Lue keskustelun säännöt.
Oliko nuoruutesi huoleton vai ei? (murrosikä+ aikuisuuden alkuvuodet, eli 13-20v)
10.02.2018 |
Monet sanoo että kaipaa huoletonta nuoruutta. En ole koskaan ymmärtänyt miten nuoruus muka olisi huoletonta? Ensin murrosikä kun pitää olla huolissaan kehittyykö kuten muut, on liian pienet tissit, tai liian isot, on itse liian pitkä tai lyhyt, on finnejä tai hammasraudat, ei saa seurustelukumppania, tai saa ja se jättää ja sydän särkyy, rakastuu sellaiseen jota ei saa, sitten pitää jo päättää mihin kouluun hakee, onko se oikea päätös, onko minusta siihen... Vanhempien kanssa voi olla kitkaa, samoin muissa ihmissuhteissa. Sitten on huolia maailman tilanteesta, tuleeko ydinsota, kuoleeko eläimet sukupuuttoon, eläinten oikeudet, terroristi-iskut... mitä nyt minkäkin aikakauden uhkat on.
Kenellä oikeasti on mennyt koko nuoruus huolettomasti, ja haluaisi elää sen uudelleen?
Kommentit (36)
Oli! Elin nuoruuteni 80-luvulla. Se oli elämäni parasta aikaa. Huoletonta ja ihanaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivan helvetin huippua! N. 13v ekat kännit ja siitä se sitten lähti enemmän tai vähemmän lähes joka vkl. Yläaste meni siinä ja lukiossa ehken vähän rauhoituin, kunnes taas yliopistossa kuppi kallistui melko tiukkaan tahtiin. No, valmistuin, pääsin heti töihin ja tapasin puolisoni. Nyt pari muksua, okt., ja mukava duuni. Mutta kyllä luulisin, että ottaisi nyt päähän, jos en olisi nuorena elänyt.
Mun näkökulmasta hukkasit parhaat nuoruusvuotesi ryyppäämiseen, voiko turhempaa olla? Kyllä mua ottaisi päähän jos olisi ollut tuollainen nuoruus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sun ongelmat on olleet tuolla tasolla, on sulla ollut helppo ja huoleton nuoruus :)
Niinpä! Mulla sairas, kova ja riitaisa perhe ja suku, raiskaus 15 v. ymv. Oiskin ollu vain nuo ap:n huolet.
Niin, ei ollut tarkoituskaan laittaa mitään rankkoja huolia, jotka kuitenkin onneksi on vain vähemmistön ongelmia nuoruudessa, niitä "normaaleja" huolia on yleensä kaikilla.
ap
Huhuh, jos ap:n huolet oli tota tasoa niin mitä valitat? Minulla oli *oikeasti* järkyttävä nuoruus. En halua avata kun olen siitä yli päässyt.
Noi nyt on ihan tavallisia ongelmia, mitä aloituksessa kuvaillaan. Ei mitään pysyvää, vaikka teininä ne asiat saa isommat mittasuhteet. 20-vuotiaana sain lapsen, 25 kun olin niin mun isä kuoli pitkän sairauden jälkeen ja sitten sairastuin itse syöpään, niin että todellakin seinään loppui se huolettomuus ja alamäki on jatkunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei noita vuosia voi niputtaa. Oli hyvin erilaista 7., 8. ja 9. luokalla saati sitten lukiossa ja sen jälkeen. Huolettomimpia minulla olivat 8. luokka ja lukio. Vaikeinta oli koulukiusaamisen kohteeksi joutuminen seiskalla, syömishäiriön kourissa rimpuilu ysillä ja sitten parikymppisenä yritys jotenkin selvitä narsistiseksi paljastuneen ensimmäisen vakavamman poikaystävän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastasin kyllä, koska vaihtoehto "osittain" puuttuu, mutta hyvän puolelle se nyt kuitenkin kallistuu. Olihan minulla moniakin huolenaiheita, mm. isäni sydänsairaus, alituinen rahapula ja sitten ne tavanomaiset tuskailut siitä, mitä elämällään pitäisi tehdä. Olosuhteeni olivat kuitenkin riittävän hyvät, jotta voin muistaa tuota ajanjaksoa enemmän hyvällä kuin pahalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei. Mulla oli teininä syöpä ja elän vasta nyt "huoletonta" aikaa. Kävin lukion aika lailla itsenäisesti sairaalasta käsin. Lakkiaisissa olin kalju ja pyörätuolissa. Vieraitakaan ei ollut, koska infektioriskin vuoksi kotiin ei päästetty ketään joka ei asunut siellä. Nyt olen 23 ja odotan aivan fiiliksissä kesää ja kandiksi valmistumistani, kun voin laittaa kiharat hiuksiin ja kävellä omin jaloin hakemaan tutkintotodistuksen ja oon jo infonnut puoli sukua, että kakkua kesällä, meikä valmistuu!
