Jörn Donner hiljattain kuolleesta tyttärestään HS:ssa: ”Hän kuoli omaa syytään - en käynyt edes hautajaisissa”
Donner ei halunnut olla missään tekemisissä kahden lapsensa kanssa, ”sillä he olivat vahinkoja”
Kulttuuripersoona ja poliitikko Jörn Donner kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa väleistään kuuteen lapseensa kolmesta eri suhteesta.
Donner sanoo pitäneensä huolta vain kahdesta nuorimmasta lapsestaan, jotka ovat hänen nykyisestä avioliitostaan.
Erottuaan ensimmäisestä vaimostaan hän katkaisi välit avioliitosta syntyneisiin lapsiin.
- En halunnut olla tekemisissä myöskään kahden muun lapseni kanssa, sillä he olivat vahinkoja, Donner sanoo HS:n haastattelussa, viitaten yhteisiin lapsiinsa kunnallispoliitikkonakin tunnetun Meri Vennamon kanssa.
Tästä suhteesta syntyneen tyttären uutisoitiin kuolleen viime marraskuussa, 36-vuotiaana.
- Tyttärestä tuli alkoholisti. Vähän aikaa sitten hän kuoli omaa syytään. Se oli valitettava tapaus, mutta en käynyt edes hautajaisissa, Donner sanoo HS:n artikkelissa.
Meri Vennamo kertoi Iltalehdelle marraskuussa tyttärensä kuolleen äkillisen sisäisen verenvuodon seurauksena. Perhe ehti sairaalaan hyvästelemään hänet. Kaipaamaan jäivät kaksi alaikäistä lasta.
- Lähtö oli kaunis ja tuskaton. Lapset ja minä olimme pitämässä kädestä, Meri Vennamo kertoi tuolloin IL:lle.
Menehtynyt tytär oli myös Suomen Maaseudun Puolueen perustajan Veikko Vennamon lapsenlapsi. SMP:n hajoamisen jälkeen sen seuraajaksi perustettiin perussuomalainen puolue.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802032200718088_u0.shtml
Kommentit (122)
Tähän vanhaan mieheen sopii hyvin #timesup. Eiköhän tällaiset miehet ole nähty.
Paljon surkutellaan näitä hänen hylkäämiä lapsia. Itse mietin, että vaikein paikka on tuolla haastattelun pojalla. Ei omaa identiteettiä. Ei omaan osaamiseen pohjautuvaa uraa. Kun tuosta tervaskannosta aika jättää, jää täysin tyhjän päälle.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina tuntenut inhoa Donneria kohtaan, siitä lähtien kun näin ällöttäviä seksikuvia hänestä ja jostain "alkuasukastytöstä", tyttö oli oikeastaan vielä lapsi. Kuvottava äijä kaikinpuolin. Olivatkohan kuvat 70-luvulta ja ne julkaistiin ihan jossain suomalaisessa lehdessä. Eli Donner oli ihan aikamies itse. En kuvia tuolloin nähnyt, vaan joskus myöhemmin. Nyt ei pääsisi yhtään mihinkään, jos käyttäytyisi niin sikamaisesti ja suorastaan rikollisesti.
Miksei kukaan ole kaivanut niitä esiin m a a h. m u u t. -juttuihin??? Ruvettaisiin Suomessakin ymmärtämään paremmin ruotsalaisten "auttamis"haluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina tuntenut inhoa Donneria kohtaan, siitä lähtien kun näin ällöttäviä seksikuvia hänestä ja jostain "alkuasukastytöstä", tyttö oli oikeastaan vielä lapsi. Kuvottava äijä kaikinpuolin. Olivatkohan kuvat 70-luvulta ja ne julkaistiin ihan jossain suomalaisessa lehdessä. Eli Donner oli ihan aikamies itse. En kuvia tuolloin nähnyt, vaan joskus myöhemmin. Nyt ei pääsisi yhtään mihinkään, jos käyttäytyisi niin sikamaisesti ja suorastaan rikollisesti.
