KULTAINEN 60-LUKU JA VIIKKO 16
Huomenia!
Hassua pistää aloitus pyhäpäivänä, kun tuntuu vielä viikonlopulta, mutta aattelin nyt kumminkin pistää, kun edellinen pino on jo ihan ennätyslukemissa (hyvä kultsut!) ja kalenteri näyttää uuden viikon alkua.
Täällä sataa taas ihan kuin aisaa. Toivottavasti lumet nyt häviäisi äkkiä tuon sateen myötä. Ulos ei taida tosin tänään olla paljoakaan asiaa.
Meitsi on edelleen yhtenä kpl:na, vaikka illalla taas suppaili ja heräsin kerran aamuyöstäkin kipeään suppariin. Mutta sekin meni sitten ohi.
Eilinen anopin vierailu oli kyllä lähes katastrofi. Miehellä oli vatsa kipeä (sillä lienee jokin pöpö masussa) ja sehän on vihainen koko universumille aina kun siihen sattuu. Se ei jaksanut seurustella ollenkaan, ja meikäläinen taas ei jaksanut yhtään lähteä mukaan anopin " KYLLÄ sulla on valtava maha!" - " PALJONKO sulle on tullut painoa?" - juttuihin mukaan. Aika aneemiset oli vierailun tunnelmat. Olin oikeestaan pahalla päällä koko illan sen visiitin jälkeen. Puoliksi ärtymyksestä ja puoliksi huonosta omastatunnosta, kun oltiin niin keljua isäntäväkeä. Hohhoijaa...
Katselin äsken Kyläsairaalan nauhalta, kun muksut katsoi sen aikana lastenohjelmia. Nyt tarttis kait suunnata suihkuun ja miettiä, että miten kuluttais tämän päivän. Mulla alkaa olla ihan epätodellinen olo ton vauvan suhteen. Haluais, että alkais tapahtua, mutta toisaalta en osaa enää edes ajatella, että jotain oikeesti tapahtuis! Koko vauva tuntuu yhtäkkiä ihan utopialta. Jymy, onko sulla mitään tällaista? Musta tuntuu jo siltä, ettei mitään oikeeta vauvaa olekaan, vaan kuljen vaan möhköfanttina hamaan tulevaisuuteen.
t. Bonita 39+2
Kommentit (72)
Kun muuta en keksi kuin häiriköidä täällä... mies katsoo kovaalakia...
Tänään oli kyllä sellainen päivä, että sai muutamaan kertaan miettiä ihan itsekö on vielä oikein toivomalla toivonut että vielä yksi lapsi!
Hain siis pojat aamulla hoidosta kun pienin laattasi siellä, mutta se ei tainnut olla sen kummenpaa sillä terve tuo oli loppupäivän. Nämä kolme vaan ovat saaneet sellaista säpinää tänään järjestetyksi että voi jesta! Siis normaalin tappelun, kinaamisen ja karjumisen lisäksi joku viritti kerrossänkyihin venyvästä vyöstä ansan, johon joku toinen olisi voinut jäädä vaikka nyt kaulastansa kiinni, sitten revittiin kaiuttimesta päällinen irti, korkkaamattomasta Rimakauhua ja rakkautta DVD:Sta levy löytyi vessan lattialta ihan naarmuisena ja vartalovoidepurkista puolet sängyn päältä. Ja siis tappelut ja jäähyllelaitot siihen lisäksi.
Pihalla (lue uuden talomme murheellisessa mutavellissä) pienin löi maihin ja karjui vartin ilman syytä eikä suostunut nousemaan ylös. Vuoden äitinä en jaksanut häntä alkaa retuuttamaan vaan annon karjua ja huuhtelin sitten sisääntullessa puutarhaletkulla pojan puhtaaksi...
Että ehkä se sittenkin olen minä, joka saa vaavinsa ekana ulos näissä hermopaineissa tai sitten vaihtoehto on sydäri tai mahahaava... No onneksi on perjantai ja mies erotuomariapuna muutaman päivän!
Huomenna pitäisi olla kaunista ja ehkä-ei-niin-kuraista keliä tiedossa, joten kaunista viikonloppua toivottaen
mirjami, 38 ja rapiat. olisko +2.....
Olen ollut vähän hyytynyt sen rasituskokeen yms tiimoilta, mutta eiköhän tässä taas ala elämä kirkastua. Ja tänään on muutoinkin 34 viikkoa kasassa, että ei hätiä mitiä. Ja jos vauva kerran alkaa kohta lähennellä kolmea kiloa, niin ehkä minä teen yllärit ja kiilaan kärkikolmikon B, J & M ohi ;) Ei mikään musta hevonen vaan vaalea tamma... no, hehe... (Tämähän oli muistaakseni Helvi Sipilän heitto joskus kun pyrki presidentiksi, tässä kultsujen pinossa kehtaa muistaa kivikautisia juttuja....)
