Aktiivimallin kansalaialoitetta ei voi enää allekirjoittaa?
Sivustolla lukee, että keräysaika on loppunut 31.1. vaikka oikeasti ääntenkeräysaikaa olisi ollut kesään saakka, yhteensä puoli vuotta. Tietääkö joku syyn? Kannatusta aloitteella on nyt päälle 140 000 ääntä.
Kommentit (17)
Mitä vit...? Tarkoitukseni oli kirjoittaa tänään. Toivottavasti ap provoilet.
Tarkoitus varmasti oli, että se päätyy eduskuntaan mahdollisimman nopeasti. Kun äänet on kasassa, ei ole syytä vitkutella.
Tullut liikaa allekirjoituksia? Pelottavaa.
Oli tarkoitus käydä allekirjoittamassa, mutta olin taas kerran liian hidas ja passiivinen työtön. Eipä hätää, Sir juhana kyllä laskee muutenkin päivärahoistani anyway.
Aloite saavutti tarvittavan kannatuksen (eli 50 000) jo yli kuukausi sitten. Sitä pidettiin auki vain siihen asti, kun eduskunta palaa joululomaltaan, ja tämä oli tiedossa koko ajan.
Minusta nyt pitäisi säätää laki, että samaa asiaa koskevia kansalaisaloitteita ei saa enää julkaista. Eli maksimissaan yksi kansalaisaloite ja kun se on käsitelty eduskunnassa, niin sen jälkeen uusia ei saa enää tehdä.
Muuten tästä pokkuroidaan vuosikausia kun pösilöt tekee uusia aloitteita kun edelliset on käsitelty ja päätös ei ole mieleinen. Ihan tarpeetonta voimavarojen ja verorahojen tuhlaamista.
Kansalaisaloite on käsittääkseni jo toimitettu eduskuntaan eli sitä ei voi enää allekirjoittaa. Turha tosiaan vitkutella kesään, jos ääniä on jo runsaasti kasassa.
Ne ei vaan sitä peru, vaikka olisi tullut puol miljoonaa ääntä. Se olisi noille pälleille arvotappio, jota ne ei myönnä ja muutenkin reilun vuoden päästä eduskuntavaalit. Jos joku kokoomus silloinkin pääpuolue ei muutu hommat kun entistä paskemmaksi köyhän kannalta.
Ihan näppärästi eduskunta viimeisenä istuntopäivänään päätti aktiivimallista, siirtyi lomalle, ja loman jälkeen heti ekana päivänä onkin sitten jo asia tullut bumerangina kansalaisaloitteella takaisin eduskuntaan.
Näin näiden asioiden kuuluisi hoitua yleensäkin, eli eduskuntahan selkeästi yritti "ujuttaa" tuon mallin läpi, siihen aikaanhan alkoholilait nostettiin mediassa selkeästi isommaksi asiaksi, ja aktiivimallia yritettiin hyssytellä.
Vierailija kirjoitti:
Aloite saavutti tarvittavan kannatuksen (eli 50 000) jo yli kuukausi sitten. Sitä pidettiin auki vain siihen asti, kun eduskunta palaa joululomaltaan, ja tämä oli tiedossa koko ajan.
Tosiaan, vaatimattoman lyhyeltä joululomalta. Toivottavasti esim. pike on saanut saunottua nyt riittävästi.
Entäs aktiivimalli 2. Se on suorastaan kuolemantuomio jos tulee voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan näppärästi eduskunta viimeisenä istuntopäivänään päätti aktiivimallista, siirtyi lomalle, ja loman jälkeen heti ekana päivänä onkin sitten jo asia tullut bumerangina kansalaisaloitteella takaisin eduskuntaan.
Näin näiden asioiden kuuluisi hoitua yleensäkin, eli eduskuntahan selkeästi yritti "ujuttaa" tuon mallin läpi, siihen aikaanhan alkoholilait nostettiin mediassa selkeästi isommaksi asiaksi, ja aktiivimallia yritettiin hyssytellä.
^ Näinpä.
Sitä on toitotettu täälläkin että tammikuun loppuun asti aikaa allekirjoittaa, facesta puhumattakaan, olisitte allekirjoittaneet silloin kun muutkin, mikä siinä oli niin vaikeaa kun yli kuukausi oli aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Aloite saavutti tarvittavan kannatuksen (eli 50 000) jo yli kuukausi sitten. Sitä pidettiin auki vain siihen asti, kun eduskunta palaa joululomaltaan, ja tämä oli tiedossa koko ajan.
No kuule siellä sivustolla luki keräys pysytyssä jonnekin juhannukseen asti.
Vierailija kirjoitti:
Sitä on toitotettu täälläkin että tammikuun loppuun asti aikaa allekirjoittaa, facesta puhumattakaan, olisitte allekirjoittaneet silloin kun muutkin, mikä siinä oli niin vaikeaa kun yli kuukausi oli aikaa?
En minä ainakaan ole kuullut tällaisesta, koko ajan olen luullut että siinä on se sama puoli vuotta aikaa kuin muissakin. Onneksi allekirjoitin aloitteen omalta osaltani jo viime vuoden puolella. Hyvä että asia käsitellään aikaisemmin, mutta toisaalta olisi kyllä ollut kiintoisaa nähdä paljonko ääniä olisi ollut kasassa määräaikaan mennessä.
Dear Juhana!
Pääsisinkö selänpesijäksesi? Voisin pestä vaikka 18h putkeen ja täyttäisin aktiivimallin. Voin aloittaa jo maanantaina.
KansalaiSaloitetta, siis 😀