Sama juttu, silmät aukesi mullakin sillon kun niitä kuvia näin googlen kautta.
Ei ole ihan "normaali" tämä Jörn, mitähän kaikkea on puuhannut kun kamerat ei ole kuvanneet. :(
Googlasin kans. Afrika vaan äijän nimen perään.
15-vuotiaan tytön kanssa...
Toihan olisi Suomessa rikollinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan teineillä ei ole mitään käsitystä millasta elämä on ollut joskus Jörkan aikaan. Lukioikäiset antaa elämänohjeita ja someloukkaantuu 8-kymppisille.
Niinpä, muutenkin kun katsoo juttuja siitä mistä nämä "milleniaalit" on nyt taas kerinneet loukkaantua niin ihmetyttää että mikä noista on kasvattanut tuollaisen "mimosan hipiä" sukupolven joka ei näytä kestävän mitään mikä ei satu sopimaan omiin ennakko-odotuksiin. Sitten näiden jatkuvasti ahdasmielisemmäksi muuttuvaan puritaanisuuteen pitäisi vaan muka sopeutua.
Noitavainothan meillä jo onkin mutta ehkä kohta perustetaan vi
Höpöhöpö. Nykynuoret arvostavat perhettä ja aitoa rakkautta. Arvostan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En arvosta miestä joka ei ole omille lapsille isä.
t
Jörnin isä kuoli, kun jörkka oli kaksivuotias. Oli aika hällä aika kylmä lapsuus.on jättänyt jäljet
Kaikilla meillä on haavoja. Mutta niistä pitää nousta, ja ikävien asioiden ketjut pitää katkaista. Jos siis on oikeasti munaa. Mitä Jörkällä ei selvästikään ole.
carcrashian kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen alkoholisoituminen voi johtua suureltakin osin siitä kun oma isä ei välitä pitää yhteyttä ja jopa sanoo sen suoraan. Jörn on typerä mies kun väittää tyttärensä kuoleman olevan tytön omaa syytä, Jörnin pitäis katsoa peiliin ja katua tekosiansa.
Syitä voi olla useita ja yksi voi olla tuo mutta tuskinpa sentään yksinään.
Totuus kun niin alkoholistien kuin muidenkin päihteiden käyttäjien kohdalla on ettei kukaan muu heitä ole pakottanut juomaan, kyllä se ihan omasta halusta alkaa ja siihen se myös päättyy. Usein omaiset ja muut vaan haluaa jälkeenpäin löytää "syyllisen" kun ei henkilö itse kyennyt pitämään elämänlangasta kiinni. Varsinkin kun tässäkin tapauksessa hyvin tunnettu julkisuuden henkilö kyseessä.
Joten en lähtisi isää tässä kohtaa syyttämään. Hän on myös suoraan sanonut ettei lapsi ole ollut hänelle toivottu joten en ymmärrä miksi pakosti olisi pitänyt yhteyttä jos ei kerta kiinnostanut. Onhan noita isättömiä lapsia muitakin pilvin pimein maailmassa mutta ei ne kaikki alkoholisteiksi siitä syystä ala.
Kyllä tässä voi hyvin syyttää että sai isältään paskat geenit ja paskan ympäristön.
Vastenmielistä käytöstä. Mutta miksi tulla vielä julkisesti asian kanssa esiin, eikö voisi pitää asian perheen sisällä ja säästää läheisiä.
Hirveän kylmää ja välinpitämätöntä. Hän hylkää lapsensa ja sekään ei riitä, pitää vielä lehdessä kertoa miten vähän välitti.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan teineillä ei ole mitään käsitystä millasta elämä on ollut joskus Jörkan aikaan. Lukioikäiset antaa elämänohjeita ja someloukkaantuu 8-kymppisille.
Ja ihan syystä. Ei se elämä näiden kritisoitujen asioiden, eli vastuunpakoilun ja empatiakyvyn olemattomuuden osalta ole muuttunut yhtään Jörkan nuoruudesta. Silloinkin mies, joka ei kantanut omasta toiminnastaan aiheutuvaa vastuuta oli yksiselitteisesti mulkku.
