkikioskilla ja eilen halusi jakaa kanssani 'hassun tarinan'. Hän sanoi että oli tavannut kiskalla kaksi viehättävää naista ja alkanut jutella heidän kanssaan. Tarinan punchlinenä oli että toinen tytöistä oli ollut 15-vuotias ('ja näytti ihan 23-vuotiaalta!') ja toinen 21, mutta kuulemma mies oli menettänyt tsäänssinsä kun kiskan myyjä oli kysynyt miehen apua puhelimensa kanssa. Mikä harmitus, hassunhauskaa kun neidot pääsivät karkuun, eikö?
Koko tarina oksetti minua. Kuka 31-vuotias voisi edes pitää hassunhauskana että menetti 'tsäänssinsä' itseään kirjaimmellisesti puolta nuorempaan? Mies sanoi suoraan että olisi lähtenyt tuon 21-vuotiaan matkaan, mutta minusta tuntuu että nuo tytöt pakenivat paikalta ihan vain tuon niljakkeen läheisyydestä.
Tyyppi sanoo että ylireagoin ällötykselläni. Mielestäni tyypillä itsellään viiraa päässä, ja kolmekymppisellä pitäisi olla parempia intressejä kuin jutella itseään vuosikymmentä nuoremmille randomeille jossain kiskalla. Huuto-oksennus!
Av-raati?
Kommentit (24)
Itsellänikin saattoi silmät vähän pyöristyä, kun kuulin ikäisteni eli noin kolmekymppisten puhuvan 16-vuotiasta aikuisina naisina. Kai miehille se aikuisuuden raja menee siinä, kun tissit alkaa kasvaa. Hyi hele.
Outoa että miksi tuo tarina piti ylipäätään edes kertoa sinulle. Hän siis näki kiskalla kaksi tyttöä, jotka olivatkin nuorempia kuin hän arvelikaan, yritti iskeä näitä mutta lähtivät paikalta?
Mistä se edes tietää tuntemattomien iän? Eikä sitä voi tarkasti tietää ulkonäöstä.
Jos 15-vuotias näytti parikymppiseltä niin eihän tossa oo mitään outoa.
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin saattoi silmät vähän pyöristyä, kun kuulin ikäisteni eli noin kolmekymppisten puhuvan 16-vuotiasta aikuisina naisina. Kai miehille se aikuisuuden raja menee siinä, kun tissit alkaa kasvaa. Hyi hele.
Tietäisittepä vaan, kuinka paljon nuoret tytöt kokeilevat viehätysvoimaansa vanhemmille miehille. Kai se liittyy jotenkin aikuistumiseen, huomionhakuisuuteen, who knows. Itse olen tuotakin vanhempi mies ja tekee pahaa, kun näkee, kun nuoret tytöt flirttailevat isänsä ikäisille miehille.
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miksi tuo tarina piti ylipäätään edes kertoa sinulle. Hän siis näki kiskalla kaksi tyttöä, jotka olivatkin nuorempia kuin hän arvelikaan, yritti iskeä näitä mutta lähtivät paikalta?
Pähkinänkuoressa joo. Kertoi jutun kai siksi, kun itse mainitsin joskus pari viikkoa sitten että joku 19-vuotias oli lähentynyt minua baarissa. Tunsin itseni ihan mummoksi vaikka olenkin vasta 24, ja mainitsin tästä ikääntymisen kokemuksesta aloituksen miehelle.
Mielestäni tilanteissa on kuitenkin tooooosi iso ero. 5 vuoden ikäero minun ja iskijän välillä sai minut laittamaan stopin, mutta hänelle 10/15 vuoden ikäero ei ollut mikään ongelma.
-ap

Sen minä kyllä tiedän, olenhan itsekin ollut melkoisen nuori tyttö joskus. Mielestäni ajattelemisen ja oikein toimimisen vastuu näissä tilanteissa kuitenkin on aikuisella. Hyvä, että tekee pahaa katsella lasten flirttailua, se on terve merkki.

Aloitusviestissäsi sanoit miehen kertoneen, että hän olisi lähtenyt sen 21-vuotiaan mukaan. En näe mitään ongelmaa siinä, että 21-vuotias nainen ja 31-vuotias mies tekevät keskenään ihan mitä haluavat. Mikä ongelma se sinulle on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5 vuoden ikäero minun ja iskijän välillä sai minut laittamaan stopin, mutta hänelle 10/15 vuoden ikäero ei ollut mikään ongelma.
