Miten keskiverto (sosiaalinen) nainen viettää vapaa-aikansa?

Esim lomailemalla. Nyt kun talvilomat alkaa, sillä aiomme lähteä tänä vuonna vähän eksoottisempaan paikkan: Gambiaan jossa meillä 5-tähden hotelli meren rannalla.

Vaikkaanpa että suurimmalla osalla palstalaisilla ei ole varaa välimerta kauemmas lähteä...

opettaja_N kirjoitti:

Esim lomailemalla. Nyt kun talvilomat alkaa, sillä aiomme lähteä tänä vuonna vähän eksoottisempaan paikkan: Gambiaan jossa meillä 5-tähden hotelli meren rannalla.

Vaikkaanpa että suurimmalla osalla palstalaisilla ei ole varaa välimerta kauemmas lähteä...

Eikös Gambia ole HALPA kohde? Jos kalliiseen haluatte niin karibia on silloin teille

Aloitus voisi olla minun kirjoittamani. Olen itsekin miettinyt sitä, kuinka paljon "normaalit" ihmiset viettävät aikaa ystäviensä kanssa ja missä se tapahtuu. Kävin sellaisessa masentuneille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja siellä ihmiset kertoivat paljonkin ystävistään. Yhteisiä ajanviettotapoja olivat mm. kävelylenkit, viikonloppuvierailu, Tukholman miniristeily, yhteinen keikkareissu ystäväporukan kanssa... Toki olivat myös poikaystäviensä kanssa.

Kaikki sellaisia aktiviteetteja, joihin minulla ei ole mahdollisuuksia, kun ei ole niitä ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus voisi olla minun kirjoittamani. Olen itsekin miettinyt sitä, kuinka paljon "normaalit" ihmiset viettävät aikaa ystäviensä kanssa ja missä se tapahtuu. Kävin sellaisessa masentuneille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja siellä ihmiset kertoivat paljonkin ystävistään. Yhteisiä ajanviettotapoja olivat mm. kävelylenkit, viikonloppuvierailu, Tukholman miniristeily, yhteinen keikkareissu ystäväporukan kanssa... Toki olivat myös poikaystäviensä kanssa.

Kaikki sellaisia aktiviteetteja, joihin minulla ei ole mahdollisuuksia, kun ei ole niitä ystäviä.

Ei kuulosta kovin masentuneilta ne muut, jos kaikkia tuollaisia aktiviteetteja heillä on elämässään.

Arki-illat töiden jälkeen menevät kotona. Kotitöitä, koiran kanssa ulkoilua, telkkarin katselua, lukemista, netissä surffailua jne. Viikonloppuisin tapaan ystäviäni ja läheisiäni. Käydään leffassa, jossain baarissa tai ravintolassa syömässä, kahvilassa, festareilla ja konserteissa, erilaisissa tapahtumissa jne. Vanhemmillani käyn 1-2 kertaa kuukaudessa. Kahdella ystävälläni on lapsia, joten joskus olen lapsenvahtina ja joskun käyn heidän luonaan kahvilla tai iltaa istumassa, jos emme pääse yhdessä lähtemään minnekään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

opettaja_N kirjoitti:

Esim lomailemalla. Nyt kun talvilomat alkaa, sillä aiomme lähteä tänä vuonna vähän eksoottisempaan paikkan: Gambiaan jossa meillä 5-tähden hotelli meren rannalla.

Vaikkaanpa että suurimmalla osalla palstalaisilla ei ole varaa välimerta kauemmas lähteä...

Eikös Gambia ole HALPA kohde? Jos kalliiseen haluatte niin karibia on silloin teille

Jos meisseli maistuu, niin Gambia on oikea kohde.

myös tunisiassa ja kreikassa on tarjolla "gigoloja"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus voisi olla minun kirjoittamani. Olen itsekin miettinyt sitä, kuinka paljon "normaalit" ihmiset viettävät aikaa ystäviensä kanssa ja missä se tapahtuu. Kävin sellaisessa masentuneille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja siellä ihmiset kertoivat paljonkin ystävistään. Yhteisiä ajanviettotapoja olivat mm. kävelylenkit, viikonloppuvierailu, Tukholman miniristeily, yhteinen keikkareissu ystäväporukan kanssa... Toki olivat myös poikaystäviensä kanssa.