Kiitos, kun elitte mukana tässä sokerijutussa. Tosi hyvä, ettei mitään ollut. Siitä kokeesta tulin vaan aika huonovointiseksi ja väsyneeksi. Onneksi sain siellä labran takana olevassa tomistohuoneessa pötkötellä, täti vielä oikein peitteli minut sinne. En olisi tuolissa pysynytkään.
37+ viikolla - jos mitään ei ole tapahtunut ennen sitä - tilanne siis tsekataan ja tehdään synnytystapa-arvio. Elikä lähdetäänkö käynnistelemään vai mitä.
Aurinkoista viikonloppua kultsuille!!
t äitimiia 34+0
Tässä porukassa tosiaan kehtaa kirjoittaa kivikautisistakin asioista ja täällä myös viihtyy paremmin kuin muualla. Kiitos siitä teille kultaiset!
Meillä on nyt taas vajaamiehityksinen viikonloppu. Tosin rippikoululainen aikoi palata sunnuntaiksi kotiin riparijuttujen takia, mutta muuten vietämme eskarilaisen kanssa aikaa kaksin.
Ostin Narnian tarinat jemmaan, kun poika ei päässyt katsomaan leffaan. Hänelle on kuitenkin luettu tarinoita ja hän on nähnyt yhden vanhemman version, joten tietää, mistä on kyse. Lupasin, että katsotaan sitten, kun sataa vettä tai äiti on niin kipee, ettei muuta jaksa. Nyt sitten poika kyselee viiden minuutin välein, onko mulla supistuksia ;) Ja ihana kevätaurinko paistaa pihalla.
Masun ympärys on nyt n. 115 cm. Syy on ainoastaan tässä dieetissä. Muuten olisin varmaan ihan toisissa mitoissa. Lääkehoito näyttää auttaneen. Aamullakin oli paastosokeriarvo 4,3. Lääkkeestä on vain se haitta, että tuntuu, etten mitään suolikaasuja aiheuttavaa (ruisleipä, mysli, palkotuotteet) uskalla enää vilkaistakaan. Tämä nimittäin aiheuttaa ihan hirvittäviä purkauksia, jotka eivät ole mitenkään hallinnassa. Toivon tosiaankin, että tilanne rauhoittuu tai muuten joudun viettämään loppuraskauden kotona piereskelyn takia. Ja lapsi syntyy sitten torvisoiton säestyksellä. Kamalaa :(
Menipä taas kamalaksi, taidan siirtyä puuhailemaan jotain hyödyllistä, jos vaikka saisi tuon pikkumiehen pihahommiin, vaikka lastenohjelmat taitavat vielä jatkua.
Kevis 34+5
Toinen huonosti nukuttu yö takana, kun kahdella vanhimmalla lapsella alkoi sitten illalla laatta lentää. Nyt ovat nukkuneet, joten eiköhän voiton puolelle olla. Isäntäkin kävi aamulla ykäämässä, mutta on aika pirteän oloinen jo.
Jaahas, ei ole Jymy eikä Bonita vielä tänään ilmoitelleet itsestään, tarkoittaakohan tämä nyt SITÄ.
Hauskaa, jos sattuvat saamaan vauvansa samana päivänä.
Eipä ole äitimiiallakaan pitkää aikaa enää jäljellä ja Mirjamillakin lähtö hetkenä minä hyvänsä.
Olipas Mirjamilla ollut säpinää siellä jälkikasvunsa kanssa. Miten se tuntuukin aina kumuloituvan nuo lasten älynväläykset, että kerkiävätkin sen kaiken tehdä.
Taidan mennä kahveenkeittoon, kun on niin ihmeen rauhallista, sain nuorimmankin juuri päikkäreille.
Meriaani rv 27+6
Juu se on todellakin aamu vasta minulla.
Viime yö meni taas!!!käpeksiessä, kun ei uni tullut ennenkuin 3jälkeen ja sitten aamulla" annoin luvan" itselleni nukkua,kun ajattelin että en jaksa nuokkua ja olla väsynyt joka päivä, sitä ehtii sitten kokea vauvan kanssa. Tiedä sitten mitä aamupäivän nukkuminen teki ensiyön unille:-/
Täytyy varmaan alkaa pukea päällensä, mies soitteli ja ilmoitteli että ehtivätkin kotiin aiemmin kuin suunniteltu...ja en suo hänelle sitä iloa että olisin vielä yöpaidassa kun kotiutuvat...
