Ahdistaa ihastuminen

No voi sua.. tule tänne lihatikkuun killumaan.

Uppaan lankaani, ihastuminen ahdistaa edelleen aktiivisesti

Vierailija kirjoitti:

Uppaan lankaani, ihastuminen ahdistaa edelleen aktiivisesti

Mikä siinä ahdistaa?

Mitä sä voit menettää? Kokeile sen tyypin kanssa ja jos syystä tai toisesta juttu ei toimi, niin sitten ei toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uppaan lankaani, ihastuminen ahdistaa edelleen aktiivisesti

Mikä siinä ahdistaa?

Ihan kaikki. Pelottaa, ettei mies tykkää minusta yhtä paljon tai ei muuten halua olla kanssani. Mietin kuumeisesti, tapaileeko hän muita ja mahtaako löytää jonkun minua paremman. Tavallisesti pystyn ajattelemaan järjellä, että tällaisiin asioihin ei voi juuri vaikuttaa: tykkää, jos tykkää. Nyt olen aivan hermoraunio. Välillä jopa puoliksi toivon, että mies pistäisi tapailun poikki, jotta voisin saada taas mielenrauhan ja palata tylsään pakkomielteettömään elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä voit menettää? Kokeile sen tyypin kanssa ja jos syystä tai toisesta juttu ei toimi, niin sitten ei toimi.

Näinhän se on. Jostain syystä olen kuitenkin kovin huolissani jo asioiden lopputulemasta jo etukäteen: pelkään sydämeni särkymistä, ja sitä, etten saisikaan olla kyseisen ihmisen kanssa.

Kuulostaa varsin normaalilta, tuo on ihastumisen varjopuolta :) Kamalaa kun niin epävarma ja pelottaa mikä kaikki voi mennä vikaan. No, tuokin tunne helpottaa ajan kanssa, nyt  vaan sinnillä ja vähän koitat sitä järkeäkin ottaa välillä mukaan! On muuten ihanaa kun on ollut yli 20v naimisissa, ei tartte enää mennä sitä ihanaa kamalaa vuoristorataa :D Toisaalta, olishan se mieletön rakastumisen tunnekin taas ihan kiva kokea ;) Mutta tämä tasaisuus on kyllä ihanaa myös. Rakkautta ap <3

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa varsin normaalilta, tuo on ihastumisen varjopuolta :) Kamalaa kun niin epävarma ja pelottaa mikä kaikki voi mennä vikaan. No, tuokin tunne helpottaa ajan kanssa, nyt  vaan sinnillä ja vähän koitat sitä järkeäkin ottaa välillä mukaan! On muuten ihanaa kun on ollut yli 20v naimisissa, ei tartte enää mennä sitä ihanaa kamalaa vuoristorataa :D Toisaalta, olishan se mieletön rakastumisen tunnekin taas ihan kiva kokea ;) Mutta tämä tasaisuus on kyllä ihanaa myös. Rakkautta ap <3

Kiitos kommentistasi, juuri tätä kaipasin <3 t. ap

Minäkin rakastuin todella syvästi ekan kerran ja se vasta kamalaa onkin. Tosi pelottavaa tunteellisesti. Voi vaikka sattua pahasti, mutta eipä sitä saa mitään jos ei yritä. Riskihän se on tosissaan rakastua.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa varsin normaalilta, tuo on ihastumisen varjopuolta :) Kamalaa kun niin epävarma ja pelottaa mikä kaikki voi mennä vikaan. No, tuokin tunne helpottaa ajan kanssa, nyt  vaan sinnillä ja vähän koitat sitä järkeäkin ottaa välillä mukaan! On muuten ihanaa kun on ollut yli 20v naimisissa, ei tartte enää mennä sitä ihanaa kamalaa vuoristorataa :D Toisaalta, olishan se mieletön rakastumisen tunnekin taas ihan kiva kokea ;) Mutta tämä tasaisuus on kyllä ihanaa myös. Rakkautta ap <3

no eipä se avioliitto aina tai koskaan helppoa ja ruusuilla tanssia.

Samassa veneessä ollaan. Olen miettinyt useasti, että laittaisin koko homman poikki, koska tämähän on järjettömän piinaavaa ja ahdistavaa. Sitten taas toisaalta jos katkaisisin tämän niin jäisin katumaan varmaan vuosikausiksi. Nyt vaan koko elämän on täyttänyt tuo yksi ihminen ja oma epävarmuus. Tykkääköhän se musta ja sanoinko jotain väärin, olisinko voinut hoitaa tuon ja tuon tilanteen paremmin. Laittaako viestiä vai eikö laittaa. Ja nyt viimeistään mokasin kaiken. Ei hiivatti tätä rallia.

Normaalisti olen hyvinkin järkevä ja osaan suhtautua asioihin asioina. Nyt on sitten järki vissiin mennyt lopullisesti. Tsemppiä sinne, sitä tarvitaan.

Älä huoli, vaikka homma toimisi täydellisesti, mies olisi hulluna sinuun oikeasti ja päätyisitte vakavaan suhteeseen, niin muutaman vuoden päästä olet täällä takuulla märisemässä ja valittamassa miehen tekemisistä tai tekemättä jättämistä ja hakemassa erosympatioita.

Joo sama homma oli, kun ihastuin tulisesti erittäin pitkän yksinolon jälkeen ja ilmeisesti toinenkin minuun. Silti siinä tavallaan kokoajan odotti että noniin, milloinkas tää nyt loppuu kun toinen pettyy minuun kuitenkin. Tämähän on ihan liian hyvää ollakseen totta. Se tunne voimistui aina valtavasti, kun toinen oli niin herkkä ja kun miellyttämisyrityksistäni huolimatta aina töpeksin tumpelouttani jotain ja hän sitten hermostui. Tuli aina sellainen tunne, että hän ei pidäkään minusta ja tämä taitaa olla nyt tässä. Mutta ilmeisesti hän oli sitten tottunut siihen, että suhteissa äristään ja riidellään. Se ärisemällä asioiden käsittely oli lopulta liikaa minulle ja se oli sen pituinen se.

Voin niin täysin samaistua noihin ajatuksiisi. Tarkemmin ajatellen en ole ikinä ollut näin ihastunut tai tämä kyllä on muuttunut jo rakastumiseksi.

Tämä epävarmuus ja tunteiden vuoristorata on ihan käsittämätön. Tuntuu välillä kuin olisi teini-ikäinen vaikka sellaisen iän saisi kertoa jo kahdella.

Sitä vain odottaa että saisi toiselta viestiä, että näkisi. Pelkää että toinen kyllästyy tai ei pidäkään minusta kun tutustuu paremmin. (Yli)analysoi kaikkia sanoja. Suunnittelee yhteistä tulevaisuutta mutta samalla pelkää kuollakseen, että satuttaa sydämensä pahemman kerran jos hommat ei toimikaan.

Täällä myös yksi kamalan ihastunut, ihana ja kamala tunne jota en ole 10vuoteen tuntenut.

Jos joku päivä kerään rohkeuteni niin onko ihan korrektia mennä ihastuksen luo, antaa oma numeronsa ja sanoa "vaikutat mukavalta, olisi kiva tutustua."