Kaikki sellaisia aktiviteetteja, joihin minulla ei ole mahdollisuuksia, kun ei ole niitä ystäviä.

Ei kuulosta kovin masentuneilta ne muut, jos kaikkia tuollaisia aktiviteetteja heillä on elämässään.

Et viitsisi kyseenalaistaa ihmisten vaikeuksia. Masennus voi iskeä ihan oikeasti kehen tahansa, ja tuosta sait todella, todella vähän tietoa kenenkään elämästä.

Masennus ei ole mikään kurjuuskilpailu ja minä ihan vilpittömästi toivon että sinun silmääsi paskoo lintu tämän kevään aikana.

Ap, en minäkään tiedä. Minulla on mies ja 3 lasta mutta ei yhtään ystävää, ei ole ollut koskaan. Minulla syynä on varmaan väkivaltainen kauhulapsuus sadistisen narsistin lapsena, luottamus ihmisten hyvyyteen meni jo lapsena.

Minä teen kaiken yksin. Miehen kanssakaan en pääse koskaan kaksin mihinkään koska mulla ei ole auttavia vanhempia joita kiinnostaisi joskus olla lastemme kanssa.

Vapaa-aikani on tällaista: käyn lenkillä yksin. Käyn kahvilassa yksin. Käyn syömässä yksin. Käyn kirjastossa yksin. Käyn shoppailemassa yksin. Käyn kuntosalilla yksin.

Vapaa-aikani ajalla en siis varmaan puhu sanaakaan kenenkään kanssa, paitsi kaupassa/kirjastossa hei ja kiitos :)

Katselen aina ihmeissäni ja salaa kiinnostuneina tyttöporukoita/naisporukoita. Käyvät yhdessä shoppailemassa, reissussa js kahvilla, juttelevat ja kikattelevat. Samoin katson ihmetellen äiti-tytär pareja, minulla ei ole mitään kokemusta välittävästä äidistä tai siitä että äidin kanssa voisi olla. Äitini ei soita eikä olla nähty vuosiin, äitiäni ei kiinnosta.

En ole onneton,mutt koen outoa ulkopuolisuutta ja sellaista hassua tunnetta että seurailen elämää ulkoapäin kuin hyönteistutkija tarkkailemassa muurahaisia. En osaa oikeun selittää sitä tunnetta. Epäilen johtuvan rankasta lapsuudestani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus voisi olla minun kirjoittamani. Olen itsekin miettinyt sitä, kuinka paljon "normaalit" ihmiset viettävät aikaa ystäviensä kanssa ja missä se tapahtuu. Kävin sellaisessa masentuneille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja siellä ihmiset kertoivat paljonkin ystävistään. Yhteisiä ajanviettotapoja olivat mm. kävelylenkit, viikonloppuvierailu, Tukholman miniristeily, yhteinen keikkareissu ystäväporukan kanssa... Toki olivat myös poikaystäviensä kanssa.

Kaikki sellaisia aktiviteetteja, joihin minulla ei ole mahdollisuuksia, kun ei ole niitä ystäviä.

Ei kuulosta kovin masentuneilta ne muut, jos kaikkia tuollaisia aktiviteetteja heillä on elämässään.

Et viitsisi kyseenalaistaa ihmisten vaikeuksia. Masennus voi iskeä ihan oikeasti kehen tahansa, ja tuosta sait todella, todella vähän tietoa kenenkään elämästä.

Masennus ei ole mikään kurjuuskilpailu ja minä ihan vilpittömästi toivon että sinun silmääsi paskoo lintu tämän kevään aikana.