Meillä kun tuo mies on illan torkku ja aamuvirkku muutoinkin ja aina vuosienkin jälkeen jaksaa ihmetellä,miten ihmeessä joku(siis minä) voi nukkua niin pitkään aamulla ja ei heti 7 aikaan viikonloppuisinkin ole tarmoa täynnä:-))(kuten hän..)
Lapsen myötä joudun minäkin sopeutumaan sitten aikaisiin aamuihin, vaikka äitini kertoman mukaan olen ollut samanlainen nukkuja jo vauvana, aamulla minua väkisin saanut jo silloin herätellä syömään(Silloinhan oli vallalla se ajatus, että vauva herätellään syömään säännöllisin väliajoin myös yöllä). Toivotaan, että nukkumisen suhteen tuleva vauvamme olisi perinyt äitinsä geenit:-)))
Ulkona näyttää olevan ihana keli, taidan pestä pyykkiä ja ripustella liputuksen pihalle..
Ja huomasin juuri että meidän pihalla krookukset kukkii täyttä päätä, se on oikeasti kevät!!!!
Niin jokohan rouvat oisi päässeet synnärille asti...
tuah rv 30+4
Kotona ollaan. Ehkä rva B on päässyt pidemmälle???
Niin, ekaksikin pitää kiittää teitä arvon kivikautiset naiset, tästä kivasta palstasta ja taas niin hykerryttävistä jutuista, että tuli tosi hyvä mieli! :)))) Tällä kertaa eniten huvitti (sattuneesta syystä) nuo lapsukaisten viritykset ynnä muut Vuoden Äiti -jutut. Siis tänään huvitti, jonain toisena päivänä olis voinut itkettää, niin tutulta kuulosti.
Meillä oli eilen illalla sellainen tilanne, että klo 18 jälkeen olisi ollut optimaalinen synnytysaika. Lapsilla vahti (äitini) täällä kotona, ja mieskin selviytynyt jotenkin työviikostaan. Ja sitten tänä aamuna anivarhain se optimiaika loppui, joten vähän kauhistuin kun viiden maissa alkoi ne tunnetut supistusaallot ja meinasin, että yksinkö joudun tämän lapsen maailmaan laittamaan. Mies nimittäin läksi aamutunteina kohti Tamperetta, jossa oli tavoittamattomissa (lenkkeilemässä maratonklubilaisten kanssa Pyhäjärven ympäri, antakaa mun kaikki kestää.. :) ja sieltä hän on suunnannut kohti Kymenlaaksoa hakemaan meidän kahta poikaa toisesta mummolasta kotiin. He kotiutuvat ehkä joskus 21 maissa, joten sitten taas saa lähteä supparit käyntiin.
Eli sellaiset on meidän synnytystapasuunnitelmat! :D
Ainiin, ne pierujutut oli myös hyviä! Siis samaa oon täällä pohdiskellut. Kun nääs välillä supistuskivun tuloksena onkin jättimäinen päräys ja hirveä haju, niin että mieleen on tullut että onneksi tää on viimeinen keikka sinne synnärille, koska sellaisen ' ilmaisun' jälkeen sinne tuskin kehtais enää mennäkään....
Niin hei, koko porukka vaan sitten aktiivisina vauvapalstalle kirjoittamaan! Nyt ainakin tuntuu siltä, että kun tällaiseksi häiriköksi ehtii kolmen lapsen kanssa, niin ei kai se neljäs nyt mun nettailuja niin hirveästi enää onnistu häiritsemään.... (vauvaparka!) ;-D
Parempia vointeja kaikille sairaille; pidempiä keskiraskauden energiabuumeja niitä kaipaileville, linnunlaulua ja krookuksia kaikille kultaisille
t. Jymy, joka haluaa siis klo 21 jälkeen taas supistussäteitä! (39+0 tänään!)
Eli arvon prouvat, mitä olette siitä mieltä, että mielelläni odottelen tulosta vielä pari viikkoa kaikessa rauhassa (pitäisi veroehdostuskin korjata ennen vauvan tuloa...) mutta siitä huolimatta a) eilen kaivoin ojaa takapihalle B) tänään olen kyykkinyt ja noukkinut lasinsirpaleita samaiselta pihalta. Kaveri tuossa huolestuneena jo kyseli, etteivätkö naapurit hälyytä a-lanssia pihalle kun möyryän mudassa mahani kanssa... mutku ei ne lasit sieltä itsestään lähde!!!
Me olemme siis uuden talon onnellisia omistajia mutta onnettomuudeksi tontilla on ollut ennen kasvihuoneita, joita ei purettu vaan jotka jätettiin teinien kivitettäväksi. Siispä piha on täynnä pientä sirpaletta, joista pitää yrittää mahdollisemman moni noukkia pois ennenkuin voi kuvitella laittavansa siihen nurmen tai mitään muutakaan. Ajatukseni niitä sirpaleita noukkiessani eivät ole lasten korville tarkoitettuja. Fyffeä ei ole kaivaa puolta metriä klasimaata pois ja tuoda siihen miljoona kuutiota uutta multaa tilalle.