Näin on ollut jo satoja vuosia - lue vaikka Jane Austenia, sosiaalinen paheksunta ja aseman kasvoe- sekä sosiaalisen aseman, maineen menetys seurasi miehiä jotka törkkivät ympäriinsä mutta eivät ottaneet törkkimisensä seurauksia kantaakseen. Mr. Darcyn ja Elizabethin siskojen kanssa karannut mies kuvattiin niljakkaaksi luuseriksi.
Vierailija kirjoitti:
Miten joku on saanut Donnerista vihervasemmistolaisen? Ihmisenä edustaa kylmintä oikeistolaisuuttaa ja elitismiä. Oma lapsi voidaan hylätä, koska oli vahinko. Inhimillinen ajattelu puuttuu täysin ja vastuunkantaminen tapahtuu vain pakon edessä.
Donner on ollut mm. SKDL:n eli kommunistipuolueen edustaja. Vihreän liiton taas perusti taistolainen. Tuota harva edes pitää ympäristöpuolueena, mutta samaa asiaa se ajaa kuin vasemmistoliitto. Vasemmistoliitto taas on suoraan kahden kommunistipuolueen eli SKP:n ja SKDL:n yhteenliittymä. Noille molemmille muuten jäi puolueen nimeen liitto naapurimaan mukaan. Vihreät ei kehtaa enää käyttää tuota, vaikka sillä nimellä se on rekisteröity. Nuo puolueet yrittävät olla liberaaleja eli sallivat kaiken, paitsi omastaan eriävät mielipiteet. Eli maailma ei ole muuttunut yhtään sitten 60-70-luvun. Myös osa RKP:stä on samalla tavoin "liberaali", kuten nykyään moni muukin.
Donner on kyllä ihan prototyyppi vasemmistoliberaalista eli ei mitään vastuuta omista tekemisistä, ei salli muiden mielipiteitä ja suorastaan halveksii heitä. Jotkut käyttävät nimeä Shampanjasosialisti, vaikka sosialismi ei ollutkaan se tärkein juttu. Esimerkiksi elävästä elämästä: Spede oli liian oikeistolainen sen ajan mittapuulla, ettei hän saanut elokuvilleen tukea toisin kuin nämä todella vasemmalla olevat. Lisäksi vasemmisto oli aina innoissaan Afrikasta ja kävihän Donner siellä sekaantumassa todella nuoriin tyttöihin. Muun muassa 15 vuotias ida, josta löytyy kuvia. Vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta, niin Donner on vasemmalla ilman oikeistolaisia yksityiskohtia.
Vierailija kirjoitti:
Ja ällöä on että kaikki ruotsinsuomalaiset miehet ihailevat Jörniä ja halauaisivat olla kuin hän.
Ainakin tuntemani inhoavat häntä ja suomenruotsalaiset jättivät äänestämättä RKP:tä, kun hän tuli ehdokkaaksi. Sen sijaan vasemmistolaiset ovat aina tykänneet Jörnistä. RKP on kielipuolue, joten siellä on väkeä vasemmalta oikealle. Vain konservatiivit on jätetty rannalle, eikä heitä Suomessa juuri olekaan. RKP:läisyys ei siis kerro oikeastaan yhtään mitään henkilön arvoista, kun skaala on niin laaja. Sama juttu tuossa sinun ruotsinsuomalaisuudessa.
Kylmä papparainen ja ikä ei oo tuonut viisautta tuohon asiaan.
Toisaalta on helppo ymmärtää hänen hätkähdyttävää tunnelylmyyttään - hän itse kasvoi isättömänä ja ilmeisesti masentuneen äidin kasvattamana. Mutta siltikin, kaikesta voi parantua. Rafael -poika on siitä elävä osoitus. Hän vaikutti kylmästä isästään huolimatta empatiaan kykenevältä kaverilta. Hs voisi jättää julkaisematta tämän tason jutut, mielestäni kommentit ylittivät hyvän maun rajat ja ovat näin täysin ulkopuolisellekin satuttavaa luettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi pokkana sanoa, että oli vahinkoja? Jokainen, joka ei missään nimessä halua huollettavia, pidättäytyköön yhdynnästä tai käyttäköön kondomia aina ja kondomin pettäessä ottakoon sen ei-toivotun vastuun joka tapauksessa. Ymmärrän että se ei kivaa ole jos ei ole lapsia halunnut, mutta niin jos käy niin pitää osata olla tekemättä vahingosta vielä hirveämpää vahinkoa.