En kyseenalaista, mutta uskoisin vieläkin helpommin masentuvan, jos ei ole edes ystäviä, joiden kanssa voisi yrittää tuollaisia aktiviteetteja. Masennus on paskaa kaikenasteisena. Tiedän.

No eiköhän noi basic bitchit enimmäkseen katsele netflixiä ja selaa somea

Itse olen 36-vuotias, pidän itseäni suht sosiaalisena, vaikka viihdynkin erittäin hyvin myös yksin ja tarvitsen aikaa ihan vain itselleni.

Epäsäännöllisestä kolmivuorotyöstä johtuen harvoin pääsen viikonloppuisin mihinkään, eilenkin olisi ollut hyvän ystävän syntymäpäiväbileet, mutten päässyt koska olin töissä.

Tämän viikon laitan esimerkiksi mitä vapaa-ajalla tein:

Ma: menin iltavuoroon, laitoin lapset kouluun ja aamulla miesystäväni oli luonani ja lähti sitten vähän ennen kuin itse lähdin. Juotiin aamukahvia ja kateltiin netflix-sarjaa.

Ti: iltavuoro taas, aamulla muksut kouluun, sitten siivosin huushollin ennen töihinmenoa. Kaveri soitteli.

Ke: aamuvuoro. Illalla harrastusporukan kokous. Ja sen jälkeen kävin lenkillä ja poikkesin miesystävän luona.

To: aamuvuoro. Illalla otin päikkärit ja viesteilin parin kaverin kanssa. Ja katselin muksujen kans telkkua.

Pe: vapaapäivä. Kävin äitini kanssa kirpputorilla ja kaupassa. Ja sitten kävin hiihtolenkillä.

La: iltavuoro. Aamupäivällä pyykkäsin, katsoin telkkua, luin, kaveri soitteli.

Su (tänään): olin aamuvuorossa. Tulin lasteni kanssa sen jälkeen tänne miesystävälle.

Ystäviäni tapaan noin kerran viikossa. Tällä viikolla ei tosin ollut tapaamista kenenkään kanssa, kun ei ollut kuin tuo yksi vapaapäivä..

Oikein sopivasti tekemistä ja ihmisiä itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Ap, en minäkään tiedä. Minulla on mies ja 3 lasta mutta ei yhtään ystävää, ei ole ollut koskaan. Minulla syynä on varmaan väkivaltainen kauhulapsuus sadistisen narsistin lapsena, luottamus ihmisten hyvyyteen meni jo lapsena.

Minä teen kaiken yksin. Miehen kanssakaan en pääse koskaan kaksin mihinkään koska mulla ei ole auttavia vanhempia joita kiinnostaisi joskus olla lastemme kanssa.

Vapaa-aikani on tällaista: käyn lenkillä yksin. Käyn kahvilassa yksin. Käyn syömässä yksin. Käyn kirjastossa yksin. Käyn shoppailemassa yksin. Käyn kuntosalilla yksin.

Vapaa-aikani ajalla en siis varmaan puhu sanaakaan kenenkään kanssa, paitsi kaupassa/kirjastossa hei ja kiitos :)

Katselen aina ihmeissäni ja salaa kiinnostuneina tyttöporukoita/naisporukoita. Käyvät yhdessä shoppailemassa, reissussa js kahvilla, juttelevat ja kikattelevat. Samoin katson ihmetellen äiti-tytär pareja, minulla ei ole mitään kokemusta välittävästä äidistä tai siitä että äidin kanssa voisi olla. Äitini ei soita eikä olla nähty vuosiin, äitiäni ei kiinnosta.

En ole onneton,mutt koen outoa ulkopuolisuutta ja sellaista hassua tunnetta että seurailen elämää ulkoapäin kuin hyönteistutkija tarkkailemassa muurahaisia. En osaa oikeun selittää sitä tunnetta. Epäilen johtuvan rankasta lapsuudestani.