Naapurit ovat asuneet tuossa 6 vuotta ja yhä nurtsin seasta puskee lasinsirua eli meillä ei juoksennella paljan jaloin pihalla eikä vaavi pääse sinne konttailemaan :((((( *nyyhkyti*
Viime yönä selkä taas kipuili menkkamaisesti, että ehkä meilläkin jotain tuolla " allaalla" on tapahtumassa. Silti pistän virtuaalipennoseni Rva B:n tai J:n pottiin. Ja olen valmis siirtämään selkäkipuni ja kiukkuisuuteni molemmille teille jotta pääsette tositoimiin. Kiinnostavaa seurattavaa näin jonottajalle...
minä muuten näen valvepainajaisia kotisynnytyksestä... kun viimeksikin avautuminen oli niin nopeaa ja ei kivutonta, mutta kestettävää, että entä jos olen täällä poikien kanssa, mies töissä 70 kilometrin päässä eikä ystävänikään ehdi ajoissa hoitoavuksi... no pitänee täyttää amme ja punkea tulokas siellä ulos - isommat yläkerrassa katsomassa muumia...
no toivotaan, että tämäkin tajuaisi tähdätä sunnuntaivauvaksi kuten edellinen..
levottomissa tunnelmissa -m-
Tänään 40+0 eikä rouvaa näy ei kuulu??!?!?? Joko oot päässyt hommiin???
kyselee kateellinen Paksu-Jymy 39+0
ja eikös sullekin saanut Jymy taas illan tullen toivotella lähtölaukausta ;)
äitimiia
Hitsit, onkohan näin täsmällistä tuo Bonitan elämä, että vauveli on päättänyt syntyä laskettuna päivänä? Vai kuulimmeko eilenkään Bonitasta? Jännäksi käy... Onneksi Jymy ja Mirjami ovat vielä tukenamme :)
Huomenna lisää, kuulolla ollaan!
Kevis
Eli ainakin fröken B!
Näin toivokaamme ja ihailkaamme mahdollisen vauva B:n mahdollista täsmällisyyttä!
Entä mites Jymylässä jyllää? Mun pitäisi panna maate, mutta mitä turhaa, kun kuitenkin joutuu taas kohta heräämään kun vanhinta pissattaa ja se yrittää muiluttaa itsensä meidän sänkyyn muka vahingossa...
Huomenna menemme kaverikaksosten luo synttäreille, odotan meteleliä ja meininkiä!
Muille rauhaisampaa sunnuntaita toivottaen (ja lauantaisenmahtavia kelejä)
mirmari
Joo se debreczeni- tai jotain sinne päin hajunpoistaja on ihan hyvä aine. Eiks sitä joskus mainostettu että sillä saa pahanhajuiset vieraat lähtemään sohvasta. :) Kerran suihkuttelin sillä vahingossa kylpyammeenkin ku oli vähän samannäköinen pullo kuin ammeenpuhdistusaine. :)
Hieno homma että äitimiian sokerit on kunnossa! :) On sitten muuten vaan roteva pikkuimmeinen sieltä tulossa!
On tosiaan mahtanu Vaahtiksella olla pitkä yö yksin synnytyshuoneessa! Mut loppu hyvin, kaikki hyvin. :) En oo tuon tyyppistä synnytyskertomusta ennen kuullutkaan, monella eri tapaa se saattaa näköjänsä tuo homma edetä.
Täällä sit vissiin tuli se energinen keskiraskaus. Ja meni. Pesin toppavaatteita ja laitoin villaisia oottelemaan pyykkikoppaan ja osan vein vinttiin - ja raivasin sit miehen kanssa koko vintin vaatehuoneen! Vähän sama kuin olikos se nyt Bonitan keittiön " kylmiö" , että nyt on taas lattiaa sen verran näkyvissä että saa jalkansa aseteltua. Iso säkillinen heivattiin menemään kammottavia kuteita ja toinen säkillinen kertyi kirpparille vietävää.
Simapullotkin on etsitty valmiiksi pesua oottelemaan. Kai tästä kaikesta suhaamisesta voi päätellä että flunssa olis paranemaan päin. Toivottavasti. Vaik limatulppaa tuntuu vielä aikalailla irtoovankin. :D Pikaista paranemista kaikille oksutaudin vaivaamille, se meiltä täältä vielä puuttuu... kop kop (koputtaa päätään).
Aurinkoista viikonvaihdetta ja lisää synnytyksiä toivotellen
hankalin 26+1