-ap
Stopin mille? Jos tuo 31v on yrittänyt sua, niin silloin koko nakkikioskisadun kertomisen syy voi olla se, että haluaa osoittaa kuinka joku vielä nuorempi on hänet huomioinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miksi tuo tarina piti ylipäätään edes kertoa sinulle. Hän siis näki kiskalla kaksi tyttöä, jotka olivatkin nuorempia kuin hän arvelikaan, yritti iskeä näitä mutta lähtivät paikalta?
Pähkinänkuoressa joo. Kertoi jutun kai siksi, kun itse mainitsin joskus pari viikkoa sitten että joku 19-vuotias oli lähentynyt minua baarissa. Tunsin itseni ihan mummoksi vaikka olenkin vasta 24, ja mainitsin tästä ikääntymisen kokemuksesta aloituksen miehelle.
Mielestäni tilanteissa on kuitenkin tooooosi iso ero. 5 vuoden ikäero minun ja iskijän välillä sai minut laittamaan stopin, mutta hänelle 10/15 vuoden ikäero ei ollut mikään ongelma.
-ap
Aloitusviestissäsi sanoit miehen kertoneen, että hän olisi lähtenyt sen 21-vuotiaan mukaan. En näe mitään ongelmaa siinä, että 21-vuotias nainen ja 31-vuotias mies tekevät keskenään ihan mitä haluavat. Mikä ongelma se sinulle on?
Se, että kutsui molempia haluttaviksi, eikä näyttänyt mitään suurempia fiiliksiä (ällötys, blokki, yms) sen suhteen että nuorempi oli 15. Kuka tietää että molemmat tytöistä olisivat olleet yläkouluikäisiä.
Olen ehkä vanhanaikainen, mutta 31+21 vaikuttaa jo erikoiselta. Itse en harrastakaan yhdenillansuhteita tai holtitonta seksikäyttäytymistä, niin ehkä siksi en ymmärrä. Vaikuttaa aika epätodennäköiseltä että 31-vuotias jörmy haluaa nuorelta tytöltä muuta kuin nopsan panon nuorelta vitsalta.
-ap
Mua kuvotti, kun tapailemani 30-v. mies kertoi tapailleensa 40-vuotiasta naista ja kuolanneensa samalla tämän tytärtä. Siis ajatuksena jo, äitiparka ihan tyytyväisenä seurustellut hieman nuoremman miehen kanssa miehen kuitenkin samalla ajatellessa kiimaisena hänen tytärtään. Yäk. (Emme tapailleet pitkään.)
Ikis keksinyt uuden tarinan.
Btw, jos se nuorempi tyttö olis ollu 16, niin se tuttavamies olisi saanut panna häntä ihan laillisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa että miksi tuo tarina piti ylipäätään edes kertoa sinulle. Hän siis näki kiskalla kaksi tyttöä, jotka olivatkin nuorempia kuin hän arvelikaan, yritti iskeä näitä mutta lähtivät paikalta?
Pähkinänkuoressa joo. Kertoi jutun kai siksi, kun itse mainitsin joskus pari viikkoa sitten että joku 19-vuotias oli lähentynyt minua baarissa. Tunsin itseni ihan mummoksi vaikka olenkin vasta 24, ja mainitsin tästä ikääntymisen kokemuksesta aloituksen miehelle.
Mielestäni tilanteissa on kuitenkin tooooosi iso ero. 5 vuoden ikäero minun ja iskijän välillä sai minut laittamaan stopin, mutta hänelle 10/15 vuoden ikäero ei ollut mikään ongelma.
-ap
Aloitusviestissäsi sanoit miehen kertoneen, että hän olisi lähtenyt sen 21-vuotiaan mukaan. En näe mitään ongelmaa siinä, että 21-vuotias nainen ja 31-vuotias mies tekevät keskenään ihan mitä haluavat. Mikä ongelma se sinulle on?
Se, että kutsui molempia haluttaviksi, eikä näyttänyt mitään suurempia fiiliksiä (ällötys, blokki, yms) sen suhteen että nuorempi oli 15. Kuka tietää että molemmat tytöistä olisivat olleet yläkouluikäisiä.