Miten sinä siihen mieheen pystyit kuitenkin niin luottamaan että perheenkin perustit? Varmaan aika harvan 3lapsen äidin elämään kuuluu tyttöporukoissa reissaamista, shoppailua ja kikattelua. Eikö toi ole suoraan kun Sinkkuelämästä.

Itse olen yksin viihtyvää puskasamoilija- kirjatoukka- ja langgannyprääjälajia. Mulle ei tee pahaa olla vaikka 7 viikkoa puhumatta kellekään sosiaalisesti. Mutta tunnen pari ihmistä jotka ovat sosiaalisia.

He käyvät esimerkiksi kävelyllä kavereiden kanssa, kutsuvat heitä kotiinsa ihan vaan istumaan, juttelemaan ja juomaan teetä, joskus laitetaan ruokaa yhdessä. Etsivät työpaikan, opiskelupaikan tai kavereiden kautta jatkuvasti tietoa kiinnostavista tapahtumista ja aktiivisesti pyytelevät ihmisiä mukaan. Rakentavat ja ylläpitävät sellaista verkostoa niinku. Järjestävät itse pieniä tapahtumia kuten kotibileitä ja puistopiknikkejä, tai vaikka reissuja johonkin lähialueen kiinnostavaan kohteeseen. Käyvät tutustumassa uusiin kahviloihin ja ravintoloihin. Ravaavat keikoilla, näyttelyissä ja kaiken maailman ilmaisilla luennoilla.

Monilla on joku paljon aikaa vievä harrastus, jossa on omat piirinsä, tai ehkä joku vakkarikaveri jonka kanssa onnistuu yhdessä harrastamisen järjestäminen. Kiipeily, bändi, skeittaaminen, taistelulajit, tanssi, järjestötoiminta josta yleisenä tapauksena mainittakoon opiskelijoitten erilaisten yhdistysten hommat. 

Jotkut asuvat tahallaan kommuunissa saadakseen enemmän ihmisiä ympärilleen. Toimii hyvin. Sitten hengailevat yhteistilassa ja huutelevat ohi kulkevia kämppiksiä pelaamaan kanssaan lautapelejä.

Jos on mies, sitä voi melkein joka päivä vaivata ja kysellä seuraksi, jopa tekemään puhtaasti ei-mitään. Luottokaverit on kanssa käteviä, sellaiset, jotka lähtee melkein aina mihin vaan just sun kanssa.

Sitten kun näitä ihmisiä on verkossa tarpeeksi, homma alkaa enemmän pitää itseään yllä. Saa enemmän kutsuja, ideoita ja ehdotuksia ulkopuolelta, itse pääsee vähemmällä.

Ihanaa että tällaisia ihmisiä on, ja varmaan munkin olisi ihan hyvä olla vähän aktiivisempi. Mutta huh että rasittaa jo ajatteleminenkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen, jolla ei ole ystäviä. Ystävienpuute johtuu osittain siitä, etten osaa solmia ystävyyssuhteita ja osittain siitä, että taidan muutenkin olla aika erakko luonteeltani. Kaiken vapaa-ajan vietänkin siis kotona neljän seinän sisällä. Lähinnä katselen televisiota tai olen tietokoneella. Kesäisin saatan käydä lyhkäisellä kävelyllä ulkona viikonloppuna, mutta muuten vietän kaiken aikani kotona (tietysti kaupassa käyntiä yms. pakollisia menoja lukuunottamatta).

Olen aina miettinyt, että mitäköhän muut aikuiset naiset tekevät vapaa-aikanaan. Kuinka usein he tapaavat ystäviään, harrastavatko yhä aikuisiälläkin jotain... Eli kuvailkaa normaalia arkeanne työelämän ulkopuolella. Mitä teette arkena?

Tuo kuulostaa tosi tavalliselta. Jotkut käy tuon lisäksi salilla tai sukulaistensa luona (päivittäin).