Ihanaa! Kivaa kesää ja hyviä juhlia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei. Menetin ikävuodet 8-21 vaikean masennuksen aiheuttamaan sumuun. Muistan noilta ajoilta lähinnä vain oman huoneeni, pitkät unettomat yöt, itsetuhoiset ajatukset ja itsemurhayrityksen. Olin mahdottoman yksinäinen ja toivoton.
Ei ollut nuoruus (tai lapsuus) huoleton, elin alkoholisti isäpuolen, huumehörhöveljen, prostituoitusiskon, työnarkomaaniäidin ja parin vähän normaalimman sisaruksen kanssa.
Henkinen ja fyysinen väkivalta oli meillä päivittäistä, lisäksi 50-vuotias perhetuttumme sekä myös 8 vuotta vanhempi isoveljeni käytti minua seksuaalisesti hyväksi vuosikymmenen ajan, joten ei kovin huoletonta ollut elo kun yritti vain hengissä pysyä päivästä toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli ihana huoleton lapsuus ja nuoruus. Nyt päälle nelikymppisenä elämäni on vieläkin aika huoletonta ja ihanaa. Rahaa ei pursua ovista tai ikkunoista, mutta olen onnellinen. Olen myös luonteeltani tyyppiä joka ei vaan jaksa ressata mistään.
oli hyvä nuoruus, vaikkei aina ihan huoleton. Toisella vanhemmallani oli mt-ongelmia, jotka pelottivat. Silti pääasiassa hyvää aikaa, rakastavat vanhemmat, isovanhemmat, serkut, tädit yms. ympärillä. Ystäviä koulussa, harrastuksia ja kavereita myös siellä. Pidin opiskelusta, sain useana kesänä kesätöitä, matkustelin, 20-v tapasin nykyisen mieheni, sitä ennen muutamia sydänsuruja, mutta jotenkin näin siinä surussakin jotain haikeaa kauneutta. Kuolemanpelkoinen olin (ja olen) jonkun verran, mutta elämän ongelmineen olen lapsesta asti kokenut lahjana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut huoleton. Kasvoin todella turvattomassa ja väkivaltaisessa alkoholistiperheesä ja olin tietysti koulukiusattu. Voin aika huonosti. Oireilin henkisesti ja se muuttui niin pahaksi että kouluterkka laittoi psykiatrille ja psykiatri suljetulle. Yritin vähän tappaakin itseäni välillä. Sitten minut huostaanotettiin kun kotiolot otettiin sittenkin vakavasti. Olimme siis jos vaikka minkä asiakkaita mutta pudonneet verkkojen läpi. Enivei kaikki sitten johti, mihinkä muuhunkaan, kuin pahaan päihdeongelmaan, ja olin jo 16v aika kova juoppo. Meno ei hellittänyt varsinkaan silloin kun täytin 18. 20v olin jo ongelmissa ja eräät lieveilmiöt oli jo havaittavissa.
Eli ei, eipä ollut.
Vierailija kirjoitti:
Oli! Elin nuoruuteni 80-luvulla. Se oli elämäni parasta aikaa. Huoletonta ja ihanaa!
Juu....
Oli kenelle oli.
Ala-asteen aloitin 1978 jouduin heti kiusatuksi eikä kavereita ollut.
Helvettiä kesti 6 vuotta.
Yläasteen sain olla rauhassa, mutta omituisuuksieni ja em. 6v kokemusten jälkeen olin eristäytyvä ja hirvittävän ujo.
Ei siis kavereita eikä ns. nuorten menoja vieläkään.
Amis meni ok. yleisjakson, mutta erikoistumisjaksolla alkoi kiusaaminen. Olinhan aika outo hyypiö.
Tyttöjä en osannut lähestyä, vaikka mieli teki.
Pari harvaa vastakkaisen sukupuolen lähestymisyritystä mokasin totaalisessa paniikissa.
Siinä oli kaulakiikku lähellä.
Ajokortin saaminen auttoi tilannetta, juoppokuskille oli aina tilausta ja pääsin nuorten menopaikkoihin.
Törmäsin 18-vuotiaana söpöön pörröpäiseen tytönpullukkaan, joka päätti ottaa minut....
Siihen päättyi ahdistava yksinäisyyteni.
Ei ollut. Yhtäkkiä kaikille ulkonäkö oli asia numero 1. Minulla ei ollut ulkonäköä, tyyliä eikä rahaa. Kukaan poika ei ollut minusta kiinnostunut. Kaveritkin etsivät trendikkäämpää seuraa. Olin monta vuotta aika yksin. Se ei haitannut minua ja olisin viihtynyt hyvin illat kotona. Vanhempien mielestä se oli ilmeisesti outoa, ja koska häpesin asiaa, oli pakko mennä viikonloppuisin roikkumaan kaupungille ja kaikkihan tietää mitä se tarkoittaa..