Tajua jo, että ne lapset ovat olleet Jörnille vahinkoja; ja mies kun ei pääse vaikuttamaan vahinkojensa poistamiseen päiväjärjestyksestä vieläkään, jos nainen ei halua, vaikka on olemassa laillistettu abortti naisille, saatika siihen aikaan, kun Jörn on siementänyt lapsensa alulle, niin vaikka vastapuolikin olisikin halunnut raskauden keskeytykset, niin ei välttämättä sitä naiselle myönnetty, kun sen saamisehdot olivat ennen 70-luvun aborttilakia tiukemmat kuin mitä nykypäivänä.
kaikki on pitkistä parisuhteista syntyneitä, vuosien avioliittoja. lue wikipedia. Jörn jopa sanoi että yritti ensin tavata lapsia eron jälkeen ,mutta exä teki tapaamisesta vaikeaa, ei sopinut millonkaan, ym- Näin luki hesarissa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Jörnijä kuullut koskaan vasektomiasta, kun toimi kiertopalkintona.
Sans muuta.
Veli Ponteva kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku on saanut Donnerista vihervasemmistolaisen? Ihmisenä edustaa kylmintä oikeistolaisuuttaa ja elitismiä. Oma lapsi voidaan hylätä, koska oli vahinko. Inhimillinen ajattelu puuttuu täysin ja vastuunkantaminen tapahtuu vain pakon edessä.
Donner on ollut mm. SKDL:n eli kommunistipuolueen edustaja. Vihreän liiton taas perusti taistolainen. Tuota harva edes pitää ympäristöpuolueena, mutta samaa asiaa se ajaa kuin vasemmistoliitto. Vasemmistoliitto taas on suoraan kahden kommunistipuolueen eli SKP:n ja SKDL:n yhteenliittymä. Noille molemmille muuten jäi puolueen nimeen liitto naapurimaan mukaan. Vihreät ei kehtaa enää käyttää tuota, vaikka sillä nimellä se on rekisteröity. Nuo puolueet yrittävät olla liberaaleja eli sallivat kaiken, paitsi omastaan eriävät mielipiteet. Eli maailma ei ole muuttunut yhtään sitten 60-70-luvun. Myös osa RKP:stä on samalla tavoin "liberaali", kuten nykyään moni muukin.
Donner on kyllä ihan prototyyppi vasemmistoliberaalista eli ei mitään vastuuta omista tekemisistä, ei salli muiden mielipiteitä ja suorastaan halveksii heitä. Jotkut käyttävät nimeä Shampanjasosialisti, vaikka sosialismi ei ollutkaan se tärkein juttu. Esimerkiksi elävästä elämästä: Spede oli liian oikeistolainen sen ajan mittapuulla, ettei hän saanut elokuvilleen tukea toisin kuin nämä todella vasemmalla olevat. Lisäksi vasemmisto oli aina innoissaan Afrikasta ja kävihän Donner siellä sekaantumassa todella nuoriin tyttöihin. Muun muassa 15 vuotias ida, josta löytyy kuvia. Vaikka asiaa katsoisi miltä kantilta, niin Donner on vasemmalla ilman oikeistolaisia yksityiskohtia.
Noniin, rauhotuhan vähän. Minä olen aina äänestänyt jompaa kumpaa vasemmistopuoluetta, enkä todellakaan hyväksy moista käytöstä.
Eihän tällasella paskanjauhamisella ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on oikein ja väärin, sitäpaitsi jörkka on ehta oikeistoporvari ja RKP:läinen, joten turha tästä mitään juupas eipäs oikea/vasen kysymystä on tehdä.
