Bed ja siitä parantuminen?

Oletko hakenut apua ongelmaan?

Mulla itsellä auttoi Seronil-niminen lääke (määrättiin myös paniikkihäiriöön mutta myös bulimiaan). Nykyään ja ennen sitä olen syönyt 5HTP-nimistä luontaistuotetta jonka koen auttavan ahmimiseen enkä taida enää luopua siitä.

Oon nyt 30-vuotias ja yläasteesta lähtien jonkinlaisessa syömishäiriö/dieetti-kierteessä. Pidempien parisuhteiden kohdalla aina hetkeksi helpottanut. En tiedä olenko ikinä täysin parantunut mutta tällä hetkellä olen toiveikas, sillä vaikka juuri erosin niin en lopettanut syömistä joka olisi aikanaan johtanut ahmimiskierteeseen.

Hae ihmeessä apua ja vaadi sitä, sillä sitä on saatavilla. Itse odotin liian pitkään kun häpesin sitä :(

Kiitos vastauksesta. Olen hakenut kyllä apua ja syitä on tongittu, lääkkeitä kokeiltu, kaikenlaista. Joskus joku auttaa hetkeksi, joskus ei. Nyt on taas ihan umpisolmukausi ja voimat ja usko parempaan aivan totaallisen loppu. Itseinho on valtava. Ja tyhjyys, kun jäin työttömäksi. En taas tajua millä saan itseni huomisaamuna motivoitua yrittämään.

Ap

Onko sulla elämässä mitään muuta mihin voisit keskittyä? Poikaystävä/perhe? Entäs harrastukset, mitä tykkäät touhuta? Olisi tärkeää itsepintaisesti kehittää muuta tekemistä ja olla ostamatta syömishimon aiheuttavia ruokia kaappiin. Uusien tapojen omaksuminen vie aina aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta sun pitäis omaksua asenne että et anna sen pilata loppuelämääsi vaan pistät vastaan.

Kai harrastat jonkinlaista liikuntaa mistä pidät?

Itse jossain vaiheessa päätin että bulimia ei enää pilaa mun elämää ja heitin kaapeista kaikki ns. vaararuuat pois. Jos ostin herkkuja niin kerran viikkoon ja söin yhdellä istumalla sen minkä kestin hyvällä omallatunnolla ja vedin loput vessanpöntöstä alas. Kuulostaa normi-ihmisestä hullulta mutta itselleni välttämätöntä. Ja aina jos mässäilyhimo tulee niin ajatukset pitää kohdistaa johonkin konkreettiseen tekemiseen, vaikka pieni jumppatuokio tai kävelylle lähtö.

Ja muista että olet arvokas ja sulla on vaan yksi keho, joka sua kantaa läpi elämän. Sun pitäisi kohdella sitä mahdollisimman hyvin ja lempeästi, rakentaa ja rakastaa sitä sen sijaan että pilaat sitä tuhottomalla mättämisellä. Eikä sun psyyke ole ansainnut sitä tolkuttoman huonoa oloa mitä mässäily tekee. Eli opettele rakastamaan itseäsi!

Kai muuten pidät huolen että saat kaikki mahdolliset vitamiinit ja ravintoaineet ruokavaliostasi? Rasvaa ja proteiinia tarpeeksi ja vaalea vehnä ja sokeri minimissään? Karppaajilla kuulema himot laantuu ruokavaliollaan ja ainakin omalla kohdallani leipä ja makaroni jne pistää syömään paljon enemmän.

Kiinnostava aloitus.

Mulla on bed, mutta kello on jo niin paljon, etten ehdi kirjoittaa asiaani. Laitan aloituksen talteen ja toivottavasti kirpoaa keskustelua.

Kiitos vastauksestasi kolmonen. Mulla on kyllä ihan mielekkäitä liikuntaharrastuksia ja normipäivinä ne pitääkin mut järjissäni. Myös teini-ikäinen poika mulla on. Voitte siis vain kuvitella, että kaikkien mulle vaikeuksia ja houkutuksia tuottavien ruokien pois heittäminen ei vaan ole mahdollista. Minimiin toki olen kaapeista kaiken turhan karsinut ja ruoka meillä on pääpiirteittäin tuiki terveellistä. Urheilevan teinipojan takia kaapeissa kuitenkin vain pakostakin on sellasiakin juttuja, joista ahmimishäiriöpäissään saa kyllä ittensä vaikeuksiin. Miten monesti sitä onkaan toivonut, että voisikin olla hankkimatta kaappeihin mitään vähääkään sellaista, joka voi johtaa ahmimiseen. Mulla on pahasti myös tunneperäistä ahmimista. Masennus ajaa ahmimaan ja toisin päin. Hirveä kierre.

Tänään taas miljoonannen kerran heräsin tähän järjettömään painajaiseen. Fyysiseen ja henkiseen pahaan oloon. En voi muuta kuin taas vaan yrittää ja uskoa, että tästä päivästä tulee parempi. Ja huomisesta tätä parempi jne. En voi muuta, koska masentumaan en voi jäädä. Hävettää ja itkettää.

Kannattaa pitää sinnikkäästi kiinni kolmen, neljän tunnin ruokailuväleistä. Aterialla ei tarvi syödä paljoa muttei sitä saa jättää pois välistä.