Olen ehkä vanhanaikainen, mutta 31+21 vaikuttaa jo erikoiselta. Itse en harrastakaan yhdenillansuhteita tai holtitonta seksikäyttäytymistä, niin ehkä siksi en ymmärrä. Vaikuttaa aika epätodennäköiseltä että 31-vuotias jörmy haluaa nuorelta tytöltä muuta kuin nopsan panon nuorelta vitsalta.
-ap
Kyllä 31+21 saa kuulostaa vaikka kuinka erikoiselta sun korvaan eikä sun tarvitse nuorempien kanssa olla, mutta miksi sä haluat muiden elämänvalintoja rajoittaa? Varsinkin kun molemmat henkilöt tässä keksimässäsi tarinassa olivat jo hyvän matkaa täysi-ikäisiä.
Sinuna ottaisin etäisyyttä tuollaiseen tyyppiin (lue: tekisin totaalisen katoamistempun), joka on niin nolo, että yrittää tulla rehentelemään tuollaisilla asioilla sinulle. Varmaan luulee, että tollasten juttujen jälkeen sinä mietit, että "voi ei mitä menetin, sillä onkin kysyntää, mitenköhän saisin sen takaisin". :D Tosi nolo tyyppi.
Mahtoikohan kiskanmyyjän puhelin tiltata just tuolloin vähän tarkoituksella... myyjäkin näki, että nyt ei oo hommat kohdallaan ja auttoi tytöt karkuun. Joo, päästään on sekaisin se kaverisi, jos pitää 15-vuotiasta haluttavana. Oksettaisi muakin.. itsellä vähän samanlainen kokemus aikoinaan, itse olin 26v, kun baarissa 19v tuli iskemään.. tunsin itseni ihan pedofiiliksi:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin saattoi silmät vähän pyöristyä, kun kuulin ikäisteni eli noin kolmekymppisten puhuvan 16-vuotiasta aikuisina naisina. Kai miehille se aikuisuuden raja menee siinä, kun tissit alkaa kasvaa. Hyi hele.
Tietäisittepä vaan, kuinka paljon nuoret tytöt kokeilevat viehätysvoimaansa vanhemmille miehille. Kai se liittyy jotenkin aikuistumiseen, huomionhakuisuuteen, who knows. Itse olen tuotakin vanhempi mies ja tekee pahaa, kun näkee, kun nuoret tytöt flirttailevat isänsä ikäisille miehille.
Sen minä kyllä tiedän, olenhan itsekin ollut melkoisen nuori tyttö joskus. Mielestäni ajattelemisen ja oikein toimimisen vastuu näissä tilanteissa kuitenkin on aikuisella. Hyvä, että tekee pahaa katsella lasten flirttailua, se on terve merkki.
Kyllä oikein toimimisen vastuu on kaikilla. Teini on kuitenkin jo rikosoikeudellisestikin vastuussa tekemisistään, joten mistään ymmärtämättömistä lapsista on turha puhua.
Vierailija kirjoitti:
Mahtoikohan kiskanmyyjän puhelin tiltata just tuolloin vähän tarkoituksella... myyjäkin näki, että nyt ei oo hommat kohdallaan ja auttoi tytöt karkuun. Joo, päästään on sekaisin se kaverisi, jos pitää 15-vuotiasta haluttavana. Oksettaisi muakin.. itsellä vähän samanlainen kokemus aikoinaan, itse olin 26v, kun baarissa 19v tuli iskemään.. tunsin itseni ihan pedofiiliksi:(
Hohhoijaa, ap. Hanki jo elämä.
Vierailija kirjoitti:
Sinuna ottaisin etäisyyttä tuollaiseen tyyppiin (lue: tekisin totaalisen katoamistempun), joka on niin nolo, että yrittää tulla rehentelemään tuollaisilla asioilla sinulle. Varmaan luulee, että tollasten juttujen jälkeen sinä mietit, että "voi ei mitä menetin, sillä onkin kysyntää, mitenköhän saisin sen takaisin". :D Tosi nolo tyyppi.
Kuulostaa aika hyvältä strategialta. Poistin jo hänen numeronsa.
-ap
Ja kun 50-vuotias puuma iskee 25-vuotiaan kollin, niin sehän on vaan ymmärrettävää.
Minä oudoksun ap:n keksittyä juttua