Mautonta käytöstä, oli tällaset miehet sitten oikeistoa tai vasemmistoa, näitähän piisaa ihan joka puolella ja joka ideologiasta ja aatteesta, aina uskovaiskultteihih asti, jotka kaikki muuten ovat oikeistokonservatiivisia maailmoja.

Rauhoittua faktojen kirjoittamisesta? Siis lähes kaikki, mitä kirjoitin löytyy mm. wikipediasta ja loput googlella. Jörkka on ollut SKDL:ssä ja vastustaa mm. PS:ää. RKP oli joskus oli oikealla, muttei tänään, koska on nykyään pelkkä kielipuolue. Siksi siellä on muitakin ex-kommunisteja ja jopa presidentti-ehdokkaana. Rivien välistä on helppo lukea, ettei se ajatusmaailma ole paljoa muuttunut. En muuten tuominnut Jörkkaa, vaan oioin tämän ensimmäisen kirjoittajan perustelemattoman mielipiteen, jossa piti Jörkkaa kylmänä oikeistolaisena. Tuota et edes yrittänyt kumota. Sillä ei ole mitään väliä, mitä mieltä itse olet, kun ihmisiä on erilaisia ja itseäni ei saa oikein mitenkään aseteltua puoluekartalle. Jörkka sen sijaan on tälläiselle politiikkaa pidempään seuranneelle selvä tapaus, kun koti, uskonto ja isänmaa ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi pokkana sanoa, että oli vahinkoja? Jokainen, joka ei missään nimessä halua huollettavia, pidättäytyköön yhdynnästä tai käyttäköön kondomia aina ja kondomin pettäessä ottakoon sen ei-toivotun vastuun joka tapauksessa. Ymmärrän että se ei kivaa ole jos ei ole lapsia halunnut, mutta niin jos käy niin pitää osata olla tekemättä vahingosta vielä hirveämpää vahinkoa.
Tajua jo, että ne lapset ovat olleet Jörnille vahinkoja; ja mies kun ei pääse vaikuttamaan vahinkojensa poistamiseen päiväjärjestyksestä vieläkään, jos nainen ei halua, vaikka on olemassa laillistettu abortti naisille, saatika siihen aikaan, kun Jörn on siementänyt lapsensa alulle, niin vaikka vastapuolikin olisikin halunnut raskauden keskeytykset, niin ei välttämättä sitä naiselle myönnetty, kun sen saamisehdot olivat ennen 70-luvun aborttilakia tiukemmat kuin mitä nykypäivänä.
kaikki on pitkistä parisuhteista syntyneitä, vuosien avioliittoja. lue wikipedia. Jörn jopa sanoi että yritti ensin tavata lapsia eron jälkeen ,mutta exä teki tapaamisesta vaikeaa, ei sopinut millonkaan, ym- Näin luki hesarissa.
Ei avioliitto ole este sille, että avioliitossa syntyneet lapset eivät voisi olla vahinkoja, kuten Jörn sanoikin osan lapsistaan olleen vahinkoja. Syntyy niitä vahinkolapsia avioliitossakin. Usko jo!
Vierailija kirjoitti:
Siis kaksi kertaa vahinko putkeen saman naisen kanssa?
Tuskin, jos Otto ja Susanna ovat molemmat syntyneet - 81, mutta eivät ole kaksosia:))
Kaksi naista vaan sai houkuteltua Jörnin siittämään (tahtomattaan) lapsensa.Tuskinpa hän tiesi, että toinen oli jo raskaana kun toisen siitti.
Hyvät ihmiset. Laittakaapa Googlen kuvahakuun, toistan, kuvahakuun seuraavat 3 sanaa: Jörn Donner ranta.
Aukesiko silmänne - mitä mieltä olette Jörkasta? Aika nuori tyttö, vai mitä?
plus 2 muuta lasta jotka hylkäsi kun entinen suhde päättyi. Kyllä on hieno ihminen.