Vierailija kirjoitti:

opettaja_N kirjoitti:

Esim lomailemalla. Nyt kun talvilomat alkaa, sillä aiomme lähteä tänä vuonna vähän eksoottisempaan paikkan: Gambiaan jossa meillä 5-tähden hotelli meren rannalla.

Vaikkaanpa että suurimmalla osalla palstalaisilla ei ole varaa välimerta kauemmas lähteä...

Eikös Gambia ole HALPA kohde? Jos kalliiseen haluatte niin karibia on silloin teille

Kariabilla halvin kohde on Kuuba

Perheen kanssa, kotitöitä, elokuvia, nettiä, joskus kaverin kans lenkillä tai vieraita

Aamulla:

Herään, käyn suihkussa, jerätän miehen, lähetän lapset kouluun, otan itselle aamupalaa mukaan töihin.

Illalla:

Tulen töistä, käyn kaupassa, haen lapset treeneistä, lepään sohvalla, aitan miestä ruuan laitossa, syödään kotosalla, katsotaan televisiota, käyn juoksulenkillä ja lopulta käyn nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitus voisi olla minun kirjoittamani. Olen itsekin miettinyt sitä, kuinka paljon "normaalit" ihmiset viettävät aikaa ystäviensä kanssa ja missä se tapahtuu. Kävin sellaisessa masentuneille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja siellä ihmiset kertoivat paljonkin ystävistään. Yhteisiä ajanviettotapoja olivat mm. kävelylenkit, viikonloppuvierailu, Tukholman miniristeily, yhteinen keikkareissu ystäväporukan kanssa... Toki olivat myös poikaystäviensä kanssa.

Kaikki sellaisia aktiviteetteja, joihin minulla ei ole mahdollisuuksia, kun ei ole niitä ystäviä.

Ei kuulosta kovin masentuneilta ne muut, jos kaikkia tuollaisia aktiviteetteja heillä on elämässään.

Et viitsisi kyseenalaistaa ihmisten vaikeuksia. Masennus voi iskeä ihan oikeasti kehen tahansa, ja tuosta sait todella, todella vähän tietoa kenenkään elämästä.

Masennus ei ole mikään kurjuuskilpailu ja minä ihan vilpittömästi toivon että sinun silmääsi paskoo lintu tämän kevään aikana.

En kyseenalaista, mutta uskoisin vieläkin helpommin masentuvan, jos ei ole edes ystäviä, joiden kanssa voisi yrittää tuollaisia aktiviteetteja. Masennus on paskaa kaikenasteisena. Tiedän.

Et oikein siltä kuulostanut ettet kyseenalaistaisi. "Ei kuulosta kovin masentuneilta."

Voi olla vaikka miten vakava masennus ja silti ystäviä ja läheisiä joita tapaa aktiivisesti. Monet nimenomaan yrittää välttää jouten- ja yksinoloa, olen seurannut vierestä ja pari kertaa kokenut itsekin.

Kyllähän sellaisilla jotka pystyvät ylläpitämään sosiaalisia verkostoja on vähintään pitkällä tähtäimellä asiat paremmin kuin yksin jäävillä, sitä en kiistä.

Olen 27v sinkku nainen. Nään ystäviä, käydään esim kahvilla tai syömässä tai juomassa muutamat, teatterissa, leffassa, ym. Välillä käyn treffeillä. Itekseni tykkään myös olla paljon, silloin käyn lenkillä, salilla, joogassa, ostoksilla, katson välillä myös sarjoja. Nautin mun elämästä, voi tehdä ihan mitä mieleen juolahtaa.

Vietän vapaa-aikaani perheen kanssa, futis/sählykentän laidalla lapsia kannustaen, omissa urheiluharrastukissa, kaverin kanssa lenkkeillen, kavereiden kanssa satunnaisesti syömässä/juhlimassa/elokuvissa tms. enimmäkseen kuitenkin notkun koneella ;)